Facebookin elokuvahaaste

Jatketaan edellisen blogijutun tavoin Facebookin haasteiden parissa. Sarjakuvahaasteen ohella tällä hetkellä on liikkeellä elokuvahaaste. Siinä pitäisi listata peräti viisitoista kautta aikojen kovinta leffaa, joita voi katsella vieläkin silloin tällöin jos siltä tuntuu.

Viidessätoista elokuvassa oli hiukan miettimistä, mutta aika helposti nekin sai läjään. Leffat eivät välttämättä mene paremmuusjärjestyksessä, mutta ovat kaikki olleet allekirjoittaneelle jollain lailla merkittäviä ja joita pystyy vaivatta katselemaan uudelleenkin vaikka heti.

Mukana on monta elokuvahistorian klassikkoa. Ne nyt vaan sattuvat olemaan helvetin hyviä elokuvia, enkä halua olla mikään erikoisuuden tavoittelija, joka ne sivuuttaisi. Stanley Kubrickin ohjaamat Kellopeli appelsiini ja Hohto, Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän, Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat tai John Boormanin Deliverance (Syvä joki) ovat millä mittapuulla tahansa loistavia leffoja.

Klassikoita, vaikkakin suurelle yleisölle tuntemattomampia sellaisia, ovat Neil Hardyn vuonna 1973 ohjaama The Wicker Man (Uhrijuhla). Lordi Summersisleä näytellyt Christopher Lee (1922-2015) piti rooliaan kautta aikojen parhaimpanaan. Aika paljon sanottu mieheltä, joka näytteli muun muassa 50-luvulla kreivi Draculaa ja myöhemmin Scaramangaa James Bondin Kultaisessa aseessa. Leen loppuaikojen tunnetuin rooli oli Saruman Taru Sormusten herrasta- ja Hobitti -elokuvista.

Günter Grassin samannimiseen romaaniin perustuva Volker Schlöndorffin ohjaama Pelturumpu vuodelta 1979 taitaa suomalaisille olla tutumpi Sielun veljien samannimisenä hittibiisinä kuin elokuvana, mutta kannattaa katsoa jos mahdollisuus tulee.

Ere Kokkosen ohjaama Uuno Turhapuro listassa edustaa enemmänkin sarjan ensimmäisiä, mustavalkoisia elokuvia, jotka ovat mielestäni aivan ehdottomia. Lottovoittaja (-76) on ehkä paras niistä.

Uunon lisäksi suomalaisleffoja joukossa ovat Mika Kaurismäen Klaani (-84) ja Risto Jarvan Jäniksen vuosi (-77). Loistavia elokuvia molemmat.

Huumoripuolta Uunon lisäksi tuovat Taru Sormusten herrasta -sarjan myötä suurelle yleisölle tutuksi tulleen uusi-seelantilaisen Peter Jacksonin esikoisohjaus Bad Taste (-87), Delta-jengi-väännös ja pieruhuumorin helmi Kaasukuningas (-79) sekä osin Evil Dead 2:nkin.

Ainoa perinteinen toimintapläjäys on vuonna 1987 ilmestynyt John McTiernanin ohjaama Predator. Vaikka elokuva ehkä mielletäänkin Arnold Scwarzeneggerin pullisteluksi, on se kumminkin jopa hänen Nicholas Cageakin huonoimmilla näyttelijälahjoillaan erinomainen raina.

Dead Snow

Talven lumihankia odotellessa esitti Nelonen jokin aika sitten norjalaiselokuvan Dead Snow (Död snö, 2009).

Se on tullut televisiosta ainakin kerran aiemmin YLE Fem -kanavalta. Tuolloin Fem näytti paljon pohjoismaisia kauhuelokuviksi luokiteltavia teoksia. Yhtään suomalaista ei tietenkään ollut joukossa. Se tosin selittynee sillä, ettei moisia valitettavasti tehdä täällä.

Dead Snow on suomalaiselta kalskahtavan Tommy Wirkolan ohjaama. Yllättäen elokuvasta tuli jonkinlainen hitti, joka vie Wirkolan peräti Hollywoodiin asti. Mies pääsi ohjaamaan uusintaversiota Hannusta ja Kertusta. 

