Vares - Uhkapelimerkki

Vilkaisu Uhkapelimerkin saamiin arvosteluihin esimerkiksi Helsingin Sanomissa ei luvannut hyvää. Elokuva on näköjään lytätty melkein joka paikassa. Kärkkäisiin arvioihin nähden Vares -sarjan viides elokuva (seitsemäs kaiken kaikkiaan) on kuitenkin lähes mestariteos.

Olen suhtautunut Vares -elokuviin ja ohjaaja Lauri Törhöseen suurella varauksella. Miehen näytöt elokuvan saralla eivät ole pahemmin säväyttäneet. Siksi Vares -innostukseenikin meni näin kauan. Pehmenin vasta viime tammikuussa, jolloin edellinen Vares Kaidan tien kulkijat pyöri elokuvateattereissa. Se tosin oli ruotsalaisen Anders Engströmin ohjaama.

Koska Kaidan tien kulkijat oli vallan mainio leffa, että innostuin katsomaan dvd:ltä muutkin uudet Varekset. Tasoero on melkoinen Engtsrömin ja Törhösen välillä, ensin mainitun hyväksi. Latekin pärjää ihmeen hyvin. Varsinkin Huhtikuun tytöt toimi. Samaa taas ei voi sanoa Sukkanauhakäärmeestä.

Turussa kuvattuja uusia Vareksia vaivaa ylenpalttinen Turku-miljöön esittely. Kaupunkia nähdään niin lintuperspektiivistä kuin autosta käsin, mutta useimminten kävellen pitkin poikin jokirantaa tai katuja. Mukana on paljon täysin irrallisia otoksia, jotka eivät mitenkään liity itse tarinaan.

Toki tuttuja maisemia on hieno nähdä ja kesäistä Turkua kelpaakin eistellä, mutta joku roti olisi pitänyt olla. Nyt yksityisetsivä Jussi Vareksen (Antti Reini) rappusissa ramppaamista ja takki olalla kävelyä on aivan liikaa.

Uhkapelimerkin juonenkäänteitä en ala tässä kertaamaan. Leffassa on epäloogisuuksia vaikka muille jakaa, mutta tarina kulkee silti hyvin. Vares heittää vitsinpoikasta tuon tuosta ja katsojat saavat nauraa. Edellä mainittu turha kävelykin kuvasta toiseen on aika minimissä.

Eniten häiritsee Jarkko Tammisen ja Kaarina Hazardin näyttelemät hahmot, joita ilmankin olisi pärjännyt. Nyt ne ovat lähes irrallisia koko tarinasta. Risto Kaskilahti ja Ilkka Heiskanen sen sijaan tekevät hienosti roolinsa. Ihalan Krouvin tarjoilija Irene (Maarit Peltomaa) on kunnon MILF, jota olisi katsellut mielellään pitempäänkin - etenkin Vareksen sängyssä.

Käyn usein samalla pikapankilla, jossa Vares tapaa tulevan rakkaansa Sole Sulaveden. Siitä alkaa kiihkeä suhde. Harmi, ettei samanlaista tilannetta ei ole osunut omalle kohdalle.


Elokuvan traileri:

Timo Saarniemen näyttely

Timo Saarniemi (1942-2005) oli turkulainen äidinkielenopettaja, joka nahkahousineen ja kameralaukkuineen oli tuttu näky erilaisissa kulttuuri- ja urheilutilaisuuksissa.

Espoon Kaitaan lukiossa päivätöissä käynyt Saarniemi kiersi vapaa-ajallaan läpi muun muassa rockfestivaaleja- ja konsertteja, ottaen tapahtumista valtavan määrän valokuvia. Niistä hän kokosi mustavalkoisia monistenippuja, joihin kirjoitti tussilla kuvatekstit. Monisteita hän jakeli eri paikkoihin ihmisten ihmeteltäviksi. Pääsinpä minäkin kerran omaan vihkoseen, jossa oli Saarniemen minusta ottamia kuvia vuosien varrelta.

