Ace Frehley - Ei kaduttavaa - Rock'n'Roll -muistelmat

Entisen Kiss-kitaristin Ace Frehleyn muistelmateos Ei kaduttavaa - Rock'n'Roll -muistelmat (Like) ilmestyi suomeksi viime syksynä. Se on parempi opus kuin etukäteen oletin.

Vastaavia kirjoja on lähivuosina ilmestynyt pilvin pimein. Muun muassa Tony Iommi, Duff McKagan, Sammy Hagar ja Michael Monroe ovat kantaneet kortensa kekoon. Kirjojen taso vaihtelee huimasti, vaikka sisältö noudattaakin pääosin samaa kaavaa - kuka on nussinut eniten, kuinka paljon onkaan vedetty huumeita ja viinaa. Välillä muistellaan levytyssessioita ja kiertueita.

Ace Frehleyn (s. 1951) kirja ei ole sieltä pahimmasta päästä, vaikka alku onkin tappavan tylsää. Kitaristi kertoo nuoruudestaan New Yorkissa. Kun päästään Kissiin ja vuoteen 1973, rupeaa teksti maistumaan huomattavasti paremmin.

Kirjan perusteella Frehley pitää itseään ensiluokkaisena kitaristina. Yleisesti ottaen hän on kuitenkin "vain" Kiss-kitaristi ja entinen Kissin jäsen, eikä mikään kepittäjävirtuoosi. No, hyvä kun uskoa itseensä riittää vielä kuusikymppisenäkin.

Frehleyn saavutuksia ei kuitenkaan pidä vähätellä. 70-luvulla Kiss oli Amerikan suosituin bändi, joka tahkosi kymmeniä miljoonia dollareita voittoa. Oli bändin logolla varustettuja ruohonleikkureita, hammasharjoja, pölynimureita ja vaikka mitä. Sama ralli jatkuu muuten vieläkin; hiljattain sai tilata jopa Kiss-ruumisarkkuja!

Koska Kiss oli (ja on yhä) teatraalinen rockbändi, perustui sen suosio ennen muuta konsertteihin. Frehleyn hahmo Kississä oli Spaceman. Tähtisilmällä oli savuava kitara ja isot tolppakengät. Hänen kiinnostuksensa Kissiin alkoi kirjan mukaan hiipua heti 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kun bändistä tuli meganimi. Päihteet olivat paljon mukavampia seuralaisia.

Kissin neljäs albumi, tuplalive Alive! ilmestyi syyskuussa 1975. Yhtye oli puolessatoista vuodessa tehnyt kolme studio- ja yhden livelevyn. Melkoinen tahti nykymittapuulla ajateltuna. Alive! räjäytti potin. Se, ja sitä seurannut Destroyer -levy (-76), tekivät Kissistä maansa suosituimman yhtyeen.

Kukin Kissin jäsen julkaisi oman soololevynsä vuonna 1978. Vieläkin ainutlaatuinen tapaus ei ollut mikään myyntimenestys, mutta se valoi Frehleylle lisää itsetuntoa. Hänen albuminsa nimittäin pärjäsi parhaiten verrattuna bändikaverien Gene Simmonsin, Peter Crissin ja Paul Stanleyn tuotoksiin.

Frehley lähti Kissistä 1982. Vaikka hänen kuvansa on samana vuonna ilmestyneen Creatures Of The Nightin kannessa, ei mies levyllä esiinny. Koko albumia hän ei mainitse kirjassa sanallakaan.

Vaihtelevalla menestyksellä soolouraansa ja Frehley's Comet -bändiään luotsannut mies liittyi 1996 uudelleen Kissiin. Allekirjoittaneen piti tuolloin lähteä Tukholmaan bändiä katsomaan, mutta liput menivät hetkessä. Näinkin Kissin vasta 2010 Tampereella Sauna Open Air -festareilla. Frehley ei tosin siinä vaiheessa enää orkesterissa soitellut, koska erosi uudelleen siitä 2002.

