No Sleep 'til Hammersmith

Näin Lemmy Kilmisterin syntymäpäivän alla on hyvä vähän muistella tuota kaksi vuotta sitten kuollutta Motörheadin basistilaulajaa.

Jouluaattona 1945 syntynyt Ian Fraser Kilmister teki merkittävän uran rockmuusikkona aloittaen 60-luvun puolivälissä. Etenkin viimeisten parinkymmenen elinvuotensa aikana hänestä tuli melkoinen ikoni alallaan.

Motörhead on ollut minulle yksi merkitävimmistä yhtyeistä kautta aikojen. Tutustuin bändiin 80-luvun alussa, jolloin Turun Kupittaan City Marketin levyosastolla katselin Ace Of Spades -albumin kantta. Bandiiteiksi sonnustaunut bändi näytti aavikkotaustaisessa kannessa todella uhkaavalta.

Vuosia myöhemmin luin, että kuva on otettu jossain rakennustyömaalla Englannissa. Mutta täydestä meni.

Motörhead kävi Suomessa ensimmäisen kerran kesällä 1979 Punkaharjun Punkarockissa. Keikka jäi mediassa vähälle huomiolle, mutta se teki valtavan vaikutuksen moniin paikalla olleisiin. Esimerkiksi Peer Güntin rumpalina tunnetuksi tullut Twist Twist Erkinharju kertoo tapahtuman olleen hänelle kuin uskoontulo. Philthy Animal Taylorin rummutus oli tuolloin jotain uutta, eikä moista tuplabassorumpujyskytystä oltu viellä näillä main kuultu.

Punkarockin keikasta on sittemmin kirjoitettu paljonkin. Yhtye muun muassa hajoitti takahuonetilana käytetyn asuntovaununsa ja joutui putkaan. Esiintymispalkkio menikin vaunun kunnostamiseen.

Motörheadin kolmannen varsinaisen studioalbumin Bomberin (-79) takakannessa Lemmyllä on kourassaan koskenkorvapullo. Kuva on mitä ilmeisemmin otettu juuri Punkarockissa.

Kustavissa paikallisen kalusteovitehtailijan poika oli melkoinen erikoisuus hevikuteissaan 70- ja 80-lukujen taitteessa. Kaveri näytti pitkine vaaleine tukkineen, bootseineen, patruunavöineen, nahkahousuineen- ja takkeineen aivan Judas Priestin KK Downingilta. Muistan hänellä olleen kerran yllään Motörheadin Ace Of Spades -paita. Kysyin mitä tuo tarkoittaa suomeksi. Hän vastasi, että tiedät sen sitten kun sinulla munakarvat kasvaa.

Suomessa Motörheadista tuli hyvin suosittu vuonna 1981 livelevy No Sleep 'til Hammersmithin myötä. Suosikki alkoi kirjoittaa bändistä ja saman vuoden lopulla yhtye konsertoi Helsingin jäähallissa.

Tuo Englannissa maaliskuussa 1981 kolmelta eri keikalta nauhoitettu albumi on eräs rokkihistorian ja etenkin hevigenren arvostetuimmista livelevyistä. Sen voima ei ole hiipunut tippaakaan kuluneina vuosina.

Oman levyni hankin vuonna 1982 sittemmin edesmenneeltä lapsuudenkaveriltani Pekalta. Samoin myös tuolloin tuoreen Iron Fist -lp:n, joka jäi klassisen Motörhead -kokoonpanon Kilmister-Clarke-Taylor viimeiseksi. Näitä voidaan pitää ensimmäisinä hevirokkilevyinäni, vaikka Lemmyn mielestä yhtyeensä soittikin vain rock'n'rollia.

Omat Motörhead -keikkani jäivät tai ylsivät, miten sen nyt ottaakaan, noin kymmeneen kertaan sekä Suomessa että Ruotsissa. Ensimmäisen kerran näin bändin vasta niinkin myöhään kuin juhannuksena 1999 Kauhajoen Nummirockissa. Tuolloin pääsin myös Lemmyn kanssa samaan valokuvaan.

