Ensi vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 15 vuotta Unkarin Budapestin matkasta. Sen kesto oli kuusi päivää ja hinta nykymittapuulla vaivaiset 360 euroa. Samalla hinnalla ei pääse enää oikein minnekään. Syynä käytetään milloin koronaa, milloin Ukrainan sotaa ja milloin mitäkin.
Matkanjohtajana toimi Matti Viki Vikström ja porukassa oli muistaakseni kymmenen osallistujaa. Vajaan viikon aikana kaupungista sai laajan käsityksen.
Ohjelmistossa oli muun muassa Tonavan jokiristeily, vierailut Budapestin eläintarhassa ja vanhojen neuvostoaikaisten patsaiden hautausmaalla Momento Parkissa, metroajeluja, kauppahallissa asiointia, funikulaariajelu sekä Sankarien aukion patsaiden ihmettelyä.
Yhtenä päivänä osa matkaseurueestamme kävi Euroopan suurimmilla musiikkifestivaaleilla Szigetissä. Se järjestettiin osin samaan aikaan lomamme kanssa.
Vaikka seurueemme oli noinkin laaja, olin ainoa joka sairastui matkan jälkeen. Onneksi tosiaan vasta päivää myöhemmin kotona Turussa, sillä lentokentällä- ja koneessa olisi ollut tukalaa.
Paska lensi viikon, kuumetta oli korkeimmillaan 39,5 ja lämpöä parisen viikkoa. Laihduin yksitoista kiloa. Piti jättää muutama loppukesän riento väliin, koska en halunnut olla löysät housuissa Tall Ships Racessa tai Vepsän Muinaistulien yössä.
Syyksi moiseen paljastui kampylobakteeri, joka on yksi yleisimmistä ruokamyrkytyksen aiheuttajista. Kampylobakteeri tulee yleensä eläimistä, erityisesti siipikarjasta ja tarttuu ihmiseen huonosti kypsennetyn lihan, veden tai suoran kosketuksen kautta. Tiedä sitten mistä se minulle tuli, epäilen erästä katukeittiötä hotellimme lähistöllä.
Kun koronahommat tulivat keväällä 2020 ajankohtaiseksi, totesin jollekin, ettei se voi kampylobakteeritartuntaa pahempaa olla. Kolme kertaa koronan sairastettuani voinen todeta, ettei ole lähelläkään.
Matkakuvista voi nähdä monia ulottuvuuksia. Huomasin sen karvaasti myöhemmin syksyllä. Eräs hauskaksi tarkoitettu otos, jossa kaksi isoa miestä ruokkii ahnaita kameleita Budapestin eläintarhassa, kääntyi aivan päälaelleen.
Toinen miehistä, joka ei ollut edes kuvaa nähnyt, koki tulleensa verisesti loukatuksi. Joku oli kommentoinut hänelle, että "onpas sinulla iso maha siinä kamelikuvassa". Hän veti moisesta lausunnosta kauheat raivarit. Lisäksi kaveri kuvitteli, että nyt hän on pakki pystyssä "internetin etusivulla", jolloin koko komeus näkyy kaikkialla maailmassa Albaniasta Grönlantiin.
Episodia päätyi sovittelemaan useampikin välikäsi. Että ei tämä sentään noin kauheaa ole ja koitetaanpa nyt vaan pitää rauha maassa.
Olen tämän reissun jälkeen käynyt kerran Budapestissa, vuonna 2018. Kyseessä oli puhtaasti konserttimatka, mutta siihen saatiin sovitettua jonkun verran muutakin kulttuuria. Ajankohta oli marraskuu, ei ehkä paras mahdollinen lomakuu tuollakaan, mutta eipä se nyt hassumpikaan ollut. Aiheesta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/04/budapestissa-osa-4-axel-rudi-pellin.html
Muutaman vuoden ajan matkasuunnitelmissani oli Unkarin pääkaupunki Budapest. Elokuussa tämä toteutui.
Matkaporukkamme oli yhtä lukuunottamatta sama kuin Rhodoksella toukokuussa 2010. Reissu ei ollut liikaa lompakkoa rasittava, koska matkanjohtaja Matti Vikström sai sen hintaan 320 euroa per henkilö. Kuluja tietysti kertyi kuljetuksista Turusta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja takaisin, mutta kokonaisuutena hinta oli varsin edullinen.
