Ihme kyllä, ei ole satanut koko päivänä. Majakkarannassa asuva kaverini Simo Miettunen kyytiin ja kohti Kakskertaa.
Kakskerran kierros tuo auton mittariin noin 40 kilometriä. Matkalla voi merimaisemien lisäksi bongata muun muassa Kenraalintien, jossa edesmennyt jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth asui.
Simo kertoi, että joskus 90-luvulla Ehrnrooth oli pitänyt hänelle kiivasluonteisen puhuttelun. Simo-parka ei ollut huomannut pitää pankkikonttorin ovea auki, kun kenraali adjutantteineen tuli hänen perässään pankkiin.
Adolf Ehrnrooth
Kenraalin tytär Karin Ehrnrooth puolestaan asui monta vuotta naapuritalossani Turun Laivurinkadulla. Hänestä oli hiljattain Turun Sanomien lauantailiiteessä Extrassa juttua. Siinä kerrottiin, että Karin on muuttanut Saksaan. Enää en siis näe häntä esimerkiksi Merimiehenkadun bussipysäkillä, josta usein nousimme samaan linja-autoon.
Karin Ehrnrooth
Kakskerran Harjattulassa on komeita miljöitä. Kutsun aluetta myös Paasikivi-Opistoksi, koska sellainen siellä on. Opiskelin kyseisessä opinahjossa videovuosikurssilla syksyllä 1993 ja keväällä 1994. Paikka ei ole ulkoisesti juuri muuttunut noista ajoista. Samat vaahterat, sama golfkenttä ja sama päärakennus, joka on Harjattulan kartanon entinen navetta ja hevostalli.
"Paasikivi-opisto on aatteellisesti Kansallista Kokoomusta lähellä oleva yleissivistävää, ammattisivistävää sekä ammatillista peruskoulutusta viestinnän, kasvatuksen, politiikan ja taiteen aloilla antava kansanopisto Turun Kakskerrassa.
Opisto sijaitsee Kakskerran saaressa Harjattulan Kartanon alueella. Paasikivi-Opiston tiloissa toimii myös Humanistisen ammattikorkeakoulun Turun koulutusyksikkö." (Wikipedia)
Harjattulan ranta ei ole muuttunut miksikään sitten vuoden 1994. Isossa saunarakennuksessa oli aikoinaan railakkaita opiskelijabileitä. Mieleen muistuu elävästi ilta, jolloin eräs nimeltä mainitsematon nykyinen kirkonmies konttasi perse paljaana lattialla ja hoki "Apua, apua, nyt tulee kakka!". Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästää pythonia parketille, kun tomera nuori nainen ohjasi hänet pihamaalle. "Saatanan sika, tänne et paskanna!".
"Merta, saaristoa, aktiviteetteja, kartano-glamouria ja vanhaa kulttuurimaisemaa vehreän luonnon keskellä. Noin 200 hehtaaria kauneinta saaristoa Turun Kakskerrassa. Kalaisat vesialueet ovat lisäksi noin 170 hehtaaria. Tule vaikka omalla veneellä! Satamassamme on parikymmentä vieraspaikkaa. Koko alueemme tavoitat myös parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä Turun keskustasta. Alueelle ajaa paikallisliikenteen linja-auto numero 15 noin tunnin välein." (harjattula.fi)
Harjattulan kartano on vaikuttava näky. Pihan suihkulähteet olivat kesän jäljiltä yhä toiminnassa, vaikka talvi tekeekin jo tuloaan.
Muutaman kilometrin päässä Harjattulasta sijaitsee Kakskerran kirkko. Olen käynyt siellä usein valokuvaamassa maisemia, kaksi kertaa häitäkin. Simo halusi nähdä Tamara Lundin haudan.
Raskas ajelu vaatii yleensä veronsa, joten ruokaillakin pitää. Hirvensalon Haarlan liikekeskuksessa on kebabpizzeria Picante, muutamalla käyntikerralla hyväksi havaittu. En tosin ole ennen syönyt siellä pizzaa, vaan kebabtuotteita. Nyt valitsin pizzan, jossa täytteinä oli kinkku, ananas ja aurajuusto. Annoksen koko oli hyvä. Pohja rapea ja juustossa löytyi, mutta se oli löysää kuin märkä sammalmätäs. Ehkä tovi uunin syvyyksissä olisi tehnyt eetvarttia. Tämä oli kuitenkin valovuosien päässä kauhukokemuksesta, joka tapahtui Pizzeria Perezissä. Aiheesta tarkemmin alkukuisessa blogikirjoituksessa.
