Vepsässä 8. kesäkuuta

Turun kaupungin ulkoilusaari Vepsä on kuluvana kesänä ollut jälleen pari kertaa ohjelmistossa. 17 hehtaarin kokoiselle saarelle on vaivatonta mennä, kunhan vaan astuu Aurajoessa Vaakahuoneen edustalla olevaan M/S Lily-laivaan, tilaa vaikka ison lonkeron nokkansa eteen ja istahtaa aurinkokannelle.

Kesäkuun kahdeksantena päivänä sattui olemaan syntymäpäivänäni, jota sitten piti lähteä Vepsään juhlistamaan. Vuokrasin parin kaverin kanssa mökin. Mökkejä oli ainakin kyseisellä viikolla vielä paljon saatavilla, mutta toista saattaa olla kuumimman lomakauden aikana heinäkuussa.

Laskeskelin tuossa taannoin, että olen käynyt Vepsässä viimeisen viiden kesän aikana (2014-2018) peräti 76 kertaa. 25 mökkiyötäkin on tullut siellä vietettyä. Runsas lukumäärä hämmästytti vähän itseänikin. Lukion viitosen matematiikalla ratkaistuna vepsäilyä on siis kertynyt keskimäärin 15 kertaa kesässä.

Kausikortin Lily-laivaan ostin nyt viidettä kertaa. Viime kesän risteilyt tulivat laskujeni mukaan maksamaan 3,20 euroa per menopaluu, kun se erikseen ostettuna olisi ollut 16 euroa kerta.

Vuorokausi Vepsässä vierähti tuttuun tapaansa äärettömän nopeasti. Muuten mukavaa eloa varjosti taannoinen kaatumiseni, jonka takia kylki vaivaa vieläkin. Kesäkuun alkupuolella ei paljon aivasteltu, niistelty, nosteltu tai taivuttu ilman helvetinmoista kipua.

Vepsässä on yleensä paljon valokuvattavaa. Lintuja on vaikka muille jakaa, etenkin lokkeja. Suosikkisiivekkääni meriharakkakin näyttäytyi poikasineen.

En tiedä onko saaren ravintolaan tullut tai tulossakaan kylttejä, joissa kehoitetaan asiakkaita palauttamaan lautasensa myyntiluukulle. Tällainen tapa on esimerkiksi Paraisten Suntti-kuppilassa. Syynä moiseen ovat ahnaat lokit, jotka iskevät oitis pöytien tyhjennyttyä ihmisistä.

Kuvasin selkälokkia, joka imuroi ranskalaiset suihinsa alta aikayksikön, söi jopa tomaatin viipaleen ja putsasi muutenkin tehokkaasti pöydän.

Lintu lienee sama, joka viikkoa aikaisemmin nappasi valkoposkihanhen poikasen ja hotkaisi sen yhdellä suupalalla. Satuin huomaamaan tuon episodin, kun nurmikolla kirmannut pikkupoika hätyytti henhet lentoon ja poikaset jäivät hetkeksi yksin. Tuolloin lokki syöksyi ja sai ateriansa.

Mona mallina Viheriäisissä

Kesäkuun alkupuolella oli tarkoitus käydä varsinaissuomalaisen harrastajamallin Monan kanssa kuvaamassa Raision rodopuistossa. Alppiruusut kukkivat tuolloin uhkeimmillaan.

Monen hehtaarin kokoista alppiruusupuistoa hehkutettiin paikallismedioissa kuin jotain taivaan ihmettä. Tämä puolestaan johti siihen, että Raision luokion metsikössä olevalle kukkamaalle ei edes sekaan mahtunut kun liioittelematta satoja ihmistä hyöri ja pyöri ruusupuskien seassa.

Osoittautui turhan työlääksi ruveta kuvaamaan tuollaisessa ruuhkassa, etenkin kun aivan saletisti kuvissa olisi näkynyt muitakin kuin Mona. Enpä osannut ihan tällaiseen yleisöryntäykseen varautua.

Eipä muuta kuin varasuunnitelma käyttöön ja suunnaksi jokin muu kuvauspaikka. Ongelmana vaan oli, että varasuunnitelmaa ei ollut. Onneksi Raisio on tuttu paikka, joten mieleen juolahti Nesteen öljyjalostamon tuntumassa olevan Viheriäinen.

Viheriäisissä on vanha ja laaja omanatarha, jonka löysin kaverin vinkistä joskus viitisen vuotta sitten. Olen ennenkin käyttänyt seutua mallikuvausmiljöönä ja hyvin se sopi tälläkin kertaa.

