Lounaaksi kebabia, jälkiruoaksi rantakäärme

Maanantaina 30. toukokuuta oli todella hieno ilma. Puhelimeni soi aamupäivällä. Toisessa päässä oli ystäväni Miika Hyttinen, joka tiedusteli kiinnostustani lähteä yhdistetylle lounas- ja lähikohdereissulle. No, mikä ettei.

Ehdotin, että vatsalaukut voisi täyttää esimerkiksi Raision Victoryn aina nin makoisassa puffetissa. Sitten suuntana voisi olla vaikkapa Turun Ruissalon Saaronniemi.

Kun olimme popsineet höyryävien lihapatojen äärellä ahnaisiin suihimme muun muassa runsaasti herkullista kebablihaa, oli aika mennä tarkastelemaan Ruissalon luontoa.

Joutsenia Saaronniemessä tuntuu nykyään olevan melkein joka kerta, oli sitten kesä tai talvi. Muutama merimetsokin lenteli yläpuolellamme ja läheisellä luodolla niitä näkyi kuivattelemassa siipiään.

Juuri kun ajattelin sanoa Hyttiselle, että tarkasteleppa sinäkin hiukan maastoa jos sattuisi vaikka käärmeitä näkymään, niin hän jo huudahti "Tuossa menee kyy". Tarkemmalla tutkailulla otus kumminkin osoittautui ehdaksi rantakäärmeeksi. Se ei ollut lainkaan pelokas, vaikka lähistöllä olleet pikkupojat heittelivät kauhealla ryskeellä rantakiviä mereen.

Nyt kun moinen luikertelija oli kerrankin kunnolla hollilla, rupesin välittömästi kuvaamaan sitä. Harvoin tällainen fotosessio näin kauan kestääkään. Yleensä käärmeet nimittäin lähtevät nopeasti litomaan minut nähdessään, mutta tämä yksilö viihtyi lähistöllä varmaan kymmenisen minuuttia.

Käärme oli ilmeisesti ruoanhakureissulla etsien pikkukaloja tai mitä se nyt mahtaa rantavedestä löytääkään. Se pujotteli sulavasti kivien välissä, sukelsi välillä levän sekaan ja palasi taas pinnalle.

Norjan kiertomatka osa 1

Viime kesänä olin vajaan viikon mittaisella Norjan kiertomatka. Kyseessä oli Ikaalisten matkatoimiston järjestämä Vuorilta vuonoille -niminen bussireissu. Se ajoittui sopivasti juuri kesäloman alkuun.

Matkaan lähdettiin Turusta Baltic Princess -laivalla sunnuntai-iltana 30. kesäkuuta. Ensimmäinen yö vierähti rauhallisesti paatilla, joka terminaalissa vallovasta ihmismassasta päätellen tuli täyteen matkustajia.

Aamulla tapasimme matkakumppanini Mikko Laakson kanssa kanssamatkustajamme, kun Silja Linen Tukholman terminaalin parkkipaikalla sulloiduimme kulkuneuvoomme. Bussissa oli nimetyt paikat, joten minne tahansa ei sopinut haahuilla hyvän istumapaikan toivossa.

Onneksi kävi mieletön mäihä. Saimme nimittäin paikat aivan edestä, etuoven yläpuolelta. Hyviä puolia moisessa oli ensinnäkin se, että pääsi nopeasti ulos autosta ilman jonottamista. Valokuvauksen harrastajalle se oli varsinainen aitiopaikka etenkin Norjan maanteillä.

Bussilla huristeltiin melkein koko päivä läpi Ruotsin. Kuskina toimi jo eläkkeellä oleva Pooke. Hän oli kumminkin lupautunut vielä kesätöihin. Kuka tahansa ei pysty Norjan kiemuraisilla teillä näin isolla autolla ajamaan.

Ruotsin puolella on tunnetusti erittäin hyväkuntoiset maantiet. Matkalla nähtiin komeita maisemia ja pari hyvinhoidettua taukopaikkaa.

Lounaaksi vetäisin lihapullia ja keitettyjä perunoita. Ei lainkaan hullumpi satsi. Taisipa muillakin vatsassa kurnia; seurasin naapuripöytään istahtanutta vanhempaa rouvashenkilöä, joka imuroi lihapullasatsinsa parissa minuutissa.

Aina eivät naapurimaan levähdyspaikka-ateriat ole yhtä loistokkaita olleet. Mutta tuskinpa kyseistä stoppia oli turhaan valittu, koska Ikaalisten autot pysähtyvät aina samoille taukopaikoille.