Tutustuin Saarniemeen keväällä 1995 Imaamin keinutuolissa, joka oli opiskelijoiden suosima kaljakuppila Turun Hämeenkadulla. Olin aikaisemmin kuullut miehestä juttuja ja tiesin hänet ulkonäöltä, mutta tuolloin satuimme istumaan samassa pöydässä. Sittemmin törmäsimme useinkin.

Kesällä 1996 tein Saarniemestä parikymmenminuuttisen dokumenttielokuvan, jonka kuvasin s-vhs-kameralla. Nyttemmin tuo hieman kömpelöltä tuntuva leffa on omalta osaltaan ollut luomassa Saarniemestä muodostunutta myyttiä.

"Tulevaisuuden kulttikamaa", totesi keikyäläinen Juha Hietanen kun filmin hänelle sen tekoaikoihin näytin. Sitä se todellakin on, joten vhs-kopio pitäisikin saada dvd-muotoon ja siten laajemmankin väkijoukon nähtäville.

edit: dokkari nyt Youtubessa http://www.youtube.com/watch?v=SqCt6sf3WeY

Rockantropologi Timo Saarniemi -dokumenttini on 2000-luvulla esitetty TVO:lla Turussa tilaisuudessa, jonka nimeä tai tarkkaa ajankohtaa enää muista.

Timo 1970-luvulla.


Timo Saarniemen asunto oli vanhassa puutalossa Turun Portsan kaupunginosassa. Kämppä oli tupaten täynnä arkistomateriaalia vuosien varrelta. Mies oli säilyttänyt elämänsä varrelta jopa jokaisen kuitin ja lipunkannan. Talossa oli valtavat määrät paperia eri muodossa.

"Täällä vallitsee akateeminen kaaos", hän totesi kun kirjahyllystä alkoi itsestään lonsota tavaraa lattialle.

Timo Saarniemi oli kiistelty persoona. Monet tuttuni eivät oikein tykänneet kun mies saattoi kameroineen vaania vähän piilossa ja ottaa kuvan kohteestaan ikään kuin salaa. Toisaalta taas voisi luulla, että Saarnienen kuvaraportteihin päätyminen oli monille jopa kunniakin. Riippui varmaan vähän siitäkin mitä Timo oli kuvatekstiksi laatinut.

Vielä sairasvuoteeltaan hän ehti lähettää yleisönosastokirjoituksen Rumba -lehteen, joka jäikin tietääkseni Timon viimeiseksi julkaistuksi kirjoitukseksi. Yleisönosastokirjoituksissa hänellä olikin epävirallinen Suomen ennätys - vuonna 1996 julkaistuja tekstejä oli jo reilusti yli tuhat kappaletta. Rumban lisäksi miehen mielipiteitä saattoi nähdä esimerkiksi Turun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa.

Matkustin kerran Saarniemen kanssa samassa aamujunassa Turusta Helsinkiin. Hän meni joka arkipäivä töihin espoolaislukioon junalla Turusta käsin. Vaunu oli tupaten täynnä ja istuin Timon vieressä. Matkan aikana hän tutki viikonlopun aikana kertyneitä yleisönosastokirjoituksiaan, joita oli puolisen tusinaa.

"Kun muutaman kirjoittaa, niin kyllä niistä yleensä ainakin yksi julkaistaan", hän totesi ja asetteli kirjoituskoneella naputeltuja A4-papereita kirjekuoriin.

Timo 60-vuotismerkkipäivänään (luullakseni)


Vaikka Timo Saarniemi tunsi valtavan määrän ihmisiä, oli hän yksinäinen susi, jolla ei tietääkseni omasta halustaan ollut kovin läheisiä ystäviä. Jim Morrisonia ihaillut mies oli omien sanojensa mukaan "stranger in the night, yön muukalainen, jollaisena haluan myös pysyä". Niin siinä lopulta kävikin, kun Saarniemi kesällä 2005 yllättäen kuoli keuhkoveritulppaan Paimion sairaalassa.

