Tallinna ja Manowar osa 1 - Yleistä

Viime vuoden syyskuun alussa Facebookiin putkahti tieto, että amerikkalainen heavy metal-yhtye Manowar esiintyy kesäkuussa 2025 Tallinnassa Piritan luostarin raunioilla. Vieläpä kahtena iltana peräkkäin. Vanhana fanina olin tietysti kiinnostunut asiasta. Tallinnan reissullekin pääsisi pitkästä aikaa. 

Oletin lippujen menevän kuin kuumille kiville heti aamusta. Kyselin naamakirjassa voisiko joku tuttu hankkia minulle lipun, koska olin itse tuolloin töissä. Siellä kun tehdään selkä vääränä fyysistä työtä, eikä surffailla missään myyntisivustoilla. Moni tuttava puolestaan istuskelee näyttöpäätteen ääressä päivät pitkät.

Tuntui, ettei kukaan ollut halukas auttamaan ja olin jo heittämässä kirvestä kaivoon. Pelastava enkeli kuitenkin ilmaantui pääkaupunkiseudulta. 

Pilvi Telaranta on tuttu nainen Elmu ry:n järjestämiltä Sweden Rock Festival-reissuilta. Osallistuin rientoihin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä seitsemänä kesänä ja Pilvi oli mukana useamman kerran. Manowar-fanina hän oli itsekin hankkimassa lippua Tallinnaan, joten samalla järjestyi sellainen minullekin perjantain konserttiin. 

Viron matkailuni oli takavuosina hyvinkin vilkasta. Pisin tauko pariinkymmeneen vuoteen oli tämän vuosikymmenen alussa. Ensimmäisenä koronakesänä 2020 Tallink Siljan aluksella tehty risteily Turusta Tallinnaan oli edellinen kosketukseni Viron maaperälle. 

Kiinnostukseni Viroa kohtaan ei kuitenkaan ole missään vaiheessa vähentynyt. Ei vaan ole tahtonut löytyä samanhenkistä matkaseuraa. Toki koronarajoituksetkin vaikuttivat, vaikka noin ylipäätään epidemia ei elämääni juuri muuttanutkaan. Samalla tavalla kävin töissä ja kaupassa kuten ennenkin.  

Takavuosina Viron matkoilla oli usein mukana työkaverini Sunttu. Hänen lopettaessa ulkomaanmatkailunsa, menetin samalla hyvän matkakumppanin. 

Ensi kesänä tosin toivon mukaan toteutuu jo vuosia kaavailtu automatka Viron Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Sinne olisi aikomus lähteä samalla porukalla kuin muutamalle aiemmallekin reissulle. Allekirjoittanut, MP Vanne ja Sunttu. 

Turussa järjestettiin Tallinnan Manowar-konserttien kanssa samaan aikaan "Suomen suurin rockfestivaali"-sloganilla varustettu Rockfest. Ensimmäistä kertaa kaupungissa nähty tapahtuma jäi samalla ilmeisesti myös viimeiseksi, koska sitä ei ensi vuonna ole. 

Syynä moiseen lienee huono lippumenekki, jonka aiheuttajaksi arvelen pääkaupunkiseudulta tulevien asiakkaiden Turku-boikotoinnin ohella tapahtuman sekavaa ohjelmistoa. Kolme päivää melkoista sillisalaattia kalliiden lippujen kera ei ollut toimiva yhdistelmä.

Olisin toki ilman Tallinnan matkaa mennyt Rockfestiin ainakin päiväksi. Aikainen matkaanlähtö kuitenkin painoi sen verran päälle, että oli jätettävä juhlien torstainen Judas Priest-iltakin väliin. Periaatteessa se olisi voinut onnistua parin tunnin yöunilla, mutta kostautunut heti seuraavana päivänä. 

Lähtöaamuna, perjantaina 13. kesäkuuta, oli ilmassa pientä säätöä. Se saattoi johtua epäonnen päivämäärästäkin, mene ja tiedä, mutta ainakin tuli kiire. Kellotin kävelymatkan Turun Martista nykyiselle juna-asemalle Logomon sillan kupeeseen 32 minuuttiin. Sopii pistää paremmaksi! 

Kupittaan asemalta junaan hyppäsi vanha kaverini Jani Pirilä, joka alla olevassa kuvassa nauttii Tallinnan Kieg in de Kök-linnoitusmuseossa olutta Vana Tallinn-liköörin kera. 

Hän hankki Manowar-biljettinsä paljon minua myöhemmin. Oletuksistani huolimatta niitä ei myytykään heti ensimmäisenä aamuna loppuun, vaan ilmeisesti vielä konserttipäivinä luostarialueelle pääsi jos sinne halusi. 

Jo aiemmin selvisi, että Pirilällä oli lippu molemmille konserttipäiville. Päätin itsekin, että kun kerran Tallinnaan asti mennään, hommaan myös lauantaiseen konserttiin sisäänpääsyn. 