Saman vuoden lopulla osallistuin Oulussa Monsters Of Millennium -konserttiin, jossa Motörheadin kanssa olivat amerikkalaiset hevilegendat Dio ja Manowar.

Tuolta keikalta ovat peräisin lp-levyihini saadut nimikirjoitukset jokaiselta yhtyeeltä. Olin nimittäin Sue -lehden kautta pressitilaisuudessa, joka järjestettiin jäähallin pukehuoneessa ennen esimmäistä esiintyjää.

Kuuntelin No Sleep 'til Hammersmithia viimeksi viikko sitten. Kerrassaan loistava albumi, jossa ei ole mitään turhaa.

Joel McIverin Motörhead-kirja

Hevibändeistä kirjoja tehnyt Joel McIver on vuonna 1971 syntynyt brittitoimittaja. Hänen käsialaansa ovat muun muassa kirjat Sabbath Bloody Sabbath ja Justice For All: The Truth About Metallica.

Sen verran mitä olen McIverin kirjoja lukenut, olen niistä myös pitänyt. Suomentajat ovat tehneet hyvää työtä, vaikka monesti elämänkertakäännöksiä on tuskaisaa lukea kömpelön kieliasunsa takia. McIverin tapaa analysoida bändien levyiltä jokainen kappale erikseen on myös arvosteltu. Minua se ei haittaa pätkääkään, päinvastoin on vallan mielenkiintoista lukea mitä mieltä kirjailija on kustakin biisistä.

Liken kustantamassa tänä vuonna ilmestyneessä Motörhead-kirjassa ei kappaleita kerrata noin tarkkaan. Syynä on varmaan se, että bändillä on varsin laaja tuotanto, eikä sen biisit ole vastaavia klassikoita kuin vaikkapa Black Sabbathin. Harva musiikista kiinnostunut tuskin osaa nimetä ainuttakaan biisiä Motörheadin March Ör Die- tai Snake Bite Love -levyiltä. Yhtyeen alkupään kiekot sen sijaan sisälsivät monia myöhemmin klassikoiksi kohonneita ralleja.

Motörhead. Phil Campell, Lemmy Kilmister, Mikkey Dee.

Allekirjoittaneelle Motörhead on yksi vanhimmista hevibändeistä, joita poikasena innostuin kuuntelemaan. Ensimmäiset Motörhead-levyni hankin vuonna 1982. Iron Fist ja klassikkoksi muodostunut live-lp No Sleep 'til Hammersmith ovat yhä hyllyssä hyvässä tallessa. Jälkimmäisen kannessa on nykyään Lemmyn nimikirjoitus. Sain sen Oulun jäähallissa marraskuussa 1999 Monsters Of The Millennium -kiertueen aikana, jolloin yhtye rundasi Dion ja Manowarin kanssa pitkin poikin.

Motörheadin taival on minulle ennestään aika tuttu. Sen verran aktiivisesti olen combon touhuja seurannut. 90-luvulla tosin oli siinä suhteessa hiukan rauhallisempaa aikaa, kun bändin uutuuslevyt eivät juurikaan hetkauttaneet. Tosin silloin hevistä ei muutenkaan pahemmin kirjoiteltu missään. Ei ollut vielä internettiä tai lukuisia radiokanavia kuten nykyään.

Tuolloin ilmestyneet Motörhead-levyt Bastards, Sacrifice, Overnight Sensation ja Snake Bite Love puuttuvat yhä levyhyllystäni. Eipä ole ollut mitään kiirettä niitä hankkia, mutta samapa tuo jos ne joku päivä ostan pois kuljeksimasta. Hyviä kappaleita noillakin levyillä on, mutta olen jotenkin siinä käsityksessä, että junnausaspekti on vaarallisen korkea.

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Motörhead teki parhaat levynsä 70- ja 80-lukujen taitteessa. Yhtyeen pääjehu Lemmy Kilmister ei tätä haluasi millään myöntää. McIverin kirjassakin palataan yhä uudelleen alkuaikojen klassikkoalbumeihin ja legendaariseen Kilmister-Clarke-Taylor -kokoonpanoon. Kolmikko myös näytti niin rankalta, että harvoin nykyäänkään törmää tuonkaltaiseen orkesteriin.

