Norjan kiertomatka osa 5

Keli oli suosinut reissuamme tähän asti ja neljäskin matkapäivä alkoi mukavassa poutasäässä. Maassa, jossa sataa noin 250 päivää vuodessa, ei kumminkaan kannata liikaa luottaa aurinkoon. Se tuli huomattua vielä päivän mittaan.

Dåmbosissa vietetyn yön jälkeen suuntana oli Norjan pääkaupunki Oslo. Matkalla ohitimme jälleen upeita maisemia. Aika ei todellakaan tullut pitkäksi bussin ikkunasta ulos tuijottaessa.

Päivän ensimmäinen stoppi oli Ringebussa, jossa on alunperin 1200-luvulla rakennettu sauvakirkko. Sitä on laajennettu 1630-luvulla. Lohikäärmeaihein koristeltu ovensuu on säilynyt alkuperäisestä kirkosta.

Sauvakirkkoja on nykyään Norjassa enää 28 kappaletta. 90-luvun alkupuolella ne nousivat kyseenalaiseen julkisuuteen, kun vuonomaan blackmetal-muusikot tuikkaisivat kirkkoja tuleen. Eipä uskoisi, että 20 vuotta myöhemmin saman musiikkilajin edustaja pingviinimaskisine naamoineen oli lähellä näkyä norjalaisen lentoyhtiön koneen peräsimessä.

Lentoyhtiö Norwegian nimittäin järjesti äänestyksen, jossa etsittiin suosituinta norjalaista. Mayhem-yhtyeen vuonna 1993 surmattu Euronymous johti äänestystä. Toisella sijalla oli upseeri ja kolmannella maalikkosaarnaaja. Euronymousin suku kuitenkin pyysi, että kaveri vedettäisiin pois äänestyksestä. Todennäköisesti lentofirman suureksi helpotukseksi juuri näin tehtiinkin.

En käynyt sisällä kirkossa muuta kuin kurkkaamassa, vaan tyydyin tutkimaan ympäristöä. Sauvakirkon hautausmaalta löytyi sulassa sovussa ikivanhoja rautaristejä ja aivan uudentyyppisiä hautakiviä, jollaisia en ole Suomessa nähnyt.

Osloon saavuttaessa mukaan poimittiin suomalainen opas, joka on työskennellyt pitkään kaupungissa Suomen suurlähetystössä. Muistin hänet viiden vuoden takaiselta reissulta. Pirtsakka ja asiantunteva nainen veti kaupunkikierroksen komeasti läpi. Hän jopa puuttui takanamme istuvan pariskunnan pälätyksiin, kun jossain vaiheessa oma äänensä alkoi jäädä heidän kinastelujensa jalkoihin. Olin helpottunut.

Holmenkollen on Oslon kaupunginosa, joka sijaitsee ylhäällä vuoristossa. Nimenä se on tuttu varmaan jokaiselle suomalaiselle. Holmenkollenilla on maailmankuulu hiihtokeskus, jossa järjestetään vuosittain hiihtofestivaalit. Se on myös maailman vanhin mäkihypyn suorituspaikka.

Holmenkollenin vanhan hyppyrimäen purkaminen aloitettiin syksyllä 2008 eli muutama kuukausi sen jälkeen kun sen ensimmäisen kerran näin. Uusi ja uljas mäki rakennettin vuoden 2011 maailmanmestaruuskisoja varten.

Alkumatkan hellinyt sää alkoi osoittaa muuttumisen merkkejä. Sadehan se sieltä tuli. Jatkui vielä koko seuraavan päivänkin. Jo toistamiseen sama homma kun Oslossa vierailin. 

Vigelandin patsaspuisto on Oslon ja koko Norjan kuuluisimpia nähtävyyksiä. Kelistä johtuen piti ottaa sateenvarjo toiseen käteen ja kamera toiseen. Onnistuu se paremman puutteessa niinkin.