Norjan puolella maisemat komistuivat mitä pidemmälle etenimme. Se olikin tiedossa, sillä tein vastaavan matkan kesällä 2008 Kaj Kake Ahlrothin kanssa.

Viiden vuoden kuluttua olikin jo aika palata tänne. Ensimmäisellä reissulla vakuutuin siitä, että jollei Norjassa ole maailman hienoimmat maisemat, niin ainakin niiden täytyy olla lähellä sitä.

Matka ei kumminkaan ollut pelkkää vanhan kertaamista. Ohjelmisto oli viidessä vuodessa aikalailla vaihtunut. Yksikään majapaikka ei ollut sama, mutta osa kohteista oli. Listasta oli poistunut paikkoja, mutta tullut lisääkin yhtä sun toista kuten Geirangerin vuonoristeily.

Norjan puolella ensimmäinen kohteemme oli 1994 talviolympialaisista tuttu Lillehammer. Nyttemmin paikka saattaa olla joillekin tuttu myös Bruce Springsteenin E-Street Bandin kitaristin Little Stevenin tähdittämästä humoristisesta Lillyhammer -televisiosarjasta.

Ensitöikseen Pooke kurvasi bussin kaupungin yllä kohoavan mäkihyppykeskuksen parkkipaikalle. Henkeäsalpaavan komeat maisemat avautuivat silmien edessä.

Lillehammerin keskustassa majoituimme Clarion Collection Hotel Hammeriin. Komeaniminen hotelli sijaitsi hyvällä paikalla. Huone oli tilava ja ikkunat kadun suuntaan.

Ensitöiksemme painelimme ravitsemaan itseämme. Muistin edelliseltä reissulta erään kebabravintolan kaupungin pääkadun verrelta. Se ei kuitenkaan valikoitunut kukkaromme keventäjäksi, vaan kadun alkupäästä löytynyt vastaava ravitsemusliike.

Norjassa on yleisesti ottaen 30-40 prosenttia kalliimpaa kuin Suomessa. Kebablautanen ja hanavesi taisivat maksaa yksitoista euroa. Turussa samantapaisen annoksen saa maahanmuuttajien kuppiloista 6-8 eurolla.

Seuraavaksi oli aika huuhdella kebabinjämät pois hampaankoloista kylmällä oluella. Kaupungin ainoa rokkibaari Haakon's Pub valikoitui paikaksi. Iso tuoppi mainion makuista kaljaa maksoi kahdeksan euroa. Baarimikko kehui, että "halvemmalla ei tästä kaupungista olutta saa". Uskottavahan se oli.

Koska ilta oli vielä nuori, oli aikaa tallustella pitkin poikin Lillehammeria. Lähes 20 vuotta sitten pidetyt olympialaiset näkyivät yhä katukuvassa. Tapahtuma on ollut heille valtava mainos, jonka perusteella 25 000 asukkaan kaupunki tunnetaan ympäri pallon.

Lillehammerin kyläraitilla ei maanantai-iltana ollut pahemmin säpinää. Ihminen siellä täällä, yleensä ei missään.

Maskun Rivieralla

"Masku on Suomen kunta ja keskiajalla perustettu kirkkopitäjä, joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Maskusta on Raisioon 12 km, Naantaliin 15 km ja Turkuun 18 km. Naapurikuntia ovat Mynämäki, Nousiainen, Rusko, Raisio, Naantali ja Taivassalo. Vuoden 2009 alusta Lemun ja Askaisten kunta liittyivät Maskuun. Uuden Maskun kunnan vaakunaksi valittiin aiempi Askaisten vaakuna.

Masku tunnetaan muun muassa sieltä toimintansa aloittaneesta Maskun Kalustetalosta. Paikallisesti tunnettu on myös Maskun Riviera, Maskun montuiksikin kutsutut hiekkakuopat, joihin syntyneet tekojärvet hiekkarantoineen ovat nykyään virkistyskäytössä. Uuden Maskun tunnetuin nähtävyys on marsalkka Mannerheimin syntymäkotina tunnettu Louhisaaren barokkityylinen kartanolinna." (Wikipedia)

Lauantaiajelu käynnistyi sateisessa ja harmaassa säässä. Tarkoituksena oli löytää Maskun Kullaanvuori, mutta haaveeksi jäi. Liukkaalla metsäpolulla ei viitsinyt tarpoa kuin pari sataa metriä, kunnes kyltti ilmoitti Kullaanvuoren etäisyydeksi 1,8 kilometriä. Aivan liikaa sellaisella ilmalla.

Kinttupolun varrella oli Raision kaupungin omistama lemmikkieläinten hautausmaa.

