Vepsän avajaisviikonloppu

Tein tämän vuoden ensimmäisen reissuni Turun kaupungin ulkoilusaareen Vepsään lauantaina 26. toukokuuta. Se oli samalla saaren kesäkauden avajaisviikonloppu.

Vepsä on tällä vuosikymmenellä muodostunut allekirjoittaneelle kesänviettopaikaksi numero yksi. Nytkin odotin kuukausitolkulla, että taas pääsisi sinne.

Turusta tunnin merimatkan päässä Airistolla sijaitsevaan 17 hehtaarin saareen oli tunkua heti kauden alkajaisiksi. MS Lily-vesibussiin mahtuu noin kaksi sataa matkustajaa ja paatti oli enemmän kuin puolillaan.

Olen jo useamman vuoden ostanut kausikortin Lilyyn. Se on selvää säästöä, eikä paljon tarvitse puntaroida lähteekö käymään Vepsässä vai ei. Muuten meno-paluulippu kustantaa 16 euroa, enkä pidä sitäkään saavutettuun hyötyyn nähden mitenkään kalliina.

Kesäkauden alkuun sai vaivatta mökinkin varattua. Loppupeleissä majoituksia näytti menneen kaupaksi noin kaksi kolmasosaa kapasiteetista, mitä nyt seurasin vilskettä mökkien edustoilla.

Mökki numero 11 on saaren vanhin ja vaatimattomin sekä samalla edullisin. Ihan kätevä jos siellä vaan käy nukkumassa, mutta pitempiaikaiseen oleskeluun se on turhan pieni. Sai kelvata tällä kertaa.

Yhdeksän kuukauden tauon jälkeen teki terää kierrellä ympäri saarta. Vuorokausi vaan vierähti taas erittäin nopeasti, paljon jäi vielä koluttavaa loppukesällekin.

Yleensä saaressa on melko sosiaalista porukkaa, mutta poikkeuksiakin on. Pidän päivänselvänä, että samalle grillauspaikalle voi tulla jos kerran nuotio on kuumana, mutta eräällä seurueella oli tästäkin eriävä mielipide. Kuulemma kun "lättyihin tulee makkaran maku". Minulle moisesta toiminnasta tuli puolestaan paskan maku. Kuvien henkilöt eivät liity tapaukseen.

Vepsässä viihtyvät valkoposkihanhet hautoivat vielä, samoin osa haahkoista. Poikaset kuoriutuvat yleensä kesäkuun alussa.

Merikotkan lisäksi toinen suosikkilintuni on punanokkainen meriharakka. Ne ovat yllättävän rohkeita ja anastipa eräs makkaranikin muutama vuosi sitten suoraan lautaselta. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/07/vepsan-kesy-meriharakka.html

Föli-vesibussin kyydissä

Viime vuonna aloitettu Turun kaupungin Föli-vesibussikokeilu sai niin hyvän vastaanoton, että sitä päätettiin jatkaa tulevina kesäkausina.

Kyseessä on Aurajoesta, kaupungin keskustasta Martinsillan kupeesta lähtevä vesibussi, jonka toinen päätepiste on Ruissalon Kansanpuiston laituri.

Reitille on lisätty pysäkkejä viime kesästä. Uutuutena on Pikisaari Hirvensalossa. Sen sijainti on aika tarkkaan Ruissalon Kansanpuistoa vastapäätä. Tämän lisäksi stopit ovat Forum Marinumin ja Ruissalon telakan edustalla.

Matka Aurajoesta Martinsillan kupeesta Kansanpuistoon kestää noin 45 minuuttia ja kyytimaksu on sama kuin paikallisliikenteen bussilipun hinta eli kolme euroa.

Maanantaina 21. toukokuuta startannut kausi sai välittömästi ihmiset liikkeelle. Koska sattui olemaan helleviikko ja minulla aamuvuoroa töissä, päätin kantaa korteni kekoon torstaina 24. päivä.

Hieman vaatimattomamman MS Ruissalo -aluksen seuraksi reitille on tuotu Mikkelistä asti massiivinen MS Jaarli. Sekin täyttyi oitis päivän viimeisellä kello 18:30 lähdöllä.

Kansimiehen mukaan matka Mikkelistä Turkuun kesti kokonaiset kolme päivää. En kysynyt tarkemmin mitä reittiä he sieltä tulivat, mutta on siinä saanut tovin seilata.

Illan viimeiselle vuorolle Jaarli lähti vähän myöhässä. Eipä haitannut pätkääkään kun ei ollut kiire mihinkään. Kunhan halusin nähdä millainen Föli-risteily käytännössä on.

