keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Judas Priest - brittiläistä terästä


Yle Teema esitti alkuviikosta Rockin klassikkolevyt -sarjassa brittiläisen hevibändi Judas Priestin läpimurtolevyn British Steelin historiaa.

British Steel oli Priestin kuudes studiolevy. Se julkaistiin 1980. Levyn myötä bändi pääsi isoille markkinoille ja nousi yhdeksi genrensä tärkeimmistä nimistä.

Samoihin aikoihin yhtyeen nahka- ja niittivaatteet loivat uuden pukeutumistyylin hevikansalle.  Priestin pukeutumisesta mallia ottanut fani tai bändi harvemmin tiesi, että Judas Priestin laulaja Rob Halford oli kunnon kaappihinttari, joka hankki vermeensä lontoolaisista alan putiikeista. Homopiireissä ruoska ja koppalakit olivat kova sana jo ennen Halfordia.




Birninghamissa 60-luvun lopulla perustettu Judas Priest soitti ensilevyillään samantapaista heviä kuin kotikaupunginsa kuuluisin bändi Black Sabbath. 70-luvun loppua kohden Priestin musiikki alkoi selkiintyä ja biisit tulla yhä nopeammiksi ja lyhyemmiksi.

Periaatteessa orkesterin läpimurto olisi voinut tulla jo ennen Britsih Steeliä, sillä loppuvuodesta 1978 julkaistu Killing Machine edusti jo niin laadukasta tavaraa, että siitä irtosi jopa ensimmäinen hittisingle Take On The World.

Tuo erään Pohjanmaalta Turkuun muuttaneen rokkiaktivistin "ärsyttäväksi renkutukseksi" luokittelema kappale on vain jäävuoren huippu kyseisellä albumilta. Itse pidän levyä  lähes tasavertaisena British Steelin kanssa, koska sellaiset rallit kuten Burnin' Up, Before The Dawn tai Running Wild ovat törkeän hyvä biisejä.

Oman British Steel -historiani muistan hyvin. Olen siitä kerran aikaisemmin kirjoittanutkin. Se tapahtui 2005 Priestin Tampereen konsertin jälkeen. Naputtelin Mansen visiitistäni keikka-arvion Sue-lehteen, jonka nettisivuilla se julkaistiin. Mainitsin muun muassa, että ostin Bristish Steelini 13-vuotiaana uusikaupunkilaisesta Levy ja musiikki -levykaupasta. Vuosi oli 1984 ja silloin sattui olemaan koululaisten hiihtoloma. Samalla reissulla ostin myös kuusamolaisen hevibändi Zero Ninen kolmannen lp:n Headline.




Keikkaraportista tuli muistaakseni sellaista palautetta, että "miten tämä liittyy Judas Priestiin?" ja jotain muutakin negatiivista. Valittajat esiintyivät tietenkin nimettömä, sillä eihän sitä nyt omalla nimellä voi mitään kritisoida! Mielestäni kaikki liittyi oleellisesti siihen mitä kirjoitin Preistin keikasta.

Samoihin aikoihin turkulaisen Sister Manik -orkesterin kitaristi puolestaan kummasteli ihan kasvotusten, että miten voin muistaa tuollaisia asioita. Miksen muistaisi? Onhan Judas Priestin Bristish Steel yksi elämäni levyistä ja Judas Priest yksi elämäni bändeistä. Seuraavaksi hän varmaan ihmettelee, mikäli tämän lukee, miten voin muistaa moisen keskustelun.




Vaikka British Steelin tunnetuimmat kappaleet, Living After Midnight ja Breaking The Law, ovat soineet joka puolella etenkin siitä lähtien kun Lordi voitti Euroviisut 2006, en ole niihin vieläkään täysin kyllästynyt. Lordilla viittaan siihen, että viimeistään tuolloin suomalaiset radiokanavat alkoivat suoltaa heviä ja hard rockia eetteriin oikein urakalla. Hevistä tuli suomalaisten kansanmusiikkia. Minua tuo jossain määrin silloin harmitti, olihan oma hevihistoriani tuossa vaiheessa jo noin 23 vuoden ikäinen.

Kun pyöritimme Mika Penttisen kanssa turkulaisravintola Down Townissa Never Surrender Club -nimistä kasariheviklubia 2000-luvun puolivälissä, emme tainneet kertaakaan soittaa levyltä Living After Midnightia tai Breaking The Law'ta. Se oli tietoinen valinta. Nuo biisit olivat kärsineet aikapäiviä sitten inflaation ainakin meidän tiskijukkien korvissa. Priestillä kun riitti kymmeniä muitakin biisejä, joita soitella.