Jostain syystä Maskun Riviera on tullut tutuksi ainoastaan ohiajaessa auton ikkunasta käsin. Nyt päätin käydä siellä oikein katsomassa millainen hiekkakuoppa onkaan kyseessä. Lätäköitä riittää useampiakin vieri vieressä, mutta kaarsin auton Ruskontien varrella olevan lammikon reunalle.

Maskun Rivieran hiekkakuopat.

Raisiota kutsuttiin takavuosina Suomen suurimmaksi risteykseksi sekä maamme rumimmaksi kaupungiksi. Se on kuitenkin viimevuosina onnistunut kohottamaan profiiliaan. Nykyään Raision keskustaa voi luonnehtia jopa jollain lailla kauniiksi. Karmeat betonipylväät ja epäonnistuneet rakennelmat ovat saaneet väistyä modernin Raision tieltä.

"Raisio (ruots. Reso) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Kunnassa asuu 24 530 ihmistä ja sen pinta-ala on 50,06 km², josta 0,60 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 503,08 asukasta/km².

Raision naapurikunnat ovat Masku, Naantali, Rusko ja Turku.
Ensimmäinen maininta Raisiosta on vuodelta 1292. Raisiosta tuli kauppala vuonna 1966 ja kaupunki vuonna 1974. Kaupungin väkiluku on noussut 1900-luvulla vajaasta 2 000 hengestä noin 24 000:een, pääosin palvelualan ja teollisuuden ansiosta.

Raisio sijaitsee Turun ja Naantalin välissä. Turusta Porin ja Vaasan kautta Ouluun johtava valtatie 8 leikkaa Turun ohikulkutien eli kantatie 40:n Raisiossa, josta johtaa myös tie Naantaliin. Raision kautta kulkee myös Turun ja Uudenkaupungin välinen rata, ja Raision asemalta johtaa haararata Naantaliin. Matkustajaliikenne radalla lakkasi vuonna 1992, mutta rataa käytetään yhä säännöllisesti rahtikuljetuksiin." (Wikipedia)

Raisiosta tulee ehkä ensimmäisenä mieleen ainakin Sig -yhtye ja Joel Hallikainen. Hallikainen oli pari päivää sitten tapetilla Facebookissa, koska joku luonnehti häntä "Suomen Johnny Thundersiksi". Ei hän aivan Jussi Ukkoset sentään ole, mutta mies kuitenkin soitti perjantaina 21.10. punkkia Korroosion riveissä Turun Mikaelinkirkossa Punkmessussa. Siihen ei Johnny Thunders koskaan pystynyt.

"Kirkkokansa kohtaa matalan kynnyksen ja kolmen soinnun sahauksen Mikaelinkirkon punkmessussa perjantaina 21.10. klo 20. Ensimmäisessä punkmessussa musiikista vastaa Suomi-punkin kulttibändi, raisiolainen Korroosio, jonka riveistä on tuttu muun muassa laulajatähti Joel Hallikainen.

Punkmessu on muuten tavallinen jumalanpalvelusmessu, ainoastaan messun musiikki sahataan punkin energisellä ja äänekkäällä kolmisointuestetiikalla.

Messun musiikista vastaava, 1970-luvun lopulla Raisiossa perustettu Korroosio, oli yksi Suomi-punkin uudemman aallon kulmakiviä. Yhtyeen tunnetuin hitti oli Joel Hallikaisen kynästä lähtenyt ”Hei Hei Hei”. Viime vuoden DBTL-festivaaleilla henkiin herännyt yhtye palaa taas lauteille – tällä kertaa kirkossa!

Paria viikkoa myöhemmin Mikaelinkirkossa ryskyy jo totuttuun tapaan metalli. Metallimessussa kokoonnutaan sanan ja painavan musiikin ääreen perjantaina 4.11. klo 20. Messun toimittaa metallipappi Haka Kekäläinen ja riffikoneistosta vastaa Metallimessu ry:n oma bändi. Myös metallimessuun on vapaa pääsy." (turunseurakunnat.fi)

Mikaelinkirkosta takaisin Raisioon. Maaliskuussa 2005 sain ruokamyrkytyksen raisiolaisesta Rio kebabpizzeriasta. Oli muuten jokseenkin heikko olo. Sen suurempaa kammoa raisiolaisturkkilaisia kohtaan ei silti tullut, joten rankan lauantaiajelun päätteeksi ruokapaikaksi valikoitui Naantalintien varrella oleva Broadway Kebab.

Mika Sunttu Sundell miettii mistä kohtaa aloittaisi syömisen.