Ikaalisten Matkatoimisto mainosti Manowar-matkaa hotellipaketin kera. Se sisälsi sopivasti lauantain konserttilipun, kun jo hankittu oli perjantaille. Järjestely tuli vähän kalliimmaksi, mutta samalla löytyi majoituspuoleen ratkaisu. Piriläkin majoittui samaan hotelliin, Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Ibis Styles Hoteliin. 

Tallinnassa keli suosi. Vaikka kesäkuu oli muuten kylmä ja tuulinen, osui tähän viikonloppuun mahtava ilma. Vanhan kaupungin nähtävyyksiä ja terasseja kierrellessä soijaa pukkasi, mutta tulipa pitkästä aikaa nähtyä historiallista hansakaupunkia. 

Manowar-viikonloppu oli Tallinnassa huomattu jopa museoissa. Esimerkiksi Kieg in de Kökin opas arvasi oitis habituksestamme meidän olevan menossa Manowarin konserttiin. Varmasti erikoislaatuinen ja historiallinen konserttipaikka oli paremmin hänen tiedossaan kuin joku laitakaupungin halli. 

Tallinnassa maaliskuussa 2011

Facebookin Muistot-osio näytti eilen kuvia Tallinnasta kymmenen vuoden takaa, maaliskuulta 2011. 

Kyseessä oli kolmen yön reissu Ikaalisten matkatoimiston bussilla etelänaapurimme pääkaupunkiin. Mukana matkassa oli työkaverini Sunttu Sundell, joka alimmaisessa kuvassa valmistautuu nauttimaan Long Drinkiä ja Jägermeisteriä Helsinki-nimisessä baarissa Tallinnan vanhassa kaupungissa.  

Tallinna oli irtiotto talvella olleeseen Teneriffan matkaan, jota muistelen vieläkin kauhulla. Viikon aikana jouduin kokemaan paljon sellaista, jota ei ainakaan lomalla pitäisi joutua kokemaan. Kun heti ensimmäisenä ehtoona killutaan hotellin parvekkeella itsemurha-aikeissa, ei palmujen huojunta, Atlantin valtameri tai Teiden tulivuori siinä vaiheessa ole ykkösprioriteettina. 

Hotellimme nimi oli Seaport. Heti valmistuttuaan aivan D-terminaalin vastapäähän, oli se maineeltaan kaupungin halvin. Nykyään talo on Hestia Hotel Seaport. 

Hotellissa ei ollut oikein mitään aktiviteetteja, huonekin varsin askeettinen, mutta täysin riittävä. Respan vieressä ollut pikkuinen baari oli sekin perin vaatimaton, mutta kyllä sieltä kylmää Saku-olutta sai jos sattui janottamaan. 

Ikaalisten matkatoimiston neljän päivän Tallinnan hotellimatka maksoi siihen aikaan muistaakseni vain noin sata euroa tällä majoituksella. 

Vaikka kuvissa sää on kovin aurinkoista, meni yksi päivä meni sisällä maaten. Tuuleen ja tiuverrukseen ei paljon viitsinyt kankkusessa lähteä kävelemään. D-terminaalista on loppujen lopuksi matkaa vanhaan kaupunkiin, vaikka näyttää ettei paljon mitään olisi. 

Viru Hotellin 23. kerroksessa, "kerroksessa jota ei ole", on ollut kymmenisen vuotta KGB-museo. Siellä on autenttista esineistöä neuvostoajalta, jolloin hotellivieraita ja henkilökuntaa vakoiltiin KGB-väen toimesta kyseisestä tilasta käsin. Hotelli oli kuin valtio valtiossa. 

Tähän kuvakavalkadiin en KGB:tä pistänyt, mutta linkistä  http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/11/hotel-virun-kgb-museossa.html voi lukea asiasta tarkemmin    

Korkealta otetut kuvat ovat pääosin Viru Hotellin ylimmältä tasanteelta. Ennen vanhaan sinne ei ollut asiaa muilla kuin Neuvostoliiton valtiollisen turvallisuuspoliisin upseereilla. Me pääsimme viideksi  minuttiksi parvekkeelle ottamaan fotoja. 

 

Augusti Bluus Haapsalussa

Augusti Bluus on Viron Haapsalussa järjestettävä musiikkifestivaali. Elokuun 2.-5. päivä ollut tapahtuma täytti peräti 25 vuotta ja lienee siten itsenäisen Viron vanhimpia alan tapahtumia.

Kuulin Augusti Bluusista ensimmäisen kerran kesällä 2013. Satuimme paikalle Haapsalun piispanlinnanraunioille juuri kun festivaali oli loppunut ja roudarit purkivat lavasteita pois. Siitä lähti mielenkiinto käydä joskus itsekin siellä asiakkaana.

Näin tapahtuikin kahden vuoden kuluttua elokuussa 2015. Vietimme yhden loppoisan festivaalipäivän Haapsalussa, josta matka jatkui Hiidenmaan saareen. http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/09/viron-matka-osa-2-haapsalun-augustibluus.html

En tiennyt tuolloinkaan ainuttakaan esiintyjää etukäteen, mutta se ei menoa haitannut millään muotoa. Bändit olivat järjestäen hyviä. Mieleen jäi eritoten ruotsalainen Lisa Lystam Family Band, jota olen myöhemmin kuunnellut silloin tällöin Youtubestakin.