Monaa en ollut aikaisemmin tavannut kasvotusten, mutta hän on ollut pitkään tuttu sosiaalisen median mallit ja valokuvaajat-ryhmistä. Oikein ystävällinen ja valokuvauksellinen nainen olikin.

Asutoiveeni Monalle alppiruupuistoon oli värikäs kesämekko ja korkokengät. Hyvinhän ne sopivat omenatarhan maillekin.

Hellepäivänä Saaronniemessä

Käväisin viime viikolla vaihteeksi Turun Ruissalon Saaronniemessä. Helleaalto oli tuolloin kuumimmillaan ja alueen parkkipaikka sen mukainen. Hyvä kun oman koslan sai johonkin väliin.

Suurin osa ihmisistä oli pakkautunut Saaronniemen hiekkarannalle ja sen tuntumaan. Suuntasin viereiseen Kolkannokkaan, jossa oli huomattavasti väljempää. Suorastaan kumman tyhjää ottaen huomioon tällaisen kesäkelin. Ehkä nahkaa on mukavampi kärventää tiiviissä porukassa.

Ikävä kyllä kävelin metsän läpi rantaan, jossa sattui olemaan herroja vehkeet paljaana keskustelemassa tupakan vaaroista. Eipä tuossa tilanteessa ollut muita vaihtoehtoja kuin vaihtaa maisemaa mahdollisimman äkkiä.

On vaikea ymmärtää mitä joku saa siitä, että esittelee nysää veijariaan toisille miehille (ja satunnaisille ohikulkijoille) jossain rannalla. Mutta suotakoon se heille, kunhan eivät tule liian lähelle.

Kuvien henkilöt eivät liity aiheeseen.

Kalalokin poikasia Vepsässä

Kävin viime viikonloppuna Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä kahteen otteeseen. Ilmat suosivat ja saaren 17 hehtaarin alueelta löytyi paljon kuvattavaa. Lähinnä zoomailin lintuja, joita osuikin melkoisesti linssiin näin alkukesällä.

Vepsässä ei liioin ruuhkaa ollut, vaikka hellekelien olisi luullut saavat sakkia liikkeelle. Vesibussi M/S Lilyn ensimmäisellä lauantailähdöllä oli 57 ihmistä kyydissä. Laivan kapasiteetti on pari sataa.

Sääli, ettei Vepsän kaltaisen saaren hienoutta ymmärretä laajemmin, vaikka se sijaitsee vain tunnin laivamatkan päässä kaupungin keskustasta. Mutta omapa on häpeänsä jos kaupungissa on olevinaan hienompaa.

Vepsän rantoja tutkaillessani huomioni kiinnittyi venelaiturin tuntumassa tepasteleviin pikkulintuihin. Yleensä näkyy pääasiassa valkoposkihanhien jälkeläisiä, mutta nyt bongasin sattumalta kalalokin poikasia. Veikkaisin niiden kuoriutuneen aivan hiljattain.

Emolinnut eivät olleet moksiskaan kun lähestyin pikkuruisia tipuja. Muistan meinaan joskus Iniössä saaneeni päälleni paskaryöpyn tiiralta. Lintu teki valehyökkäyksiä kävellessäni kohti sen aallonmurtajassa ollutta pesää, josta olin siihen saakka autuaan tietämätön.

Alkukesää Marjaniemen luontopolulla

Marjaniemen luontopolku Turun Ruissalon saaren koillispäässä on yllättävän tuntematon monille tuttavilleni. Se sijaitsee melkein välittömästi Ruissalon sillan jälkeen oikealla. Suurin osa Ruissalo-kävijöistähän ajelee reteästi siitä ohi, suunnaten joko Kansanpuistoon tai Saaronniemeen.

Marjaniemessä kannattaisi kyllä poiketa jo pelkästään muutama vuosi sitten remontoidun Villa Marjaniemenkin takia. Mielestäni se on Ruissalon huviloista komein.

Käyntipäivänäni Marjaniemen luontopolulla oli kovin hiljaista. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan. Lintukonsertti metsikössä oli valtaisa. Tiedä sitten mitkä kaikki tipuset siellä lauleskelivat, tunnen valitettavasti vain jokusen lajin äänen.

Valokuvausmielessä valoa oli luontopolulla aika heikosti. Karsittuani turhat ruudut pois jäi jäljelle jonkun verran kelpojakin. Loppupään valkoposkihanhikuvat ovat samalta reissulta Ruissalon Kansanpuistosta.