Pikisaaren laiturissa en ollut ennen käynytkään. Sama homma Ruissalon telakan suhteen. Molemmissa on ravintola; jos vaikka janottaa, niin ei muuta kuin hyppää pois ja menee vetäisemään huiviin muutaman ohrapirtelön. Takaisin kyytiin pääsee sitten myöhemmin. Tosin uudella maksulla, koska käsittääkseni lippu on voimassa kaksi tuntia.

Päivittäistä Föli-vesibussiliikennettä jatkuu 2. syyskuuta asti. Sen jälkeen liikennöintiä jatketaan syyskuun kahtena seuraavana viikonloppuna.

Isokarin majakkasaarella

Kustavin kuntaan ja Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Isokari on ollut minulle tuttu saari pikkupojasta asti. Aikoinaan siellä käytiin Kustavista isäni tai jonkun tuttavan veneillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen vieraillut useamman kerran tällä 180 hehtaarin saarella vesibussilla Uudestakaupungista käsin.

Tämänkertainen majakkasaariretki sisältyi edellisessä blogikirjoituksessani käsiteltyyn Sandbäckin hyljesafariin. Hyljebongauksen jälkeen suuntana oli Isokari, jonne MS Kerttu-alus ajeli Sandbäckistä noin tunnin verran.

En ollut aiemmin lähestynytkään Isokaria tästä vinkkelistä. Majakan takana olevat kalliot näyttivät vaatimattomilta, vaikka paikan päällä kävellessä ovat melkeinpä hienoimpia missä olen tallustellut.

Saaren satamassa vastassa olivat riskilät. Äkkiseltään katsottuna hieman pingviiniä muistuttavat linnut ovat vallanneet saaren aallonmurtajat ja riskiläkolonna onkin Isossakarissa maamme suurin.

Hyljesafariporukkaan kuului noin 25 henkilöä. Suurin osa oli aivan Isokari-ummikkoja, mutta lisäkseni mukana oli muutama saaren jo tunteviakin.

Kaukaisimmat vierailijat olivat pääkaupunkiseudulta. Eräs matkailija kertoi, että hänen oli tarkoitus mennä Kotkan saaristoon hylkeiden perään, mutta kun tällä retkellä näkyvyys oli takuuvarma, valitsi hän sitten tämän. Samalla pääsi Isoonkariin.

Ryhmää vastassa saarella oli kesähommia Isossakarissa paiskiva Jyväskylästä kotoisin ollut nuorimies. Hänellä oli sana hallussa ja riittävästi informaatiota uteliaille.

Isossakarissa, kuten muillakin ulkosaarilla, on valtava määrä käärmeitä. En huomannut tosin kuin yhden kyyn, mutta puheista päätellen lähes kaikki matkalaiset olivat nähneet niitä muutaman tunnin saarivierailun aikana.

Jututin erästä seurueeseemme kuulunutta englantia puhunutta naista. Hän oli kotoisin Slovakiasta ja töissä Uudenkaupungin autotehtaalla. Kuulemma sieltä asti haalitaan porukkaa autoja kokoamaan, kun Suomessa ei työvoima riitä. Tuntuu melkoisen oudolta yhtälöltä, kun samaan aikaan maassa on suurtyöttömyys.

Isokarin majakka on valmistunut 1833. Sen suunnitteli luotsimajuri Gustaf Brodd. Majakan alkuperäinen väri oli keltainen, mutta se on ollut myös mustavalkoinen. Sellaisena minäkin sen alunperin muistan.

En mennyt sisälle majakkaan, mutta luullakseni koko muu seurue meni. Olen ollut siellä niin monta kertaa, ettei muutoin oikein komea rakennus näköaloineen tarjoa oikein mitään uutta. Suuntasin majakan takana oleville kallioille, joka on käsittämättömän upea paikka.

Alkumatkasta oppaan johdolla edetty reitti saaren keskiosassa on merkitty valkoiseksi maalatuilla kivillä. Toinen vaihtoehto mennä majakalle on satamasta lähtevä reilun kilometrin mittainen soratie. Poistuin sitä pitkin.

Paluulähtöä odottelessa ehti hyvin istuskella saaren kioskin terassilla. Tarjolla oli niin olutta kuin jäätelöäkin turistihintaan.

Satamassa yritin kuikuilla aalonmurtajasta käärmeitä. Eipä tullut ainuttakaan näköpiiriin, vaikka niitä on siellä valtavat määrät.