Kymmenen hengen sakki mahtui kivuttomasti kuljettaja Lasse Kiviniityn pikkubussiin. Matkan osanottajat olivat pääosin työpaikalta tuttuja. Turun postikeskuksen raskaanpostin osasto oli edustettuna peräti viidellä henkilöllä. "Budapest ['budɒpɛʃt] on Unkarin pääkaupunki ja maan talouden, teollisuuden ja kaupan tärkein keskittymä. Kaupungissa on 1,7 miljoonaa asukasta (2003). Tonava virtaa keskustan halki 260-500 metriä leveänä jakaen sen läntiseen Budaan ja itäiseen Pestiin, jotka olivat aikoinaan eri kaupunkeja mutta yhdistyivät Budapestiksi 17. marraskuuta 1873." (Wikipedia)
Budapest on väkiluvultaan toiseksi suurin kaupunki, jossa olen käynyt. Saksan Hampuri vie voiton. Komeita paikkoja molemmat. Molempia myös yhdistää joki. Budapestin halkova Tonava ja sen sillat olivat vaikuttava näky.
"Tonava on Euroopan toiseksi pisin joki. Tonava on Euroopan suurista joista ainoa, joka virtaa lännestäitään. Se saa alkunsa Saksan Schwarzwaldista ja virrattuaan 2850 kilometriä laskee Romaniassa Mustaanmereen. Se muodosti aikoinaan Rooman valtakunnan pitkäaikaisen pohjoisrajan. Nykyisin se kulkee kymmenen valtion alueella ja on monin paikoin myös valtioiden rajana. (Wikipedia)
Viikon kohokohtiin kuului jokiristeily pitkin Tonavaa. Reitti oli juuri sopivan mittainen. Se ohitti kaikki kaupungin pääkohteet kuten valtavan parlamenttitalon.
James Bond -tyyppinen kulkuneuvo Tonavassa.
Ennen matkaa moni tuttu kehui Budapestin kauppahallia. En saanut siitä paljon irti, vaikka toki se oli iso ja vaikuttava paikka. Perinteiset turistiostokseni sentään suoritin siellä - seinälautanen ja kaupunkikuvakirja. Vodkakola oli erityisen halpaa kakkoskerroksen kuppilassa. Taisi olla 2,50 euroa puolen litran Cokea Cola ja viiden senttilitraa vodkapaukku. Cokis riitti mukavasti kahteen drinkkiin.
Paprikatyttö kauppahallissa.
Kiersimme monena päivänä Tonavan rantoja sekä Budan että Pestin puolella. Muuten oikein mukavaa puuhaa, mutta minun makuuni +36 ei ole kaikkein miellyttävin keli tallustella. Elokuu on kuulemma muutenkin Budapestissa erittäin kuuma. Seikka, joka täytyy huomioida jos sinne vielä joskus matkustan. 15-20 astetta vähemmän, kiitos.
Huh hellettä!
Szigetin festivaalista ehdin jo tuoreeltaan blogiini kirjoittaakin. Juttua löytyy elokuun tarinoiden listasta. Saman kuukauden kirjoituksistani voi myös lukea tuntemuksiani patsaspuisto Momento Parkista. Navigointi teksteihin onnistuu blogiarkistosta, tämän sivun oikeasta reunasta.
Patsaspuisto Momento Park.
Budapestin eläintarha oli kooltaan pieni, mutta eläinlajistoltaan suuri. Ahtaissa tiloissa oli runsaasti afrikkalaisia eläimiä kuten sarvikuonoja, virtahepoja, kirahveja ja leijonia. Monia noista en ollut ennen nähnytkään. Eettisesti homma on aina arveluttavaa. Suoraan kissapetoaitausten takana oli junarata, eikä pauke ja kolina varmasti eläinparoille ole mitään taukomusiikkia.
Oranki ja omatekoinen aurinkovarjo.
Monennäköistä menijää alueelta löytyikin. Eläintarhan hauskin näky oli kamelilauma. Ihmiset syöttivät aavikon laivoille pähkinöitä.
Kummallisin näky puolestaan oli pelikaani, joka yritti syödä kilpikonnia! Lintu saikin valtavaan kitaansa konnan jos toisenkin, mutta ne pääsivät aina karkuun. Ihmettelenpä vaan, miten lintu olisi pystynyt nielemään kilpikonnan, mikäli se olisi sellaisen saanut kunnolla suuhunsa?
Pelikaani metsästää kilpikonnia.
Eläintarhan lähellä oli Sankarien aukio. Vaikuttavan näköinen paikka, jossa matkanjohtaja Vikström on joskus neuvostoaikana nähnyt ison sotilasparaatin. Tankkeja ja tuhansittain sotilaita.