Ennen British Steeliä minulla oli c-kasetilla Judas Priestin tuotannosta ainakin Sin After Sin (1977) ja Sad Wings Of Destiny (1976). Sin After Sin on Point Of Entryn (1981) ohella Priestin heikoimpia levyjä, vaikka molemmissa muutama hyvä kappale onkin.

Kuopiolainen kirjeenvaihtokaverini nauhoitti Priest -kokoelmankin, jolle tosin ei mahtunut suurta määrää biisejä, koska kasetti oli vain 60 minuutin mittainen. Muistan siinä olleen ainakin ensilevy Rocka Rollalta (1974) Never Satisfiedin ja Killing Machinelta Burnin' Upin. Mukana olivat, kuinkas muuten, myös Living After Midnight ja Breaking The Law.

Jostain levyistäni pystyn vieläkin palauttamaan mieleen sen tunteen, kun nuorukaisena ostin uuden levyn ja katselin innoissani kansitaidetta sekä kuvia. Vielä parempi oli, jos sisäpussistakin löytyi paljon kuvia. British Steel lukeutuu näihin levyihin, vaikka sisäpussi olikin blanko. Muistan kun ensimmäistä kertaa kuulin levyltä Living Afrer Midnightin alun rumpukompin, The Ragen bassoalun ja Unitedin hoilauskertosäkeen. Se oli aikaa, jolloin pystyin nauttimaan musiikista aivan eri tavalla kuin nykyään.



Lokakuun 28. päivä 1986 näin ensimmäisen kerran Judas Priestin konsertin. Bändi promotoi uusinta Turbo -levyään, ja kiertue virallisesti nimetty Fuel For Lifeksi. Helsingin jäähallissa lämmittelybändinä oli saksalainen Warlock, jonka laulaja Doro Pesch oli tuolloin aikamoinen seksisymboli. Sitä hän toki on vieläkin.

Eräänlainen ympyrä sulkeutui viime kesänä Tampereella Sauna Open Air -festivaalissa. Lavalla nähtiin muun muassa Doro yhtyeensä kanssa sekä Judas Priest. 25 vuotta oli tehnyt tehtävänsä ainakin siinä mielessä, etten enää jaksanut innostua Priestistä samalla lailla kuin 16-vuotiaana.

Imodiumitkaan eivät purreet vatsan väänteisiin toivotulla tavalla, joten lähdin kesken Priestin keikan tallustelamaan hotellia kohti. Posliini-istuin oli sillä hetkellä enemmän heviä kuin Judas Priest.




Judas Priest esiintyy sunnuntaina 22. huhtikuuta Helsingin Jäähallissa. Varmaan menisin sinne jos asuisin lähempänä keikkapaikkaa. Mutta kun en asu, ei maksa vaivaa lähteä sinne asti.


Diskografia:

Studioalbumit
Konserttitallenteet
Kokoelma-albumit

maanantai 16. huhtikuuta 2012

King Lapland

Torniolainen kulttihahmo King Lapland nautti 90-luvun lopulla vankkumatonta suosiota varsinkin kaupungin viestintä- ja kuvataideopiskelijoiden keskuudessa.

King Lapland alias Arto Jurvelin soitti säröbassoa ja lauloi Lappi -aiheisia ralleja. Jonkinsortin heviksikin hänen musiikkiaan voisi tituleerata. "Lapland metallia", kuten King itse asian ilmaisi.

On sääli, ettei King Laplandin tuotantoa saatu koskaan laajempaan levitykseen. Muistelisin, että hän taisi tehdä yhden muutaman biisin demon koulun äänitysstudiossa. Valitettavasti ainakaan minulla ei sitä ole.




Lapinpukuun sonnustatuneen ja kasvonsa black metal -tyyppisellä maalauksella koristaneen King Laplandin olisi kuvitellut saavuttavan suhteellisen helposti mainetta Tornion ulkopuolellakin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan mies jäi paikalliseksi kuuluisuudeksi ja kummajaiseksi.

Kingin kappaleet olivat tarttuvia. Moni niistä omasi suoranaista hittipotentiaalia. Sellaiset rallit kuin Pellikan mummo, Moottorikelkalla helvettiin tai Sääskien hyökkäys olisivat takuulla tänäkin päivänä kova sana esimerkiksi Klamydia-, Sepi Kumpulainen-, Petri Nygård- tai Turos Hevi Gee -fanien keskuudessa. Voin vain kuvitella kuinka karvanoppa-Toyotan takakumit ulvoisivat King Laplandin tahdissa!

King Laplandin nykyvaiheista en tiedä mitään. Sen tiedän, että Jurvelin menetti työpaikkansa Lapin Kullan tehtaalta kun sen toiminta lakkautettiin pari vuotta sitten.

En tainnut nähdä King Laplandin lavalla kuin kerran. Se tapahtui joulukuun 10. päivä 1998 medianomiopiskelijoiden suosimassa Pressiclub -kapakassa Tornion Jääkärinkadulla. Nyt tuo keikka on kokonaisuudessan nähtävissä Youtubessa.

Videon alussa opiskelijakaverini Markus "Puli" Lampinen haastattelee King Laplandia backstagen uumenissa.




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Saariston kevät -valokuvanäyttely




Pääkaupunkiseudulla toimiva 1978 perustettu kamerakerho Luontokamerat on minulle uusi tuttavuus. Luin taannoin paikkalislehdestä pikku jutun, jossa mainittiin heidän kuviaan olevan näytteillä Ruissalossa Opastuskeskus Tammenterhossa.

Näyttely esittelee valokuvin ja kiehtovin tarinoin kevään vaihtumista kesäksi Saaristomeren kansallispuiston helmeksi kutsutulla Jungfruskärillä.

Kauniina huhtikuisena sunnuntaina oli hyvää aikaa poiketa näyttelyssä. Valokuvavedokset eivät olleet järin suuria, mutta ei sentään tarvinnut tihrustaa silmä kiinni pahvissa. Kaikki näyttelyyn valitut kuvat olivat joko hyviä tai erittäin hyviä - suorastaan toinen toistaan upeimpia.

Tiedä sitten kuinka luomukuvaajia Luontokameran porukat ovat, mutta luulisi ainakin vanhemman polven harrastajien olevan perinteisen valokuvauksen kannalla. Digiaikana yleistyneen kuvankäsittelyn seurauksena kun melkein kuka tahansa voi kutsua itseään valokuvaajaksi ja tehdä "hienoa taidetta".

Näissä kuvissa en silmiinpistävää kuvamanipulointia huomannut. Haluankin uskoa, että perinteikkään ja vanhan kameraseuran jäsenet eivät jälkikäteen tietokoneella siirtele esimerkiksi lentävää silkkiuikkua paremmalle taustalle.

Jungfruskärilla otetut kuvat antoivat allekirjoittaneelle tervettä potkua omalle kuvausharrastukselle. Perkele, ensi kesänä otan entistä parempia luontokuvia!


Tammenterhon opastuskeskus
Rantapromenadi 22, Ruissalo, Turku
ma–su 10–18
Näyytely avoinna 24.3. - 29.4.2012




lauantai 14. huhtikuuta 2012

First Blood - Rambo





"Rambo – taistelija 2 (Rambo: First Blood Part II) on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva. Se on jatko-osa elokuvalle Rambo – taistelija (First Blood, 1982). Elokuvan pääosassa nähdään Sylvester Stallone.
Elokuva on yksi toimintaelokuvien klassikoista ja yksi genren merkittävimpiä teoksia. Elokuva voitti peräti viisi Golden Raspberry -palkintoa. Tosin elokuva sai myös yhden Oscar-ehdokkuuden Parhaat ääniefektit -kategoriassa.
Elokuva kuvattiin pääosin Meksikossa. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 1984 ja päättyivät saman vuoden elokuussa." (Wikipedia)



TV5 esitti viime viikolla jälleen kerran Rambo - taistelija 2 -elokuvan. Vaikka olen nähnyt leffan  varmaan kymmenkunta kertaa, jaksaa sitä silloin tällöin katsella ihan sujuvasti. Silti televisiossa näytettävien elokuvien valintoihin kaipaisi mielikuvitusta. Nyt samoja leffoja esitettään muutaman viikon välein eri kanavilla.

Muistaakseni näin kyseisen elokuvan ensimmäisen kerran 1985 Kustavin Tuulentuvalla. 1970-luvulla ja 80-luvun alussa siellä kävi leffoja näyttämässä pakettiautolla liikkunut vanhan liiton elokuvamies. Tarjolla oli pääasiassa mustavalkoisia Tarzaneita ja joskus jopa Tappajahaikin. Davy Crocketteja ja muita vanhoja lännenfilmejäkin muistelisin Tuulentuvalla näytetyn. Tarzaneita kumminkin oli vuodesta toiseen, joko Johnny Weissmullerillä kera tai ilman.

