Imamin keinutuolin muistodokumentti

Mikko Jakosen vuonna 1999 ohjaama, mutta kymmenisen vuotta myöhemmin julkaistu dokumenttielokuva turkulaisbaari Imamin keinutuolin viimeisistä vaiheista on nyt näkyvissä videopalvelu Youtubessa yhtenäisenä pätkänä. Aikaisemmin lähes 50 minuutin mittainen tuotos näkyi muutamassa eri osassa, mikä häiritsi katselunautintoa.

Imamin keinutuoli oli vuosinna 1990-1999 Turussa Hämeenkadulla toiminut opiskelijoiden suosima kapakka. Pelkistetyn sisituksensa ja metallisten tuoliensa takia siellä oli muistaakseni valtava kaiku. Isot ikkunat suoraan kadulle eivät peittäneet mitään, vaan ohikulkijat saattoivat nähdä suoraan sinut ja kaverisi kumoamassa maljaa.

Itse en kuulunut Imamin kanta-asiakkaisiin, mutta toisinaan siellä tuli käytyä. Etenkin, jos YO-talojen tai Ikituurin (nykyinen Caribia) suunnalla oli bändikeikkoja.

Imamissa kävi paljon nykyisiä Turun kulttuurielämän vaikuttajia. Tulevan kirjailijan Riku Korhosen kanssa muistan jutelleeni kesällä 1993, jolloin aiheenamme oli grunge-musiikki. Hän oli silloin kova genren diggari, kun minä taas en lainkaan.

Imamissa istui toisinaan oikeita rokkitähtiäkin. Kerran erään nurkan olivat valloittaneet Pelle Miljoona & Rockers. Pelle lisäksi Tumppi Varonen ja tuolloin kitaristina toiminut peremminkin Havana Blackista tuttu Markku Crazy Heiskanen polttelivat tupakkaa ja joivat olutta.

Silloinen opiskelukaverini Tomppa bongasi seurueen ja halusi välttämättä Pelle Miljoonan nimikirjoituksen farkkuliivinsä selkään. Ihmetys oli kova, kun hän myöhemmin huomasi Pellen tilalla lukevankin Pöllö.

Imamin keinutuolin muistodokumentissa vilahtaa tuttuja hahmoja. Xysmassa soittanut ja videolla Spectre Quartetin riveissä vaikuttava Kalle Taivainen on äänessä. Vuonna 2005 edesmennyt äidinkielen opettaja ja rockantropologi Timo Saarniemikin saa hänkin suunvuoron.

Sammy Hagarin elämänkertakirja

Samuel Roy Hagar (s. 13. lokakuuta 1947 Monterey, Kalifornia), paremmin tunnettu nimillä Sammy Hagar tai Red Rocker, on yhdysvaltalainen rockmuusikko. Hänet tunnetaan Van Halenin laulajana ja soolokappaleistaan I Can't Drive 55, There's Only One Way To Rock, Eagles Fly ja Winner Takes It All, Give to Live. Kaksi hänen soolouransa singleä (Give to Live ja Little White Lie) on yltänyt mainstream rock -listan ykköseksi yhteensä kahdeksaksi viikoksi. Kolme hänen soololevyistään on myynyt platinaa Yhdysvalloissa. (Wikipedia)

 

Sammy Hagar ei ole Suomessa kovin tunnettu rokkari, vaikka Amerikassa hän on supertähti. Parhaiten mies muistetaan täällä Van Halenin laulajana. Tosin meillä tunnetumpi on VH-laulaja on silti David Lee Roth, jonka seuraajaksi Hagar valittiin 80-luvun puolivälissä.

 

Montrosen laulajana 70-luvulla USAssa tunnetuksi tullut Hagar lähti sittemmin loistokkaalle soolouralle, josta päätyi Van Haleniin. Nykyään mies vaikuttaa Chickenfootissa, jossa on mukana myös Red Hot Chili Peppersin rumpali Chad, entinen Van Halen -basisti Michael Anthony ja kitarasankari Joe Satriani.

