Norjan kiertomatka osa 6

Viides matkapäivä kului omatoimisesti Oslossa. Sade jatkui koko melkein päivän, mikä osaltaan latisti tunnelmaa ja rajoitti menoja. Esimerkiksi terasseilla istuskelu oli täysin mahdotonta sillä kelillä. Toisaalta hyvä, koska eipä tullut imuroitua ylihintaista olutta tuopillistakaan.

Hotelimme Borsparken sijaitsi aivan ydinkeskustan tuntumassa. Siitä oli hyvä sukkuloida mihin suuntaan tahansa. Lyhyt taival melkein minne vaan.

Keskustan ulkopuolella sijaitsevalle laajalle museoalueelle meidät heitti bussikuskimme Pooke, jahka ensin hankimme turistikortit keskustan matkailuneuvonnasta. Läpyskää vilauttamalla pääsi kaikkiin museoihin sisälle.

Alueella oli esillä Norjan merenkulkuhistoriaa monessa eri kohteessa. Ensimmäisenä vastaan tuli viikinkilaivamuseo. Näyttelyhalleissa oli useita muinaisia laivanjäännöksiä, joista osa ihmeen hyvin säilyneitä. Vitriineistä löytyi kaikenmoista viikinkitilpehööriä miekoista astioihin.

Viikinkilaivamuseon valaistus oli kuvaamisen kannalta vaikea. Himmeät keinovalot ovat mielestäni pahinta siihen hommaan. Ne yhdistettynä ikkunoista kajastavaan luonnonvaloon antoivat sentään jonkunlaisen lopputuloksen.

No, museot eivät ole tarkoitettukaan valokuvaamista varten ja esimerkiksi Ruotsin kansallismuseossa Tukholmassa on valokumaaminen kiellettykin. Tai ainakin minulle tultiin huomauttamaan asiasta kun siellä kameran kanssa heiluin vuonna 1995. 

Suunnilleen kilometrin päässä viikinkilaivamuseosta sijaitseva Bygdoynes on meriaiheinen museokeskittymä.  Vierekkäin on kolme erilaista kohdetta; Fram-laivamuseo, Norjan merenkulkumuseo ja Kon-Tiki -museo.

Saapastelimme ensimmäiseksi sadetta pakoon Fram-museoon. Rakennuksen sisällä on norjalaisten pohjoisnapatutkijliden 1800-luvun lopulla käyttöön ottama Fram-laiva ja aiheeseen liittyvää esineistöä.

Museo oli erittäin hyvin koottu. Siellä oli selkeät kulkureitit ja nähtävää todella paljon.

Merenkulkumuseon kuivattujen kapakalojen tuoksun ääreltä matka jatkui Kon-Tiki-museoon. Esillä oli tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin palsalautta Kon-Tiki ja kaislalautta Ra II. Alukset näyttivät heiveröisiltä valtamerikäyttöön, mutta niillä Heyerdahl purjehti niin Atlanttin kuin Tyynemerenkin yli.

Heyerdahl ( 1914-2002) oli norjalainen biologi, joka tuli tunnetuksi Kon-Tiki -retkikunnan yhteydessä 1947. Porukka osoitti nykymittapuilla varsin heppoisilla aluksillaan, ettei ollut mitään merenkulullista estettä  Polynesian asuttamiselle Etelä-Amerikasta käsin. Yleisesti uskotaan, että alueelle asettautuivat aasialaiset.

Museossa oli esillä myös kattava valikoima vanhoja valokuvasuurennoksia Heyerdahlin elämänavaiheista ja saavutuksista. 

Akerhusin linnakealue Oslon ydinkeskustan tuntumassa on muureilla ympäröity laaja alue, jonne pääsee ilmaiseksi sisälle. Linnan muureilta näkyy suoraan Oslovuonolle, jossa oli valtavan kokoinen jenkkituristeja kuljettanut loistoristeilijä.

