Yle Teema esitti alkuviikosta Rockin klassikkolevyt -sarjassa brittiläisen hevibändi Judas Priestin läpimurtolevyn British Steelin historiaa.
British Steel oli Priestin kuudes studiolevy. Se julkaistiin 1980. Levyn myötä bändi pääsi isoille markkinoille ja nousi yhdeksi genrensä tärkeimmistä nimistä.
Samoihin aikoihin yhtyeen nahka- ja niittivaatteet loivat uuden pukeutumistyylin hevikansalle. Priestin pukeutumisesta mallia ottanut fani tai bändi harvemmin tiesi, että Judas Priestin laulaja Rob Halford oli kunnon kaappihinttari, joka hankki vermeensä lontoolaisista alan putiikeista. Homopiireissä ruoska ja koppalakit olivat kova sana jo ennen Halfordia.
Birninghamissa 60-luvun lopulla perustettu Judas Priest soitti ensilevyillään samantapaista heviä kuin kotikaupunginsa kuuluisin bändi Black Sabbath. 70-luvun loppua kohden Priestin musiikki alkoi selkiintyä ja biisit tulla yhä nopeammiksi ja lyhyemmiksi.
Periaatteessa orkesterin läpimurto olisi voinut tulla jo ennen Britsih Steeliä, sillä loppuvuodesta 1978 julkaistu Killing Machine edusti jo niin laadukasta tavaraa, että siitä irtosi jopa ensimmäinen hittisingle Take On The World.
Tuo erään Pohjanmaalta Turkuun muuttaneen rokkiaktivistin "ärsyttäväksi renkutukseksi" luokittelema kappale on vain jäävuoren huippu kyseisellä albumilta. Itse pidän levyä lähes tasavertaisena British Steelin kanssa, koska sellaiset rallit kuten Burnin' Up, Before The Dawn tai Running Wild ovat törkeän hyvä biisejä.
Oman British Steel -historiani muistan hyvin. Olen siitä kerran aikaisemmin kirjoittanutkin. Se tapahtui 2005 Priestin Tampereen konsertin jälkeen. Naputtelin Mansen visiitistäni keikka-arvion Sue-lehteen, jonka nettisivuilla se julkaistiin. Mainitsin muun muassa, että ostin Bristish Steelini 13-vuotiaana uusikaupunkilaisesta Levy ja musiikki -levykaupasta. Vuosi oli 1984 ja silloin sattui olemaan koululaisten hiihtoloma. Samalla reissulla ostin myös kuusamolaisen hevibändi Zero Ninen kolmannen lp:n Headline.
Keikkaraportista tuli muistaakseni sellaista palautetta, että "miten tämä liittyy Judas Priestiin?" ja jotain muutakin negatiivista. Valittajat esiintyivät tietenkin nimettömä, sillä eihän sitä nyt omalla nimellä voi mitään kritisoida! Mielestäni kaikki liittyi oleellisesti siihen mitä kirjoitin Preistin keikasta.
Samoihin aikoihin turkulaisen Sister Manik -orkesterin kitaristi puolestaan kummasteli ihan kasvotusten, että miten voin muistaa tuollaisia asioita. Miksen muistaisi? Onhan Judas Priestin Bristish Steel yksi elämäni levyistä ja Judas Priest yksi elämäni bändeistä. Seuraavaksi hän varmaan ihmettelee, mikäli tämän lukee, miten voin muistaa moisen keskustelun.
Vaikka British Steelin tunnetuimmat kappaleet, Living After Midnight ja Breaking The Law, ovat soineet joka puolella etenkin siitä lähtien kun Lordi voitti Euroviisut 2006, en ole niihin vieläkään täysin kyllästynyt. Lordilla viittaan siihen, että viimeistään tuolloin suomalaiset radiokanavat alkoivat suoltaa heviä ja hard rockia eetteriin oikein urakalla. Hevistä tuli suomalaisten kansanmusiikkia. Minua tuo jossain määrin silloin harmitti, olihan oma hevihistoriani tuossa vaiheessa jo noin 23 vuoden ikäinen.