"Sankarien aukio (Hösök Tere) sijaitsee leveän Andrássy út -kadun toisessa päässä. Aukio on rakennettu vuonna 1896 unkarilaisten maahantulon tuhatvuotisjuhlan kunniaksi. Alueelle on pystytetty useita patsaita, näistä merkittävimpiä ovat 900-luvun lopulla valtaan nouseen kuningas Tapania esittävä patsas ja 36 metriä korkea unkarilaisten maahantuloa juhlistava patsas." (lomamatkalija.com)
Sankarien aukion takana oli vanha linna. Rakennuksia pällistemässä oli kolme Moonsorrow -paitaista miestä, joilta minun oli aivan pakko kysyä mistä maasta he mahtavat olla kotoisin. Italialaisia. Yhden veikkosen sisko kuulemma asuu Turussa. Toinen puolestaan opiskelee suomea. Ja kaikki kolme rakastavat suomalaista metallimusiikkia. Varmaan se Turussa asuva siskokin.
"Moonsorrow on suomalainen, suomeksi laulava viikinkimetalli-vaikutteista raskasta ja melodista metallia esittävä yhtye, jonka perustivat vuonna 1995 serkukset Henri ja Ville Sorvali. Moonsorrow on saavuttanut vankkaa suosiota myös Suomen ulkopuolella, muun muassa Saksassa ja kiertänyt esiintymässä mm. Pohjois-Amerikassa asti." (Wikipedia)
Budapestin metro vaati totuttelua ainakin minun kaltaiseltani keltanokalta, jonka metrokokemukset rajoittuvat Helsingin lisäksi vain Tukholmaan ja Prahaan. Vehje tuntui kulkevat paljon kovempaa kuin vaikkapa Prahan maanalainen.
Lipunmyynti oli vaativa ja raskas prosessi. Pienen luukun takana kopissa istui yksi ainoa lipunmyyjä. Lipuntarkastajia sen sijaan oli jokaisen rullaportaan yllä peräti neljä! Mikäli työtehtäviä olisi vaihdettu toisinpäin, homma olisi voinut edetä ilman jonottamista.
Metroasema tihkui seksiä.
Budapestin keitaaksi voitaneen kutsua Margit-saarta. Hotellilta oli lyhyehkö matka sinne, mutta eipä tullut käytyä kuin kerran.
"Budapestin keuhkoiksikin kutsuttu Tonavan keskellä sijaitseva kaunis Margit-saari sopii hyvin rentoutumiseen kaupungin hälinästä. Saari on noin kahden kilometrin mittainen ja pitää sisällään myös ravintoloita, kahviloita, puiston ja maauimalan, Palatinuksen. Margit-saari on nimetty kuningas Bela IV:n (1235-1270) tyttären mukaan. Saaren kahdesta uimalasta suurempaan Palatinus-uimalaan mahtuu samanaikaisesti 20000 ihmistä. Tarjolla on lukuisia kuuma- ja kylmävesialtaita. Margit-saari on yhdistetty sekä Budan että Pestin puolelle silloilla." (lomamatkailija.com)
Margit-saaren maisemia.
Linnavuorella oli komeita historiallisia rakennuksia ja patsaita. Käväisy siellä jäi valittavasti pintaraapaisuksi, koska suurin osa seurueestamme halusi hotelli Hiltoniin vilvoittelemaan. Vilpoista Hiltonin aulassa olikin, mutta järkyttävän makuisesta oluesta joutui pulittamaan ryöstöhinnan, peräti seitsemän euroa! Edullisimmillaan Budapestista sai tuopin 1,30 eurolla, bacardikolan puolestaan 0,95 eurolla. Totaalinen virheliike koko Hilton.
Linnavuorella.
Budapest ei muutenkaan tehnyt allekirjoittaneeseen sellaista vaikutusta, että olisi mikään valtava hinku päästä sinne uudestaan. Viime syksynä koettu Praha säväytti huomattavasti enenmmän. Miksikö vertaan Budapestia ja Prahaa? Siksi, että ennen kuin olin kummassakaan metropolissa käynyt, olivat tuttavieni vakiolauseet "Praha on hienompi kaupunki kuin Budapest" tai "Kyllä Budapest on hienompi kuin Praha". Käännyn Prahan puoleen.
Helvetinmoinen pahoinvointi alkoi puolitoista vuorokautta kotiinpaluusta. Olin saanut salamatkustajan, joka kokeissa osoittautui kampylobakteeriksi. En ollut moisesta ennen kuullutkaan, mutta kuulemma tuhannet suomalaisturistit sairastuvat siihen vuosittain.