Kolmessakymmenessä vuodessa on edetty kauas noista ajoista. Enää tuskin kovin moni nuori istuisi kovilla puupenkeillä toppavaatteet päällä keskellä talvea. Tuulentuvalla hengitys vaan höyrysi kun kun valkokankaalla reihunut apinamies tappoi krokotiileja ja muita viidakon asukkeja. Toki rakennusta yritettiin kakluuneissa parilla pesällisellä lämmittääkin, mutta hyötyyn nähden vaiva oli kai lähinnä muodollinen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut esimerkiksi kunnanhallituksen kokous.



Rambo - taistelija 2 on jatko-osa 1982 valmistuneelle First Blood -elokuvalle, joka käsittämättömästi suomennettiin nimellä Taistelija. Samaa käännöshumpuukia harrastettiin ahkerasti etenkin 80- ja 90-luvulla, eivätkä ihmiset tunteneet elokuvia kuin tökeröillä suomalaisnimillä. En nyt tarkoita, että First Bloodin olisi pitänyt jäädä First Bloodiksi, mutta vaikkapa Ensiveri olisi ollut parempi kuin Taistelija.

Näistä voisi jauhaa maailman tappiin asti, mutta kuka helvetin urpo on kääntänyt esimerkiksi Highlanderin Kuolemattomaksi tai Evil Deadin Kauhun riivaamiksi?

Jälkimmäisen sensurointileikkauksesta vastasi muuten itse Renny Harlin, tuolloin tosin vielä Lauri Harjola. Saksien heilutuksen tuloksena 85 minuutin elokuvasta otettiin pois 20 minuuttia! Tyhmemmänkin pitäisi tajuta, ettei se sen jälkeen ole enää sama elokuva. Mutta Suomen videolain, joka oli maailman tiukkapipoisin, mukaan näin kuitenkin oli.




First Blood, siis ensimmäinen Rambo -elokuva, on sarjassaan todellinen klassikko. Vaatimattomalla budjetilla tehdystä elokuvasta tuli hitti, joka sai seuraajakseen vielä paljon suuremman menestyksen, Rambo - taistelija 2:n.  

Amerikan presidentti Ronald Reagan lukeutui noihin aikoihin Rambo-faneihin ja ylisti elokuvaa julkisesti. Olihan Ronald itsekin entinen näyttelijä ja varmasti ymmärsi filmin propaganda-arvon hyvin.

Sen sijaan jo yliampuvasti neuvostovastainen Rambo III on surkea tekele. 1988 valmistuneessa leffassa sankarimme seikkailee Afganistanissa, jossa ryssää menee nurin kuin viljaa sateella.




Yllättäen elokuvasarjaan tehtiin vielä neljäskin osa. 2008 ilmestynyt Rambo oli ennakko-odotuksien vastaisesti hyvä toimintapätkä. Kuusikymppinen Sylvester Stallone tappaa niin talossa kuin puutarhassakin. Ei voi muuta kuin suositella.




Näin uusimman Rambo -elokuvan ensimmäisen kerran linja-autossa maaliskuussa 2010. Olimme paluumatkalla Pyhätunturin lähellä sijaitsevasta Lomakeskus Luposta.

Ruokailu suoritettiin Pulkkilan ABC-asemalla, josta ostin samalla kaksi dvd:tä. Toinen oli American Gangster. Hyvä elokuva sekin, mutta ripeämmän tahtinsa takia bussimatkalle paremmin soveltuva Rambo sai ainakin minut puoleksitoista tunniksi unohtamaan 15 tunnin automatkan.

Elokuva tosin herätti inhoreaktiota ja kauhistusta muutamissa naispuolisissa matkustajissa, mutta olisivat siinä tapauksessa lukeneet vaikka kirjaa tai nukkuneet.





perjantai 13. huhtikuuta 2012

Little Steven Lillehammerissa


Huomasin aivan sattumalta TV Maailma -lehdestä, että tiistaina 10. huhtikuuta alkoi uutuussarja Lilyhammer Yle Fem -kanavalta. Koska pääosaa esittää ennen rokkarina tunnettu Steven Van Zant alias Little Steven, päätin katsoa ensimmäisen jakson.

