Hirvensalon ja Ruohonpään ilmatorjuntapatterit

Toisen maailmansodan aikana Turkua puolustettiin neuvostoliittolaisilta pommikoneilta muutamasta eri ilmatorjuntayksiköstä.

Lauantaina 1. joulukuuta kävimme Leinon pariskunnan kanssa katsomassa näistä paikoista kahta. Toinen sijaitsee Hirvensalossa ja toinen Ruohonpäässä.

Hirvensalon ilmatorjuntayksikköä.

Olen kerran aikaisemmin käynyt vastaavassa paikassa Turun Uittamolla. Nuoriso oli siellä käyttänyt vimmatusti spraymaalia nykytaiteeseensa. Betoniseinät olivat Hirvensalossakin saaneet kauttaaltaan uuden pinnan.

Osa näistä grafiittitaiteilijoista on jopa todella hyviä, mutta yleisesti ottaen seinien maalaaminen ja  töhriminen ei mielestäni ole sopivaa. Jos, niin sitten varta vasten osoitettuihin paikkoihin, eikä historiallisiin kohteisiin. Olkoonkin, ettei näistä kai kukaan enää huolehdi.

Hirvensalon ilmatorjuntayksikön jäänteet makaavat korkealla mäellä, joka jää maantiestä katsoen vasemmalle ajettaessa Hirvensalonsillalta kohti Pikisaarta. Matkalla ohitetaan muun muassa taiteilija Jan-Erik Anderssonin merkillinen ja ahkerasti mediassa esitelty Life on a leaf -niminen omakotitalo.

Koska talvi ehti tulla hieman ennen retkeämme, oli lunta sen verran paljon, ettei bunkkerien jäänteistä saanut tarkkaa käsitystä. Ainakin minä yritän edetä talvisessa maastossa hyvinkin rauhallisesti, jottei tulisi ikäviä yllätyksiä ja yhtäkkiä löytäisi itseään jostain montusta ketarat ojossa. Bunkkeriin on ehkä mukava mennä, mutta kulkusuunnan ja nopeuden haluan itse määritellä.

Tämä on minulle täysin uutta Hirvensaloa. En ollut lainkaan tietoinen moisesta paikasta. Täytyykin piipahtaa uudelleen jahka vuodenaika on toinen.

Seuraavaksi suuntana oli Turun Ruohonpää. Lähellä Paalupaikkaa sijaitsevalla Pirunmäellä on kolme kolme betonista tehtyä tykkiasemaa. Aluella on myös ammusvarastoja ja luolia, jotka ovat nykyään kaikki oman onnesta nojassa.

Ruohonpään omakotitaloalueella asuva työkaverini kertoi, että Pirunmäellä on majaillut paljon laitapuolenkulkijoita. Nyt ei näkynyt ainuttakaan. Matkanjohtajamme Harri Leino puolestaan tiesi kertoa, että alueella on joskus ollut Suomen suurin sauna.

Ruohonpään Pirunmäki osoittautui oitis mielenkiintoisemmaksi kohteeksi kuin Hirvensalon ilmatorjuntayksikkö. Osansa saattoi tehdä aurinkokin, joka alkoi pilkahdella näihin aikoihin päivästä.

Luolien ovet olivat auki. Kovin turvallista sisälle meno tuskin on, mutta uskoin kokeneempien sanaan ja käppäilin perässä. Taskulamppu on hyvä olla mukana jos moista harrastaa. Koskaan ei tiedä millainen rautaputki voi törröttää silmien välissä jos ihan sokkona syöksyy sisälle.

Harri Nato Leino kuvaamassa vanhan ammusvaraston sisällä.

Muita ihmisiä alueella ei juurikaan näkynyt, vaikka lähellä on koirankusetuspaikkoja ja lenkkipolkuja paljonkin.

Teinipoikaporukka oli aloittelemassa värikuulasotaa. Erään sällin ase oli kuitenkin jumissa, eikä startista tahtonut tulla mitään.

Päivä oli mielenkiintoinen. Taas oppi lisää asuinkaupungin historiasta ja näki uusia paikkoja.

Turun Sanomien artikkelissa vuodelta 2004 on kerrottu aiheesta tarkemmin http://www.ts.fi/teemat/sunnuntai/1073948484/Turkua+pommitettiin+Tukholmaan+saakka

Näkymä Pirunmäeltä Turun keskustaa kohti.

Joel McIverin Motörhead-kirja

Hevibändeistä kirjoja tehnyt Joel McIver on vuonna 1971 syntynyt brittitoimittaja. Hänen käsialaansa ovat muun muassa kirjat Sabbath Bloody Sabbath ja Justice For All: The Truth About Metallica.