Saavutus on hatunnoston arvoinen, koska Dead Snow voisi yhtä hyvin olla jonkun harrastajaporukan tekele. "Vuokrataan mökki Lapista ja mennään kuvaamaan splatter-elokuvaa videokameroilla", tulee ensimmäisenä mieleen.

Leffan juoni noudattelee esikuviensa polkuja; nuorisoporukka menee syrjäiselle talolle, jossa alkaa tapahtua kummia. Ruumiita tulee peräkanaa kun toisen maailmansodan aikainen saksalaissotilaiden zombie-joukko kömpii ulos luolastaan. Genren klassikkoelokuvat kuten Sam Raimin Evil Dead ja Peter Jacksonin Bad Taste ovat selvästi olleet innoittajina.

Amatöörinäyttelijöiltä vaikuttava ryhmä esittää lääkäriopiskelijoita. Opinoahjon taidot ovatkin tarpeen lumen keskellä kun täytyy muun muassa amputoida käsi moottorisahalla ja tyrehdyttää verenvuoto.

Leffa menee harmittomana viihteenä plussan puolelle, jos ranttaliksi lyöminen jaksaa naurattaa. Kauhua tässä ei ole nimeksikään - huonosti maskeeratut natsizombiet tuskin pelottavat pikkulastakaan. Verta ja suolenpätkiä tosin roiskuu kiitettävästi.

Evil Deadin uusintaversio

Sam Raimin ohjaama Evil Dead (1981) on kauhuelokuvien kulttiklassikko. Viime keväänä teattereihin putkahti uusintaversio siitä. Hukkasin aikaani katsomalla moisen surkeuden dvd:ltä.

Viimeisen kymmenen vuoden ajan Hollywoodissa on ollut buumi tehdä etenkin kauhuleffoista uusintarainoja. Usein homma menee metsään jo alkumetreillä. Poikkeuksiakin on; Teksasin moottorisahamurhista vuonna 2003 uudelleen kuvitettu tarina on todella hyvä.

Fede Alvarezin ohjaama uusi Evil Dead oli jopa huonompi kuin pelkäsin. Mikäli elokuvan olisi nähnyt täysin uutena tietämättä mitään alkuperäisestä, olisi se saattanut mennä kohtalaisesti läpi. Nyt siinä tökki oikeastaan kaikki, vaikka tehosteet ja verellä läträys olivatkin onnistuneesti toteutetut.

Tarinassa nuorisojoukko menee metsämökille, jossa alkaa sattua ja tapahtua. Huushollista löytyy Necronomicon-kirja, joka yksi sankareista alkaa tavaamaan. Loitsun voimasta paha pääsee irti ja nuorisosta tulee riivattuja.

Raimin elokuva tehtiin pienellä budjetilla. Sitä kuvattiin muun muassa ohjaajan vanhempien kotitalon kellarissa. Kellari onkin keskeinen elementti Evil Deadissa. Ulkoapäin pieni mökki onkin muutenkin lopulta tilavampi kuin miltä näyttää.

Originaali Evil Dead kannattaa katsoa tämän uusintaroskan sijaan. Efektit eivät tietenkään olleet samanlaisia 30 vuotta sitten kuin nykyään. Elokuva on splatter- ja gore -genren kärkinimiä ja oikeasti hyvä. Ehkä jopa pelottava ja ällöttäväkin.

Wikipediasta huomasin, että Alvarezin mukaan Evil Deadin uusintaversiot saavat jatkoa. Sääli. Raimin ohjaamat Evil Dead 2 ja Pimeyden armeija (Evil Dead 3) ovat loistavia elokuvia.

Minikiller (Director's cut)

1990-luvun alussa Suomessa oli kova kauhuelokuvabuumi. 1987 säädetty järjetön videolaki kielsi lähes kaikki alan elokuvat Suomessa. Nekin vähät rainat mitä virallisesti oli saatavilla, olivat törkeästi leikattuja.

Ulkomailta peräisin olleet suttuiset VHS-kopiot splatter,- gore- ja kauhuelokuvista kiersivät kaverilta toiselle. Elokuvasensuurin aikana tuo oli ainoa mahdollisuus nähdä sellaisia elokuvia kuten Bad Taste, Braindead tai Evil Dead.

Tästä innostuneena piti tietysti tehdä oma elokuva. Kustavilaisvoimin kesällä 1992 kuvattu kauhukomedia Minikiller täyttää lähiaikoina 20 vuotta, jonka kunniaksi leffa on äskettäin siirretty kaikkien nähtäville Youtubeen.