"Huumorilla höystetyn trillerisarjan päähenkilö newyorkilaismafian entinen jäsen Frank. FBI sijoittaa miehen suojelumielessä Norjan Lillehammeriin. Frank haaveilee talviolympialaisista tutusta lumesta, mutta todellisuus paljastuu joksikin ihan muuksi. Vanha suola janottaa, joten Frank ryhtyy hämäräbisneksiin entisen mäkihyppääjän Torgeirin kanssa." (telkku.com)

Lilyhammer vaikutti piloottijaksonsa perusteella sellaiselta, että jäin oitis siihen koukkuun. Suosittelen!


 
 
Näyttelijänä Steven Van Zant tuli tunnetuksi The Sopranos -sarjassa. Itse en ole perehtynyt Sopranosiin muutamaa jaksoa enempää, vaikka varmaan kelpo sarja onkin. Kun sitä alettiin 90-luvun lopulla esittämään Suomessa, ei ajankohta tainnut sopia aikatauluihini ja sitten se jäi. Nyttemmin olisi ollut mahdollisuus katsella jaksoja uusintoina tai dvd:ltä, mutta en ole ainakaan toistaiseksi joutanut.

Allekirjoittaneelle Van Zant on ennen kaikkea muusikko. Mies oli 80-luvun puolivälissä Suomessakin varsin suosittu. Out Of The Darkness -kappale soi ahkerasti näilläkin leveysastella.

Marraskuun 22. päivä 1950 syntynyt Van Zant tunnetaan myös Bruce Springteenin E Street Bandin pitkäaikaisena kitaristina.

Michael Monroen uraa seuranneet tuntevat Van Zantin Monroen kaverina, joka myös tuotti hänen Demolition 23 -bändinsä nimettömän ja ainoksi jääneen albumin vuonna 1994.








torstai 12. huhtikuuta 2012

Timo Saarniemen näyttely

Timo Saarniemi (1942-2005) oli turkulainen äidinkielenopettaja, joka nahkahousineen ja kameralaukkuineen oli tuttu näky erilaisissa kulttuuri- ja urheilutilaisuuksissa.




Espoon Kaitaan lukiossa päivätöissä käynyt Saarniemi kiersi vapaa-ajallaan läpi muun muassa rockfestivaaleja- ja konsertteja, ottaen tapahtumista valtavan määrän valokuvia. Niistä hän kokosi mustavalkoisia monistenippuja, joihin kirjoitti tussilla kuvatekstit. Monisteita hän jakeli eri paikkoihin ihmisten ihmeteltäviksi. Pääsinpä minäkin kerran omaan vihkoseen, jossa oli Saarniemen minusta ottamia kuvia vuosien varrelta.

Tutustuin Saarniemeen keväällä 1995 Imaamin keinutuolissa, joka oli opiskelijoiden suosima kaljakuppila Turun Hämeenkadulla. Olin aikaisemmin kuullut miehestä juttuja ja tiesin hänet ulkonäöltä, mutta tuolloin satuimme istumaan samassa pöydässä. Sittemmin törmäsimme useinkin.

Kesällä 1996 tein Saarniemestä parikymmenminuuttisen dokumenttielokuvan, jonka kuvasin s-vhs-kameralla. Nyttemmin tuo hieman kömpelöltä tuntuva leffa on omalta osaltaan ollut luomassa Saarniemestä muodostunutta myyttiä.

"Tulevaisuuden kulttikamaa", totesi keikyäläinen Juha Hietanen kun filmin hänelle sen tekoaikoihin näytin. Sitä se todellakin on, joten vhs-kopio pitäisikin saada dvd-muotoon ja siten laajemmankin väkijoukon nähtäville.

edit: dokkari nyt Youtubessa http://www.youtube.com/watch?v=SqCt6sf3WeY

Rockantropologi Timo Saarniemi -dokumenttini on 2000-luvulla esitetty TVO:lla Turussa tilaisuudessa, jonka nimeä tai tarkkaa ajankohtaa enää muista.



Timo 1970-luvulla.


Timo Saarniemen asunto oli vanhassa puutalossa Turun Portsan kaupunginosassa. Kämppä oli tupaten täynnä arkistomateriaalia vuosien varrelta. Mies oli säilyttänyt elämänsä varrelta jopa jokaisen kuitin ja lipunkannan. Talossa oli valtavat määrät paperia eri muodossa.

"Täällä vallitsee akateeminen kaaos", hän totesi kun kirjahyllystä alkoi itsestään lonsota tavaraa lattialle.

