Tämän kesän Karjurockiin oli pääesiintyjäksi hankittu saksalainen hevibändi Helloween. Hyvä veto, kun festarin linja muuten liikkuu suunnilleen rapin ja iskelmän välissä.
Erään tunnetun suomalaisyhtyeen rumpalin kanssa mietimme keväällä, että tuskinpa Helloween yhtään sen kalliimpi on kuin vaikka Paula Koivuniemi tai Yö, jotka esiintyivät Karjurockin lavalla perjantaina 18.7.
Ensimmäinen bändi jonka näin, senkin tosin vain lopusta, oli pääkaupunkiseudulta tuleva Overnight Sensation. Telttalavalla soittaneella orkesterilla oli kova draivi päällä, mutta valitettavasti yleisö ei sitä näyttänyt ymmärtävän. Jengiä oli teltassa vain kourallinen. Helmiä sioille.
En valitettavati ehtinyt seurata bändin työskentelyä kuin muutaman viimeisen kappaleen verran. Billy Idolin Rebel Yell ei ehkä kuvasta yhtyeen omaa musiikkia parhaiten, mutta tuntemattomaksi jäänyt viimeinen biisi oli sen verran tarmokas ralli, että orkesteriin pitää tutustua tarkemmin.
Overnight Sensationin laulajana häärii painijanakin tunnettu Starbuck. En tosin tiedä mitä nimeä hän bändissä käyttää. Miehen lavaliikkeistä tuli mieleen Manowarin Eric Adams.
Päälavalla suutaan soittanut Elastinen oli jotain niin järkyttävää, etten viitsi pilata viimeistä kesälomapäivääni kirjoittamalla siitä yhtään enempää. Ihmettelen vaan kuka tuollaisesta voi tykätä. Kammottavaa paskaa.
7 päivää -lehden toimittajana ja Matti Nykäsen parhaana kaverina tunnnettu Kai Merilä on hänkin rokkimiehiä. Kai Merilä Rock'n Cover Band on esiintynyt Karjurockissa aikaisemminkin. Ihan päteviä lainabiisejä soittava kokoonpano koostuu Merilän lisäksi tuntemattomista soittajista. Tai en ainakaan tunne ketään, joka bändistä jotain tietäisi, vaikka alan asiantuntijoiden kanssa sitä on joskus mietitty.
Merilän orkesteri saattaisi toimia jossain syntymäpäivillä tai ryyppyjuhlissa, mutta Karjurockin teltassa meno oli vähän niin ja näin. Harmitonta, mutta samalla myös siinä rajoilla, että kannattaako moinen. Tilalle kun olisi voinut ottaa jonkun "oikean" bändin. Scorpions, Bon Jovi, Whitesnake ja muut loppuunkalutut 80-luvun hitit kulkivat tosin ihan hyvin.
Kansanedustaja Kike Elomaa, jonka synnyinkodin pihapiirissä Karjurock järjestetään hänen veljenpoikansa toimesta, jammaili innokkaasti Merilän poppoon tahdissa. Eräs tuttuni puolestaan totesi, että "vittu kun tuo jätkä on paska laulaja".
Jostain kumman syystä rokkifestareille on etenkin 2010-luvulla ruvettu raahaamaan iskelmätähtiä. Niinpä Karjurockissakin esiintyi Suvi Teräsniska. Varmaan ihan kiva likka, mutta täysin väärässä paikassa. Hänenkin tilalleen olisi voitu ottaa joku rockbändi. Ja varmasti olisi saatu halvemmalla, ehkä jopa ilmaiseksi.
Koska Summer Steelneckin keikka kiinnosti vähemmän kuin Kansan Uutisten pääkirjoitus, oli aikaa käydä katsomassa Karjurockin alueelle tehtyjä uudistuksia. Nettikuvista päättelin uuden uimalammikon sijaitsevan pellolla, mutta se löytyikin ylhäältä mäeltä.
