Norjan kiertomatka osa 6

Viides matkapäivä kului omatoimisesti Oslossa. Sade jatkui koko melkein päivän, mikä osaltaan latisti tunnelmaa ja rajoitti menoja. Esimerkiksi terasseilla istuskelu oli täysin mahdotonta sillä kelillä. Toisaalta hyvä, koska eipä tullut imuroitua ylihintaista olutta tuopillistakaan.

Hotelimme Borsparken sijaitsi aivan ydinkeskustan tuntumassa. Siitä oli hyvä sukkuloida mihin suuntaan tahansa. Lyhyt taival melkein minne vaan.

Keskustan ulkopuolella sijaitsevalle laajalle museoalueelle meidät heitti bussikuskimme Pooke, jahka ensin hankimme turistikortit keskustan matkailuneuvonnasta. Läpyskää vilauttamalla pääsi kaikkiin museoihin sisälle.

Alueella oli esillä Norjan merenkulkuhistoriaa monessa eri kohteessa. Ensimmäisenä vastaan tuli viikinkilaivamuseo. Näyttelyhalleissa oli useita muinaisia laivanjäännöksiä, joista osa ihmeen hyvin säilyneitä. Vitriineistä löytyi kaikenmoista viikinkitilpehööriä miekoista astioihin.

Viikinkilaivamuseon valaistus oli kuvaamisen kannalta vaikea. Himmeät keinovalot ovat mielestäni pahinta siihen hommaan. Ne yhdistettynä ikkunoista kajastavaan luonnonvaloon antoivat sentään jonkunlaisen lopputuloksen.

No, museot eivät ole tarkoitettukaan valokuvaamista varten ja esimerkiksi Ruotsin kansallismuseossa Tukholmassa on valokumaaminen kiellettykin. Tai ainakin minulle tultiin huomauttamaan asiasta kun siellä kameran kanssa heiluin vuonna 1995. 

Suunnilleen kilometrin päässä viikinkilaivamuseosta sijaitseva Bygdoynes on meriaiheinen museokeskittymä.  Vierekkäin on kolme erilaista kohdetta; Fram-laivamuseo, Norjan merenkulkumuseo ja Kon-Tiki -museo.

Saapastelimme ensimmäiseksi sadetta pakoon Fram-museoon. Rakennuksen sisällä on norjalaisten pohjoisnapatutkijliden 1800-luvun lopulla käyttöön ottama Fram-laiva ja aiheeseen liittyvää esineistöä.

Museo oli erittäin hyvin koottu. Siellä oli selkeät kulkureitit ja nähtävää todella paljon.

Merenkulkumuseon kuivattujen kapakalojen tuoksun ääreltä matka jatkui Kon-Tiki-museoon. Esillä oli tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin palsalautta Kon-Tiki ja kaislalautta Ra II. Alukset näyttivät heiveröisiltä valtamerikäyttöön, mutta niillä Heyerdahl purjehti niin Atlanttin kuin Tyynemerenkin yli.

Heyerdahl ( 1914-2002) oli norjalainen biologi, joka tuli tunnetuksi Kon-Tiki -retkikunnan yhteydessä 1947. Porukka osoitti nykymittapuilla varsin heppoisilla aluksillaan, ettei ollut mitään merenkulullista estettä  Polynesian asuttamiselle Etelä-Amerikasta käsin. Yleisesti uskotaan, että alueelle asettautuivat aasialaiset.

Museossa oli esillä myös kattava valikoima vanhoja valokuvasuurennoksia Heyerdahlin elämänavaiheista ja saavutuksista. 

Akerhusin linnakealue Oslon ydinkeskustan tuntumassa on muureilla ympäröity laaja alue, jonne pääsee ilmaiseksi sisälle. Linnan muureilta näkyy suoraan Oslovuonolle, jossa oli valtavan kokoinen jenkkituristeja kuljettanut loistoristeilijä.

Japanilaisvieraat kameroineen olivat niin innoissaan linnasta, että eräskin nainen eteensä katsomatta kompuroi liukkaalla kivialustalla.

Muurien sisältä löytyi kuin varkain Norjan vastarintamuseo. Ulkoapäin pienen oloinen soppi osoittautui kumminkin monessa kerroksessa olevaksi laajaksi tilaksi, jossa olisi riittänyt tarkasteltavaa vaikka moneksi tunniksi.

