perjantai 22. elokuuta 2014

Itä-Suomen kierros osa 8 - Punkaharju ja Kerimäen kirkko

Kolilta lähdön jälkeen ajelimme Punkaharjulle, jossa majoituimme paikalliseen Lomakeskukseen. Tongin keväällä alueen tiedot ylös ja pistin mökkikyselyä menemään sähköpostitse. Ajattelin, että sielläpä olisi varmaan mukava koisata pari yötä.

Eipä aikaakaan kun Lomakeskuksesta tuli vastaus ja samalla ennakkomaksu, joka oli suuruudeltaan 30% kokonaishinnasta. Loput piti maksaa kuukautta ennen saapumista. Tällaiseen käytäntöön en ole muualla törmännyt ja kovasti ihmettelen vieläkin moista.



Saimaan rannalla ollut mökki oli parhaat päivänsä nähnyt. Se kumminkin kelpasi meille, koska emme ole järin hienoperseisiä ihmisiä. Tilaakin oli kolmelle juuri sopivasti, neljäs olisi ollut hiukan liikaa. 

Halvemman luokan mökkejä oli useita kymmeniä melko lähekkäin toisiaan. Naapureinamme oli venäläisiä. Erään sveitsiläisnaisenkin kanssa satuin juttelemaan. Omituinen sattuma sikäli, että kopissamme soi juuri sveitsiläisen hevibändin Krokuksen Headhunter -albumi vuodelta 1983. Seuraava vastaantulija olikin sitten samasta maasta ja orkesteri hänellekin tuttu.

Vasta lähtöpäivän aamuna huomasin valtavan muurahaisyhdyskunnan asustelevan terassimme rakenteissa. Osa osasi lentääkin. Tuskin ne olivat sinne samana aamunakaan muuttaneet. Järjettömän kokoisia hämähäkkejä killui katosta muutama kappale. Niiden ei ainakaan pitäisi kärsiä ravinnon puutteesta, sillä lentomuurahaisia oli takertunut verkkoihin paljon.

Punkaharjun Lomakeskuksessa olisi kyllä ollut tarjolla parempitasoistakin majoitusta, mutta meidän kukkarollemme sopivampi vaihtoehto oli tällainen halpismökki kaikkine puutteineenkin.

Punkaharjun Lomakeskuksen vieressä oleva Retretin taidekeskus kuulemma suljettiin pari vuotta sitten. Kummalliselta tuntuva toimenpide aiheutti luonnollisesti sen, että jäimme nuolemaan näppejämme rakennuksen portille. Mielelläni olisin sisälläkin käynyt.




Olin kuullut valtavasti kehuja Punkaharjun erinomaisuudesta ja kauneudesta. Paikka ei silti tehnyt minuun järin suurta vaikutusta. "Siellä on järvetkin eri tasossa ja niiden välissä kulkee tie", oli erään tutun suositus ennen matkalle lähtöä. Ilmeisesti hän tarkoitti vanhaa harjureittiä, josta Punkaharju on kuuluisa. 

Salpausselästä luoteeseen erkanee harjuja,  joista kunta on saanut nimensäkin. Jääkauden aikana muodostunut kapea seitsemän kilometriä pitkä Punkaharju on yksi Suomen kansallismaisemista.

Harjualueella sijaitseva Punkaharjun luonnonsuojelualue on perustettu vuonna 1991. Alueesta muodostui merkittävä matkailukohde jo 1800-luvulla, jolloin harjun pohjoispäässä sijainneesta metsänvartijan asunnosta vähitellen muotoutui nykyinen Valtionhotelli. 

Harjureitti oli toki komea, mutta maisemametsuria olisi tarvittu kipeästi. Ylhäältä tieltä nähnyt juuri mitään, koska satoja puita oli näköesteenä. Kun lämpötila ja ilmankosteus vielä hipoi Thaimaan lukuja, eipä tullut mieleenkään lähteä rynnimään metsäpoluille ja katsomaan millaista jyrkillä rinteillä on.




Punkaharjulla patsaatkin hikoilivat.


Keskiviikkona 30. heinäkuuta matkalla Savonlinnaan poikkesimme katsomaan kuuluisaa Kerimäen kirkkoa.

Kerimäen kirkko on Savonlinnan kaupungissa Kerimäen kirkonkylässä sijaitseva rakennus, joka seurakunnan mukaan on "kristikunnan suurin puukirkko ja Suomen suurin kirkkotila". Se sijaitsee noin 20 kilometriä Savonlinnan keskustasta koilliseen Puruveden rannalla. Tyypiltään se on kahtamoinen eli kaksoisristikirkko. Kirkon vihki käyttöön C. G. Ottel helluntaina 11. kesäkuuta 1848.

Kirkko on huomattavan suuri, ja sillä on pituutta 45 metriä, leveyttä 42 ja korkeutta 27 metriä. Ristin huippuun on 37 metriä. Kirkossa on noin 3 000 istumapaikkaa ja lisäksi vielä noin 2 000 seisomapaikkaa. Kirkon penkkien yhteispituus on noin 1 670 metriä. Se on Suomen suurin kirkkorakennus.

Kirkon vieressä on 42 metriä korkea kellotapuli, joka valmistui samana vuonna kuin kirkko. Tapulissa on kaksi kirkonkelloa, pieni kirkonkello on valettu vuonna 1684 ja suuri kirkonkello 1884.











2 kommenttia:

  1. Tumppasiko Sunttu kirkkokierroksen ajaksi!?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Joo, tupakkia vasta kirkon jälkeen...Komea kirkko sisältä ja ulkoa muuten!!


    VastaaPoista