Uriah Heep räjäytti Logomon

1960-luvun lopulla perustettu legendaarinen brittiorkesteri Uriah Heep saapui peräti kymmenen konsertin Suomen kiertueensa loppumetreillä Turun Logomoon ja näytti miten rokkia soitetaan vuonna 2019.

Noin laaja Suomen kiertäminen on ulkolaiselta yhtyeeltä nykypäivänä täysin ainutlaatuista. Parhaimmillaankin joku muu orkesteri saattaa soitella muutaman konsertin ja se on sitten siinä. Heep kävi läpi niin Lahdet, Nivalat kuin Köyliön Lallintalotkin.

Veteraaniorkesteri Heep on käytännössä jatkuvasti kiertueella jatkuvasti. En tiedä minkä hintainen se mahtaa olla, mutta tuskin kovin kallis, kun noin monella keikkapaikalla on varaa se buukata. Todennäköisesti Lauri Tähkä tai Paula Koivuniemi pyytävät keikasta enemmän kuin Heep.

Huvitti taannoin kun luin Turun Sanomista Neumannin 60-vuotishaastattelun. Takavuosien megatähti kehui tehneensä "5000 keikkaa". Nopealla laskutoimituksella se olisi 35 vuoden aikana 140 keikkaa per vuosi. Luku ei pidä hänen kohdallaan lähellekään paikkaansa. Heep-kitaristi ja alkuperäisjäsen Mick Boxin keikkamäärä sen sijaan olisi mielenkiintoista tietää. Se kun liikkuu oikeasti tuhansissa.

Bernie Shaw osoittelee Mick Boxia Logomossa. Kuva: Tony Lundberg 

Edellisen kerran Heep vieraili Suomessa loppuvuodesta 2018 neljän konsertin verran. Ja sitä ennen saman vuoden kesällä oli myöskin neljä esiintymistä. Näin bändin tuolloin Hangon Kasinolla. Aiheesta enemmän linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/08/uriah-heep-hangossa.html

Tällä kiertueella aikomuksenani oli mennä Köyliön Lallikselle. Kuskin saaminen osoittautui kumminkin sen verran työlääksi, että jätin sitten asian sikseen.

Lallintalo olisi kiinnostanut etenkin siksi, että näin siellä Heepin ensimmäisen kerran syksyllä 1989. Huristelimme sinne Turusta Fiat 128:llani. Olisi ollut hienoa fiilistellä Heepin tahdissa 30-vuotta myöhemmin samassa talossa.

Kuva: Tony Lundberg

Monilla Heepin Suomen kiertueen keikoilla oli mukana helsinkiläinen rokkitrio Melrose. Laajaa arvostusta nauttiva poppoo on ollut yksi minunkin suosikeistani 1986 lähtien, jolloin sen debyyttialbumi ilmestyi. Tällä kertaa kävi kumminkin niin, etten ehtinyt Melrosea Logomossa näkemään.

Logomoon isoon aluaan saapuessani vastassa oli melkoinen tuttujen kirjo. Eräs työkaveri täytti samana päivänä 50 vuotta ja oli ryhmänsä kanssa ensimmäisten joukossa ketä tapasin. Illan mittaan vastaan tuli myös serkkuni Piikkiöstä, jonka lp-levyjä pidän oman Heep-diggailuni alkusysäyksenä neljäkymmentä vuotta sitten.

Kuvat: Tony Lundberg

Illan biisilistaan olin jo ehtinyt tutustuakin. Youtubesta löytyi hiljattain kuvattu konsertti Kööpenhaminasta, jossa yhtye soitti tismalleen samat kappaleet kuin Suomen kiertueellakin. Vaikka Heep vaihteleekin biisejään silloin tällöin, olisi se konserttikohtaisestikin hieno homma fanin kannalta. Ilmeisesti valot tai muut tekniset vekottimet on kappaleittain ohjelmoitu, eikä niitä noin vain vekslata joka ehtoo uusiksi.

Konsertin alkupuoli oli joko uutta tai Heepin tapauksessa uudehkoa materiaalia. Jopa vuonna 1982 Abominog-levylle tehty Too Scared To Run on monien kirjoissa "uusi" kappale, koska bändi profiloituu niin vahvasti 70-luvulle.

Logomossa parhaimman vastaanoton saivat odotetusti vanhat klassikot ja yhtyeen tunnetuimmat kappaleet July Morning, Lady In Black, Gypsy, Sunrise ja Easy Livin'. Iäkkäämpiin helmiin lukeutui myös vuoden 1972 Demons And Wizards-albumilta poimittu Rainbow Demon.

