Taidenäyttely Turun entisessä lääninvankilassa

Turun entisessä lääninvankilassa Kakolanmäellä on parhaillaan Valtio + -niminen taidenäyttely. Heinäkuun loppuun asti avoinna oleva näyttely on ilmainen ja kattaa lähes koko rakennuksen.

Nelikerroksinen vankila tarjoaa niin paljon nähtävää, että kierrokselle on syytä varata aikaa ainakin tunti-puolitoista. Perjantaina ulkona oli valtava jono, eikä sisälle oteta kuin 120 vierasta kerrallaan.

Näyttelyn takana on Arte ry, joka ei ainakaan minulle kerro yhtään mitään.

– Valtio +:ssa kohtaavat vankilatila, joka edustaa totaalista kontrollia sekä pakkovaltaa yksilöä kohtaan ja taide, joka on luonteeltaan rajoja rikkovaa ja ainakin ideaalisti vapaata, kertoi Arte ry:n toiminnanjohtaja Eliisa Suvanto taidenäyttelyn ja tilan vuoropuhelusta Turkulainen -lehdessä 6. heinäkuuta 2015.

Kävin lääninvankilassa erään kaverini kanssa, joka seuraa paremmin kulttuuriasioita kuin tavallinen pulliainen. Hän oli täysin äimistynyt näkemästään. Samoin minä. Kumpikaan ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä näyttelyssä esillä olleista teoksista, jotka osin näyttivät siltä kuin huone olisi jätetty siivoamatta tai joku olisi unohtanut tiskirätin lattialle. Vain paikoin tulin varmistuneeksi, että kyseessä on todella jonkun oikeasti tekemä teos kuten pyörivä härveli eräässä vankisellissä. Tulkitsin myös seinällä killuneen kalastusverkon taideteokseksi, koska tuskin se muuten siellä olisi.

Taiteen- ja viestinnän oppilaitoksesta aikoinaan medianomiksi valmistuneena olen kuvitellut olevani jonkinsortin taideihminen itsekin, vaikka en ole koskaan itseäni taiteilijana pitänytkään. Minä kun voin  kuunnella ilman estoja esimerkiksi Popedaa tai lukea 7 Päivää -lehteä avoimesti. Nyt en voinut kuin monttu auki ihmetellä näkemääni taidetta.

Eräs vanhempi herrasmies kiteytti ajatuksemme ääneen. Hänen uskoakseen ihmisiä kiinnostaa näyttely jonoksi asti vain siksi, että pääsee käymään legendaarisessa paikassa eli vanhassa vankilassa. Allekirjoitan tuon täysin. Ehkä joku yliopisto- tai taidekouluopiskelija saa jotain irti tällaisesta performanssista, mutta tavallinen ihminen ei varmasti mitään.

Ainoat kiinnostavat taitepläjäykset lääninvankilassa löytyivät sellien seinistä, joihin vankit olivat aikoinaan piirrelleet ja raapustaneet ajatuksiaan. Joku varmasti saattoi luulla niitäkin Valtio + -taiteilijoiden tekemiksi, mutta uskoakseni tekotaiteellisen roskan ja vankien runkkukuvat pystyy kyllä erottamaan toisistaan.

Olen käynyt Kakolan kierroksella syksyllä 2008. Muistaakseni se ei kattanut lääninvankilasta kuin ala-aulan ja talon kirkon. Muuten opas kierrätti meitä Kakolan graniittilinnan puolella. Nyt näki tämänkin paikan melko perusteellisesti eli jotain hyvää tässäkin vierailussa sentään oli.

Mallifotoilua Voivalassa

Annika Hakala on turkulainen pitkänlinjan tanssija -ja tanssinopetteja. Olemme tunteneet tässä jonkun aikaa ja melkein naapureina asutaan.

Huomasin tuossa yhtenä päivänä hänen Facebookiin lataamista kuvistaan mielenkiintoisen näköisen vanhan rakennuksen ja kyselin että missä moinen mahtaa sijaita. Samalla tuli mieleen, että Annikahan voisi toimia mallina kyseisessä miljöössä, joka löytyi Kaarinan Voivalasta Kuusistonsalmen rannalta.

Ihme kyllä illansuussa ei edes satanut, vaikka päivällä taisi taas pari tippaa tulla muutamaankin otteeseen.

Saaronniemessä 21. heinäkuuta 2015

Kun sateet kerrankin taukosivat, oli aika suunnata ulos grillailemaan kaverien kanssa. Paikaksi valikoitui Turun Ruissalon Saaronniemi. Siellä tulee melko usein käytyä, mutta grillauspuoli on jäänyt lapsenkenkiin ainakin minun osaltani.

Yleensä Saaronniemen tulipaikat ovat olleet maahanmuuttajien valloittamia. Onpa vaan pistänyt vaan silmään valtavat savupilvet, jollaisten aikaansaamiseksi täytyy olla huomattavan erilainen grillimestari kuin vaikka allekirjoittanut on. Sinänsä yksi lysti, koska en ole ollut grillaamaan pyrkimässäkään.