Japanilaisvieraat kameroineen olivat niin innoissaan linnasta, että eräskin nainen eteensä katsomatta kompuroi liukkaalla kivialustalla.

Muurien sisältä löytyi kuin varkain Norjan vastarintamuseo. Ulkoapäin pienen oloinen soppi osoittautui kumminkin monessa kerroksessa olevaksi laajaksi tilaksi, jossa olisi riittänyt tarkasteltavaa vaikka moneksi tunniksi.

Oslon oopperatalo valmistui vuonna 2008. Valtavia summia maksanut rakennus on ainakin hyvin erikoisen näköinen.

Taloa onkin vaikea välttää Oslossa käydessä. Edellisellä reissulla näin sen upouutena bussin ikkunasta, mutta nyt kävimme ihmettelemässä tölliä oikein katolla asti. Valkeasta marmorista ja graniitista tehdyn rakennuksen päälle nimittäin pääsee kävelemään loivia seiniä pitkin.

Rautatieaseman vieressä sijaitseva oopperatalo on rakennettu veden päälle. Siitä on suora näkymä Oslovuonoon. Taloa ei ole ainakaan ulkoapäin tarkoitettu vain korkeakultturin harrastajille, vaan tavallisille ihmisille.

Oopperatalon päällä käppäillessä tuli hieman epätodellinen olo. Vähän kuin olisi kävellyt sisälle tieteiselokuvaan. Ihmisiä istui ja nojaili siellä täällä; aivan kuin he olisivat olleet puistopiknikillä.

Perusteellisempi Osloon tutustuminen veisi paljon enemmän aikaa kuin käyttämämme puolitoista päivää, mutta hyvä näinkin.

Seuraavana aamuna alkoi paluumatka kohti Suomea. Reitti kulki Ruotsin halki Vänern-järven pohjoispään ohi kohti Mälaren-järven rantoja ja sieltä Tukholmaan. Silja Galaxyn iltalähtö Tukholmasta oli todennäköisesti loppuunmyyty, ainakin kova tungos laivalla oli.

Yhteenvetona Vuorilta vuonoille -matka oli vallan onnistunut. Aiemmin jo kritisoinkin Geirangerin vuonovisiitti- ja Peikonpolku -päivän hurjaa kiirettä, mutta muuta ruikuttamisen aihetta ei sitten löydykään.

Maisemat olivat todella hienoja. Kanssamatkustajat mukavia ja sosiaalisia, kuljettaja-matkanjohtaja kokenut asiansaosaava konkari, ruoka hyvää ja sitä oli riittävästi. Rahaakaan ei palanut juuri lainkaan, vaikka yhdessä maailman kalleimmista maista oltiinkin.

Koska matkan hintakaan ei ole ylivoimainen, kannattanee Ikaalisten matkatoimiston kevään korvalla ilmestyvää kataloogia selata sillä silmällä. Saattaa olla, että Norjan kiertomatkan reitti- ja majoitusvalintojakin on tarkistettu sitten viime kesän.

Norjan kiertomatka osa 5

Keli oli suosinut reissuamme tähän asti ja neljäskin matkapäivä alkoi mukavassa poutasäässä. Maassa, jossa sataa noin 250 päivää vuodessa, ei kumminkaan kannata liikaa luottaa aurinkoon. Se tuli huomattua vielä päivän mittaan.

Dåmbosissa vietetyn yön jälkeen suuntana oli Norjan pääkaupunki Oslo. Matkalla ohitimme jälleen upeita maisemia. Aika ei todellakaan tullut pitkäksi bussin ikkunasta ulos tuijottaessa.

Päivän ensimmäinen stoppi oli Ringebussa, jossa on alunperin 1200-luvulla rakennettu sauvakirkko. Sitä on laajennettu 1630-luvulla. Lohikäärmeaihein koristeltu ovensuu on säilynyt alkuperäisestä kirkosta.

