Loputon Gehennan liekki

Loputon Gehennan liekki on Sami Kettusen ohjaama dokumenttielokuva, joka käsittelee suomalaista black metal -musiikkia. Se sai ensi-iltansa lokakuussa 2011 järjestetyllä Night Visions -kauhuelokuvafestivaalilla. Elokuvassa haastatellaan muun muassa Beherit-, Goatmoon- ja Satanic Warmaster -yhtyeiden jäseniä.

Elokuva on katsaus suomalaisen black metal -musiikin historiaan ja nykytilaan, jossa poraudutaan black metaliin elämäntapana alakulttuurin keskeisten vaikuttajien haastattelujen kautta.  Dokumentti sisältää humoristisia elementtejä, jonka vuoksi jo elokuvan traileri sai ristiriitaisen vastaanoton black metal -piireistä.

Samaisen trailerin näin itsekin vuosia sitten. Pingviinimaskinen heppu uhosi kännipäissään siihen malliin, että naurussa oli pidettelemistä. Kokopitkän dokumentin katselu jäi näihin päiviin, kunnes huomasin kaverin hyllyssä dvd:n ja pyysin lainaksi.

Kuvittelin elokuvan olevan paremmin tehty. Puhuvine päineen ja kuvarajauksineen se toi mieleen kansanopiston videolinjan opinnäytetyön. Musiikkiosuuksia ei juuri ollut, mikä varmasti selittyy Teosto-maksujen välttelyllä. Niinpä elokuvan sankarit höpöttävät senkin edestä. Loputon Gehennan liekki -nimi tulee erään haastateltavan puheenvuorosta.

Black metal -genre on vuosien varrella kehittynyt nykyiseen muotoonsa lähinnä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomalaisia black metal -bändejä arvostetaan ulkomailla. Loputon Gehennan liekki -dokumentti on herättänyt huomiota Amerikassa asti. Yhtenä genren ominaispiirteenä pidetään valtavirrasta poissa pysyttelyä.

Tunnen itsekin kyseistä musiikkia kuuntelevia ihmisiä. Suurimmaksi osaksi he vaikuttavat melko selväpäisiltä verrattuna muutamiin dokumentin henkilöihin.

Rennompaa bläkkis-otetta tarjoili jokunen vuosi sitten suomalaisorkesteri The Black Satans.

 Sen musiikkivideoita on katseltu Youtubessa miljoonia kertoja. Loputtomalla Gehennan liekillä heitä ei nähdä, vaikka Masturborg ja Faggoth olisivat jutuillaan kummasti tuoneet vaihtelua.

Imamin keinutuolin muistodokumentti

Mikko Jakosen vuonna 1999 ohjaama, mutta kymmenisen vuotta myöhemmin julkaistu dokumenttielokuva turkulaisbaari Imamin keinutuolin viimeisistä vaiheista on nyt näkyvissä videopalvelu Youtubessa yhtenäisenä pätkänä. Aikaisemmin lähes 50 minuutin mittainen tuotos näkyi muutamassa eri osassa, mikä häiritsi katselunautintoa.

Imamin keinutuoli oli vuosinna 1990-1999 Turussa Hämeenkadulla toiminut opiskelijoiden suosima kapakka. Pelkistetyn sisituksensa ja metallisten tuoliensa takia siellä oli muistaakseni valtava kaiku. Isot ikkunat suoraan kadulle eivät peittäneet mitään, vaan ohikulkijat saattoivat nähdä suoraan sinut ja kaverisi kumoamassa maljaa.

Itse en kuulunut Imamin kanta-asiakkaisiin, mutta toisinaan siellä tuli käytyä. Etenkin, jos YO-talojen tai Ikituurin (nykyinen Caribia) suunnalla oli bändikeikkoja.

Imamissa kävi paljon nykyisiä Turun kulttuurielämän vaikuttajia. Tulevan kirjailijan Riku Korhosen kanssa muistan jutelleeni kesällä 1993, jolloin aiheenamme oli grunge-musiikki. Hän oli silloin kova genren diggari, kun minä taas en lainkaan.

Imamissa istui toisinaan oikeita rokkitähtiäkin. Kerran erään nurkan olivat valloittaneet Pelle Miljoona & Rockers. Pelle lisäksi Tumppi Varonen ja tuolloin kitaristina toiminut peremminkin Havana Blackista tuttu Markku Crazy Heiskanen polttelivat tupakkaa ja joivat olutta.

Silloinen opiskelukaverini Tomppa bongasi seurueen ja halusi välttämättä Pelle Miljoonan nimikirjoituksen farkkuliivinsä selkään. Ihmetys oli kova, kun hän myöhemmin huomasi Pellen tilalla lukevankin Pöllö.

Imamin keinutuolin muistodokumentissa vilahtaa tuttuja hahmoja. Xysmassa soittanut ja videolla Spectre Quartetin riveissä vaikuttava Kalle Taivainen on äänessä. Vuonna 2005 edesmennyt äidinkielen opettaja ja rockantropologi Timo Saarniemikin saa hänkin suunvuoron.