Picantea suosittelen ainakin kaikille kebabin ystäville.
perjantai 14. lokakuuta 2011
Kakskerran syksyä
Tunnisteet:
90-luku,
Adolf Ehrnrooth,
bileet,
Harjattula,
jalkaväenkenraali,
Kakskerta,
Karin Ehrnrooth,
kebab,
luonto,
Paasikivi-Opisto,
pizza,
rantasauna,
syksy,
Tamara Lund,
Turku,
Turun Sanomat,
vaahtera
torstai 13. lokakuuta 2011
Halistenkoskella
"Halistenkoski on Aurajoen yhdestoista ja alin koski Turun Halisissa. Kosken tuntumassa on vuodesta 1923 sijainnut Turun vesilaitos, jonka raakavesitarpeisiin koski on padottu. Vesilaitos ottaa Halistenkosken padosta 45 000 kuutiota vettä Aurajoesta päivittäin. Kosken kohdalla Aurajoki laskee seitsemän metriä sadan metrin matkalla. Kosken ylittää kaksi siltaa, 1930-luvulla rakennettu kevyenliikenteensilta ja 1980-luvulla rakennettu Halistensilta. Koskeen rakennettiin vuonna 1995 allastyyppinen kalaporras lohikalojen kutemaan nousun mahdollistamiseksi. Kanootteja vuokraava ja kalastuslupia myyvä Aurajoen opastuskeskus sijaitsee kosken rannalla entisessä myllärintalossa. Halistenkosken kalatietä ja sen alapuolista koskikalastuskohdetta ylläpitää Lounais-Suomen kalastusalue."
"Halistenkosken seutu on ollut asuttu jo rautakaudella ja tuotantokäyttöön koski valjastettiin keskiajalla. Ensimmäiset maininnat paikalla sijainneesta myllystä ovat vuodelta 1352. Myöhemmin koskea ovat hyödyntäneet muun muassa 1500-luvulla Suomen ensimmäinen verkatehdas, jauhomyllyjä ja vanuttamo. Halistenkoskessa on sijainnut keskiajalla myös kruununkalastamo. Yhdessä viereisen Halisten kylämäen ja Turun vesilaitoksen rakennusten kanssa Halistenkoski on osa Halisten kylämäen valtakunnallisesti merkittävää rakennettuaa kulttuuriympäristöä." (Wikipedia)
Tänään oli jälleen uusi yritys saada ruska- ja syksykuvia. Suuntasin Halistenkoskelle. Tuuli oli navakkaa jo aamulla ennen seitsemää, eikä se osoittanut laantumisen merkkejä iltapäivälläkään. Olen tällä viikolla pitänyt itseäni varsinaisena sateentekijänä, mutta nyt ihme kyllä ei taivaalta tippunut pisaraakaan. Olen jokseenkin pettynyt! Kaltaiselleni ihmeidentekijälle olisi varmasti käyttöä jossain Saharan laitamilla.
Aurinko sen sijaan meni välittömästi pilveen kaarrettuani auton Halistenkosken parkkipaikalle. Mollukka ei näyttäytynyt seuraavaan kahteen tuntiin. Luonnonvoimat osoittivat sittenkin mieltään edes tuon verran, ettei vaan vahingossakaan ala mennä liian hyvin kuvauskelien suhteen! Maanantai ja tiistai menivätkin jo pyllylleen, keskiviikkona sadetaukoa oli peräti puolisen tuntia. Tällaisella tahdillahan viikonloppuna saattaa olla jopa kaunis ilma. Mutta se lienee turha pelko...
Kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä.
Youtubesta löytyi lyhyt video Halistenkoskesta.
