Muistoja Budapestista kesältä 2011

Ensi vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 15 vuotta Unkarin Budapestin matkasta. Sen kesto oli kuusi päivää ja hinta nykymittapuulla vaivaiset 360 euroa. Samalla hinnalla ei pääse enää oikein minnekään. Syynä käytetään milloin koronaa, milloin Ukrainan sotaa ja milloin mitäkin. 

Matkanjohtajana toimi Matti Viki Vikström ja porukassa oli muistaakseni kymmenen osallistujaa. Vajaan viikon aikana kaupungista sai laajan käsityksen. 

Ohjelmistossa oli muun muassa Tonavan jokiristeily, vierailut Budapestin eläintarhassa ja vanhojen neuvostoaikaisten patsaiden hautausmaalla Momento Parkissa, metroajeluja, kauppahallissa asiointia, funikulaariajelu sekä Sankarien aukion patsaiden ihmettelyä. 

Yhtenä päivänä osa matkaseurueestamme kävi Euroopan suurimmilla musiikkifestivaaleilla Szigetissä. Se järjestettiin osin samaan aikaan lomamme kanssa. 

Vaikka seurueemme oli noinkin laaja, olin ainoa joka sairastui matkan jälkeen. Onneksi tosiaan vasta päivää myöhemmin kotona Turussa, sillä lentokentällä- ja koneessa olisi ollut tukalaa. 

Paska lensi viikon, kuumetta oli korkeimmillaan 39,5 ja lämpöä parisen viikkoa. Laihduin yksitoista kiloa. Piti jättää muutama loppukesän riento väliin, koska en halunnut olla löysät housuissa Tall Ships Racessa tai Vepsän Muinaistulien yössä. 

Syyksi moiseen paljastui kampylobakteeri, joka on yksi yleisimmistä ruokamyrkytyksen aiheuttajista. Kampylobakteeri tulee yleensä eläimistä, erityisesti siipikarjasta ja tarttuu ihmiseen huonosti kypsennetyn lihan, veden tai suoran kosketuksen kautta. Tiedä sitten mistä se minulle tuli, epäilen erästä katukeittiötä hotellimme lähistöllä. 

Kun koronahommat tulivat keväällä 2020 ajankohtaiseksi, totesin jollekin, ettei se voi kampylobakteeritartuntaa pahempaa olla. Kolme kertaa koronan sairastettuani voinen todeta, ettei ole lähelläkään.

Matkakuvista voi nähdä monia ulottuvuuksia. Huomasin sen karvaasti myöhemmin syksyllä. Eräs hauskaksi tarkoitettu otos, jossa kaksi isoa miestä ruokkii ahnaita kameleita Budapestin eläintarhassa, kääntyi aivan päälaelleen. 

Toinen miehistä, joka ei ollut edes kuvaa nähnyt, koki tulleensa verisesti loukatuksi. Joku oli kommentoinut hänelle, että "onpas sinulla iso maha siinä kamelikuvassa". Hän veti moisesta lausunnosta kauheat raivarit. Lisäksi kaveri kuvitteli, että nyt hän on pakki pystyssä "internetin etusivulla", jolloin koko komeus näkyy kaikkialla maailmassa Albaniasta Grönlantiin. 

Episodia päätyi sovittelemaan useampikin välikäsi. Että ei tämä sentään noin kauheaa ole ja koitetaanpa nyt vaan pitää rauha maassa. 

Olen tämän reissun jälkeen käynyt kerran Budapestissa, vuonna 2018. Kyseessä oli puhtaasti konserttimatka, mutta siihen saatiin sovitettua jonkun verran muutakin kulttuuria. Ajankohta oli marraskuu, ei ehkä paras mahdollinen lomakuu tuollakaan, mutta eipä se nyt hassumpikaan ollut. Aiheesta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/04/budapestissa-osa-4-axel-rudi-pellin.html

Kirsi K ja hylätty telakka

Nämä fotot ovat peräisin keväältä 2011 ja putkahtivat esille selatessani vanhoja kuvakansioita. Mallina on Kirsi, joka yhteen aikaa käytti taiteilijanimeä Kirsi K. 

Kuvauspaikkaa tuskin tunnistaa kovempikaan asiantuntija. Graffitien peittämien rähjäisten rakennusten tilalla on nykyään luksuskerrostaloja. Kyseessä nimittäin on nykyisessä Turun Telakkarannassa sijainnut Wärtsilän vanha telakka-alue. 

Samoilla tienoilla Aurajoen varressa asuu tätä nykyä muun muassa Lempäälän Ideaparkin ja Maskun kalustetalon isä Topi Sukari. Vanhasta telakka-alueesta ei muistuta enää kuin muutama museoitu nosturi. 