Klassinen Motörhead-kokoonpano Kilmister-Taylor-Clarke.

Motörheadin ensimmäisistä levyistä Overkill (-79) on aivan ehdoton tapaus, samoin Ace Of Spades (-80) ja jo mainittu live No Sleep 'til Hammersmith (-81). Kolmas lp Bomber on yllättävän heikkotasoinen verrattuna samana vuonna ilmestyneeseen Overkilliin. Myöhemmistä levyistä esimerkiksi 1991 ilmestynyt 1916 on valioluokkaa.

Pari pikku virhettä McIverin tekstissä huomasin, mutta muuten mies kertoo Motörheadin tarinan sujuvasti. Ennen vuotta 1977 (jolloin bändin debyytti-lp ilmestyi) olleet tapahtumat löytyvät myös Lemmyn White Line Fever -kirjasta, joka ilmestyi kymmenisen vuotta sitten. Tässä tosin paremmin.

Kirjan loppupuolella on vähän liikaa Lemmyn mietteitä nykypäivän elämänmenosta. Mies tuntuukin olevan varsinainen filosofi, jolta löytyy mielipide joka asiaan. Häntä kuitenkaan tuskin otetaan vakavasti ennen kuin viikatemies tulee ja korjaa pois. Siihen ei välttämättä mene enää kovin kauan. Jouluaattona 67 vuotta täyttävä Lemmy elää yhä samaa rock'n'roll-elämää, jota viimeiset 40-50 vuottakin. Viinalla, huumeilla ja naisilla on siinä suuri rooli.

Lemmy

Lemmy Kilmister 66 vuotta jouluaattona

Viime viikolla Tampereella ja Helsingissä konsertoineen Motörheadin johtohahmo Lemmy Kilmister täyttää huomenna jouluaattona 66 vuotta.

Lemmy on ollut hevipiireissä arvostettu mies jo vuosikymmeniä. Viime vuosina hänen arvostuksensa on huomattu myös muualla. 2010 ilmestynyt dokumenttielokuva "Lemmy" keräsi ylistyssanoja niin katsojilta kuin kriitoiltakin. Puhumattakaan muusikoista, joita elokuvassa haastatellaan.

Viime vuoden keväällä Alkoon tullut Motörhead Shiraz -punaviini sai minutkin tilaamaan tuotetta pari pullollista. Ei niinkään sisällön, vaan pullon ja etiketin takia. Komea esine kirjahyllyssä. Uutuutena on Ruotsin Systembolagetissa myytävä Motörhead -vodka, joka on verhottu nahkakoteloon. Hintaa on lätkäisty vodkalle reilusti, mutta tuotteen menekkiä se tuskin haittaa.

Oma suhteeni Motörheadiin on kohta 30 vuoden mittainen. Ensimmäiset hevilevyni nimittäin olivat Motörheadin Iron Fist (-82) ja legendaariseksi kohonnut live-lp No Sleep 'till Hammersmith (-81). Rockabillyn, punkin ja uuden aallon sekä Hurriganesin ja Hanoi Rocksin kaltaisten bändien jälkeen hevi tuli ja hevi tappoi Kustavin Kivimaallakin.

"Motörhead on brittiläinen hard rock / heavy metal -yhtye, jonka perusti Lemmy Kilmister (laulu, basso). Yhtye aloitti uransa bluesvaikutteisella rockilla, mutta lisäsi pian tyyliinsä punkrockin nopeutta ja rujoutta. Motörhead oli musiikillisesti 1970-luvun lopun raskaimpia yhtyeitä, ja se vaikutti suuresti muun muassa thrash metalin syntyyn. Motörheadin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa.

Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Ace of Spades", "Motörhead", "Overkill", "No Class", "Bomber", "(We Are) The Road Crew", "Killed By Death" ja "Iron Fist". Motörheadin sanoitukset kertovat yleensä ihmisen henkilökohtaisista ongelmista, elämästä, seksistä, sodasta, ja rockista. (Wikipedia)

Olen nähnyt Motörheadin kymmenisen kertaa lavalla. Vaikea sanoa mikä niistä on mieleenpainuvin kerta, bändi kun on yleensä tasaisen hyvä. Erikoisin keikkapaikka taitaa olla Pohjois-Ruotsin Luulajan jäähalli, jossa yhtye soitti loppuvuodesta 2000. Muut Motörhead -livekokemukseni ovatkin pääosin festivaalikeikkoja.