Sauvakirkkoja on nykyään Norjassa enää 28 kappaletta. 90-luvun alkupuolella ne nousivat kyseenalaiseen julkisuuteen, kun vuonomaan blackmetal-muusikot tuikkaisivat kirkkoja tuleen. Eipä uskoisi, että 20 vuotta myöhemmin saman musiikkilajin edustaja pingviinimaskisine naamoineen oli lähellä näkyä norjalaisen lentoyhtiön koneen peräsimessä.

Lentoyhtiö Norwegian nimittäin järjesti äänestyksen, jossa etsittiin suosituinta norjalaista. Mayhem-yhtyeen vuonna 1993 surmattu Euronymous johti äänestystä. Toisella sijalla oli upseeri ja kolmannella maalikkosaarnaaja. Euronymousin suku kuitenkin pyysi, että kaveri vedettäisiin pois äänestyksestä. Todennäköisesti lentofirman suureksi helpotukseksi juuri näin tehtiinkin.

En käynyt sisällä kirkossa muuta kuin kurkkaamassa, vaan tyydyin tutkimaan ympäristöä. Sauvakirkon hautausmaalta löytyi sulassa sovussa ikivanhoja rautaristejä ja aivan uudentyyppisiä hautakiviä, jollaisia en ole Suomessa nähnyt.

Osloon saavuttaessa mukaan poimittiin suomalainen opas, joka on työskennellyt pitkään kaupungissa Suomen suurlähetystössä. Muistin hänet viiden vuoden takaiselta reissulta. Pirtsakka ja asiantunteva nainen veti kaupunkikierroksen komeasti läpi. Hän jopa puuttui takanamme istuvan pariskunnan pälätyksiin, kun jossain vaiheessa oma äänensä alkoi jäädä heidän kinastelujensa jalkoihin. Olin helpottunut.

Holmenkollen on Oslon kaupunginosa, joka sijaitsee ylhäällä vuoristossa. Nimenä se on tuttu varmaan jokaiselle suomalaiselle. Holmenkollenilla on maailmankuulu hiihtokeskus, jossa järjestetään vuosittain hiihtofestivaalit. Se on myös maailman vanhin mäkihypyn suorituspaikka.

Holmenkollenin vanhan hyppyrimäen purkaminen aloitettiin syksyllä 2008 eli muutama kuukausi sen jälkeen kun sen ensimmäisen kerran näin. Uusi ja uljas mäki rakennettin vuoden 2011 maailmanmestaruuskisoja varten.

Alkumatkan hellinyt sää alkoi osoittaa muuttumisen merkkejä. Sadehan se sieltä tuli. Jatkui vielä koko seuraavan päivänkin. Jo toistamiseen sama homma kun Oslossa vierailin. 

Vigelandin patsaspuisto on Oslon ja koko Norjan kuuluisimpia nähtävyyksiä. Kelistä johtuen piti ottaa sateenvarjo toiseen käteen ja kamera toiseen. Onnistuu se paremman puutteessa niinkin.

Frognerin puistossa sijaitseva patsaspuisto pitää sisällään 212 kuvanveistäjä Gustav Vigelandin tekemää patsasta. Alueen rakenne on myös hänen suunnittelemansa. Pinta-alaltaan se on noin 320 hehtaaria. Suurin osa veistoksista on tehty vuosina 1926-1942.

Puiston korkeinta kohtaa kutsutaan monoliittitasanteeksi. Siellä on 17 metriä korkea yhdestä kivestä veistetty valtava patsas, jossa on 121 ihmishahmoa. Monoliitin portailla on 36 ihmisiä esittävää patsasta, joissa kuvataan ihmiselon kaarta lapsuudesta vanhuuteen.

Vigelandin puiston kuuluisin veistos on kiukuttelevaa pikkupoikaa esittävä patsas.

Kuvanveistäjä Gustav Vigeland 1869-1943.