Sen verran mitä olen McIverin kirjoja lukenut, olen niistä myös pitänyt. Suomentajat ovat tehneet hyvää työtä, vaikka monesti elämänkertakäännöksiä on tuskaisaa lukea kömpelön kieliasunsa takia. McIverin tapaa analysoida bändien levyiltä jokainen kappale erikseen on myös arvosteltu. Minua se ei haittaa pätkääkään, päinvastoin on vallan mielenkiintoista lukea mitä mieltä kirjailija on kustakin biisistä.

Liken kustantamassa tänä vuonna ilmestyneessä Motörhead-kirjassa ei kappaleita kerrata noin tarkkaan. Syynä on varmaan se, että bändillä on varsin laaja tuotanto, eikä sen biisit ole vastaavia klassikoita kuin vaikkapa Black Sabbathin. Harva musiikista kiinnostunut tuskin osaa nimetä ainuttakaan biisiä Motörheadin March Ör Die- tai Snake Bite Love -levyiltä. Yhtyeen alkupään kiekot sen sijaan sisälsivät monia myöhemmin klassikoiksi kohonneita ralleja.

Motörhead. Phil Campell, Lemmy Kilmister, Mikkey Dee.

Allekirjoittaneelle Motörhead on yksi vanhimmista hevibändeistä, joita poikasena innostuin kuuntelemaan. Ensimmäiset Motörhead-levyni hankin vuonna 1982. Iron Fist ja klassikkoksi muodostunut live-lp No Sleep 'til Hammersmith ovat yhä hyllyssä hyvässä tallessa. Jälkimmäisen kannessa on nykyään Lemmyn nimikirjoitus. Sain sen Oulun jäähallissa marraskuussa 1999 Monsters Of The Millennium -kiertueen aikana, jolloin yhtye rundasi Dion ja Manowarin kanssa pitkin poikin.

Motörheadin taival on minulle ennestään aika tuttu. Sen verran aktiivisesti olen combon touhuja seurannut. 90-luvulla tosin oli siinä suhteessa hiukan rauhallisempaa aikaa, kun bändin uutuuslevyt eivät juurikaan hetkauttaneet. Tosin silloin hevistä ei muutenkaan pahemmin kirjoiteltu missään. Ei ollut vielä internettiä tai lukuisia radiokanavia kuten nykyään.

Tuolloin ilmestyneet Motörhead-levyt Bastards, Sacrifice, Overnight Sensation ja Snake Bite Love puuttuvat yhä levyhyllystäni. Eipä ole ollut mitään kiirettä niitä hankkia, mutta samapa tuo jos ne joku päivä ostan pois kuljeksimasta. Hyviä kappaleita noillakin levyillä on, mutta olen jotenkin siinä käsityksessä, että junnausaspekti on vaarallisen korkea.

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Motörhead teki parhaat levynsä 70- ja 80-lukujen taitteessa. Yhtyeen pääjehu Lemmy Kilmister ei tätä haluasi millään myöntää. McIverin kirjassakin palataan yhä uudelleen alkuaikojen klassikkoalbumeihin ja legendaariseen Kilmister-Clarke-Taylor -kokoonpanoon. Kolmikko myös näytti niin rankalta, että harvoin nykyäänkään törmää tuonkaltaiseen orkesteriin.

Klassinen Motörhead-kokoonpano Kilmister-Taylor-Clarke.

Motörheadin ensimmäisistä levyistä Overkill (-79) on aivan ehdoton tapaus, samoin Ace Of Spades (-80) ja jo mainittu live No Sleep 'til Hammersmith (-81). Kolmas lp Bomber on yllättävän heikkotasoinen verrattuna samana vuonna ilmestyneeseen Overkilliin. Myöhemmistä levyistä esimerkiksi 1991 ilmestynyt 1916 on valioluokkaa.

Pari pikku virhettä McIverin tekstissä huomasin, mutta muuten mies kertoo Motörheadin tarinan sujuvasti. Ennen vuotta 1977 (jolloin bändin debyytti-lp ilmestyi) olleet tapahtumat löytyvät myös Lemmyn White Line Fever -kirjasta, joka ilmestyi kymmenisen vuotta sitten. Tässä tosin paremmin.

Kirjan loppupuolella on vähän liikaa Lemmyn mietteitä nykypäivän elämänmenosta. Mies tuntuukin olevan varsinainen filosofi, jolta löytyy mielipide joka asiaan. Häntä kuitenkaan tuskin otetaan vakavasti ennen kuin viikatemies tulee ja korjaa pois. Siihen ei välttämättä mene enää kovin kauan. Jouluaattona 67 vuotta täyttävä Lemmy elää yhä samaa rock'n'roll-elämää, jota viimeiset 40-50 vuottakin. Viinalla, huumeilla ja naisilla on siinä suuri rooli.