Rankkaa rock'n'roll-elämää ainakin jo 60-luvun puolivälistä asti viettänyt mies on elämäntapaansa nähden hyvässä kunnossa, vaikka MTV3:n toimittaja Sami Ruokangas sitä hieman epäileekin haastattelussaan.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2011/12/1463392/motorheadin-lemmy-pelaa-jouluna-kasinoilla

Maailman paras livelevy

Musiikkifriikki, uutispäällikkö ja toimittaja Sami Ruokangas ruotii Rock Around The Blog -blogissaan maailman parhaita livelevyjä. Miehen TOP 10 -listalla ovat muun muassa Thin Lizzyn Live And Dangerous, UFOn Strangers In The Night ja AC/DC:n If You Want Blood. Omistan itsekin nuo levyt, eikä niissä vikaa olekaan.

Maailman parhaita livelevyjä tulee miettineeksi aina toisinaan. Olen jo aikoja sitten päätynyt tällaiseen kolmikkoon.

Hanoi Rocks: All Those Waisted Years (1984)

"All Those Wasted Years on vuonna 1984 julkaistu suomalaisen rockyhtye Hanoi Rocksin viides albumi, mutta ensimmäinen live-albumi. Alkuperäisen julkaisun nimeen tuli ylimääräinen i-kirjain painossa tapahtuneen väärinymmärryksen takia. Alkuperäinen levy on siis väärän nimensä All Those Waisted Years takia harvinaisuus. Myöhemmissä julkaisuissa on käytetty oikeaa nimimuotoa All Those Wasted Years. Levy sai erinomaiset arvostelut 7. tammikuuta 1984 brittiläisessä Melody Maker-julkaisussa.

Edellisen levyn Back To Mystery Cityn menestys rohkaisi yhtyettä julkaisemaan tämän live-levyn. Kappaleet on nauhoitettu noin vuosi ennen rumpali Razzlen kuolemaa joulukuussa 1983, The Marquee Clubilla Lontoossa. Samaan aikaan levyn kanssa julkaistiin samalta esiintymiseltä live-videotaltiointi. Kappalelistat eivät kuitenkaan ole identtiset. Videossa on mm. Ramones-cover Blitzkrieg bop, jossa rumpali Razzle laulaa, ja Michael Monroe on rummuissa. Ainakin Visitor, 11th Street Kids ja Lost In The City -kappaleet puuttuvat videolta." (Wikipedia)

Kaikki levyn kappaleet on kirjoittanut Andy McCoy, ellei toisin mainita.

1. Pipeline – 01:57 (säv. Carman, Spickard)
2. Oriental Beat – 03:14
3. Back to Mystery City – 04:32
4. Motorvatin' – 03:21 (säv. McCoy, Monroe)
5. Until I Get You – 04:33
6. Mental Beat – 06:06
7. Don't Never Leave Me – 04:38
8. Tragedy – 03:48
9. Malibu Beach Nightmare – 02:53
10. Visitor – 03:13
11. 11th Street Kids – 04:25
12. Taxi Driver – 04:39
13. Lost in the City – 03:50
14. Lightnin' Bar Blues – 03:08 (säv. Axton)
15. Beer and a Cigarette – 03:20
16. Under My Wheels – 03:01 (säv. Bruce, Cooper, Dunaway, Ezrin)
17. I Feel Alright – 04:45 (säv. Miles, Stooges)
18. Train Kept A-Rollin' – 02:55 (säv. Bradshaw, Kay, Mann)

Motörhead: No Sleep 'til Hammersmith (1981)