Oslon oopperatalo valmistui vuonna 2008. Valtavia summia maksanut rakennus on ainakin hyvin erikoisen näköinen.

Taloa onkin vaikea välttää Oslossa käydessä. Edellisellä reissulla näin sen upouutena bussin ikkunasta, mutta nyt kävimme ihmettelemässä tölliä oikein katolla asti. Valkeasta marmorista ja graniitista tehdyn rakennuksen päälle nimittäin pääsee kävelemään loivia seiniä pitkin.

Rautatieaseman vieressä sijaitseva oopperatalo on rakennettu veden päälle. Siitä on suora näkymä Oslovuonoon. Taloa ei ole ainakaan ulkoapäin tarkoitettu vain korkeakultturin harrastajille, vaan tavallisille ihmisille.

Oopperatalon päällä käppäillessä tuli hieman epätodellinen olo. Vähän kuin olisi kävellyt sisälle tieteiselokuvaan. Ihmisiä istui ja nojaili siellä täällä; aivan kuin he olisivat olleet puistopiknikillä.

Perusteellisempi Osloon tutustuminen veisi paljon enemmän aikaa kuin käyttämämme puolitoista päivää, mutta hyvä näinkin.

Seuraavana aamuna alkoi paluumatka kohti Suomea. Reitti kulki Ruotsin halki Vänern-järven pohjoispään ohi kohti Mälaren-järven rantoja ja sieltä Tukholmaan. Silja Galaxyn iltalähtö Tukholmasta oli todennäköisesti loppuunmyyty, ainakin kova tungos laivalla oli.

Yhteenvetona Vuorilta vuonoille -matka oli vallan onnistunut. Aiemmin jo kritisoinkin Geirangerin vuonovisiitti- ja Peikonpolku -päivän hurjaa kiirettä, mutta muuta ruikuttamisen aihetta ei sitten löydykään.

Maisemat olivat todella hienoja. Kanssamatkustajat mukavia ja sosiaalisia, kuljettaja-matkanjohtaja kokenut asiansaosaava konkari, ruoka hyvää ja sitä oli riittävästi. Rahaakaan ei palanut juuri lainkaan, vaikka yhdessä maailman kalleimmista maista oltiinkin.

Koska matkan hintakaan ei ole ylivoimainen, kannattanee Ikaalisten matkatoimiston kevään korvalla ilmestyvää kataloogia selata sillä silmällä. Saattaa olla, että Norjan kiertomatkan reitti- ja majoitusvalintojakin on tarkistettu sitten viime kesän.

Norjan kiertomatka osa 4

Upean vuonoristeilyn jälkeen bussi starttasi Geirangerista kohti vuorenrinteillä kiemurtelevaa Kotkantietä. Komeat maisemat sen kun jatkuivat.

Viimeistään tässä vaiheessa paljastui turhan tiukaksi laadittu aikataulu. Matkapäivän pituudeksi oli laskettu peräti neljätoista tuntia. Vaikka kartalta katsoen ja kilometreissä etäisyydet näyttivät lyhyiltä, meni siirtymisiin rutkasti aikaa. Serpentiiniteillä kun ei kaahailla tai ohitella, vaan ajellaan hissukseen.

Monista hienoilta vaikuttaneista näköalapaikoista huristeltiin ohi, koska ei ollut aikaa pysähtyä. Onneksi kesän 2008 matkalla oli mahdollisuus ihailla noitakin paikkoja edes tovi. Joitakin vähän kauemminkin. Nyt moista nautintoa ei suotu, vaan etenimme mahdollisimman lyhyin stopein kohti Dåmbosin kylää. Siellä odotti seuraava hotellimajoitus.

Vastaavaa kiirettä ei ollut kuin kyseisenä päivänä. Muuten oli sentään rauhallisempaa. Vaikka olenkin tottunut ripeään toimintaan retkillä ja kiertomatkoilla, alkoi tällainen vauhti hiertää muuallakin kuin takamuksessa.

Matkalla Geirangerista Peikonpolulle pysähdyimme Gudbrandsjuvetiin. Se on komea näköalapaikka, jossa turkoosin värinen joki virtaa kanjonissa kallioiden välissä. En löytänyt paikasta mitään suomenkielistä informaatiota, joten kuvat kertokoon puolestaan.