Minikilleriä kuvattiin muutamana kesäpäivänä -92. Idea elokuvaan tuli muistaakseni siitä, että jossain kauhuleffassa päähenkilö juo jotain sopimatonta, joka muuttaa hänet silmittömäksi tappajaksi. Näin myös Minikillerin kohdalla tehtiin.

Minikilleriä esittävä hahmo kokee huiman metamorfoosin ja muuttuu härskin näköiseksi vanhaksi äijäksi. Maskeeraustaitoja ei juuri tarvittu, sillä kaivoin kaapista Anttilasta 80-luvun alkuvuosina tilaamani ns. "raiskaajan naamarin". Nimi juontuu siitä, että muinoin samanlainen naamari päässä raiskattiin naisia jossain päin Suomea. Alibin kannessakin tuo lärvi silloin nähtiin, kun aiheesta laajalti kirjoitettiin ja syyllistä etsittiin.

Leffan nimi puolestaan tulee Mini -merkkisestä autosta, jolla mielipuolinen pääjehu huristelee pitkin maalaismaisemia ja jättää jälkeensä kasan verisiä ruumiita.

Käsikirjoitusta elokuvassa ei sen kummemmin ollut. Kunhan pääideat olivat selvillä, jonka jälkeen kuvattiin ja improvisoitiin. Turhaa hinkkaamista ei muistaakseni pahemmin ollut, vaan ottoja oli korkeintaan kolme ja sillä selvä.

Elokuvan kieleksi valikoitui jostain syystä englanti. En muista tarkkaan miksi, mutta varmaan tarkoitus oli se, että esikuvaelokuvien mukaisesti genren leffoissa puhuttiin lontoota. Kustavilaisaksentilla lausutut repliikit olivat jo tekohetkellä sangen koomisia, mutta tarkoitukseen sopivia.

Minkilleriä tekemässä oli kustavilaiskaveriporukka, olikohan sellaiset vajaat kymmenkunta henkilöä touhussa mukana.

Pääroolin tehnyt Timppa on leffan keskeisin hahmo hullun tappajan roolissa. Jämerää poliisimiestä esittävä Pekko puolestaan antoi hienon panoksen rooliinsa. Peetu eläytyi uhrin asemaansa kuin olisi tehnyt sen ennenkin. Sampsan tekemä tekemä kaksoisrooli sekä uhrina että sankarina haki tuolloin vertaistaan. Ainakin jos nyt hiukan kärjistäen sanotaan... Kortensa kantoivat kekoon myös Ape ja Tomppa.

Oma roolini oli toimia kuvaajana ja ohjaajana. Homma oli kuitenkin sen verran kollektiivista, etten suinkaan omi kaikkea kunniaa ohjaamisesta. Kaikkien ideat käytiin läpi ja niistä poimittiin helmet.

Alkuperäinen Minikiller leikattiin Kustavissa kömpelöillä VHS-vehkeillä ja grafiikkaa tehtiin sen aikaisella tietokoneella. Ääniefektejä tai musiikkia ei tainnut siinä vaiheessa olla vielä lainkaan.

Olin hieman tyytymätön leffan tekniseen tasoon. Aloitin syksyllä 1992 opiskelun Karkun Ev. kansanopistossa viestintälinjalla, jossa oli vhs-editointiyksikkö. Leikkasin Minikillerin siellä uudestaan ja lisäsin siihen runsaasti audiopuolta. Siitä nimi Minikiller (Director's cut). Se puolestaan juonsi juurensa noihin aikoihin elokuvateattereissa pyörineestä Bladerunnerin ohjaajan versiosta.

Minikilleriin tehtiin keväällä 1993 jatko-osa, Minikillerin paluu. Ehkä jonain päivänä sekin löytyy Youtubesta. Siihen asti mukavia elokuvanautintoja Minikiller (Director's cut) parissa!
http://www.youtube.com/watch?v=QKRX8bCzx24

The Walking Dead

SuomiTV muuttui Fox -kanavaksi huhtikuun puolivälissä. Minulle SuomiTV jäi melko vieraaksi. Taisin joskus katsoa sieltä pätkän Riitta Väisäsen juontamaa Kymppitonnia, mutta siinäpä se. Fox osoittautui heti kättelyssä pätevämmäksi. Kanava nimittäin alkoi 22.4. esittää maailmallakin suosittua The Walking Dead -sarjaa, joka kertoo zombien valtaamasta Telluksesta.

