Mietoisten maaliskuiset matelijat

Sunnuntaina 30. maaliskuuta aurinko porotti täydeltä taivaalta sumuisen aamun jälkeen. Ajelin Mietoisiin Saaren kartanolle, jonka tiluksilla olen muistaakseni vain kerran aikaisemmin käynyt.

Syy moiseen matkaan oli info, jonka mukaan parkkipaikan vierusta kuhisee käärmeitä. Vaikka en mikään käärmefani noin muuten olekaan, mielelläni valokuvaan niitä jos kohdalle osuu. 

Tällä kertaa se oli todella vaivatonta. Aivan karja-aidan toisella puolella köllötteli ainakin viisi kyytä. Köydellä aidatulla nurmiosuudella puolestaan kaksi niiden lajikumppania sekä kimppu rantakäärmeitä. 

Näky muistutti markkinoilta tuttua metrilakutiskiä. Tosin sillä erotuksella, että pötkylät liikkuivat ja heiluivat tauotta. Käsitykseni mukaan kyseessä oli rantakäärmeiden kevätkiima. Vastaavan tapahtuman olen kaksi kertaa aiemmin todistanut Turun Ruissalossa. 

Selvästi moni ulkoilija tiesi, että matelijoita on täällä tänä keväänä jo tavattu. Rantakäärmeiden orgioita kerääntyi katselemaan suuri joukko ihmisiä pikkulapsista senioreihin. 

Lähellä Saaren kartanoa asuva nuoripari jopa tunnisti osan käärmeistä. "Tuo harmaa paksu kyy on aina tuossa samassa paikassa", pariskunnan kauniimpi osapuoli totesi. 

Eräs vanha herra lähti autoltaan pienen koiransa kanssa kävelylle. Parivaljakko suuntasi suoraan kohti kyytannerta. Tein kai päivän hyvän työn, kun huusin miehelle, että kannattaa varoa kyitä, joita on siinä aivan muutaman metrin päässä. 

Mietoisten Lauttanpäässä

Viime lauantaina käväisin kotipuolessa Kustavissa. Jo alkumatkasta mieleen juolahti, että pysähdynpä Mietoisten Lauttanpäässä, kun ilmakin sattui olemaan talvisen kuvauksellinen pitkästä aikaa. Valoa ei tosin ollut paljoa, eikä kahdentoista asteen pakkasessa viitsinyt loputtomiin tallustella.

Pyhän kylä, vakiintuneelta nimeltään Pyheen kylä, on taajama Mynämäen Mietoisissa Varsinais-Suomen maakunnassa ja Vakka-Suomen seutukunnassa.

Kylän eteläpuolella, Lauttanpään puretun höyrylaivalaiturin läheisyydessä nykyisen Kustavintien ja Pyhäntien risteyksessä sijaitsee talkoovoimin rakennettu Pyheen kylätori. Siihen oli hyvä parkkeerata auto ja käydä katsomassa Laajoen rantaa tarkemmin.

Vanha puinen museosilta on komea kesällä ja talvella. Muutama vuosi sitten todistin siellä merkillistä luonnonilmiötä, josta tein blogijutunkin. Aivan kuin vedessä olisi lillunut suolia ja lakanoita! Tarkemmin aiheesta osoitteessa http://kaislatuuli.blogspot.fi/2014/12/merkillinen-luonnonilmio-laajoessa.html

Tammikuinen Korvensuunkoski

Laajoki eli Ylisjoki on joki Mynämäen ja Pöytyän kuntien alueella. Laajoki saa vetensä pääosin Yläneen Elijärvestä ja Vaskijärvestä sekä muista alueen pienistä järvistä ja laajoilta suoalueilta.

Näiltä alueilta joen uoma kulkee Mynämäen Karjalankylän ja pienien kylien halki laaksonpohjia pitkin Mietoisiin, jossa Laajoki laskee lintuvetenä tunnetun Mietoistenlahden Natura-alueen pohjoispäässä sijaitsevaan Saarenaukkoon. Tällä matkalla joen uomassa on yhteensä seitsemän suurempaa koskea: Lujalankoski, Hurulankoski, Korvensuunkoski, Karjakoski, Kivikylänkoski, Juvankoski ja Karjakylänkoski.

Korvensuunkoskella on pituutta noin puolisen kilometriä ja putouskorkeutta noin seitsemän metriä. Koski on erittäin kivikkoinen.

Kosken yhteydessä sijaitsee Korvensuun voimalaitos, joka lopetti toimintansa vuonna 1993. Voimalaitos on suojeltu rakennussuojelulain nojalla.

Kymmenisen kilometriä Mynämäen keskustasta Vehmaan suuntaan sijaitseva Korvensuunkoski on helposti saavutettavissa. Aivan viereen pääsee autolla hyväkuntoista tietä pitkin.