Crossfire Hurricane

50-vuotta juuri täyttänyt The Rolling Stones lienee kaikista maailman bändeistä legendaarisin. Tai no, ehkä ainakin maanmiestensä The Beatlesin jälkeen.

The Rolling Stones 60-luvun loppupuolella.

YLE Teema esitti jokin aika sitten dokumentin Rollerien alkutaipaleesta. Crossfire Hurricane (2012) on Brett Morgenin ohjaama elokuva, jossa haastatellaan bändin jäseniä ja näytetään valtava määrä vanhoja filminpätkiä. Leffa ei niinkään nojaa musiikkiesityksiin, koska kokonaisia kappaleita ei kuulla kuin muutama.

Tyypillisestä dokumentista Crossfire Hurricane eroaa siinä, että Rollarien (Mick Jagger, Keith Richards, Charlie Watts, Ronnie Wood, Mick Taylor, Bill Wyman) kertojaäänet on kauttaaltaan leikattu arkistofilmien päälle, eikä puhuvia päitä näy lainkaan. Aluksi ratkaisu hämmensi hiukan ainakin minua, mutta pian siihen tottui. Ukkelien äänet oppi erottamaan tuota pikaa. Mick Jaggerin ja Keith Richardsin ääntelyt tosin tunnistin ennestäänkin.

Dokumentti alkaa 60-luvun alusta ja päättyy 80-luvun alun kiertueeseen, jonka pohjalta julkaistiin 1982 livelevy  Still Life. Kauemminkin bändin historiaa olisi mielellään katsellut. Nyt siitä jäi viimeiset 30  vuotta puuttumaan. Olkoonkin, että musiikillisesti Rolling Stones ei ole sinä aikana saanut juuri mitään mielenkiintoista aikaiseksi.

Oman "Rollari-urani" huipennus oli kesäkuussa 1995. Tuolloin pääsin turkulaisporukan mukana apuroudariksi Rolling Stonesin konserttiin Helsinkin Olympiastadionille. Reissu kesti muistaakseni kolme päivää. Lavasteet olivat valtavat ja kuljetusrekkoja oli kymmeniä. En muista enää tarkkaa lukua. Samaan aikaan Norjassa purettiin tai rakennettiin vastaavaa spektaakkelia.

http://www.rollingstones.com/crossfire-hurricane/

Taistelu Turusta

Taistelu Turusta on suomalainen dokumenttielokuva "kahdesta kaupungista": menneestä ja nykyisestä Turusta. Jouko Aaltosen elokuvan keskeinen kysymys on, minkälainen sairaus oli Turun tauti? Elokuva ensi-ilta oli 9.4.2011 ja se on yksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden teoksista.
Elokuvaa ovat suunnitelleet Aaltonen, Olli Vesala ja kaupunkiympäristön historian dosentti Rauno Lahtinen.

Elokuvassa haastatellaan muun muassa turkulaisen kunnallispolitiikan veteraaneja kuten Ilkka Kanerva, Armas Lahoniitty, Ensio Laine, Annika Lapintie ja Pertti Paasio sekä arkkitehti Benito Casagrandea ja ohjaaja Matti Ijästä. Arkistokuvissa ääneen pääsee esimerkiksi arkkitehti Otto Iivari Meurman. (Wikipedia)


Viime maantaina televisiosta tuli uusintana Jouko Aaltosen dokumentti Taistelu Turusta. Katsoin sen ensimmäiselläkin näyttökerralla, mutta uusinta ei ollut pahitteeksi. Tuleehan elokuvassa käsiteltyjä kadunkulmia nähtyä itsekin vähän väliä.

Taistelu Turusta -dokumentin jälkeen alkaa tarkastella Turun katukuvaa uudella tavalla. Vanhoja arvorakennuksia tuhottiin viime vuosisadan puolella järjettömällä vauhdilla. Vasta 1976 kansalaiset havahtuivat vastustamaan talojen purkamista. Tuolloin kyseessä oli hotelli Hamburger Börsin rakennus kauppatorin laidalla.

Ehkä kaikkein hulluin tempaus oli purkaa vanha yliopistorakennus Yliopistonkadun ja Aurakadun kulmasta. Tilalla on nyt Pohjolan talo, joka ei siihen verrattuna kauheasti silmää hivele. Dokumentti on tulvillaan vastaavia tapauksia.

Elokuvasta selviää, että kaiken takana ovat olleet ahneet rakennusliikkeet ja liikemaailma. Pienellä voitelulla Turun kunnallispoliitikot ovat äänestäneet "kyllä" ja pian ovat uudisrakennukset ilmestyneet komeiden, vanhojen talojen tilalle.

Täysin päätöntä menoa Turussa on vielä nykyäänkin. Turun Osuuskaupan ajama toriparkki on varmasti turhinta, mitä Turkuun on koskaan ollut rakenteilla. Parkkiluola Louhi käy hyvä jos puoliteholla. Tuskin Eskelin parkkitalossakaan on ruuhkaa.

Dokumentin sivujuonena seurataan nuorisoporukkaa, joka valtaa taloja. Tämä on mielestäni jokseenkin turha osuus, kaikki muu ohjelmassa sitten onkin mielenkiintoista.

Hamburger Börsin purkamista vastustava mielenosoitus vuonna 1976.