The Walking Dead on Robert Kirkmanin luomaan sarjakuvaan pohjautuva selviytymisseikkailu elokuvan The Shawsank Redemption ohjaajana parhaiten tunnetulta Frank Darabontilta. Sarjan pääosissa nähdään mm. Andrew Lincoln (After Life, Heartbreaker, Strike Back), Jon Bernthal (Num3rot,The Pacific – taistelutoverit) ja Sarah Wayne Callies (Pako).

The Walking Deadin avausjaksossa poliisi Rick Grimes (Andrew Lincoln) herää koomasta autiossa sairaalassa, ja toteaa tuntemansa maailman muuttuneen zombien valtaamaksi, apokalyptiseksi taistelutantereeksi. Rick ryhtyy etsimään vaimoaan ja poikaansa maailmanlopun keskeltä. Lähistöllä pieni selviytyjien leiri puolustautuu henkensä edestä ”kuolleiden kulkijoiden” vaaniessa joka nurkan takana. Pian myös Rickille selviää, että uudessa karmivassakin todellisuudessa ihmisen pahin vihollinen on edelleen toinen ihminen. (dome.fi)

Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin suttuiset ja rätisevät, suunnilleen viidennen polven kauhu,- splatter, ja ja gore -vhs-kasetit kiersivät kaverilta toiselle. "Splatterin" kultakausi oli 90-luvun alussa, jolloin se oli Suomessa oikea buumi.

Kaikkein kehnoimmatkin b- ja ö-luokan elokuvat kelpasivat alan harrastajille. Ei ollut niin väliä mitä elokuvissa tapahtui, kunhan veri ja suolenpätkät lentelivät mahdollisimman paljon ja pitkään. Usein tarinasta ei ymmärtänyt hevon paskaakaan, jollei osannut englantia kunnolla. Mutta ei sen niin väliä, koska monesti kopioiden kuvanlaatu oli niin heikko, ettei tarinasta saanut senkään takia selvää. Pääasia oli, että Braindead, Evil Dead, Bad Taste, I Spit On Your Grave, Suspiria, Night Of The Living Dead ja muut olivat hyllyssä.

Monissa näistä elokuvista esiintyi zombeja, eläviä kuolleita. Usein nämä rumilukset olivat kiinnostuneita tuoreesta ihmislihasta, sellaisesta joka liikkui vikkelästi ja ampui niiltä pään tohjoksi.

Näin myös The Walking Dead -tv-sarjassa. Mitään omaperäistä siinä ei ainakaan näiden nyt näyttetyjen jaksojen perusteella ole tapahtunut. Genreen perehtyneet ovat varmasti huomanneet saman. Minua se ei tosin pahemmin haittaa, sillä olen koukussa sarjaan. Esitysajankohta sunnuntaisin kello 22 on sekin erittäin sopiva.

First Blood - Rambo

"Rambo – taistelija 2 (Rambo: First Blood Part II) on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva. Se on jatko-osa elokuvalle Rambo – taistelija (First Blood, 1982). Elokuvan pääosassa nähdään Sylvester Stallone.

Elokuva on yksi toimintaelokuvien klassikoista ja yksi genren merkittävimpiä teoksia. Elokuva voitti peräti viisi Golden Raspberry -palkintoa. Tosin elokuva sai myös yhden Oscar-ehdokkuuden Parhaat ääniefektit -kategoriassa.

Elokuva kuvattiin pääosin Meksikossa. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 1984 ja päättyivät saman vuoden elokuussa." (Wikipedia)

TV5 esitti viime viikolla jälleen kerran Rambo - taistelija 2 -elokuvan. Vaikka olen nähnyt leffan  varmaan kymmenkunta kertaa, jaksaa sitä silloin tällöin katsella ihan sujuvasti. Silti televisiossa näytettävien elokuvien valintoihin kaipaisi mielikuvitusta. Nyt samoja leffoja esitettään muutaman viikon välein eri kanavilla.