Ace Frehley bändeineen esiintyi Sweden Rock Festivalilla Etelä-Ruotsin Sölvesborgissa kesäkuussa 2008 (kirjassa tosin vuodeksi on merkitty 2009). Seurasin konserttia, johon kuului monia Kissin 70-luvun kappaleita. Kirjassa on valokuva tuolta keikalta. Siinä Frehley yhtyeineen kumartaa yleisölle esityksensä päätteeksi.

Olisin kaivannut enemmän nippelitietoa Kiss-ajoista, enkä niinkään lukea kymmeniä sivuja henkilökohtaisista ongelmista ja sekoiluista. Vaikka kirja ei tuonut Kissistä ilmi paljoakaan uutta tietoa, kannatti se hankkia kun halvalla sai.

Ace Frehley on kieltämättä yksi hard rockin legendaarisista hahmoista. Joillekin hän on puolijumala. Minulle Ace on vain yksi monista heviäijistä, joiden tekemisiä olen seurannut 30 vuotta.

Kiss teki parhaimmillaan ensiluokkaista musiikkia. Tänään kuuntelin bändin toisen albumin, Hotter Than Hellin (-74).

Tony Iommin Iron Man -kirja

Luin muutama kuukausi sitten Tony Iommin (s. 1948) mainion elämänkertakirjan Iron Man. Onkin pitänyt jo pitkään kommentoida sitä muutamalla rivillä, mutta homma on jostain syystä jäänyt tähän päivään.

Englantilainen Iommi tunnetaan Black Sabbathin kitaristina ja riffivelhona. Mies on luotsannut bändiä yli neljä vuosikymmentä, ollen suurimman ajasta sen ainoa alkuperäisjäsen. Aikoinaan hän jopa itsekin otti ja lähti yhtyeestä, mutta palasi pian takaisin lyhyen Jethro Tull -pestinsä jälkeen.

Iommi on teknisisti erikoinen kitaristi. Nuorukaisena hänen oikein kätensä tehtaassa puristimen väliin, jolloin osasta sormiä lähti päät irti. Mies ei kummunkaan lannistunut ja kehitti itselleen uuden soittotyylin. Siitä muodostui myöhemmin Black Sabbathin matala ja metallinen soundi.

Black Sabbathia pidetään yleisesti ensimmäisenä heavy metal -yhtyeenä. Yhdyn tähän täysin. Vaikka 60-luvulla oli jo kehitelty rankkoja riffejä esimerkiksi Creamin ja Iron Butterflyn toimesta, oli Sabbath ensimmäinen, joka käänsi hanat kaakkoon ja tykitti täysillä. Iommin keksimät riffit loivat hevimetallin kivijalan.

Iommin, laulaja Ozzy Osbournen, rumpali Bill Wardin ja basisti Geezer Butlerin muodostama Black Sabbath toimi kymmenen vuotta vuosina 1968-1978. Moni pitää juuri tätä kokoonpanoa orkesterin parhaimpana. Legendaarisin se ehdottomasti onkin, mutta monet sen jälkeen Sabbathin nimellä kulkeneet miehitykset ja levyt ovat saaneet aivan liian vähän huomiota. Onneksi Iommi käy kirjassa aika tarkastikin läpi bändin eri kokoonpanot ja vaiheet.

Black Sabbathissa on vuosikymmenien varrella soittanut kymmeniä eri muusikkoja. Listaa voi tutkailla vaikka linkissä http://www.black-sabbath.com/theband/

Sabbathia ei ole vieläkään kuopattu, vaikka viimeisin studioalbumi ilmestyi vuonna 1995. Alkuperäiskokoonpano on yrittänyt ja tehnytkin comebackeja vähän väliä, mutta viimeisin hanke kaatui ilmeisesti rahaan. Bill Wardia ei kokoonpanossa enää olekaan. Täältä käsin katsottuna hölmöä touhua.