"Halistenkosken seutu on ollut asuttu jo rautakaudella ja tuotantokäyttöön koski valjastettiin keskiajalla. Ensimmäiset maininnat paikalla sijainneesta myllystä ovat vuodelta 1352. Myöhemmin koskea ovat hyödyntäneet muun muassa 1500-luvulla Suomen ensimmäinen verkatehdas, jauhomyllyjä ja vanuttamo. Halistenkoskessa on sijainnut keskiajalla myös kruununkalastamo. Yhdessä viereisen Halisten kylämäen ja Turun vesilaitoksen rakennusten kanssa Halistenkoski on osa Halisten kylämäen valtakunnallisesti merkittävää rakennettuaa kulttuuriympäristöä." (Wikipedia)
Tänään oli jälleen uusi yritys saada ruska- ja syksykuvia. Suuntasin Halistenkoskelle. Tuuli oli navakkaa jo aamulla ennen seitsemää, eikä se osoittanut laantumisen merkkejä iltapäivälläkään. Olen tällä viikolla pitänyt itseäni varsinaisena sateentekijänä, mutta nyt ihme kyllä ei taivaalta tippunut pisaraakaan. Olen jokseenkin pettynyt! Kaltaiselleni ihmeidentekijälle olisi varmasti käyttöä jossain Saharan laitamilla.
Aurinko sen sijaan meni välittömästi pilveen kaarrettuani auton Halistenkosken parkkipaikalle. Mollukka ei näyttäytynyt seuraavaan kahteen tuntiin. Luonnonvoimat osoittivat sittenkin mieltään edes tuon verran, ettei vaan vahingossakaan ala mennä liian hyvin kuvauskelien suhteen! Maanantai ja tiistai menivätkin jo pyllylleen, keskiviikkona sadetaukoa oli peräti puolisen tuntia. Tällaisella tahdillahan viikonloppuna saattaa olla jopa kaunis ilma. Mutta se lienee turha pelko...
Kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä.
Youtubesta löytyi lyhyt video Halistenkoskesta.
Tunnisteet:
Aurajoki,
Halinen,
Halistenkoski,
luonto,
ruska,
sade,
syksy,
sää,
Turku,
valokuvaus
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Syyskuvia metsästämässä
Viikko 41. Lokakuu.
Ruskakuvat tuntuvat olevan tänä syksynä kiven alla. Epävakainen sää jatkuu. Koko viime viikko satoi. Olin tosin iltavuorossa, joten eipä ollut mahdollisuuttakaan lähteä valokuvaamaan. Silloin kun töissä saa olla aamuvuorossa, ehtii vuorokauden aikana tekemään jotain muutakin kuin valmistautumaan töihin lähtöön ja töiden jälkeen valmistautumaan nukkumaan menoon.
En muista näin vetistä syksyä olleen aikoihin. Sade voi näköjään alkaa hetkellä millä hyvänsä. Juuri kun on ottamassa valokuvia, ja aurinko edes hetkellisesti pilkottaa, alkaakin taas sataa. Tänään tarkoitukseni oli välittömästi työpäivän päätyttyä lähteä köröttelemään luonnon helmaan fotoja ottamaan. Homma tietenkin kusi, koska taas satoi vettä. Formula-selostaja Matti kyllösen sanoin: "Sade on totaalisen märkää!"
Parin tunnin kuluttua uusi yritys. Sadekin oli laantunut - ainakin toistaiseksi. Päätin käydä Turun Hirvensalossa. Hirvensalon naapurisaaressa Kakskerrassa liikuu karhu, mutta se ei syy miksen sinne mennyt. Olisihan se poikaa bongata karhu ja saada siitä valokuvia! Kohtaamishetkellä istuisin tosin mieluiten autossa.
Postiliiton Varsinais-Suomen osaston kesäpaikka Mäntyniemi sijaitsee Hirvensalon Papinsaaressa. Mäntyniemen venelaituri on siitä maaginen puurakennelma, että sieltä saa takuuvarmasti hyviä valokuvia. Jollei muuta, niin kaisloista. Niistä blogini nimikin tulee. Aloitellessani toukokuussa blogikirjoittelua, mietin sopivaa nimeä blogille varmaan neljä tuntia. Sellainen nimi, joka viittaisi mereen, mutta olisi erikoinen. Jopa rakkolevä kävi mielessä, mutta se sopii paremmin vaikka punkbändin nimeksi.
Kaislakaan ei ole itse asiassa edes kaisla, vaan järviruoko.
"Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) on rannoilla kasvava monivuotinen ruohovartinen kasvi, jota voidaan käyttää monella tavoin hyödyksi. Se on ainoa Suomessa kasvava ruokolaji. Järviruo’on varsi on pysty ja tavallisesti 1–3 metriä korkea, hyvin ravinteisissa paikoissa jopa nelimetrinen. Lämpimillä seuduilla se voi kasvaa 7 metriä korkeaksi. Lehdet ovat pitkiä ja 1–2 cm leveitä, vihreitä ja terävälaitaisia. Röyhy on tuuhea, miehen kämmenen kokoinen. Juurakko on haarova ja pitkä. Järviruoko lisääntyy sekä siemenistä että kasvullisesti juurakosta.
