torstai 10. lokakuuta 2019

Vaarniemi syksyn väreissä

YLE uutisoi eilen, että syysruska on tänä vuonna siinä mielessä perin merkillinen, että sitä esiintyy koko maassa samaan aikaan. Kuulostaa oudolta, onhan Suomi varsin pitkä maa. Mutta koska kyseessä on valtiollinen kanava, on kuuliaisen kansalaisen sitä toki uskottava.

Suurena luontotietäjänä pitämäni Turun yliopiston konservaattori Ari Karhilahti kertoi viitisen vuotta sitten Luonto Plus-ohjelmassa, että paras ruska Turun seudulla on keskimääräisesti lokakuun 12. päivä. Olen seurannut asiaa siitä lähtien joka syksy ja täytyy sanoa, että Karhilahden puheissa oli perää.

Satuin tällä viikolla ajelemaan Kaarinassa, enkä voinut olla kääntymättä Vaarniemen tienhaarasta. Mahdolliset ruskakuvat nimittäin pyörivät hullun lailla silmämunissani.

Vaarniemi on luonnonsuojelualuetta, jossa on runsaasti tammilehtoja, luontopolkuja ja näkötorni. Tornille asti en tällä kertaa mennyt, mutta syksyn mittaan varmasti jossain vaiheessa sekin tulee vaihteeksi koettua.





Pudonneita vaahteranlehtiä kuvatessani huomasin ojanpenkassa liikettä. Luulin hiiren temmeltävän karikkeen alla, mutta kyseessä olikin vaivainen rantakäärme. Se oli ehkä lyijykynän paksuinen, eikä paljon pitempikään. Harmi, etten ehtinyt ottaa kuvia. Vuodenajan koleudesta huolimatta käärme oli nopealiikkeinen ja katosi jonnekin lehtien sekaan.




Ruskan uhkeimpaan päivään on tätä kirjoittaessani vielä kaksi päivää aikaa. Kunhan maha on täytetty ammattiliiton tarjoamalla lounaalla Cafe Manhattanilla ja kuunneltu korvat höröllä millainen kohtalo Postin pakettilajittelijoilla tulee todennäköisesti pian olemaan, aion suunnata kamera tanassa jonnekin luonnon helmaan.




1 kommentti: