Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5150. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5150. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Sammy Hagarin elämänkertakirja

Samuel Roy Hagar (s. 13. lokakuuta 1947 Monterey, Kalifornia), paremmin tunnettu nimillä Sammy Hagar tai Red Rocker, on yhdysvaltalainen rockmuusikko. Hänet tunnetaan Van Halenin laulajana ja soolokappaleistaan I Can't Drive 55, There's Only One Way To Rock, Eagles Fly ja Winner Takes It All, Give to Live. Kaksi hänen soolouransa singleä (Give to Live ja Little White Lie) on yltänyt mainstream rock -listan ykköseksi yhteensä kahdeksaksi viikoksi. Kolme hänen soololevyistään on myynyt platinaa Yhdysvalloissa. (Wikipedia)

 
Sammy Hagar ei ole Suomessa kovin tunnettu rokkari, vaikka Amerikassa hän on supertähti. Parhaiten mies muistetaan täällä Van Halenin laulajana. Tosin meillä tunnetumpi on VH-laulaja on silti David Lee Roth, jonka seuraajaksi Hagar valittiin 80-luvun puolivälissä.
 
Montrosen laulajana 70-luvulla USAssa tunnetuksi tullut Hagar lähti sittemmin loistokkaalle soolouralle, josta päätyi Van Haleniin. Nykyään mies vaikuttaa Chickenfootissa, jossa on mukana myös Red Hot Chili Peppersin rumpali Chad, entinen Van Halen -basisti Michael Anthony ja kitarasankari Joe Satriani.
 
Vähemmän tunnettua on, että Hagar on tequilatehtailija. Siitä hän muistaa kertoa kirjassaan Red - sensuroimaton rock-elämäni (Paasilinna 2011) melkein yhtä paljon kuin musiikkiurastaan. Myös autohulluna hänet tunnetaan. Hurjastelusta kertoo myös miehen tunnetuin soolokappale I Can't Drive 55.
 
 
Red - sensuroimaton rock-elämäni on amerikkalaiselle kaiken saaneelle rocktähdelle tyypillistä kehumista, suurentelua ja suoranaista valehtelua. Sarallaan pohjanoteeraus on Mötley Crüen Törkytehdas -kirja, jossa bändit pojat ovat tehneet muka vaikka mitä. Jos tarinoista puoletkin pitäisi paikkansa, olisivat he olleet haudassa jo aikoja sitten.
 
Eniten Hagarin muistelissa tökkii hänen naisseikkailunsa. Naisia on piisannut ja nussittu on niin perkeleesti joka paikassa. Hän tekee jutuillaan toisesta sukupuolesta täysin vailla omaa tahtoa olevan olennon, joka jakaa revaa vaikka keskellä katua. Eräällä Van Halenin kiertueella Hagarilla on kuulemma ollut lavan alla "oma teltta", jossa hän kävi kitara- ja rumpusoolojen aikana tuikkaamassa lukuisia naisia. Viikon aikana peräti 75 naarasta sai kokea hänen melansa autuuden.
 
Jollei moisia höpöhöpöjuttuja oteta mukaan, on Hagarin musiikkihistoriassa sentään mielenkiintoisia tarinoita. Ukko on kumminmin tehnyt omillaan hienoja biisejä ja ollut mukana monella hyvällä levyllä. Mielestäni esimerkiksi Hagarin Van Halen -debyytti, 1986 ilmestynyt 5150 -albumi, on todella hyvä.
 

Tarjoilija! Kaksi naista pöytään, kiitos.

Vasta kirjaa lukiessani ja sen kuvitusta katsellessani huomasin, että Sammy Hagar muistuttaa ulkonäöltään aikalailla edesmennyttä turkulaista äidinkielenopettajaa ja kulttuuriharrastajaa Timo Saarniemeä. Tukka vaan on erimallinen, eikä Saarniemi pukeutunut punaisiin vaatteisiin.