Tehokkaan lisääntymistapansa avulla laji on levittäytynyt lähes koko maapallolle. Suomessa sitä esiintyy koko maassa, pohjoisimmassa Lapissa harvakseltaan. Vesistöjen rehevöityminen on parantanut lajin elinmahdollisuuksia, ja se onkin paikoin täysin vallannut meren- ja järvenrannat. Laiduntamisen loppuminen on auttanut leviämistä, sillä karja syö mielellään sen lehtiä ja nuoria, meheviä varsia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta järviruo’on hallitseva asema on ongelmallinen.
Ruoikossa elää monipuolinen lintulajisto. Suomessa kaulushaikara, rastas- ja rytikerttunen ja viiksitimali ovat täysin riippuvaisia ruoikoista. Myös muun muassa luhtakana, niittysuohaukka, pajusirkku, ruokokerttunen ja ruskosuohaukka ovat suuresti riippuvaisia ruoikoista. Muuttoaikoina suurin osa selkärangattomia ravinnokseen käyttävistä linnuista ruokailee ruoikoissa, missä hyönteisten määrä on valtava. Muun muassa kirvat muodostavat erittäin suuren energiavaraston lintujen tankatessa syysmuuttoa varten.
Nisäkkäistä hirvi, minkki, piisami ja supikoira viihtyvät ruoikossa.
Järviruokoa kutsutaan usein kaislaksi, mutta järvikaisla (Schoenoplectus lacustris) on aivan eri laji." (Wikipedia)
Mäntyniemen nurmella kasvoi runsaasti sieniä. En ole alan asiantuntija, joten en en tiedä mitä lajia ne mahtavat olla. Kärpässienen sentään tunnistan.
Sadetonta kautta kesti peräti puolisen tuntia. Sitten taas ropisi. Onneksi käydä Mäntyniemessä ilman sadetta.
Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla kuvia.
Ruskakuvat tuntuvat olevan tänä syksynä kiven alla. Epävakainen sää jatkuu. Koko viime viikko satoi. Olin tosin iltavuorossa, joten eipä ollut mahdollisuuttakaan lähteä valokuvaamaan. Silloin kun töissä saa olla aamuvuorossa, ehtii vuorokauden aikana tekemään jotain muutakin kuin valmistautumaan töihin lähtöön ja töiden jälkeen valmistautumaan nukkumaan menoon.
En muista näin vetistä syksyä olleen aikoihin. Sade voi näköjään alkaa hetkellä millä hyvänsä. Juuri kun on ottamassa valokuvia, ja aurinko edes hetkellisesti pilkottaa, alkaakin taas sataa. Tänään tarkoitukseni oli välittömästi työpäivän päätyttyä lähteä köröttelemään luonnon helmaan fotoja ottamaan. Homma tietenkin kusi, koska taas satoi vettä. Formula-selostaja Matti kyllösen sanoin: "Sade on totaalisen märkää!"
Parin tunnin kuluttua uusi yritys. Sadekin oli laantunut - ainakin toistaiseksi. Päätin käydä Turun Hirvensalossa. Hirvensalon naapurisaaressa Kakskerrassa liikuu karhu, mutta se ei syy miksen sinne mennyt. Olisihan se poikaa bongata karhu ja saada siitä valokuvia! Kohtaamishetkellä istuisin tosin mieluiten autossa.
Postiliiton Varsinais-Suomen osaston kesäpaikka Mäntyniemi sijaitsee Hirvensalon Papinsaaressa. Mäntyniemen venelaituri on siitä maaginen puurakennelma, että sieltä saa takuuvarmasti hyviä valokuvia. Jollei muuta, niin kaisloista. Niistä blogini nimikin tulee. Aloitellessani toukokuussa blogikirjoittelua, mietin sopivaa nimeä blogille varmaan neljä tuntia. Sellainen nimi, joka viittaisi mereen, mutta olisi erikoinen. Jopa rakkolevä kävi mielessä, mutta se sopii paremmin vaikka punkbändin nimeksi.
Kaislakaan ei ole itse asiassa edes kaisla, vaan järviruoko.
"Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) on rannoilla kasvava monivuotinen ruohovartinen kasvi, jota voidaan käyttää monella tavoin hyödyksi. Se on ainoa Suomessa kasvava ruokolaji. Järviruo’on varsi on pysty ja tavallisesti 1–3 metriä korkea, hyvin ravinteisissa paikoissa jopa nelimetrinen. Lämpimillä seuduilla se voi kasvaa 7 metriä korkeaksi. Lehdet ovat pitkiä ja 1–2 cm leveitä, vihreitä ja terävälaitaisia. Röyhy on tuuhea, miehen kämmenen kokoinen. Juurakko on haarova ja pitkä. Järviruoko lisääntyy sekä siemenistä että kasvullisesti juurakosta.
Tehokkaan lisääntymistapansa avulla laji on levittäytynyt lähes koko maapallolle. Suomessa sitä esiintyy koko maassa, pohjoisimmassa Lapissa harvakseltaan. Vesistöjen rehevöityminen on parantanut lajin elinmahdollisuuksia, ja se onkin paikoin täysin vallannut meren- ja järvenrannat. Laiduntamisen loppuminen on auttanut leviämistä, sillä karja syö mielellään sen lehtiä ja nuoria, meheviä varsia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta järviruo’on hallitseva asema on ongelmallinen.
Ruoikossa elää monipuolinen lintulajisto. Suomessa kaulushaikara, rastas- ja rytikerttunen ja viiksitimali ovat täysin riippuvaisia ruoikoista. Myös muun muassa luhtakana, niittysuohaukka, pajusirkku, ruokokerttunen ja ruskosuohaukka ovat suuresti riippuvaisia ruoikoista. Muuttoaikoina suurin osa selkärangattomia ravinnokseen käyttävistä linnuista ruokailee ruoikoissa, missä hyönteisten määrä on valtava. Muun muassa kirvat muodostavat erittäin suuren energiavaraston lintujen tankatessa syysmuuttoa varten.
Nisäkkäistä hirvi, minkki, piisami ja supikoira viihtyvät ruoikossa.
Järviruokoa kutsutaan usein kaislaksi, mutta järvikaisla (Schoenoplectus lacustris) on aivan eri laji." (Wikipedia)
Mäntyniemen nurmella kasvoi runsaasti sieniä. En ole alan asiantuntija, joten en en tiedä mitä lajia ne mahtavat olla. Kärpässienen sentään tunnistan.
Sadetonta kautta kesti peräti puolisen tuntia. Sitten taas ropisi. Onneksi käydä Mäntyniemessä ilman sadetta.
Tunnisteet:
Hirvensalo,
järviruoko,
kaisla,
Kakskerta,
karhu,
luonto,
meri,
Papinsaari,
Postiliitto,
ryti,
sade,
sieni,
syksy,
sää,
Turku,
valokuvaus
tiistai 11. lokakuuta 2011
Yksinäinen asemapäällikkö (The Station Agent)
USA, 2003. Ohjaus ja käsikirjoitus: Thomas McCarthy. Kuvaus: Oliver Bokelberg. Leikkaus: Tom McArdle. Tuotanto: Mary Jane Skalski, Robert May, Kathryn Tucker. Pääosissa: Peter Dinklage, Patricia Clarkson, Bobby Cannavale. Kesto: 91 min.
Kävin aikoinaan Turun Kinopalatsissa katsomassa Yksinäisen asemapäällikön. Tuolloin olin etuoikeutettu käymään lehdistönäytöksissä. Siellä ei ollut koskaan ruuhkaa. Paikan sai valita itse, eikä tarvinnut pelätä popcornin rapinaa tai muuta häiriötä. Yleensä ennen esitysten alkua veteraanielokuvakriitikko Tapani Maskula höpötti salissa omia juttujaan kovalla äänellä. Olikin normaalia mielenkiintoisempaa lukea hänen leffa-arvostelujaan Turun Sanomista.
Monesti en ottanut etukäteen selville juuri mitään pressinäytösten elokuvista. Niinpä Yksinäinen asemapäällikkökin tuli aivan puun takaa ja kolahti heti. Hyvää vastapainoa kiivastahtisille toimitapätkille ja muulle räiskinnälle.
MTV3 Leffa -kanava esitti elokuvan viime viikolla. Kanava ei normaalisti näy minun taloudessani. Turun kaapeliteleviolla (tai Soneralla) oli kampanjapäivät, jolloin koko Turun kaupungin kaapelitelevisiotalouksien digiboksit piti virittää uudelleen. Asiasta ei informoitu juuri lainkaan ja niinpä sekasorto oli valtaisa. Sotkua selvitellään yhä, koska monien digiboksit eivät uusia kanavia löydä. Turun Sanomat on kirjoittanut asiasta usein viime päivinä.