Tepastelimme ripeästi Saaronniemen grillauspaikat läpi alkaen Villa Saaron takana olevasta uudehkosta ja isosta katoksesta. Kohta vatsamme saisivat täytettä! Mutta mitä vielä, polttopuista ei ollut tietoakaan... Sama juttu kaikissa muissakin kohteissa.

Hiekkarannan ja parkkipaikan välissä olevalla tulikatoksella vanhempi pariskunta viritteli liekkejä huonoin tuloksin. Mies kertoi tuoneensa puut omasta takaa ja keränneensä ne metsästä joskus aikaisemmin. "Täällä ei ole enää polttopuita, kun ne varastetaan heti. Mottikaupalla oli aina tuotu, mutta välittömästi myös viety", hän tiesi erään tilavastaavan kertoneen.

Mies kertoi, että "koska hän on kerrostaloasukas, ei tulenteko ole oikein hanskassa". Minulle nuotio ei tuottanut vaikeuksia älyttömän kovasta tuulesta huolimatta. Pian paikalle kerääntyi monta muutakin ryhmää, joilla oli sama ongelma kuin meillä tovi sitten. Toivottavasti tulta ja hiillosta riitti kaikille.

Makkara- tai viljapossupihvikuvia en ottanut, mutta sen sijaan jonkun verran luontokuvia.

Karjurock 2015

Karjurockissa rokattiin kuluvana viikonloppuna. Uudenkaupungin Lokalahden Nopperlassa vuodesta 2007 asti järjestetty festivaali on vuosi vuodelta kasvattanut kävijämääräänsä pikkutapahtumasta keskisuureksi juhlaksi.

Suomen, vai oliko peräti koko maailman, parhaaksi maalaisfestariksi kutsuttu Karjurock saavutti kaksi vuotta sitten yleisöennätyksensä, kun samana päivänä lavalla nähtiin muun muassa räppärit Petri Nygård ja Cheek ja muita lökäpöksyjä. Sen jälkeen onkin ollut mukavan väljää, enkä ainakaan minä kaipaa sellaista ruuhkaa. Järjestävät varmaan ajattelevat toisin.

Olin pitkään sitä mieltä, että tänä vuonna käyn Karjurockissa vain lauantaina, koska kahden päivän juhliminen ottaa kummasti voimille. Lisäksi lauantain pääesiintyjä Uriah Heep kiinnosti etukäteen eniten. Mikäli olisin näin toiminut, olisi olotila tällä hetkellä varmasti hiukan pirteämpi. Ostin kumminkin kahden päivän lipun, joka osoittautuikin muuten hyväksi päätökseksi.

Perjantain bändeistä ei ole oikeastaan muuta mainittavaa kuin amerikkalainen hevibändi WASP. Yhtye soitti loistavan keikan, jonka kesto oli alle tunti. Se ei ainakaan minua haitannut, sillä parempi tiivis ja ytimekäs paketti kuin turhaa yleisönlaulatusta tai muniinpuhaltelua sisältävä show.

WASP esitti kaikki keskeisimmät kappaleensa, joiden pääpaino on kahdella ensimmäisellä albumilla WASP (-84) ja The Last Command (-85). Settilista oli seuraavannlainen: On Your Knees / Torture Never Stops / The Real Me / L.O.V.E. Machine / Wild Child / Sleeping (In The Fire) / Forever Free/ I Wanna Be Somebody / Chainsaw Charlie ja Blind In Texas.

Lauantain pääesiintyjänä oli brittiläinen progressiivista hard rockia soittava veteraaniyhtye Uriah Heep. Odotin bändin keikkaa kuin kuuta nousevaa, sillä Heep on viime vuosina ollut yksi eniten kuuntelemistani bändeistä. Alunperin tutustuin siihen jo vuosikymmeniä sitten, mutta innostuin muutama vuosi takaperin vielä enemmän.

Näin Heepin ensimmäisen kerran Köyliön legendaarisella Lallintalolla syksyllä 1989. Sittemmin olen ehkä vajaat kymmenen kertaa. Edellisen kerran viime vuoden kesällä Salon Astrum Areenalla.

Heep on täysin vetreä bändi, vaikka moni muuta luuleekin. Viimeksi perjantaina kuulin eräältä vanhalta tutulta, että "se ei kuulemma ole enää oikein vedossa". Kyllä vaan on. Karjurockin keikka tuon jälleen todisti.

Esitys oli yhtä ilotulitusta alusta loppuun. Uudemmat kappaleet kuten One Minute ja pakolliset klassikot Sunrise, Stealin, Lady In Black, July Morning ja tietysti Easy Livin' villitsivät allekirjoittaneen sellaiseen hurmostilaan, etten ole aikoihin mistään keikasta noin paljon innostunut.