En tiedä vetikö Suvi Teräsniska kaikki uimarit lavan eteen heilumaan, kun polskimassa ei ollut kuin muutama henkilö. Mutta lätäkkö oli komea ja kuulemma syvimmillään peräti seitsemän metriä syvä.
Viimeistään turkulaisen hevicoverbändi Jailbreakin aikana huomasi, ettei telttalavan puolen tunnin soittoajat riitä mihinkään. Jos Merilän bändin 30 minuutin oli joillekin liikaa, oli Jailbreak varmasti kaikille liian vähän.
Bändi sai laulajansa Taage Laihon kanssa sellainen hurmion aikaiseksi, että harvemmin moista näkeekään. Deep Purplea, Iron Maidenia, Judas Priestiä ja muita alan klassikoita soittanut orkesteri olisi ansainnut olla lavalla ainakin kolmen vartin verran. Homma loppui nyt kuin seinään. Moni tuttuni piti Jailbreakia koko päivän parhaana esiintyjänä.
Jailbreakin jälkeen päälavalla alkoi Stratovarius jyystämään melodista pikaheviään. Laulaja Timo Kotipellon johdolla yhtye sai hyvin porukan mukaansa.
Straton settilista noudatteli jonkinlaista best of -listaa. Moinen menettely sopiikin mainiosti etenkin yleisfestareille.
Aikoinaan olin kovakin Stratovarius-fani, mutta homma on laimentunut aikalailla kultavuosista. Kitaristi-biisintekijä Timo Tolkin lähdön jälkeen yhtyeen tuotanto on laskenut kuin lehmän häntä. Tolkin kauteen painottuva biisilista osoittaakin hyvin, ettei bändi ole sen jälkeen saanut kuin muutaman hyvän kappaleen aikaiseksi.
Stratovariuksen ehkä parhaalta levyltä, 1997 ilmestyneeltä Visionsilta, kuultiin Lokahdella useampi kappale. Minua miellytti etenkin Legions Of Twilight, jonka kuulemista pitkästä aikaa livenä en osannut lainkaan odottaa.
Stratovarius sai sellaiset fiilikset aikaiseksi, että anniskelualueen tuotteet kihahtivat nuppiin arvioitua voimakkaammin. Järkyttäviin hintoihin nousseet juomat tekivät kauppansa kun festarikansa ei halvemmallakaan voi ostaa. Ennen mielestäni suhteellisen kävijäystävälliset hinnat olivat enää muisto vain.
Saksalainen Helloween oli ensilevyjä tehdessään 80-luvun puolivälissä speed metallia. Termiä power metal ei oltu vielä keksittykään kuvaamaan sen ja Statovariuksen kaltaista melodista pikaheviä. Venomin Cronos tosin kertoi vuonna 1985 bändinsä soittavan "power metallia", mutta yleisesti yhtyettä pidetään black metallin keksijänä.
Erään kaverini mukaan Helloweenin setti olisi saanut kattaa enemmän orkesterin tunnetuimpia kappaleita. Varmasti niin, mutta minulle kelpasi se tällaisenäkin. En tuntenut kaikkia biisejä, mutta joukossa olleet hitit saivat aikaiseksi hillittömän menon. Paljon parempia biisejä kuin Eagle Fly Free tai I Want Out ei olekaan.
Kauempaa aivan Saxonin Biff Byfordilta näyttänyt laulaja Andi Deris yritti saada Karjurockin yleisöön vipinää. Bändi oli ehkä liian tuntematon perusjampoille, mutta hienoa kun tällainenkin bändi näille festareille saatiin.
Sakemannit lienevät olleet kummissaan saapuessaan pelipaikalle; kilometritolkulla pelkkää metsää ja peltoa pienen hiekkatien varrella. Ja saman kokee todennäköisesti kuka tahansa tavallinen festarivieraskin. Muistan elävästi erään entisen lossikuskin tokaisun: "Mihin vittuun me oikein ollaan menossa?", kun tilataksi lähestyi Karjurockia Lokalahden korvessa.
karjurock sijaitsee todella keskellä ei mitään!
VastaaPoistaT,Matti "Viki" Vikström