Yksinäinen asemapäällikkö oli juuri niin hyvä kuin muistinkin. Pienen budjetin ja vain muutaman näyttelijän tähdittämä leffa, joka kertoo mielestäni erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Pääosanesittäjä Peter Dinklage on lyhytkasvuinen mies, jonka intohimona ovat junat ja rautatiet. Ei välttämättä mikään unelmavävy.
"Peter Dinklage (s. 11. kesäkuuta 1969) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on esittänyt muun muassa pääroolin (Finbar McBride) elokuvassa The Station Agent eli Yksinäinen asemapäällikkö (2003). Peter näyttelee myös Narnian tarinat: Prinssi Kaspian (2008)Trumpkin-kääpiötä.
Dinklage syntyi New Jerseyn Morristownissa. Hänellä on akondroplasia, joka aiheutti hänen jäämisensä poikkeuksellisen lyhytkasvuiseksi (aikuisiällä 1,35 m). Hän valmistui Delbarton Schoolista (1987) ja Bennington Collegesta (1991).
Dinklage on eläinrakkautensa takia kasvissyöjä. Hänellä on vanhempi veli John. Vuonna 2005 Dinklage meni naimisiin teatteriohjaaja Erica Schmidtin kanssa. Dinklage teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1995 Tom DiCillon elokuvassa Hei, kamera käy." (Wikipedia)
"Finbar McBride (Peter Dinklage) on ihmisten silmätikkuna lyhytkasvuisuutensa takia, joka on osaltaan saattanut vaikuttaa siihen, että hän on sulkeutunut, hiljainen ja omien sanojensa mukaan vieläpä tylsä ihminen. Ehkä hän juuri siksi rakastaa junia, jotka kulkevat yksin omaa tietään paikasta toiseen jäämättä paikoilleen liian pitkäksi aikaa.
Sähköjunia ja pienoismalleja myyvässä kaupassa työskentelevän Finbarin pomo ja ainoa ystävä (Paul Benjamin) kupsahtaa eräänä päivänä lounastauon alkaessa. Hautajaisten jälkeen Finbar saa tietää ystävänsä jättäneen hänelle perinnöksi eräästä pikkukaupungista pienen maapalasen, jossa sijaitsee pieni ja ränsistynyt vanha rautatieasemarakennus. Finbar ei mieti kahdesti, vaan pakkaa tavaransa ja muuttaa uuteen kaupunkiin junien lähelle. Siellä hän tutustuu puheliaaseen hot dog -myyjään (Bobby Cannavale), poikansa kuolemaa surevaan Oliviaan (Patricia Clarkson) ja nuoreen kirjastonhoitajaan (Michelle Williams), jotka kaikki välittömästi kiintyvät Finbariin, joka puolestaan vain haluaisi olla omissa oloissaan.
Sähköjunia ja pienoismalleja myyvässä kaupassa työskentelevän Finbarin pomo ja ainoa ystävä (Paul Benjamin) kupsahtaa eräänä päivänä lounastauon alkaessa. Hautajaisten jälkeen Finbar saa tietää ystävänsä jättäneen hänelle perinnöksi eräästä pikkukaupungista pienen maapalasen, jossa sijaitsee pieni ja ränsistynyt vanha rautatieasemarakennus. Finbar ei mieti kahdesti, vaan pakkaa tavaransa ja muuttaa uuteen kaupunkiin junien lähelle. Siellä hän tutustuu puheliaaseen hot dog -myyjään (Bobby Cannavale), poikansa kuolemaa surevaan Oliviaan (Patricia Clarkson) ja nuoreen kirjastonhoitajaan (Michelle Williams), jotka kaikki välittömästi kiintyvät Finbariin, joka puolestaan vain haluaisi olla omissa oloissaan.
Kaikin puolin erittäin yksinkertaisesti ja pelkistetysti toteutettu The Station Agent on lähes täydellinen hyvän mielen elokuva, jonka hiljaisuus ja rauhallisuus saattavat vieroksuttaa niitä, jotka pelkäävät omia ajatuksiaan, sillä niille tämä elokuva jättää runsaasti tilaa. Seesteisestä tunnelmasta ja henkilöhahmojen ongelmista huolimatta kyseessä ei kuitenkaan ole millään tavalla masentava elokuva, vaan hyvinkin hauska ja kaunis kuvaus ystävyydestä." (elokuvauutiset.fi)
Suosittelen.