Pian saavuimme ylös Peikonpolun alkulähteille. Se on yksi Norjan suosituimmista nähtävyyksistä.

Trollstigen eli Peikonpolku on Norjan Raumassa sijaitseva tieosuus. Se on niin mutkikas ja kapea, ettei kaksi isoa autoa kuten bussi tai rekka mahdu tiellä toistensa ohi.

Peikonpolun korkein kohta on 850 metriä merenpinnasta. Tien ympärillä on useita yli kilometrin korkuisia vuoria. Ajoväylää rakennettiin kahdeksan vuotta. Se valmistui heinäkuussa 1936. Tie on avoinna vain lumettomaan aikaan, yleensä toukokuusta lokakuuhun.

Hillitön siirtymistahti pisti eniten harmittamaan Peikonpolun näköalapaikalle saavuttaessa. Pooke-kuski lupasi jonkun epämääräisen ajan ulkoiluun. Ilmoitin heti, että aion käydä kalliolla ottamassa muutaman kuvan. Sinne oli kuitenkin muutama sata metriä matkaa.

Mikäli en olisi tiennyt kalliolta avautuvasta näköalasta yhtikäs mitään, olisin varmaan jättänyt homman väliin. Mutta koska tiesin mitä odottaa, niin pakkohan sinne oli mennä vaikka hiki hatussa.

Samalla tuli tehtyä kesän henkilökohtainen urheiluennätys. Reima Salonen ja Valentin Kononen olisivat varmasti olleet vihreinä kateudesta, jos olisivat kävelysuoritukseni nähneet. Ajattelin, ettei minun takiani bussin tarvitse olla myöhässä, mutta perkele menen ja otan kuvia kun kerran täällä asti ollaan!

Mielestäni Peikonpolun taukopaikalla olisi pitänyt olla ainakin puoli tuntia. Istua, hengähtää rauhassa ja katsella edessä avautuvaa huikeaa maisemaa. Tällaista meinaan harvemmin näkee.

Matka jatkui serpentiinitietä alas. Pookelle täytyy nostaa hattua loistavasta ja tyylipuhtaasta ajosuorituksesta. Moni ei tällaisellä tiellä kykenisi tai uskaltaisi ajaa edes henkilöautolla.

Takanamme istuva pariskunta oli Peikonpolulla jälleen vauhdissa. Mies ei jättänyt korkeanpaikankammoista naista kirveelläkään rauhaan. Rupesi jo itseäkin harmittamaan kuunnella samaa levyä. Sain kuitenkin vaivoin pidäteltyä keskeyttämästä heidän varsin yksipuolista dialogiaan.

- Leila, kurkkaappas tuonne! Ajattele jos nyt pudottaisiin tuosta alas. Olis aika pitkä pudotus vai mitä?
- Leila, mitäs tuumaisit jos auto nyt hajoasi ja tippuisi tuosta kaiteen läpi tuonne kauas? 
- Kato nyt Leila edes vähän millainen pudotus tuossa ikkunan alla on! 

Peikonpolulta selvittyämme moni huokaisi ääneen helpotuksesta. Helposti tuollaisessa paikassa on sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Harvemmin kumminkaan kukaan erikseen yrittää saada toiselle ylimääräisiä tykytyksiä kuten takanamme istunut pappa.

Matkaa Dåmbosiin oli vielä useita tunteja. Vuonolauttakyyti vei meidät Eidsdalista Lingeen. Kymmenisen minuuttia kestänyt ylitys meni niin sutjakkaasti, etten jaksanut mennä edes ottamaan kuvia.

Perillä Dåmbosissa olimme joskus iltayhdeksän aikoihin. Matkan hintaan kuulunut iltaruokailu oli hyvin kattava ja antoi melkein anteeksi sen kauhean kiireen, jolla päivä mentiin läpi.

Mielestäni Ikaalisten matkatoimiston ajojärjestelijän kannattaisi ottaa kyseinen retkipäivä tarkempaa syyniin seuraavia kesiä ajatellen. Komeita näköalapaikkaa meni sivu suun tiukan aikataulun vuoksi. Maisemien takia tällaista matkaa kumminkin myydään.