Timo Saarniemi oli kiistelty persoona. Monet tuttuni eivät oikein tykänneet kun mies saattoi kameroineen vaania vähän piilossa ja ottaa kuvan kohteestaan ikään kuin salaa. Toisaalta taas voisi luulla, että Saarnienen kuvaraportteihin päätyminen oli monille jopa kunniakin. Riippui varmaan vähän siitäkin mitä Timo oli kuvatekstiksi laatinut.

Vielä sairasvuoteeltaan hän ehti lähettää yleisönosastokirjoituksen Rumba -lehteen, joka jäikin tietääkseni Timon viimeiseksi julkaistuksi kirjoitukseksi. Yleisönosastokirjoituksissa hänellä olikin epävirallinen Suomen ennätys - vuonna 1996 julkaistuja tekstejä oli jo reilusti yli tuhat kappaletta. Rumban lisäksi miehen mielipiteitä saattoi nähdä esimerkiksi Turun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa.




Matkustin kerran Saarniemen kanssa samassa aamujunassa Turusta Helsinkiin. Hän meni joka arkipäivä töihin espoolaislukioon junalla Turusta käsin. Vaunu oli tupaten täynnä ja istuin Timon vieressä. Matkan aikana hän tutki viikonlopun aikana kertyneitä yleisönosastokirjoituksiaan, joita oli puolisen tusinaa.

"Kun muutaman kirjoittaa, niin kyllä niistä yleensä ainakin yksi julkaistaan", hän totesi ja asetteli kirjoituskoneella naputeltuja A4-papereita kirjekuoriin.



Timo 60-vuotismerkkipäivänään (luullakseni)


Vaikka Timo Saarniemi tunsi valtavan määrän ihmisiä, oli hän yksinäinen susi, jolla ei tietääkseni omasta halustaan ollut kovin läheisiä ystäviä. Jim Morrisonia ihaillut mies oli omien sanojensa mukaan "stranger in the night, yön muukalainen, jollaisena haluan myös pysyä". Niin siinä lopulta kävikin, kun Saarniemi kesällä 2005 yllättäen kuoli keuhkoveritulppaan Paimion sairaalassa.

Ikävää, että Saarniemi lähti noin nuorena. Tulevana kesänä hän täyttäisi 70-vuotta. Mies eli kuitenkin täyden elämän, eikä ehtinyt nähdä pelkäämäänsä "harmaiden hiusten charmia". Ikääntymistä vanhukseksi, kuten minä sen käsitin.


Timo Saarniemen muistokirjoitus Helsingin Sanomista
http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1296/timo-saarniemi




Saarniemen valtavasta jäämistöstä on yliopistomies Lauri Keskisen toimesta koottu näyttely. Hän on tutkinut Saarniemen paperivuoria jo jonkun aikaa. Onpa miehestä kuulemma tekeillä gradukin Turun yliopistossa.

Kävin katsomassa "Impressiot ovat minun" -näyttelyn. Odotin laajempaa otantaa Saarniemen tuotannosta. Monet näyttelyyn valitut kuvat ja raporttisivut eivät olleet mielestäni ominta Saarniemeä, mutta varmaan näyttelyn kokoajalla on ollut omat syynsä valita näytille juuri ne.

Alla olevat kuvat ovat näyttelystä, joka on hankalasti piiloitettu Sirkkalan kampuksen Artinium -rakennuksen ensimmmäiseen kerrokseen osoitteeseen Kaivokatu 12, Turku. Sisäänläynti tietenkin Sirkkalankadun puolelta.


Kuvat isommaksi klikkaamalla.













Timo Saarniemi Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Saarniemi


Pääsiäisenä Mäntyniemessä


Lauantaina 7. huhtikuuta vietettiin Mäntyniemessä pääsiäistä. PAU:n Varsinais-Suomen osaston kesäkodissa Turun Hirvensalon Papinsaaressa tarjoiltiin mm. ruokaa ja kahvia.

Jäät eivät olleet vielä lähteneet rannasta, mutta ensimmäisen leskenlehden näin kurottavan ylös maasta. Rantakaislat venelaiturin edustalla olivat totaalisesti laossa. Sellaista en muista ennen tuolla nähneeni.

Kiitoksia järjestelyistä vastanneille Toukoniemille sekä Maukalle, jonka mökkiterassilla päivä sujui mukavasti kevätauringon paisteessa. Juoma ei loppunut kesken ja vakavemmilta kolhuiltakin vältyttiin!