Kuva: Tony Lundberg

Uriah Heep edustaa sekä bändin iän että useimpien soittajiensa puolesta papparokkia, mutta  esiintymisensä ja soittonsa puolesta se ei sovi tuohon kategoriaan. Mikäli joku vertaa 72-vuotiasta Mick Boxia vaikkapa saman ikäluokan Ritchie Blackmoreen, on aivan väärillä vesillä.

Heepillä ei ole ole mitään syytä lopettaa vielä aikoihin. Ei ainakaan niin kauan kuin Box on näin pirteässä kunnossa.

Kuva: Tony Lundberg

Syksyisessä Vepsässä käymässä

Eilen tarjoutui tilaisuus käydä yksityisveneellä Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä. Moista ei tietenkään voinut jättää väliin. Ei, vaikka perjantainen Uriah Heepin konsertti Logomossa verottikin vireystilaa, eikä lokakuinen ilmasto ole paras mahdollinen veneilyyn.

Vepsän kesäkausi ja vesibussiliikennöinti päättyi elo-syyskuun vaihteessa Muinaistulien yötä seuranneeseen sunnuntaihin. Piristävää päästä näin kauden ulkopuolellakin käymään saaressa, jossa olen laskujeni mukaan ollut kesinä 2014-2019 peräti 92 kertaa. Siitä voi päätellä, että jonkinmoinen Vepsä-fani minussa asuu.

Vaikka koko viikko on ollut enemmän tai vähemmän sateinen, ei eilen iltapäivällä tippunut pisaraakaan. Jopa aurinko yritti välillä pilkotella pilven raosta.

Paatillaan Rymättylän ja Turun vesillä ahkerasti jäiden tuloon asti ajeleva Jani haki minut ja Vepsästä tutuksi tulleen Arin Ruissalon Saaronniemestä. Toisin kuin viime pääsiäisenä vastaavalla reissulla, oli vesi normaalissa korkeudessaan, eikä metrin alempana kuten silloin. Näinkin kankean miehen oli huomattavasti helpompaa päästä veneeseen ja sieltä ylös laiturille.

Ainut haittapuoli noin vartin venematkalla oli aallokko, jonka vuoksi nyt on jopa nilkat kipeinä. Yritin jotenkin pysyä paikoillani keskipenkillä veneen ryskätessä kuin viimeistä päivää. Mutta oli se sen arvoista.

Vepsä on kauden ulkopuolella hiljainen saari. Lisäksemme siellä oli yksi perjevenekunta ja tuttu veneilijä lähisaaresta. Heihinkin törmäsimme vasta poislähtiessä.

Muutama tunti vierähti heittämällä vanhan keittokatoksen suojissa, jonne ensitöikseen viriteltiin tuli. Virovodkakin maistui erityisen hyvältä, mutta niinhän se tuppaa Vepsässä aina muutenkin.

Lauantainen reissu toi kaivattua lohtua Vepsän seuraavaa kesäkautta odotellessa. Saaronniemessäkin tarkeni vielä istuskella tovin illan hämärtyessä.

Annika ja Mercia Katariinanlaaksossa

Syyskuun lopulla olin Turun ja Kaarinan rajalla sijaitsevassa Katariinanlaaksossa kahden pitkän linjan turkulaistanssijan, Annikan ja Mercian, kanssa. Aurinkoisena ehtoona oli tarkoituksena ottaa pari valokuvaa.

Olen tuntenut Annikan useamman vuoden ja brasiliasta kotoisin olevan Merciankin tiennyt ulkonäöltä pitkään. Satumme asumaan samoilla kulmilla. Lähikaupassakin voi joskus törmätä maitoa ostaessa.

Sen kummempia kuvaussuunnitelmia ei ollut, ei muuta kuin että miljöönä sai toimia komea Katariinanlaakso. Operoimme tosin melkein pelkästään kohdassa, jossa pengersilta ohittaa kivikkoisen merenrannan. Se lieneekin Katariinanlaakson luontopolun tunnetuin ja kuvatuin paikka.

Latasin myöhemmin muutaman kuvan Facebookin Mallit +35-ryhmään. Sieltä tuli kommentti, jonka mukaan yllä olevat "kuvat ovat vaatteineen ja väreineen kuin suoraan 70-luvun käsityö- ja mallilehdestä". Kieltämättä samaa tunnelmaa onkin.

Annikalla ja Mercialla on pitkä kokemus esiintymisestä ja se varmasti näkyy kuvissakin. Molemmat ovat oikein luontevia malleja, eikä minkäänlaista patsastelua ilmennyt edes vahingossa.

Mercialla oli iso kassillinen vaatteita mukana. En yhtään tiennyt mitä tuleman pitää, mutta hyvin kelpasi kaikki mitä hän esille kaivoi. Tässä on itse asiassa vaan osa kuvista, koska muualla kuin rannassa otetut fotot ovat valonsa puolesta liian erilaisia.