Lemmy

Saints & Sinners Kulmabaarissa

Turkulainen Saints & Sinners on muutaman vuoden vanha orkesteri, joka koki taannoin kokoonpanomuutoksen. Alkuperäisjäsenet Juvonen ja Kaukonen lähtivät bändistä ja jäljelle jäi vain energinen laulaja Riina.

Molemmat yhtyeestä poistuneet herrat soittivat kitaroita. Nykyään S&S:ssä kepittää Jarno -niminen heppu. Vaikka orkesterin nimi on pysynyt samana, on se kokenut melkoisen muutoksen vajaassa vuodessa.

Saints & Sinners soitti ennen oikeastaan vain 80-luvun ja hiukan 90-luvun puolellekin meneviä hard rock- ja heavylainoja. Taisi jokunen 70-luvun biisikin vilahtaa joukossa, mutta pääasissa ohjelmistossa oli tukkaheviaikakauden (Kiss, Whitesnake, Scorpions ym) biisejä.

Nyt Riina ja Jarno ovat näemmä muuttaneet konseptia sen verran, että mukana on suomalaisiakin biisejä. Ainakin Eppu Normaalia, Tehosekoitinta ja Juice Leskinen Slamia kuultiin Kulmabaarissa, Turun Martin kaupunginosassa.

Riina ja Jarno

Kulmabaari ei ole minulle entuudestaan tuttu läheisestä sijainnistaan huolimatta. Olen vissiin tasan kerran käynyt siellä aikaisemmin. Jollen ihan väärin muista, lavalla (tai lattialla) esiintyi tuolloin Juliet Jones. Baari oli silloin tupaten täynnä. Nyt tilaa olisi ollut suuremmallekin väkimäärälle.

Saints & Sinners aloitteli iltakahdeksan aikoihin, koska Kulmabaarissa ei saa metelöidä kello 22 jälkeen. Hieman myöhäisempi soittoaikataulu olisi varmasti vetänyt porukkaa paikalle enemmänkin, varsinkin kun tilaisuus oli täysin ilmainen. Kaljakaan ei ollut ylivoimaisen hintaista. Kulmabaari selvästikin sopii tällaisiin tilaisuuksiin. Pitää vaan muistaa mennä ajoissa paikalle.

Duon settilistasta jäi ehkä parhaiten mieleen juuri nuo suomalaiskappaleet. Odotin vähän rankempaa materiaalia, muttei tästä mitään pettymystä silti tullut. Rahvaan kansan makuun suomiklassikot sopivat tietysti paremmin kuin vaikka White Lion tai Skid Row. Viimeksi mainitun I Remember You tempaisi pyötäseurueemme antautumukselliseen yhteislauluun.

Olen aikaisemminkin kehunut Riinan ääntä ja esiintymistä. Ja pakko kehua taas - hän on aivan mahtava laulaja. Turun oma Janis Joplin. Keikan loppupäässä kuultu Piece Of My Heart sen hyvin todistikin. Kitaristi Jarno lauloi taustoja, mutta veti soolonakin biisin, pari. 

Saints & Sinnersin esityksestä jäi oikein hyvät fiilikset. Varmaan Kulmabaarissakin tulee nyt poikettua useammin.

http://saintsandsinnersband.info/

Mäntyniemessä 1. joulukuuta

PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n kesäkoti Mäntyniemi Turun Hirvensalossa on yksi vapaa-aikani vakiokäyntikohteista. Siellä tuli piipahdettua viime viikonloppunakin.

Talvi tuli jälleen "yllättäen", kuten joka vuosi. Tänä vuonna se on tullutkin jo kaksi kertaa. Ja saattaa olla enemmänkin, mikäli kevään takatalvetkin lasketaan mukaan. Mäntyniemen maisemat ovat pakkasen ja lumen myötä muuttuneet sitten viime käyntini.

PAU:n Varsinais-Suomen osaston historiaa ja infoa Mäntyniemestä linkissä
http://varsinais-suomi.pau.fi/yhdistyksemme/historiaa/

Esa Eloranta Rahtiksessa

Wanhassa Rahtilaivassa Turun Itäisellä pitkäkadulla on kuluvana vuonna järjestetty liveklubia nimeltä Sukellus - Wanhalla Rahtilaivalla. Käsittämättömän huonosta tittelistään huolimatta paikalla on käynyt musisoimassa muun muassa Aknestik -yhtyeestä tuttu Jukka Takalo, 30 vuotta sitten supertähtenä pari vuotta tuikkinut Paul Oxley ja raspikurkku Pablo.

Rahtis soveltuu pienehköistä sisätiloistaan huolimatta vallan mainiosti liveiltoihin. Duo- ja trubaduurit mahtuvat kyllä soittimiensa kanssa estradille. Viime perjantaina Sukellus-iltamissa esiintyi Garbo -orkesterista tuttu Esa Eloranta.