Kirsi K on tuttu nainen 90-luvun puolivälistä, jolloin tuttavapiirimme oli osin sama ja baaritkin samoja. Muistan ensin mieltäneeni hänet eksoottiseksi kaukomaiden kaunottareksi, mutta paksu Porin murre paljasti, ettei Varsinais-Suomeen ollut kovin pitkä matka. 

2010-luvun alussa otimme muutamankin kerran kuvia, joista yksi miljöö sijaitsi Liedon Vanhalinnanvuorella. Valitettavasti en ole nähnyt Kirsiä vuosiin, mutta sen verran tiedän, ettei hän enää asu Turun seudulla. 

Neljässätoista vuodessa kameran käyttöni on paljon parantunut, mutta eipä nämäkään kuvat lainkaan hullumpia ole. 

Kesäpäivä Vepsässä vuonna 2011

Taannoin kuvia selatessani tuli vastaan kesällä 2011 taltioituja ruutuja Turun kaupungin ulkoilusaaresta Vepsästä. 

Kesäpäivä ei paljon kauniimpi olisi voinut olla seilatessamme MS Lilyllä Aurajoesta kohti Airistolla sijaitsevaa Vepsän 17 hehtaarin kokoista saarta. 

Ristin reissun Vepsä Open Airiksi. Se oli väännös samoihin aikoihin Tampereella järjestetystä raskaan rokin festivaalista Sauna Open Airista, jossa esiintyi sellaisia yhtyeitä kuin Accept, Queensrüche ja Judas Priest. Saaressa sen sijaan kuuntelimme sitä mitä Malkaniemen Simon matkaradiosta sattui kuulumaan. 

Mukana saaressa oli tusinan verran kavereita. Majoituimme kolmeen mökkiin, joita tuohon aikaan edustuvat vanhemmat harjamökit ja uudemmat punaiset hirsimökit. Nykyään harjamalliset ovat historiaa ja niiden tilalla on huomattavasti isompia loma-asuntoja. 

Kuvissa näkyy myös entinen ravintola- ja vastaanottorakennus. Sen tilalle avattiin juhannusviikolla 2016 uusi ravintola ja tämä vanha purettiin seuraavana vuonna.  

Vaikka retkestä tulee ensi kesänä kuluneeksi neljätoista vuotta, ei suurin osa kuvien ihmisistä näytä vanhentuneen tippaakaan. Olen nähnyt heidät melkein kaikki tässä talven aikana. Ehkä Vepsässä käyminen nuorentaa!

Odottelen kuumeisesti touko-kesäkuun vaihdetta, jolloin saaren palvelut aukeavat jälleen kesäkaudeksi ja vesibussi alkaa kulkea.

Lenholmin tammilehdossa vuonna 2011

Facebookin muistoissa tuli pari päivää sitten vastaan kuvia, jotka otettiin tasan kymmenen vuotta sitten Paraisilla Lenholmin luonnonsuojelualueella turkulaisen Lauran toimiessa mallina. 

Muistan tuon syyskuisen lauantain vielä hyvin. Puoliltapäivin olin ammattiosastoni kesäpaikassa Turun Hirvensalossa, jossa järjestettiin kalastuskilpailut. Poikkesin katsomassa mikä meininki oli. Oikein hyvä näytti olevan. 

Iltapäivällä lähdimme Lauran kanssa Paraisille. Lenholmin tammilehto oli jäänyt mieleen potentiaalisena kuvausmiljöönä Saaristotietä pitkin ajellessa. 

Yleiskuntoni ei noihin aikoihin ollut vielä kovin hääppöinen elokuisen Unkarin matkan jäljiltä, josta sain tuliaisina kampylobakteerin. Ennätyspäivänä vessassa piti rampata peräti yhdeksäntoista kertaa ja kuumetta oli pari viikkoa. 

Kuvauskuntoa bakteerikaan ei nakertanut ja kuvia kehtaa yhä katsella sujuvasti. En enää muista kuinka monta ruutua mahdoin ottaa, mutta noihinkin aikoihin melko paljon. 

Kamerana Paraisten retkellä oli Canon 1000D ja objektiivina Canonin 75-300 mm. Ensin mainittu on jossain kaapissa ja jälkimmäisen myin pari vuotta sitten.

Laura on erinomainen malli ja luontomiljöissä kuin kotonaan. Sittemmin kuvaussessioita on ollut silloin tällöin, viimeksi tämän vuoden huhtikuussa. Tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/05/laura-kaasavuorella.html