Tanja Pikisaaressa

Viime viikon alkupuolella tapasin turkulaisen laulaja-, malli- ja monitoiminaisen Tanja Tanita Sundellin Turun Hirvensalossa. Näyttävä nainen on ollut kesän mittaan muutaman kerran fotomallinani ja suunnitelmissa olisi ottaa lisää kuvia ennen kuin lumi peittää maan. 

Tällä kertaa ei ollut mitään varsinaista kuvausideaa, eikä sellaista ei aina tarvitse ollakaan. Sen kun menee sopivaan miljööseen ja kamera laulamaan. Eipä tässäkään kauaa ihmetelty ja lopputulos on mielestäni oikein onnistunut. Upea Tanja on niin kokenut malli, ettei tarvitse turhia selitellä. 

Kuvauspaikkamme Hirvensalon Pikisaari sijaitsee laivaväylän varrella. Vierestä seilaavat väljemmille vesille niin ruotsinlaivat kuin pienveneetkin. 

Lähistöllä näytti olevan saunalautta mölyävän äijälauman kera. Katselin alkukesästä piruuttani lautan vuokrahintoja ja yllätyin; varsin huokeasti pääsisi saunomaan ja juhlimaan vähän isommalla porukalla. 

Muutama linkki vanhempiin Tanja-fotosessioihin:

http://kaislatuuli.blogspot.com/2023/11/tanja-heinanokan-rannalla.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2023/02/tanja-naantalin-kesassa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/02/tanja-tanita-jakarlan-rivieralla.html

Saaronniemessä 29. heinäkuuta

Kesänlomani ensimmäisellä viikolla käväisin Turun Ruissalon Saaronniemessä. Normaalisti siellä tulee piipahdettua noin kerran viikossa lenkki- tai valokuvausreissulla. Kesän tullen on ollut niin paljon muitakin kohteita, että Saaronniemi on jäänyt vähän paitsioon. 

Voisi kai ajatella miksi joku viitsii rampata samoissa maisemissa niin usein? Homma kuitenkin menee niin, että joka ainut kerta Saaronniemessä, ja Ruissalossa ylipäätään, on jollain lailla erilaista. 

Surffaajat ja purjelautailijat kiisivät pitkin rantavesiä. Varmasti mukava harrastus. Tai ainakin se näyttää sivusta katsoen hienolta. Minulla vaan ei olisi pienintäkään mahdollisuutta päästä edes laudan päälle, joten tyydyn suosiolla tallentamaan ohikiitäviä hetkiä. 

Purjelautailijat saavuttavat parhaimmillaan huimia nopeuksia. Eräs alan harrastaja kertoi kerran, että 25 solmuakin on mahdollista hyvällä tuulella. 

Saaronniemen kallioilla tapasin miehen, joka on ruskea kuin kahvipapu. Auringonpalvoja viettää pitkiä aikoja näillä samoilla kulmilla, oli sitten kevät, kesä tai syksy. Olen jutellut hänen kanssaan muutaman kerran ja nytkin juttua riitti yllin kyllin. 

Luonnonilmiöitä ahkerasti seuraava kaveri kertoi, että vesi on tällä hetkellä matalalla. Se selittikin valkoposkihanhet, jotka seisoskelivat kalliorannassa. Normaalisti tuossa kohtaa ei lintuja patsastele. 

Heponiemen heinäkuuta

Heinäkuun lopulla poikkesin Kustavin Kivimaan reissuni yhteydessä toisella puolella kuntaa Heponiemessä. 

Heponiemi on tunnettu siitä, että se on osa Saariston rengastietä ja sieltä on lauttayhteys Iniöön. Entinen saaristokunta yhdistyi vuonna 2009 Paraisten, Nauvon, Korppoon ja Houtskarin kanssa Länsi-Turunmaan kaupungiksi, mutta hankala nimi vaihdettiin kolme vuotta myöhemmin Paraisiksi. 

Kesäpäivä oli mitä kaunein. Heponiemen tunnukset, valkoinen kummeli ja sektoriloisto, ovat vuodenajasta riippumatta hyvin kuvauksellisia. 

Facebookin I Love Kustavi-ryhmään postaamani kuvat olivat osin näitä samoja. Leväkuvan kohdalla vähän ihmettelin kun sitä oli kommentoitu surullisella hymiöllä. Likainen meri oli ilmeisesti syynä, eikä itse kuva. 

Sen verran Heponiemeen oli ilmaantunut uutta sitten viime keväisen käyntini, että massiivinen puomi esti autoilun entisen luotsiaseman pihalle. En tiedä onko alueella esiintynyt häiriöitä vai miksi moinen ajoeste on sinne raahattu. 