 

Vähemmän tunnettua on, että Hagar on tequilatehtailija. Siitä hän muistaa kertoa kirjassaan Red - sensuroimaton rock-elämäni (Paasilinna 2011) melkein yhtä paljon kuin musiikkiurastaan. Myös autohulluna hänet tunnetaan. Hurjastelusta kertoo myös miehen tunnetuin soolokappale I Can't Drive 55.

 

 

Red - sensuroimaton rock-elämäni on amerikkalaiselle kaiken saaneelle rocktähdelle tyypillistä kehumista, suurentelua ja suoranaista valehtelua. Sarallaan pohjanoteeraus on Mötley Crüen Törkytehdas -kirja, jossa bändit pojat ovat tehneet muka vaikka mitä. Jos tarinoista puoletkin pitäisi paikkansa, olisivat he olleet haudassa jo aikoja sitten.

 

Eniten Hagarin muistelissa tökkii hänen naisseikkailunsa. Naisia on piisannut ja nussittu on niin perkeleesti joka paikassa. Hän tekee jutuillaan toisesta sukupuolesta täysin vailla omaa tahtoa olevan olennon, joka jakaa revaa vaikka keskellä katua. Eräällä Van Halenin kiertueella Hagarilla on kuulemma ollut lavan alla "oma teltta", jossa hän kävi kitara- ja rumpusoolojen aikana tuikkaamassa lukuisia naisia. Viikon aikana peräti 75 naarasta sai kokea hänen melansa autuuden.

 

Jollei moisia höpöhöpöjuttuja oteta mukaan, on Hagarin musiikkihistoriassa sentään mielenkiintoisia tarinoita. Ukko on kumminmin tehnyt omillaan hienoja biisejä ja ollut mukana monella hyvällä levyllä. Mielestäni esimerkiksi Hagarin Van Halen -debyytti, 1986 ilmestynyt 5150 -albumi, on todella hyvä.

 

Tarjoilija! Kaksi naista pöytään, kiitos.

Vasta kirjaa lukiessani ja sen kuvitusta katsellessani huomasin, että Sammy Hagar muistuttaa ulkonäöltään aikalailla edesmennyttä turkulaista äidinkielenopettajaa ja kulttuuriharrastajaa Timo Saarniemeä. Tukka vaan on erimallinen, eikä Saarniemi pukeutunut punaisiin vaatteisiin.

Turku valokuvissa -näyttely

Turku valokuvissa -julkaisu ja -näyttely tarjoavat tunnistettavia ja samalla uusia näköaloja Suomen vanhimpaan kaupunkiin.

Pääosin Turun museokeskuksen valokuva-arkiston kokoelmista koostetussa näyttelyssä kävijä pääsee tarkkailemaan sotia edeltäneen ajan Turkua kaupunkikuvaajien linssien läpi nähtynä.

Vaihtelevat kuva-aiheet tehdassaleista Aurajoen siltoihin ja studiomuotokuvista laitakaupungin puutaloihin luovat ainutlaatuisen laajan katsauksen menneiden vuosikymmenten Turkuun. Näyttelyssä on esillä kuvia, joista suurin osa on ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä. Suurikokoisissa reproduktioissa valokuvien vivahteikkaat yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa.

Näyttely on esillä Logomossa 27.4-29.7.2012 ja siihen on mahdollisuus tutustua ilman sisäänpääsymaksua. (logomo.fi)

Turku valokuvissa -näyttelyä on hehkutettu niin paljon, että se oli käytävä katsomassa kun vielä ehtii. Samalla reissu oli ensivisiittini Logomoon.

Jollei näyttelykuvia pällistele ja kummastele todella intensiivisesti, kuluu kierrokseen aikaa noin 15 minuuttia. Aiheet ovat pääosin mielenkiintoisia. Samalla niitä olisi voinut olla esillä vaikka tuplamäärä. Tila ei olisi loppunut kesken.