Frognerin puistossa sijaitseva patsaspuisto pitää sisällään 212 kuvanveistäjä Gustav Vigelandin tekemää patsasta. Alueen rakenne on myös hänen suunnittelemansa. Pinta-alaltaan se on noin 320 hehtaaria. Suurin osa veistoksista on tehty vuosina 1926-1942.

Puiston korkeinta kohtaa kutsutaan monoliittitasanteeksi. Siellä on 17 metriä korkea yhdestä kivestä veistetty valtava patsas, jossa on 121 ihmishahmoa. Monoliitin portailla on 36 ihmisiä esittävää patsasta, joissa kuvataan ihmiselon kaarta lapsuudesta vanhuuteen.

Vigelandin puiston kuuluisin veistos on kiukuttelevaa pikkupoikaa esittävä patsas.

Kuvanveistäjä Gustav Vigeland 1869-1943.

Momento Park Budapestissa

Yksi elokuisen Unkarin vierailun mielenkiintoisemmista kohteista oli patsaspuisto Momento Park. Sinne on raahattu Unkarin isot ja merkittävät kommunismiajan patsaat. Monissa entisissä sosialistissa maissa patsaat hajoitettiin diktatuurin päättymisen kunniaksi parisenkymmentä vuotta sitten, mutta Unkarissa ne säilöttiin. Momento Parkin kokoelma on Keski-Euroopan suurin.

Budapestin keskustasta patsaspuistoon kertyi matkaa noin 15 kilometriä. Kaupunki vaihtui pian maaseuduksi, jossa kasvoi pelkää pusikkoa ja maasto oli kumpuilevaa joutomaata. Minkäänlaista maanviljelyä reitin varrella ei näkynyt. Kumma kyllä.

Momento Parkiin tutustumiseen varattu 1,5 tuntia tuntui aluksi lyhyeltä ajalta, mutta helteisessä kelissä patsaat on kierretty, kuvattu ja katseltu noin puolessa tunnissa. Loppujen lopuksi piti keksi tekemistä, jotta aika kuluisi paluukuljetusta odotellessa.

Yhtenä vaihtoehtona on käydä vanhassa, erittäin rumassa puurakennuksessa katsomassa valokuvausnäyttelyä Unkarin kansannoususta 1956 sekä kommunismin kaatumisesta 1989-1990.

Sisätilojen valaisu oli todella kehno, jopa vaarallinen. Kirkkaasta päivänvalosta astuminen sisälle pilkkopimeään on melkoinen muutos. Elokuvasalissa pyöri umpitylsä näytelmäelokuva KGB-kuulusteluista noin 50- tai 60-luvulta. Elokuva olisi voinut olla vaikka kommunismin kaatumisesta kertova dokumentti, jotta salissa olisi pysynyt hereilläkin.

Koska Momento Parkissa ei ollut edes kuppilaa, kävi aika sietämättömän pitkäksi. Onneksi sentään vettä ja virvoitusjuomia sai kioskista, jossa valitettavasti oli vain yksi myyjä. Hänkin tietenkin hidas liikkeissään. Jonossa useita kymmeniä ihmisiä, pääasiassa saksalaisia eläkeläisturisteja.

Puutteellisista palveluista huolimatta suosittelen patsaspuistoa. Massiivisen kokoiset kommunistijohtajapatsaat ovat onneksi mennyttä aikaa. Samalla voi taas huokaista helpotuksesta, ettei Suomella ollut samaa kohtaloa kuin vaikka Unkarilla tai Virolla, jotka joutuivat puoleksi vuosisadaksi kommunismidiktatuurin kynsiin.

Olisiko jo vihdoin aika poistaa Turusta Leninin patsas? Käsittämätöntä, että tuollaista äijää ihannoidaan yhä. Nykyään pitäisi jo uskaltaa olla ilman ryssäpelkoa ja kipata patsas vaikka Aurajokeen.

Momento Parkin Lenin on isompaa kaliberia kuin Turun, mutta tuonne korpeen hänen muistonsa sopiikin toisin kuin Aurakadun varteen.