Pikkutien vilkas liikenne pääsee joka kerta yllättämään. Ei kannata tuudittautua siihen, "ettei täällä korvessa kumminkaan ole muuta liikennettä". Kun maajussi traktoreineen hurauttaa mutkan takaa vastaan kapealla tiellä, on leikki kaukana.

Korvensuunkoskella tulee käytyä ehkä kerran vuodessa. Ensimmäinen visiitti sinne oli kesällä 2004. Kertaakaan en ole nähnyt alueella yhtään kalastajaa, vaikka yleensä vastaavilla paikoilla heitä tapaakin.

Valokuvattavaa Korvensuunkoskella riittää. Vuodenajasta ja virtauksesta riippuen alue on aina vähän erinäköinen.

Merkillinen luonnonilmiö Laajoessa

Jouluaattona törmäsin kummalliseen ilmiöön Mietoisten Lauttanpäässä. Kustavintien ali virtaava Laajoki oli kuin toisesta maailmasta.

Tien vieressä on vanha puinen museosilta, jota päätin käydä katsomassa. Ihmettelin mitä merkillistä mönjää joessa lilluu. Oudot kuviot vedessä muistuttivat teurastusjätteiden, lakanoiden ja pumpulin yhdistelmää. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavaa.

Asiaa selviteltiin pitkin päivää. Lopulta Retkipaikka.fi -sivuston Antti Huttunen tiesi, että kyseessä on alijäähtyneeseen veteen satanut lumi. 

- Alijäähtynyt vesi käyttäytyy oudosti, joskus jopa järjenvastaisesti. Sen lämpötila on pakkasen puolella, mutta esimerkiksi liike pitää sen sulana. Tästä seuraa kummallisia ja harvinaisia ilmiöitä. Sopivissa olosuhteissa alijäähtyneeseen veteen satanut lumi ei sula, muttei myöskään jäädy, Huttunen kertoi.

Maskusta Mietoisten kautta Mynämäelle

Lauantaina 20. huhtikuuta hyppäsimme autoon Pete W. Päivärinnan kanssa. Alustavasti suuntana oli Mietoisenlahden lintutorni.

Kustavintietä ajellessa tuli mieleen, että samalla voisi poiketa Härmälän rotkolla. Ilmeisesti maanjäristyksen aikoinaan synnyttämä kallionhalkeama sijaitsee Maskun Maanpäässä.

Rotko on tuttu paikka parilta edelliseltä käyntikerralta, eikä nyt ollut tarvetta kiivetä halkeaman sisälle. Siellä oli yhä lunta, joka kyllä muuten oli mukavasti haihtunut kuluneen viikon aikana.

En ollut aikaisemmin käynyt rotkon yllä Pakattulanvuorella. Näkymät olivat komeat. Naantalin kirkko tuntui olevan vain kivenheiton päässä, vaikka todellisuudessa sinne on linnuntietäkin matkaa monta kilometriä.

Tuuli oli vuoren päällä aivan hillitön. Kyyneleet valuivat silmistä ja tukka oli lähteä päästä! Valokuvaaminen noissa olosuhteissa ollut yhtä vaivatonta kuin normaalisti. Tällä kertaa yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa; tuulisuus ei meinaan näy kuvissa lainkaan.

Kevään ensimmäiset bongaamani leskenlehdet löytyivät Härmälän rotkon lähistöltä. Se saattaisi olla suotuisa paikka myös käärmeille nautiskella auringosta. Ainuttakaan matelijaa ei kumminkaan näkynyt.

Härmälän rotkolta matka jatkui Mietoisiin. Kuustonlahden lintutorni on puutteellisesti viitoitettu, joten alkoi usko hiipua sen löytämiseen. Löytyi kuitenkin.

Pellolla näkyi paljon naurulokkeja, mutta muuten oli aika hiljaista.

Mietoistenlahden Vasikkahaan torni on kooltaan aivan eri kaliiberia kuin Kuustonlahden kaimansa. Kymmenmetrinen rakennelma on jykevöitynyt sitten viime käyntini, eikä enää heilunut pätkääkään ylös kiivetessä.

Tornissa tipuja kiikaroi mynäkeläismies, joka arveli muuttolintujen invaasion saapuvan vasta viikon kuluttua.

Mynämäen Korvensuunkoskella tulikin käytyä pari kuukautta sitten. Silloin se oli erikoisen näköinen valtavine jäämuodostelmineen. Virtaus oli heikkoa, mutta jäämassojen välissä luikerrellut vesi teki siitä komeaa katseltavaa.

Nyt Korvensuussa oli täysin eri meininki. Vesimassat kuohusivat ja pauhu kuului kauas.