"Kampylobakteerit ovat maailmanlaajuisesti esiintyviä, gramnegatiivisia bakteereja. Lajeja on useita ja niitä esiintyy sekä ihmisillä että eläimillä. Eläimistä tavallisimpia bakteerin kantajia ovat linnut, nauta, sika, lammas, vuohi, kissa, koira ja jyrsijät. Ne ovat eräs yleisimmistä ruokamyrkytysten aiheuttajista. Bakteeri todettiin ensimmäistä kertaa 1970-luvun loppupuolella ja sen aiheuttamat ruokamyrkytykset ovat yleistyneet länsimaissa etenkin 1990-luvulta lähtien.
Kampylobakteeri-infektion tavallisimpia oireita ovat ripuli, vatsakipu ja kuumeilu. Infektion itämisaika on 1–7, keskimäärin kolme, päivää ja ripulointi kestää tavallisimmin kolmesta viiteen päivää. Kivut ja vatsan muu oireilu voi jatkua kuitenkin jopa viikkoja.
Bakteeri leviää yleensä ulosteista saastuneista elintarvikkeista tai vedestä. Harvinaisempaa on tartunta ihmisestä toiseen. Tavallisimmin tartunnan saa huonosti kypsennetystä broilerista, pastöroimattomasta maidosta tai klooraamattomasta vedestä." (Wikipedia)
Yksi elokuisen Unkarin vierailun mielenkiintoisemmista kohteista oli patsaspuisto Momento Park. Sinne on raahattu Unkarin isot ja merkittävät kommunismiajan patsaat. Monissa entisissä sosialistissa maissa patsaat hajoitettiin diktatuurin päättymisen kunniaksi parisenkymmentä vuotta sitten, mutta Unkarissa ne säilöttiin. Momento Parkin kokoelma on Keski-Euroopan suurin.
Budapestin keskustasta patsaspuistoon kertyi matkaa noin 15 kilometriä. Kaupunki vaihtui pian maaseuduksi, jossa kasvoi pelkää pusikkoa ja maasto oli kumpuilevaa joutomaata. Minkäänlaista maanviljelyä reitin varrella ei näkynyt. Kumma kyllä.
Momento Parkiin tutustumiseen varattu 1,5 tuntia tuntui aluksi lyhyeltä ajalta, mutta helteisessä kelissä patsaat on kierretty, kuvattu ja katseltu noin puolessa tunnissa. Loppujen lopuksi piti keksi tekemistä, jotta aika kuluisi paluukuljetusta odotellessa.
Yhtenä vaihtoehtona on käydä vanhassa, erittäin rumassa puurakennuksessa katsomassa valokuvausnäyttelyä Unkarin kansannoususta 1956 sekä kommunismin kaatumisesta 1989-1990.
Sisätilojen valaisu oli todella kehno, jopa vaarallinen. Kirkkaasta päivänvalosta astuminen sisälle pilkkopimeään on melkoinen muutos. Elokuvasalissa pyöri umpitylsä näytelmäelokuva KGB-kuulusteluista noin 50- tai 60-luvulta. Elokuva olisi voinut olla vaikka kommunismin kaatumisesta kertova dokumentti, jotta salissa olisi pysynyt hereilläkin.
Koska Momento Parkissa ei ollut edes kuppilaa, kävi aika sietämättömän pitkäksi. Onneksi sentään vettä ja virvoitusjuomia sai kioskista, jossa valitettavasti oli vain yksi myyjä. Hänkin tietenkin hidas liikkeissään. Jonossa useita kymmeniä ihmisiä, pääasiassa saksalaisia eläkeläisturisteja.
Puutteellisista palveluista huolimatta suosittelen patsaspuistoa. Massiivisen kokoiset kommunistijohtajapatsaat ovat onneksi mennyttä aikaa. Samalla voi taas huokaista helpotuksesta, ettei Suomella ollut samaa kohtaloa kuin vaikka Unkarilla tai Virolla, jotka joutuivat puoleksi vuosisadaksi kommunismidiktatuurin kynsiin.
Olisiko jo vihdoin aika poistaa Turusta Leninin patsas? Käsittämätöntä, että tuollaista äijää ihannoidaan yhä. Nykyään pitäisi jo uskaltaa olla ilman ryssäpelkoa ja kipata patsas vaikka Aurajokeen.
Momento Parkin Lenin on isompaa kaliberia kuin Turun, mutta tuonne korpeen hänen muistonsa sopiikin toisin kuin Aurakadun varteen.