Kun pyöritimme Mika Penttisen kanssa turkulaisravintola Down Townissa Never Surrender Club -nimistä kasariheviklubia 2000-luvun puolivälissä, emme tainneet kertaakaan soittaa levyltä Living After Midnightia tai Breaking The Law'ta. Se oli tietoinen valinta. Nuo biisit olivat kärsineet aikapäiviä sitten inflaation ainakin meidän tiskijukkien korvissa. Priestillä kun riitti kymmeniä muitakin biisejä, joita soitella.
Ennen British Steeliä minulla oli c-kasetilla Judas Priestin tuotannosta ainakin Sin After Sin (1977) ja Sad Wings Of Destiny (1976). Sin After Sin on Point Of Entryn (1981) ohella Priestin heikoimpia levyjä, vaikka molemmissa muutama hyvä kappale onkin.
Kuopiolainen kirjeenvaihtokaverini nauhoitti Priest -kokoelmankin, jolle tosin ei mahtunut suurta määrää biisejä, koska kasetti oli vain 60 minuutin mittainen. Muistan siinä olleen ainakin ensilevy Rocka Rollalta (1974) Never Satisfiedin ja Killing Machinelta Burnin' Upin. Mukana olivat, kuinkas muuten, myös Living After Midnight ja Breaking The Law.
Jostain levyistäni pystyn vieläkin palauttamaan mieleen sen tunteen, kun nuorukaisena ostin uuden levyn ja katselin innoissani kansitaidetta sekä kuvia. Vielä parempi oli, jos sisäpussistakin löytyi paljon kuvia. British Steel lukeutuu näihin levyihin, vaikka sisäpussi olikin blanko. Muistan kun ensimmäistä kertaa kuulin levyltä Living Afrer Midnightin alun rumpukompin, The Ragen bassoalun ja Unitedin hoilauskertosäkeen. Se oli aikaa, jolloin pystyin nauttimaan musiikista aivan eri tavalla kuin nykyään.
Lokakuun 28. päivä 1986 näin ensimmäisen kerran Judas Priestin konsertin. Bändi promotoi uusinta Turbo -levyään, ja kiertue virallisesti nimetty Fuel For Lifeksi. Helsingin jäähallissa lämmittelybändinä oli saksalainen Warlock, jonka laulaja Doro Pesch oli tuolloin aikamoinen seksisymboli. Sitä hän toki on vieläkin.
Eräänlainen ympyrä sulkeutui viime kesänä Tampereella Sauna Open Air -festivaalissa. Lavalla nähtiin muun muassa Doro yhtyeensä kanssa sekä Judas Priest. 25 vuotta oli tehnyt tehtävänsä ainakin siinä mielessä, etten enää jaksanut innostua Priestistä samalla lailla kuin 16-vuotiaana.
Imodiumitkaan eivät purreet vatsan väänteisiin toivotulla tavalla, joten lähdin kesken Priestin keikan tallustelamaan hotellia kohti. Posliini-istuin oli sillä hetkellä enemmän heviä kuin Judas Priest.
Judas Priest esiintyy sunnuntaina 22. huhtikuuta Helsingin Jäähallissa. Varmaan menisin sinne jos asuisin lähempänä keikkapaikkaa. Mutta kun en asu, ei maksa vaivaa lähteä sinne asti.
Diskografia:
Studioalbumit
|
Maailman paras hevibändi! En muuten hyväksy sitä, että Iron Maidenin levyjä on myyty enemmän kuin Judas Priestin. Huomaa, että ihmiset eivät oikein ymmärrä, että mistä on kyse.
VastaaPoistaDiskografia lista kaipaisi päivittämistä. Judas for ever
VastaaPoistaKiitos kommentista. Olisit toki voinut samalla vaivalla listata puuttuvat levyt. Enpä näitä vanhoja blogikirjoituksia enää päivittele.
VastaaPoista