Mikäli majoitukset räätälöitäisiin paremmin eri paikkoihin, ei moista hoppua varmaan tarvitsisi pitää. Tällainen tahti ei voi millään olla kuskillekaan helppoa. Ei varsinkaan näin vaativilla maanteillä.

Norjan kiertomatka osa 3

Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Geirangerinvuono oli kolmannen reissupäivämme kohokohta.

Odotin vuonoristeilyä kuin kuuta nousevaa. Puolentoista tunnin venereissu eräässä maailman hienoimmista paikoista ei saanut olla muuta kuin onnistunut. Onneksi kelikin suosi.

Risteilyliput saatuamme matkaseurue ahtautui laivaan, joka täyttyi nopeasti uteliaista turisteista. Moisessa ruuhkassa hyvän tontin saaminen oli tuurinkauppaa. Istumapaikat menivät heti kuumille kiville. Tilanteen tasaannuttua liikkumatilaa oli kumminkin ihmeen paljon. Aluksi kun näytti, että pienemmät jäävät jalkoihin jos rupeaa ramppaamaan paatin laidalta toiselle valokuvien toivossa.

Ennen lähtöä laivan ämyreistä kuului infotiedote. Sehän ei meinannut loppua millään. Liioittelematta 15 minuuttia kestänyt höpötys monella eri kielellä alkoi jo puuduttamaan.

Vieressäni ollut vanhempi rouva oli ihmeissään. "Viedäänkös meidät nyt tuohon isoon laivaan?", "Kyllä me ihan tällä pikku laivalla teemme sen vuonoristeilyn", vastasin ja yritin pitää naaman peruslukemilla. "Aijaa... Minä kun luulin, että lähdemme tuolla isolla", hän totesi pettyneenä ja osoitti muutaman sadan metrin päässä kelluvaa valtavaa loistoristelijää.

Vuonon perukassa oli parkissa myös suomalainen Kristina Cruisesin alus. Se näytti kovin pieneltä ulkomaisten luksuslaivojen rinnalla. Tosin minulle kelpaisi vallan mainiosti jokin heidänkin risteilynsä. Olen firman prosyyreitä välillä tutkinutkin. Näillä palkoilla on kumminkin sanottava ei, vaikka mieli tekisikin.

Risteilyveneessä oli aivan liian kovalle säädetty kaiutin. Nauhalta tullut miesääni toitotti ties mitä monella eri kielellä lähes koko matkan ajan. Ääni kuului varmaan kauas Atlanttille asti. Jouduin tunkemaan korvatulpat päähän, jottei risteilynautinto olisi vallan häiriintynyt. Eihän tässä sentään missään Motörheadin keikalla oltu, vaikka voluumin tasosta olisi niin voinut luulla.

Geirangerinvuono on syvimmillään 2600 metriä. Ylöspäinkin se kohoaa pitkän matkan. Satama-allas Geirangerin kylän poukamassa on kolmisensataa metriä syvä. Muistaakseni vuono on 16 kilometriä pitkä.

Maisemat olivat mielettömän hienoja. Kuuluisin matkalla nähdyistä lukuisista vesiputouksista oli nimeltään Seitsemän sisarusta. Eräs kallio toi mieleen Mustanaamio-sarjakuvat. Siinähän sankarilla on pääkalloluola, Geirangerin kalliossa puolestaan ilmiselvät ihmiskasvot.

Vuonon varrella on ollut myös jonkun verran asutusta. Muutama talo näkyi siellä täällä. Olosuhteet lienevät olleet erittäin haastavat elää ja tie ihmisten ilmoille pitkä.

Huomio kiinnittyi myös merkillisen näköisiin kallioseinämiin. Ne olivat kuin tervan tahrimia. Mikä lie viikinkijättiläinen käynyt joskus ennenmuinoin lorauttamassa muutaman saavillisen seinämiin?

Seitsemän sisarrusta 

Geirangerin vuonoristeily oli kaiken odottamisen väärti. Mahtava kokemus luonnosta ja matkalilusta kiinnostuneille. Kannattaa käydä jos noilla nurkilla sattuu liikkumaan.

Reissupäivämme ei suinkaan päättynyt risteilyyn. Edessä oli vielä pitkä taival ennen uutta yöpymispaikkaa.