Muistaakseni näin kyseisen elokuvan ensimmäisen kerran 1985 Kustavin Tuulentuvalla. 1970-luvulla ja 80-luvun alussa siellä kävi leffoja näyttämässä pakettiautolla liikkunut vanhan liiton elokuvamies. Tarjolla oli pääasiassa mustavalkoisia Tarzaneita ja joskus jopa Tappajahaikin. Davy Crocketteja ja muita vanhoja lännenfilmejäkin muistelisin Tuulentuvalla näytetyn. Tarzaneita kumminkin oli vuodesta toiseen, joko Johnny Weissmullerillä kera tai ilman.

Kolmessakymmenessä vuodessa on edetty kauas noista ajoista. Enää tuskin kovin moni nuori istuisi kovilla puupenkeillä toppavaatteet päällä keskellä talvea. Tuulentuvalla hengitys vaan höyrysi kun kun valkokankaalla reihunut apinamies tappoi krokotiileja ja muita viidakon asukkeja. Toki rakennusta yritettiin kakluuneissa parilla pesällisellä lämmittääkin, mutta hyötyyn nähden vaiva oli kai lähinnä muodollinen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut esimerkiksi kunnanhallituksen kokous.

Rambo - taistelija 2 on jatko-osa 1982 valmistuneelle First Blood -elokuvalle, joka käsittämättömästi suomennettiin nimellä Taistelija. Samaa käännöshumpuukia harrastettiin ahkerasti etenkin 80- ja 90-luvulla, eivätkä ihmiset tunteneet elokuvia kuin tökeröillä suomalaisnimillä. En nyt tarkoita, että First Bloodin olisi pitänyt jäädä First Bloodiksi, mutta vaikkapa Ensiveri olisi ollut parempi kuin Taistelija.

Näistä voisi jauhaa maailman tappiin asti, mutta kuka helvetin urpo on kääntänyt esimerkiksi Highlanderin Kuolemattomaksi tai Evil Deadin Kauhun riivaamiksi?

Jälkimmäisen sensurointileikkauksesta vastasi muuten itse Renny Harlin, tuolloin tosin vielä Lauri Harjola. Saksien heilutuksen tuloksena 85 minuutin elokuvasta otettiin pois 20 minuuttia! Tyhmemmänkin pitäisi tajuta, ettei se sen jälkeen ole enää sama elokuva. Mutta Suomen videolain, joka oli maailman tiukkapipoisin, mukaan näin kuitenkin oli.

First Blood, siis ensimmäinen Rambo -elokuva, on sarjassaan todellinen klassikko. Vaatimattomalla budjetilla tehdystä elokuvasta tuli hitti, joka sai seuraajakseen vielä paljon suuremman menestyksen, Rambo - taistelija 2:n.  

Amerikan presidentti Ronald Reagan lukeutui noihin aikoihin Rambo-faneihin ja ylisti elokuvaa julkisesti. Olihan Ronald itsekin entinen näyttelijä ja varmasti ymmärsi filmin propaganda-arvon hyvin.

Sen sijaan jo yliampuvasti neuvostovastainen Rambo III on surkea tekele. 1988 valmistuneessa leffassa sankarimme seikkailee Afganistanissa, jossa ryssää menee nurin kuin viljaa sateella.

Yllättäen elokuvasarjaan tehtiin vielä neljäskin osa. 2008 ilmestynyt Rambo oli ennakko-odotuksien vastaisesti hyvä toimintapätkä. Kuusikymppinen Sylvester Stallone tappaa niin talossa kuin puutarhassakin. Ei voi muuta kuin suositella.

Näin uusimman Rambo -elokuvan ensimmäisen kerran linja-autossa maaliskuussa 2010. Olimme paluumatkalla Pyhätunturin lähellä sijaitsevasta Lomakeskus Luposta.

Ruokailu suoritettiin Pulkkilan ABC-asemalla, josta ostin samalla kaksi dvd:tä. Toinen oli American Gangster. Hyvä elokuva sekin, mutta ripeämmän tahtinsa takia bussimatkalle paremmin soveltuva Rambo sai ainakin minut puoleksitoista tunniksi unohtamaan 15 tunnin automatkan.

Elokuva tosin herätti inhoreaktiota ja kauhistusta muutamissa naispuolisissa matkustajissa, mutta olisivat siinä tapauksessa lukeneet vaikka kirjaa tai nukkuneet.