Ikävää, että Saarniemi lähti noin nuorena. Tulevana kesänä hän täyttäisi 70-vuotta. Mies eli kuitenkin täyden elämän, eikä ehtinyt nähdä pelkäämäänsä "harmaiden hiusten charmia". Ikääntymistä vanhukseksi, kuten minä sen käsitin.


Timo Saarniemen muistokirjoitus Helsingin Sanomista
http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1296/timo-saarniemi

Saarniemen valtavasta jäämistöstä on yliopistomies Lauri Keskisen toimesta koottu näyttely. Hän on tutkinut Saarniemen paperivuoria jo jonkun aikaa. Onpa miehestä kuulemma tekeillä gradukin Turun yliopistossa.

Kävin katsomassa "Impressiot ovat minun" -näyttelyn. Odotin laajempaa otantaa Saarniemen tuotannosta. Monet näyttelyyn valitut kuvat ja raporttisivut eivät olleet mielestäni ominta Saarniemeä, mutta varmaan näyttelyn kokoajalla on ollut omat syynsä valita näytille juuri ne.

Alla olevat kuvat ovat näyttelystä, joka on hankalasti piiloitettu Sirkkalan kampuksen Artinium -rakennuksen ensimmmäiseen kerrokseen osoitteeseen Kaivokatu 12, Turku. Sisäänläynti tietenkin Sirkkalankadun puolelta.


Kuvat isommaksi klikkaamalla.

Timo Saarniemi Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Saarniemi

Päivän levy - Georgia Satellites: s/t

Georgia Satellitesin ensimmäinen levy ilmestyi lokakuussa 1986. Se on kestänyt aikaa hyvin. Kiekkoon tulee tartuttua silloin tällöin. Ajatonta rock'n'rollia jaksaa kuunnella vuodesta toiseen.

Ostin levyn kesällä 1987, melkein heti sen ilmestyttyä Suomessa. Legendaarinen turkulainen levykauppa Kane Records sijaitsi tuolloin osoiteessa Kauppiaskatu 16. Kane tilasi levynsä Kanadasta, joten painokset poikkesivat jonkun verran muista Suomessa saatavilla olevista levyistä. Kanen tavaramerkiksi muodostuivat lp-levyt, joiden kannen alareunassa saattoi olla sahattu viilto. Usein sisäpussit olivat läpinäkyvää muovia, eikä kuvallisista sisäpusseista tai sanoituksista ei ollut tietoakaan.

Georgia Satellites luokiteltriin jossain "toisen polven southern rockiksi". Hard rock -kategoriaan se sopii myös. Kun bändin ensimmäinen levy ilmestyi Suomessa, kuvaili Helsingin Sanomat yhtyettä "Amerikan Smackiksi", viitaten helsinkiläiseen katurockorkesteriin.

Georgia Satellitesin ensimmäisellä levyllä on kaksi suurta hittiä. Avausraita Keep To Hands To Yourself ja Battleship Chains. Levyn päättävä Rod Stewart -laina Every Picture Tells A Story vuodelta 1971 on sekin kiekon kohokohtia.

1. Keep Your Hands To Yourself
2. Railroad Steel
3. Battleship Chains
4. Red Light
5. The Myth of Love
6. Can't Stand the Pain
7. Golden Light
8. Over and Over
9. Nights of Mystery
10. Every Picture Tells a Story

90-luvun alussa hajonnut Georgia Satellites ehti käydä Suomessa pari kertaa. Näin bändin Ruisrockissa 1989 ja Nummirockissa 1991. Molemmat kaikat ovat yhä muistissa. Laulajakitaristi Dan Baird toimii nykyään omillaan ja on keikkaillut toisinaan Suomessakin. Georgia Satellites on sittemmin koottu ainakin tilapäisesti yhteen, mutta en tiedä sen nykytoimista.