Mona vanhankaupungin kujilla

Viime viikolla kävin Naantalissa varsinaissuomalaisen harrastajamallin Monan kanssa. Tämä taisi olla neljäs kerta kun otimme fotoja. Olen julkaissut niitä lähikuukausina silloin tällöin.

Naantali kuvauspaikkana tuli mieleen ensinnäkin siksi, että siellä on hienoja vanhoja taloja ja miljöitä. En myöskään ollut hetkeen kaupungissa käynyt ja mielelläänhän siellä aina käy. Matkakin Turusta lyhyt.

Taisimme olla liikkeellä ruuhka-aikaan Naantalin vanhassakaupungissa, koska porukkaa tuli ja meni oikein vaan urakalla. Tämän perusteella kaupunginosa on vetreä lokakuisena perjantainakin, vaikka kesän loputtua toisin luulisi.

Vaihtelun vuoksi päätin kokeilla väriefektejä kuviin. Sävyistä tuli tuollaiset vähän 70-lukuiset, mikä mielestäni sopiikiin hyvin syksyteemaan.

Kristiina ja lokakuinen Saaronniemi

Kuluneella viikolla olen koittanut tehdä kuvausreissuja lähiseuduille. Muutamana päivänä se on onnistunutkin. Kuten keskiviikkona, jolloin kävin turkulaisen Kristiinan kanssa Ruissalossa.

Tutustuin Kristiinaan elokuun alussa, jolloin olin toisena kuvaajana Kaarinan Hovirinnan rannassa ja hän toisena mallina. En ole vielä kyseisiä kuvia julkaissut missään, mutta lähitulevaisuudessa näin tulee tapahtumaan.

Kuvauspaikkana toimi tällä kertaa Turun Ruissalon Saaronniemi ja tarkemmin sen vähemmän tunnettu osa, jonne pääsee hieman hankalasti karavaanarialueen takaa. Kävin saaren tässä kolkassa ensimmäisen kerran vasta parisen vuotta sitten. Ainakin reilun vuoden miljöö on ollut mielessä potentiaalisena mallikuvauspaikkana.

Sää suosi aiemmin päivällä kiusanneesta ajoittaisesta sateesta huolimatta ja Kristiina oli mallina oikein pätevä. Setin parhaimpana kuvana pidän neljättä ruutua ylhäältä, jossa hän katselee merelle rantakivikossa.

Vaarniemi syksyn väreissä

YLE uutisoi eilen, että syysruska on tänä vuonna siinä mielessä perin merkillinen, että sitä esiintyy koko maassa samaan aikaan. Kuulostaa oudolta, onhan Suomi varsin pitkä maa. Mutta koska kyseessä on valtiollinen kanava, on kuuliaisen kansalaisen sitä toki uskottava.

Suurena luontotietäjänä pitämäni Turun yliopiston konservaattori Ari Karhilahti kertoi viitisen vuotta sitten Luonto Plus-ohjelmassa, että paras ruska Turun seudulla on keskimääräisesti lokakuun 12. päivä. Olen seurannut asiaa siitä lähtien joka syksy ja täytyy sanoa, että Karhilahden puheissa oli perää.

Satuin tällä viikolla ajelemaan Kaarinassa, enkä voinut olla kääntymättä Vaarniemen tienhaarasta. Mahdolliset ruskakuvat nimittäin pyörivät hullun lailla silmämunissani.

Vaarniemi on luonnonsuojelualuetta, jossa on runsaasti tammilehtoja, luontopolkuja ja näkötorni. Tornille asti en tällä kertaa mennyt, mutta syksyn mittaan varmasti jossain vaiheessa sekin tulee vaihteeksi koettua.

Pudonneita vaahteranlehtiä kuvatessani huomasin ojanpenkassa liikettä. Luulin hiiren temmeltävän karikkeen alla, mutta kyseessä olikin vaivainen rantakäärme. Se oli ehkä lyijykynän paksuinen, eikä paljon pitempikään. Harmi, etten ehtinyt ottaa kuvia. Vuodenajan koleudesta huolimatta käärme oli nopealiikkeinen ja katosi jonnekin lehtien sekaan.

Ruskan uhkeimpaan päivään on tätä kirjoittaessani vielä kaksi päivää aikaa. Kunhan maha on täytetty ammattiliiton tarjoamalla lounaalla Cafe Manhattanilla ja kuunneltu korvat höröllä millainen kohtalo Postin pakettilajittelijoilla tulee todennäköisesti pian olemaan, aion suunnata kamera tanassa jonnekin luonnon helmaan.