Heep myös vaihtelee settilistojaan huolimatta edellä mainituista klassikkokappaleista, joita se ei oikein voi jättää soittamatta. Tällä kertaa mukana oli vuonna 1977 ilmestyneeltä Firefly -levyltä peräisin oleva Hanging Tree. Oikein positiivinen yllätys. 

Ennen Uriah Heepiä esiintyi telttalavalla turkulainen Jailbreak. Heviklassikoita soittava yhtye oli paikalla viime vuonnakin ja sai mahtavan vastaanoton. Sama päti tälläkin kertaa, eikä puolen tunnin soittoaika tahtonut riittää mihinkään. Acceptia, Judas Priestiä, Iron Maidenia ja kumppaneita olisi kuunnellut paljon pitempäänkin.

Valitettavasti The Grammersin esiintymisvuoro oli vasta kahdelta yöllä. Sitä en ehtinyt nähdä, sillä kyytimme lähti pois jo aikaisemmin. Mutta ensi viikolla bändi soittaa Turussa Papa Joe -ravintolalaivassa ja sinnehän on pakko mennä.

Yllätysretki Somerolle osa 2 - Baddingin patsaan paljastus

Somerolaissyntyinen musiikkilegenda, laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, Rauli ”Badding” Somerjoki (30.8.1947–14.1.1987) sai oman muistomerkin Someron keskustaan 11. heinäkuuta 2015.

Badding-pysäkiksi nimetyn muistomerkin ovat suunnitelleet somerolaistaiteilijat, kuvanveistäjä Seppo Manninen ja Puupää-palkittu sarjakuvataiteilija Heikki Paakkanen.

Taideteos on yli kaksimetrinen sinkitystä teräksestä tehty Badding-siluetti. 1970-luvun hengessä kuvattu Badding nojaa tyyliteltyyn linja-autopysäkkiin. Muistomerkki sijoitetettiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen Kiiruun puistoon Someron päätien varrelle.

Oli parista minuutista kiinni, että ehdimme Liesjärvellä sijaitsevasta Keppanakellarista ajoissa kello 16 ilmoitettuun patsasnnäytökseen.

Keppanakellari oli minulle nimenä tuttu ja monien kehuma paikka. Keskellä korpea olevassa isossa rakennuksessa on yli 300 olutmerkkiä, eikä väkevistäkään juomista näyttänyt olevan pulaa. Parkkipaikka oli niin täynnä, ettei sekaan meinannut mahtua. Ihmetys olikin suuri, kun moisen paikan omin silmin näki.

Sisällä rakennuksessa oli asiakkaita varmasti yli reippaasti sata. Kuulemma ruokaa sai pahimmillaan odottaa kolmekin tuntia, ellei ollut etukäteen tehnyt varausta. Jono oli aivan tajuton. Eipä ollut mitään järkeä jäädä odottamaan milloin saisi huurteisen omille huulille.

Käsittämätötä, että Keppanakellari voi olla noin suosittu. Etenkin kun sijainti ei todellakaan ole minkään keskuksen lähellä. Ulkona olleet aggressiiviset kyltitkään eivät oikein sopineet yhteen väkimäärän kanssa. Mutta pääasia kai on, että kauppa käy.

Someron keskusraitti oli tupaten täynnä uteliasta väkeä. Yllätys oli, että Baddingin patsas tuotiin paikalle isolla lava-autolla. Eräs tuttu kun kertoi hyvikin vakuuttavasti kuvanneensa sen yöllä pressun alta jo paria viikkoa aikaisemmin.

En tiedä ketkä kaikki puheita pitivät, mutta ilmeisesti he olivat Someron kaupunginisiä. Huhun mukaan M.A. Nummisen piti paljastaa patsas, muttei Mauri Anteroa näkynyt ainakaan puhujapöntössä.

Muista kulttuuri-ihmisistä bongasin elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen, joka poltteli tupakkia patsaan lähistöllä noin tunti tapahtuman h-hetken jälkeen.

Someron keskustassa oli valittavana muutamakin ruokapaikka, mutta Jussi Baari vei voiton. Jo vuonna 1961 perustettu kapakka oli aivan täynnä, eikä henkilökunta ollut osannnut varautua moiseen ryntäykseen.

Arkisin Jussilla näytti olevan lounaspöytä, muuten murkinaa saa listalta. Tilasin tuplakanahampurilaisen ranskalaisilla ja ison kaljan. Hinnaksi tuli muistaakseni 18 euroa. Oli se sen arvoistakin; en nimittäin muista parempaa hampurilaista koskaan syöneenikään. Niitäkin kun on eräitä mennyt alas vuosien varrella.

Ohjelmaan kuului myös Someron hautausmaalla käynti. Baddingin hauta löytyi helposti.

Oli kyllä todella hieno päivä paikoittaisista sateista huolimatta. Taas näki paljon uutta.