Tämän vuotinen artistikattaus oli sekin tuntematon, mutta sisälsi ilmeisesti genren sisällä hyvinkin arvostettuja nimiä kuten Bob Margolin (USA) ja Sugaray Rayford (USA). Molemmat herrat osuivat myös samaan hotelliin eli Fra Mareen, joka sijaitsee pari kilometrin kaupungin ulkopuolella.

Koska kesäloma ajoittui tänä vuonna elokuuhun, aloin jo talvella pohtia mikä olisi sopiva reissu siihen yhteyteen. Augusti Bluus tasapainotteli jonkun aikaa Blitztoursin sotahistoriallisen Puolan matkan kanssa ja vei lopulta voiton.

Matkanjärjestäjänä oli Ikaalisten matkatoimisto, jonka palveluja olen käyttänyt jo vuosia aina silloin tällöin. Lähinnä Baltian reissuilla, mutta myös kaksi kertaa Norjan matkalla. Homma toimii aina hyvin, eikä ole ollut mitään ongelmia.

Augusti Bluusin aikana Haapsalun majoitushinnat ovat korkeammat kuin normaalisti. Kun katselin Fra Maren hinnastoja, oli niin viikkoa aikaisemmin kuin myöhemminkin sama matkapaketti 50 euroa halvempi.

Festivaalin aikana pikkukaupungin kaduilla on säpinää. Turistivirrat saavat kaupungin kolmetoista taksikuskia kiireellisiksi, mutta kuin ihmeen kautta ainakin Fra Maresta pääsi melko nopeasti ihmisten ilmoille ja päinvastoin.

Festivaalivieraiden lukumäärä vaihteli kertojasta riippuen. Oman arvioni mukaan linnanraunoiden sisällä oli ehkä pari tuhatta juhlijaa. Eräs taksikuski puolestaan oli sitä mieltä, että noin kymmenen tuhatta.

Huomasin jo 2015 reissulla, että virolainen festivaalikulttuuri on täysin erilaista kuin suomalainen. Mitään typeriä kalja-aitauksia ja muuta täysin turhaa säätöä ei ole häiritsemässä ihmisten elämää ja hinnatkin ovat ainakin suomalaiselle edullisia. Kun iso oluttuoppi kolme vuotta sitten maksoi 2,50 euroa, oli se nyt kohonnut neljään euroon.

Istumapaikat olivat vähän kiven alla, mutta sopu tilaa teki. Perjantaina 3. elokuuta samassa pöydässä vaikutti niin virolaisia kuin suomalaisiakin. Ensin mainitut olivat ystävällisempiä kuin jälkimmäiset, joista eräskin käyttäytyi kuin suurempikin Euroopan omistaja. "Siis tuokin tulee tänne, vaikka minä kuuntelin bluesia ennen kuin se oli edes syntynyt", kuulin hänen sanovan naisystävälleen ja tarkoittavan minua.

Jo pöytään tulomme oli tapahtuma sinänsä. "Ai morjens, täällähän on muitakin suomalaisia", sanoi kaveri. "No siis tottakai on, mitä sä nyt oikein luulet etteikö olisi?", elvistelijä tokaisi.

Vaikka olimmekin häneen nähden kai ala-arvoisia bluesfestivaalikävijöitä, tuli illan mittaan hyvää musiikkia oikeastaan kaikilta ketä lavalla heilui. Koska en tuntenut bändejä, oli sikäli aika sama kuka siellä päästeli menemään.

Viron Rakveresta kotoisin ollut kuusikymppinen mies oli käynyt jopa Kustavissa ja sitä kautta löytyi yhteisiä tuttujakin. Ajattelin ensin hänen heittävän hatusta juttujaan, mutta yllättävän hyvä Suomi-tietous ja ystävällisyys kertoivat toista.

Erikoisin festareilla tapaamani henkilö oli vanhan hipin näköinen äijä, joka jossain vaiheessa ehtoota istui samassa pöydässä. Hän osoittautui tunnetun neuvostovirolaisen orkesterin Gunnar Graps Groupin entiseksi miksaajaksi.

Kaveri kertoili juttuja keikkareissuilta muun muassa Siperiasta. Esiintymisiä oli suurimmillaan ollut jopa viisi sataa vuodessa, kun bändi oli soittanut paljon kouluissakin. Palkkaa oli tullut 1200 ruplaa kuussa, kun lääkäri tienasi tuolloin 200 ruplaa.

Mielestäni Augusti Bluusissa kävijän ei tarvitse olla mikään kova bluesdiggari. Homma näemmä toimii joka tapauksessa. Tallinasta Haapsaluun on vain puolentoista tunnin automatka, joten sekään ei liene suuri este. Ehdoton suositus.