Iron Man (nimi tulee Black Sabbathin klassikkokappaleesta) on rokkiukkojen muistelmateosten kärkikastia. Siinä ei ole turhaa oman egon kohottamista tai amerikkalaistyylistä päihde- ja naisseikkailuilla kehumista. Toki Iommikin on vetänyt kokaiinia ja mimmejä on piisannut, mutta hän näköjään muistaa heidän nimetkin.

Viiksihevin esi-isä, kuolemattomien metalliriffien keksijä ja yksi genren arvostetuimmista ihmistä on kirjan perusteella yllättävänkin normaali ihminen. Taannoin syöpään sairastunut Iommi toipuu toivottavasti kokonaan sairaudestaan ja tekee vielä uutta musiikkia.

Black Sabbathin Vol 4 40-vuotias

Black Sabbathin neljännännen albumin julkaisusta tuli eilen, syyskuun 25. päivä, kuluneeksi 40 vuotta.

Vol 4:n nimeksi piti alunperin tulla Snowblind. Levyllä on samanniminen kappale, josta muodostui myöhemmin yksi Sabbathin tunnetuimmista biiseistä. Nimi tarkoittaa kokaiinia, eikä sen katsottu olevan sovelias titteli älppärille. Levynteon aikoihin bändi oli kovasti ihastut kokkeliin. Ja sen jälkeenkin.

Black Sabbathin kokoonpano oli 1968-1978 sama eli Ozzy Osbourne, laulu, Tony Iommi, kitara, Geezer Butler, basso ja Bill Ward, rummut.

Snowblindin ohella levyllä on muitakin hyvin aikaa kestäneitä ja klassikoksi muodostuneita kappaleita. Tomorrow's Dream, Supernaut, pianolla ja jousilla säestetty balladi Changes ja akustisella kitaralla näppäilty Laguna Sunrise etunenässä.

Linkissä kattava selvitys Vol 4:n sisällöstä erään fanin kertomaa. http://www.80srocks.net/index.php?option=com_content&task=view&id=725&Itemid=49

Black Sabbath vuonna 1972. Bill Ward, Ozzy Osbourne, Geezer Butler ja Tony Iommi. Salskeita 24-vuotiaita nuoria miehiä!

Black Sabbath JIMillä

"Black Sabbath on englantilainen Grammy-palkittu heavy metal -yhtye, joka perustettiin Birminghamissa vuonna 1969. Black Sabbathin alkuperäisen kokoonpanon muodostivat laulaja John ”Ozzy” Osbourne, kitaristi Anthony ”Tony” Iommi, basisti Terence ”Geezer” Butler ja rumpali William ”Bill” Ward. Ozzy Osbourne erotettiin yhtyeestä vuonna 1979 ja korvattiin entisellä Rainbow-yhtyeen laulajalla, Ronnie James Diolla. Tämän jälkeen yhtyeen kokoonpano on muuttunut useasti. Kitaristi Tony Iommi on ainoa jokaisessa Black Sabbathin kokoonpanossa mukana ollut jäsen.

Black Sabbath aloitti uransa esittämällä blues rockia, mutta siirtyi jo esikoisalbumillaan raskaaseen rockiin, jonka kehitykseen yhtye vaikutti merkittävästi. Joskus Black Sabbathia luonnehditaan jopa ensimmäiseksi todelliseksi heavy metal -yhtyeeksi. Yhtyeen pitkään säilynyt suosio perustuu ensisijaisesti sen kuuteen ensimmäiseen albumiin, jotka ilmestyivät vuosina 1970–1975. Paranoid-albumin samanniminen kappale lienee yhtyeen tunnetuin. Black Sabbathin albumeita on myyty pelkästään Yhdysvalloissa 15 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti 100 miljoonaa." (Wikipedia)

Black Sabbath vuonna 1978


Sunnuntaina 4. maaliskuuta roskakanavaksikin luonnehdittu JIM esitti dokumentin Black Sabbathista. Tunnin mittainen ohjelma oli tiivis, mutta sinä aikana ehdittiin läpikäydä hevimetallin esi-isän tärkeimmät vaiheet. Samoja tarinoita on vatvottu muissakin Sabbath-dokumenteissa ehkä liiaksikin, kirjoista puhumattakaan.