Matkailukäytössäkin aikoinaan ollut rakennus vetäisi varmasti nykyään paremmin porukkaa kun Saariston rengastie on valtavan suosittu.

Sunnuntairetki Ahvensaareen

Ahvensaari sijaitsee Korppoossa Varsinais-Suomen maakunnassa nykyisen Paraisten kaupungin alueella. 

Ahvensaaressa toimi vuonna 1845 perustettu kalkkikaivos, joka oli vuodesta 1935 Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön (nykyinen Nordkalk) alaisuudessa. Kalastuksen ohella kaivostoiminta oli merkittävä elinkeino, jonka parissa työskenteli noin 60 työntekijää. 

Parhaimpina aikoina Ahvensaaressa asui noin 160 ihmistä ja äänioikeutettuja oli pari sataa, koska saari oli tuolloin alueen keskus. Koulu toimi työntekijöiden kasarmissa, kunnes kyläkoulu rakennettiin 1952.

Kaivos suljettiin 1956. Sitä seurasi kyläkoulun lakkauttaminen 1967. Samoihin aikoihin kaupankin ovet pantiin säppiin. Kaupallinen kalastus ei ollut enää kannattavaa. Karjanhoitokin lopetettiin. 

Asukkaita Ahvensaaressa on nykyään kymmenkunta ja saman verran kesäasukkaita. Viimeinen vauva syntyi vuonna 1989, jonka jälkeen nuori perhe muutti saaresta pois. 

Kaiken tämän jälkeen voisi luulla, ettei Ahvensaaressa ole enää paljon mitään. Veneilijöitä sinne kuitenkin vetää vanhat kaivoslouhokset, joista Ronuddenin niemellä sijaitseva iso louhos on suosittu uimapaikka. Vihertävä vesi houkuttelee ihmisiä polskimaan. 

Veneretkellämme heinäkuisena sunnuntaina kohteena oli juuri samainen Ronuddenin niemi, johon kuskimme Markku sai kätevästi paattinsa kiinnitettyä. 

Minkäänlaista laituria ei ollut tarjolla, mutta koivukynnäksen viereen veneen sai helposti. Lähistöllä näkyi kalkkikaivoksen vanha ammusvarasto. 

Maasto ei ole helpoimmasta päästä Ronuddenissa. Minkäänlaisia kieltomerkkejä en huomannut, mutta piikkilankaa on ennen muinoin vedetty sen verran paljon, että sitä sai varoa vieläkin. 

Louhoksen toisessa päässä oli paljon uimareita. Ulkomaan kieliä molottavia perheitä saapasteli vastaan vähän väliä. 

Mäki alas uimapaikalle näytti niin jyrkältä, etten ollut innokas kokeilemaan pysynkö pystyssä vai miten mahtaa käydä. 

Kävin ensimmäisen kerran Ahvensaaressa lähes päivälleen viisi vuotta sitten. Tuolloin siirryimme veneellä toiselle puolelle saarta, jossa on myös louhoksia. Nyt sama homma suoritettiin kävellen, koska se silmämääräisesti näytti helpolta. 

Kaunis ja vehreä lehtometsä pähkinäpuineen oli kuin toisesta maailmasta kaivosmiljööseen verrattuna. Etenimme helppokulkuista tietä pitkin lehmähaan kohdalle, josta kohti puista kävelysiltaa.  

Kyltti kävelysillan päässä näytti suunnan Kirmonniemelle. Metsässä oli valkoisella maalilla sudittuja täpliä siellä täällä. Mutta millaista maastoa se olikaan - varmasti yksi hankalimmista reiteistä kautta luontopolkuhistoriani. 

Kävelyä kivikossa ei yhtään helpottanut kipeä varpaani, jota piti varoa joka askeleella. Jos olisin tiennyt mitä edessä on, olisin melkeinpä jäänyt vastarannalle istuskelemaan.

Matkalla kummastelimme ilmeisesti jääkauden muovaamia kallioita. Harvemmin moisiin luonnon taideteoksiin törmää. 

Vaikka polku Kirmon louhokselle oli vaikea ja vaarallinenkin, odotti perillä erikoinen näky veden valtaaminen luolineen. Louhosalue on aidalla suljettu, mutta miehen mentävä rako siihenkin oli tietysti taivutettu. 

Korostettakoon, että louhosalueelle on pääsy kielletty ja liikkuminen siellä tapahtuu omalla vastuulla. 

Edellisestä Ahvensaari-visiitistäni vuodelta 2019 voi lukea linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/venereissu-ahvensaareen.html