Kakskerran syksyä

Ihme kyllä, ei ole satanut koko päivänä. Majakkarannassa asuva kaverini Simo Miettunen kyytiin ja kohti Kakskertaa.

Kakskerran kierros tuo auton mittariin noin 40 kilometriä. Matkalla voi merimaisemien lisäksi bongata muun muassa Kenraalintien, jossa edesmennyt jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth asui.

Simo kertoi, että joskus 90-luvulla Ehrnrooth oli pitänyt hänelle kiivasluonteisen puhuttelun. Simo-parka ei ollut huomannut pitää pankkikonttorin ovea auki, kun kenraali adjutantteineen tuli hänen perässään pankkiin.

Adolf Ehrnrooth

Kenraalin tytär Karin Ehrnrooth puolestaan asui monta vuotta naapuritalossani Turun Laivurinkadulla. Hänestä oli hiljattain Turun Sanomien lauantailiiteessä Extrassa juttua. Siinä kerrottiin, että Karin on muuttanut Saksaan. Enää en siis näe häntä esimerkiksi Merimiehenkadun bussipysäkillä, josta usein nousimme samaan linja-autoon.

Karin Ehrnrooth

Kakskerran Harjattulassa on komeita miljöitä. Kutsun aluetta myös Paasikivi-Opistoksi, koska sellainen siellä on. Opiskelin kyseisessä opinahjossa videovuosikurssilla syksyllä 1993 ja keväällä 1994. Paikka ei ole ulkoisesti juuri muuttunut noista ajoista. Samat vaahterat, sama golfkenttä ja sama päärakennus, joka on Harjattulan kartanon entinen navetta ja hevostalli.

"Paasikivi-opisto on aatteellisesti Kansallista Kokoomusta lähellä oleva yleissivistävää, ammattisivistävää sekä ammatillista peruskoulutusta viestinnän, kasvatuksen, politiikan ja taiteen aloilla antava kansanopisto Turun Kakskerrassa.

Opisto sijaitsee Kakskerran saaressa Harjattulan Kartanon alueella. Paasikivi-Opiston tiloissa toimii myös Humanistisen ammattikorkeakoulun Turun koulutusyksikkö." (Wikipedia)

Harjattulan ranta ei ole muuttunut miksikään sitten vuoden 1994. Isossa saunarakennuksessa oli aikoinaan railakkaita opiskelijabileitä. Mieleen muistuu elävästi ilta, jolloin eräs nimeltä mainitsematon nykyinen kirkonmies konttasi perse paljaana lattialla ja hoki "Apua, apua, nyt tulee kakka!". Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästää pythonia parketille, kun tomera nuori nainen ohjasi hänet pihamaalle. "Saatanan sika, tänne et paskanna!".

"Merta, saaristoa, aktiviteetteja, kartano-glamouria ja vanhaa kulttuurimaisemaa vehreän luonnon keskellä. Noin 200 hehtaaria kauneinta saaristoa Turun Kakskerrassa. Kalaisat vesialueet ovat lisäksi noin 170 hehtaaria. Tule vaikka omalla veneellä! Satamassamme on parikymmentä vieraspaikkaa. Koko alueemme tavoitat myös parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä Turun keskustasta. Alueelle ajaa paikallisliikenteen linja-auto numero 15 noin tunnin välein." (harjattula.fi)  

Harjattulan kartano on vaikuttava näky. Pihan suihkulähteet olivat kesän jäljiltä yhä toiminnassa, vaikka talvi tekeekin jo tuloaan.

Muutaman kilometrin päässä Harjattulasta sijaitsee Kakskerran kirkko. Olen käynyt siellä usein valokuvaamassa maisemia, kaksi kertaa häitäkin. Simo halusi nähdä Tamara Lundin haudan.

Raskas ajelu vaatii yleensä veronsa, joten ruokaillakin pitää. Hirvensalon Haarlan liikekeskuksessa on kebabpizzeria Picante, muutamalla käyntikerralla hyväksi havaittu. En tosin ole ennen syönyt siellä pizzaa, vaan kebabtuotteita. Nyt valitsin pizzan, jossa täytteinä oli kinkku, ananas ja aurajuusto. Annoksen koko oli hyvä. Pohja rapea ja juustossa löytyi, mutta se oli löysää kuin märkä sammalmätäs. Ehkä tovi uunin syvyyksissä olisi tehnyt eetvarttia. Tämä oli kuitenkin valovuosien päässä kauhukokemuksesta, joka tapahtui Pizzeria Perezissä. Aiheesta tarkemmin alkukuisessa blogikirjoituksessa.

Picantea suosittelen ainakin kaikille kebabin ystäville.