Kun kuvat valinnut henkilö tekee omat päätöksensä, jää rannalle paljon mielenkiintoista materiaalia. Lopputulos ei siten aina ole kovin onnistunut. Näin kävi esimerkiksi Timo Saarniemi -näyttelyn kanssa viime keväänä yliopiston tiloissa. Tiedä mitä herkkuja tästäkin näyttelystä jäi pimentoon, ainakin esillä olevien kuvien vähyys yllätti.

Kovinta tuijotusta osaltani sai kuva, joka esitti "Ylistä föriä". Veikkasin sen olleen jossain nykyisen Myllysillan kohdalla. Kaverini puolestaan väitti, että "ylinen föri on sama kuin nykyinen föri, näin olen kuullut". En jaksanut ruveta kinaamaan asiasta toisten kuullen Logomon aulassa. Jos kuulopuheet ovat oikeammassa kuin omat silmät ja päättelykyky, tunnustan tappioni.

Ylinen föri. Mitä tässä kohdassa on nykyään? Nykyinen föri on mielestäni kauempana Aurajoen alajuoksulla.


Pientä kummastusta herätti näyttelytilan suulla istunut kolmekymppinen nainen, joka oli pukeutunut kuin Peppi Pitkätossu. Ilmeisesti hän oli töissä Logomossa. Nyrpeän näköinen punapää taisi tasan kerran aukaista suunsa ja ns. tehdä töitäänkin. "Sä voit kääntyy tosta vasemmalle", oli vastaus kun joku turisti erehtyi kysymään ongelmaansa neuvoa. Kyllä on taas suojatyöpaikka keksitty.

Logomossa 5. elokuuta esiintyvä legendaarinen Uriah Heep ei ollut missään esillä. Kummallista touhua, ettei keikkaa mainosteta itse pääkallopaikalla. WASPin lokakuun keikasta oli sentään yksi juliste ilmoitustaululla.

Timo Saarniemen näyttely

Timo Saarniemi (1942-2005) oli turkulainen äidinkielenopettaja, joka nahkahousineen ja kameralaukkuineen oli tuttu näky erilaisissa kulttuuri- ja urheilutilaisuuksissa.

Espoon Kaitaan lukiossa päivätöissä käynyt Saarniemi kiersi vapaa-ajallaan läpi muun muassa rockfestivaaleja- ja konsertteja, ottaen tapahtumista valtavan määrän valokuvia. Niistä hän kokosi mustavalkoisia monistenippuja, joihin kirjoitti tussilla kuvatekstit. Monisteita hän jakeli eri paikkoihin ihmisten ihmeteltäviksi. Pääsinpä minäkin kerran omaan vihkoseen, jossa oli Saarniemen minusta ottamia kuvia vuosien varrelta.

Tutustuin Saarniemeen keväällä 1995 Imaamin keinutuolissa, joka oli opiskelijoiden suosima kaljakuppila Turun Hämeenkadulla. Olin aikaisemmin kuullut miehestä juttuja ja tiesin hänet ulkonäöltä, mutta tuolloin satuimme istumaan samassa pöydässä. Sittemmin törmäsimme useinkin.

Kesällä 1996 tein Saarniemestä parikymmenminuuttisen dokumenttielokuvan, jonka kuvasin s-vhs-kameralla. Nyttemmin tuo hieman kömpelöltä tuntuva leffa on omalta osaltaan ollut luomassa Saarniemestä muodostunutta myyttiä.

"Tulevaisuuden kulttikamaa", totesi keikyäläinen Juha Hietanen kun filmin hänelle sen tekoaikoihin näytin. Sitä se todellakin on, joten vhs-kopio pitäisikin saada dvd-muotoon ja siten laajemmankin väkijoukon nähtäville.

edit: dokkari nyt Youtubessa http://www.youtube.com/watch?v=SqCt6sf3WeY

Rockantropologi Timo Saarniemi -dokumenttini on 2000-luvulla esitetty TVO:lla Turussa tilaisuudessa, jonka nimeä tai tarkkaa ajankohtaa enää muista.

Timo 1970-luvulla.