"No Sleep 'til Hammersmith on Motörheadin ensimmäinen ja tunnetuin live-albumi. Sen kappaleet ovat nauhoitettu kolmesta eri konsertista: Leeds, maaliskuun 28, 1981 ja Newcastle maaliskuun 29 ja 30, 1981. Albumi meni ilmestyttyään suoraan Englannin listan ykköseksi. Vaikka albumi on yksi Motörheadin uran merkkipaaluja, Lemmy ei pitänyt siitä aluksi, sillä se julkaistiin ilman yhtyeen suostumusta heidän ollessaan Yhdysvaltain kiertueella. Motörheadin omalaatuisen ja räjähtävän energisen äänimaiseman väärentämättömänä tallentanutta levyä pidetään yhtenä parhaista heavy-musiikin livetaltioinneista kautta aikojen. Yhtyeen seuraava live-albumi, Nö Sleep at All nauhoitettiin Suomen Hämeenlinnassa Giants of Rock -festivaalilla vuonna 1988.

Suomessa albumi oli yllätysmenestys. Levy tuli kauppoihin kesällä 1981, erä myytiin nopeasti loppuun ja kuukauteen ei maahan saatu uusia levyjä. Elokuun lopulla 1981 loputkin halukkaat saivat levynsä.
Suomessa albumin nimeä on parodioitu useita kertoja. Esimerkiksi huumoriduo Aki ja Turo julkaisivat aikoinaan albumin No sleep 'till Forssa ja Turo's Hevi Gee julkaisi vuonna 2001 live-albumin No Sleep 'Til Pitkämäki.

Albumin kannessa näkyy yhtyeen lavasteena käyttämä pommikone, joka oli alumiinirunkoinen ja siihen oli kiinnitetty valonheittimiä. Yhtye on käyttänyt pommikonelavastetta myös 2000-luvulla mm. festivaalikeikoilla Saksassa (Wacken) ja Ruotsissa (Sweden Rock Festival, Ölvesborg)." (Wikipedia)

Kaikki kappaleet kirjoittanut Lemmy Kilmister, Eddie Clarke, Phil Taylor ellei toisin mainita.

1. Ace of Spades – 03:01
2. Stay Clean – 02:50
3. Metropolis – 03:31
4. The Hammer – 03:05
5. Iron Horse/Born To Lose – 03:58 (säv. Brown, Lawrence, Taylor)
6. No Class – 02:34
7. Overkill – 05:13
8. (We Are) The Road Crew – 03:31
9. Capricorn – 04:40
10. Bomber – 03:24
11. Motörhead – 04:47 (säv. Kilmister)

Judas Priest: Unleashed In The East (1979)

"Unleashed in the East on Judas Priestin livealbumi joka on nauhoitettu Japanin Tokiossa vuonna 1979. Albumi on ensimmäinen jolla yhtyeen pitkäaikainen tuottaja Tom Allom on mukana.

Albumin livenauhoituksen aitoudesta on esiintynyt vuosien varrella paljon huhuja. On väitetty, että kaikki laulu- ja kitaraosuudet olisi nauhoitettu studiossa uudelleen. Glenn Tipton on kiistänyt nämä väitteet, mutta on myöntänyt, että joitakin lauluosuuksia olisi "paikkailtu" Halfordin flunssan takia kuin myös paria kitararaitaa. Jotkut ovat kutsuneet albumia leikkimielisesti nimellä "Unleashed in the Studio". Bootlegit ja radionauhoitukset näiltä ajoilta kuitenkin todistavat, että Priest pystyy hyvään live-esitykseen ilman studiokikkailuja. Japanin-versiossa oli mukana neljä lisäkappaletta, jotka myöhemmin julkaistiin maailmanlaajuisesti remasteroidun version yhteydessä."

1. Exciter – 05:38 (säv. Rob Halford, Glenn Tipton)
2. Running Wild – 02:53 (säv. Tipton)
3. Sinner – 07:31 (säv. Halford, Tipton)
4. The Ripper – 02:44 (säv. Tipton)
5. The Green Manalishi (With the Two Pronged Crown) – 03:16 (Fleetwood Mac -cover, säv. Peter Green)
6. Diamonds & Rust – 03:30 (Joan Baez -cover, säv. Joan Baez)
7. Victim of Changes – 07:12 (säv. Al Atkins, Halford, K.K. Downing, Tipton)
8. Genocide – 07:19 (säv. Halford, Downing, Tipton)
9. Tyrant – 04:32 (säv. Halford, Tipton)