Tunnisteet:
elokuva,
erilaisuus,
juna,
kääpiö,
lyhytkasvuinen,
Peter Dinklage,
rautatiemuseo,
Tapani Maskula,
The Sation Agent,
Turun Sanomat,
Yksinäinen asemapäällikkö,
ystävyys
maanantai 10. lokakuuta 2011
Syksyinen sunnuntaiajelu
Syksy on ollut sen verran vetinen, etten ole pahemmin saanut ruskakuvia otettua. Sunnuntaina 9. lokakuuta aurinko vihdoin paistoi pitkän sadejakson jälkeen. Muutaman mielestäni kohtalaisen hyvän kuvan sainkin.
Kotipihalta Kustavista.
Lähdin puolitapäivin Kustavista Turkua kohti. Turussa poimin kyytiin vanhan kaverini Arto "Artsi" Takaraution. Suuntana oli Ruissalo Saaronniemi.
Saaronniemi, Kolkannokka.
Ruissalon Kansanpuiston kuppilan terassilla törmäsimme vanhaan tuttuumme Öppeen. Mies istuskeli oluella ja poltteli tupakkaa. Mikäs siinä oli istuessa, aurinko lämmitti mukavasti!
Öppe.
Ruissalo on Öppelle läheinen paikka. Mies asuu kortteeraa kesät siellä ja on varsinainen Ruisrockin veteraani, takana jo 42 rokkijuhlaa eli kaikki Ruisrockit vuodesta 1970 alkaen. Mielestäni Öppe jos kuka olisi ansainnut osuuden Ruisrock 40-vuotta -dokumentissa, joka esitettiin kesällä YLE Teemalla.
Päivän päätteeksi vielä käynti Vääntelänkoskella Liedossa. Kuulin paikasta ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten, jolloin olin työkaveri, nyt tosin jo entinen sellaisen, Timo "Arkeologi" Sepänmaan kanssa sunnuntaiajelulla.
Vääntelänkoski ei ole niin tunnettu kuin Nautelankoski toisaalla Liedossa, mutta käymisen arvoinen paikka kumminkin.
Vääntelänkoski, Lieto
Ja jottei pohjavesi vaan loppuisi Varsinais-Suomesta, on koko tämä maanantaipäivä satanut. Pilalle meni iltapäiväksi kaavailemani kuvaushomma. No, ehkä vielä ehtii ennen kuin ruska loppuu...
Kotipihalta Kustavista.
Lähdin puolitapäivin Kustavista Turkua kohti. Turussa poimin kyytiin vanhan kaverini Arto "Artsi" Takaraution. Suuntana oli Ruissalo Saaronniemi.
Saaronniemi, Kolkannokka.
Ruissalon Kansanpuiston kuppilan terassilla törmäsimme vanhaan tuttuumme Öppeen. Mies istuskeli oluella ja poltteli tupakkaa. Mikäs siinä oli istuessa, aurinko lämmitti mukavasti!
Öppe.
Ruissalo on Öppelle läheinen paikka. Mies asuu kortteeraa kesät siellä ja on varsinainen Ruisrockin veteraani, takana jo 42 rokkijuhlaa eli kaikki Ruisrockit vuodesta 1970 alkaen. Mielestäni Öppe jos kuka olisi ansainnut osuuden Ruisrock 40-vuotta -dokumentissa, joka esitettiin kesällä YLE Teemalla.
Päivän päätteeksi vielä käynti Vääntelänkoskella Liedossa. Kuulin paikasta ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten, jolloin olin työkaveri, nyt tosin jo entinen sellaisen, Timo "Arkeologi" Sepänmaan kanssa sunnuntaiajelulla.
Vääntelänkoski ei ole niin tunnettu kuin Nautelankoski toisaalla Liedossa, mutta käymisen arvoinen paikka kumminkin.
Vääntelänkoski, Lieto
Ja jottei pohjavesi vaan loppuisi Varsinais-Suomesta, on koko tämä maanantaipäivä satanut. Pilalle meni iltapäiväksi kaavailemani kuvaushomma. No, ehkä vielä ehtii ennen kuin ruska loppuu...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