Olin tietoinen Elorannan keikasta, mutta flunssan kourissa viettämäni viikko vie muistinkin siinä määrin, että unohdin koko homman. Lähdin myöhään liikenteeseen ja kuinka ollakaan suuntasin asiaa lainkaan muistamatta Rahtikseen. Eloranta oli juuri aloittelemassa osuuttaan.

Häntä ennen samana iltana Sukellus -vieraana oli Ufo Mustonen. Kaveri muistetaan lähinnä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa suositusta Hearthill -bändistä, joka teki pari ikimuistettavaa kappaletta kuten Love Rain On Me ja Graveyard Pary Blues.

Sukellus -mainoksesta päättelin, että Mustonen ja Eloranta esiintyisivät duona, mutta näin ei ollutkaan. Mustonen oli oman osuutensa päättänyt kun saavuin paikalle. Ei siis jäänyt mitään hajua millaista musiikkia Mustonen oli tarjoillut, mutta kai sekin jotain trubaduuritavaraa oli.

Esa Eloranta vuonna 2010.

Muutaman kaverini keskuudessa Eloranta nauttii vankkumatonta suosiota. Miehen musiiki tuo mieleen muun muassa Bruce Springsteenin. Samaa voi sanoa tauolla olevasta Garbosta, joka assosioituu vanhvasti juuri Elorantaan. Ainakaan minä en osaa nimetä bändistä ketään muuta kuin hänet.

Parhaimmillaan mies ja kitara -yhdistelmä on lyömätön. Mielestäni Eloranta keppinsä kanssa oli sitä tuona perjantai-iltana. Vaikken tunne hänen tuotantoaan kuin osoittain, esitti hän muutaman aivan loistava kappaleen ja loputkin olivat standardeja parempia.

Kyllä kannatti käydä Rahtiksessa.

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli on Turun Hirvensalossa sijaitseva liimapuurakenteinen kappeli. Se vihittiin käyttöön helluntaina 15. toukokuuta 2005. Kappelin suunnittelukilpailun voitti tammikuussa 1996 Matti Sanaksenahon työ Ikthys. Lasimaalaukset ovat taiteilija Hannu Konolan käsialaa. Alttari, penkit ja puuovet ovat Kain Tapperin suunnittelemat. Rakennus on päällystetty ulkopuolelta kuparilla. Kappelin kannatusyhdistys oli toivonut löytävänsä suunnitelman, jossa taiteen keinoin toteutuu näky toivosta ja kirkkojen ykseydestä.

Rakennusta on esitelty laajasti kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa. Matti Sanaksenaholle myönnettiin kansainvälinen Barbara Cappochin -arkkitehtuuripalkinto syksyllä 2007 kappelin suunnittelusta. (Wikipedia)

Viime viikonloppuna kävin ajelemassa Turun Hirvensalossa Leinon pariskunnan kanssa. Matkan varrelle osui muun muassa Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli. Se oli minulle aikaisemmin tuttu vain ulkonäöltä, olen joskus käynyt viereisellä parkkipaikalla ihmettelemässä rakennusta.

Nyt oli kuitenkin aika käydä katsomassa erikoista rakennusta lähempää. Kappeli olikin sopivasti
auki. Siellä oli ilmeisesti juuri alkamassa jokin tilaisuus. Niinpä käyntimme oli vain pikavisiitti, mutta jonkunlaisen vaikutelman talosta sai kumminkin näinkin lyhyellä piipahduksella.

Arkkitehtuurisesti Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli on erikoinen paikka. Täytyykin joskus käydä siellä paremmalla ajalla. Talviromppeet päällä olo tuntui nyt hieman ulkopuoliselta.

Nautelankosken höyryt

Tänään sunnuntaiajelulla poikkesin Nautelankoskella Liedon asemalla. Oli mukavan kirpeä pakkaspäivä. Jossain tienvarressa mittari näytti -8 astetta. Tuulta ei ollut nimeksikään. Kuviakin pystyi ottamaan ilman, että näpit heti jäätyivät.

Olen käynyt Nautelankoskella varmaan kymmenen kertaa aikaisemminkin, mutta kummasti sieltä aina löytää jotain kuvattavaa. Jollei muuta uutta, niin ainakin vuodenaikojen vaihtelua.

Tämänpäiväisen kaltaista koskea en muista ennen nähneenikään. Pakkanen nosti vesihöyryä ilmaan ja teki maisemasta jännän näköisen. Ehkä aivan toivotulla tavalla se ei tallentunut kameraan, mutta sen arvasin jo paikan päällä. Saman minkä silmällä näkee, ei välttämättä totetudu valokuvassa. 

Samalla reissulla näin Shetlannin poneja. Vahdolla sijaitsevalla hevostilalla oli enemmänkin heppoja. Suurin osa niistä tuiki tavallisia, mutta nämä kaksi mielenkiintoisempia ulkonäkönsä puolesta.