Timo Saarniemen asunto oli vanhassa puutalossa Turun Portsan kaupunginosassa. Kämppä oli tupaten täynnä arkistomateriaalia vuosien varrelta. Mies oli säilyttänyt elämänsä varrelta jopa jokaisen kuitin ja lipunkannan. Talossa oli valtavat määrät paperia eri muodossa.

"Täällä vallitsee akateeminen kaaos", hän totesi kun kirjahyllystä alkoi itsestään lonsota tavaraa lattialle.

Timo Saarniemi oli kiistelty persoona. Monet tuttuni eivät oikein tykänneet kun mies saattoi kameroineen vaania vähän piilossa ja ottaa kuvan kohteestaan ikään kuin salaa. Toisaalta taas voisi luulla, että Saarnienen kuvaraportteihin päätyminen oli monille jopa kunniakin. Riippui varmaan vähän siitäkin mitä Timo oli kuvatekstiksi laatinut.

Vielä sairasvuoteeltaan hän ehti lähettää yleisönosastokirjoituksen Rumba -lehteen, joka jäikin tietääkseni Timon viimeiseksi julkaistuksi kirjoitukseksi. Yleisönosastokirjoituksissa hänellä olikin epävirallinen Suomen ennätys - vuonna 1996 julkaistuja tekstejä oli jo reilusti yli tuhat kappaletta. Rumban lisäksi miehen mielipiteitä saattoi nähdä esimerkiksi Turun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa.

Matkustin kerran Saarniemen kanssa samassa aamujunassa Turusta Helsinkiin. Hän meni joka arkipäivä töihin espoolaislukioon junalla Turusta käsin. Vaunu oli tupaten täynnä ja istuin Timon vieressä. Matkan aikana hän tutki viikonlopun aikana kertyneitä yleisönosastokirjoituksiaan, joita oli puolisen tusinaa.

"Kun muutaman kirjoittaa, niin kyllä niistä yleensä ainakin yksi julkaistaan", hän totesi ja asetteli kirjoituskoneella naputeltuja A4-papereita kirjekuoriin.

Timo 60-vuotismerkkipäivänään (luullakseni)


Vaikka Timo Saarniemi tunsi valtavan määrän ihmisiä, oli hän yksinäinen susi, jolla ei tietääkseni omasta halustaan ollut kovin läheisiä ystäviä. Jim Morrisonia ihaillut mies oli omien sanojensa mukaan "stranger in the night, yön muukalainen, jollaisena haluan myös pysyä". Niin siinä lopulta kävikin, kun Saarniemi kesällä 2005 yllättäen kuoli keuhkoveritulppaan Paimion sairaalassa.

Ikävää, että Saarniemi lähti noin nuorena. Tulevana kesänä hän täyttäisi 70-vuotta. Mies eli kuitenkin täyden elämän, eikä ehtinyt nähdä pelkäämäänsä "harmaiden hiusten charmia". Ikääntymistä vanhukseksi, kuten minä sen käsitin.


Timo Saarniemen muistokirjoitus Helsingin Sanomista
http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1296/timo-saarniemi

Saarniemen valtavasta jäämistöstä on yliopistomies Lauri Keskisen toimesta koottu näyttely. Hän on tutkinut Saarniemen paperivuoria jo jonkun aikaa. Onpa miehestä kuulemma tekeillä gradukin Turun yliopistossa.

Kävin katsomassa "Impressiot ovat minun" -näyttelyn. Odotin laajempaa otantaa Saarniemen tuotannosta. Monet näyttelyyn valitut kuvat ja raporttisivut eivät olleet mielestäni ominta Saarniemeä, mutta varmaan näyttelyn kokoajalla on ollut omat syynsä valita näytille juuri ne.

Alla olevat kuvat ovat näyttelystä, joka on hankalasti piiloitettu Sirkkalan kampuksen Artinium -rakennuksen ensimmmäiseen kerrokseen osoitteeseen Kaivokatu 12, Turku. Sisäänläynti tietenkin Sirkkalankadun puolelta.


Kuvat isommaksi klikkaamalla.

Timo Saarniemi Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Saarniemi