Niistä omassa hyllyssä on Joel Mclverkin kirjoittama Sabbath Bloody Sabbath, joka on erittäin kattava alan teos. Tosin juuri hiljattain kävi ilmi, että jopa aikuisrokkari Michael Bolton olisi hakenut aikoinaan Sabbathin laulajaksi, mutta sitä Mclver ei mainitse. Se kuulemma mainitaan Sabbath-kitaristi Tony Iommin elämänkertakirjassa Iron Man.

Tästä päästiinkin lempiaiheeseeni eli Black Sabbathin laulajiin. Bändissä on Ozzy Osbournen lisäksi kiekunut jos jonkinmoinen kaarti tuttuja ja tuntemattomia ukkeleita. Silti yleensä vain Ozzy muistetaan mainita Sabbathin laulajana, kuten JIMin vastikään nähdyssä dokumentissakin. Mielestäni Sabbath olisi voinut lopettaa nimensä käytön vaikka 1983 ilmestyneen Born Again -levyn jälkeen (laulajana Ian Gillan), mutta bändin vuodesta toiseen pyörittäneen kitaristi Tony Iommin ja levy-yhtiöiden tiet ovat mutkaisempia kuin tavallinen pulliainen luulisikaan.

Black Sabbathin laulajia vuosien varrelta ovat olleet esimerkiksi

Ozzy Osbourne (1969–1977, 1978–1979, 1997–)

Dave Walker (1977–1978)

Ronnie James Dio (1979–1982, 1991–1992)

Ian Gillan (1983–1984)

David Donato (1984)

Glenn Hughes (1985–1986)

Ray Gillen (1986–1987)

Tony Martin (1987–1991, 1993–1996)

Rob Halford (tuuraajana pari kertaa)

Vaikka pidän lähes kaikista Sabbathin levyistä laulajaan katsomatta, ovat lähinnä sydäntä kuitenkin Ronnie James Dion kanssa tehnyt Heaven And Hell- ja Mob Rules -albumit.

Black Sabbathin piti lähteä keväällä tien päälle alkuperäiskokoonpanossaan. Kuten moni aavistelikin, homma kuivui kasaan jo ennen kiertueen alkua. Tony Iommilla todettiin syöpä, joten hän ei luonnollisista syistä osallistu rundille. Mutta että rumpali Bill Wardkin kanssa ei päästy tarpeeksi kovaan sopimukseen palkkioista, alkaa jo kuulostaa lähinnä säälittävältä. Kovista päihde- ja terveysongelmista kärsineen miehen luulisi olevan tyytyväinen jos ylipäätään pääsee soittelemaan taas Sabbathissa, eikä pitäisi ruikuttaa muutaman dollarin perään.

Tämä on kuitenkin vain yksi osa Sabbathin saagaa. Black Sabbath tuskin tähän loppuu, vaikka Iommi menehtyisikin syöpään. Sitä en tietenkään toivo.

Black Sabbath 11/11/11

Viime viikon perjantaina Black Sabbathin alkuperäinen kokoonpano piti lehdistötilaisuuden Los Angelesissa. Joukkio ilmoitti, että luvassa on kiertue ja uusi levy ensi vuoden puolella.

Kaikkien aikojen legendaarisimpiin hevibändeihin kuuluva Black Sabbath soitti alkuperäiskokoonpanossaan vuosina 1968-1979, jonka jälkeen laulaja Ozzy Osbourne sai kenkää. Hän on laulanut Sabbathissa sen jälkeen 90-luvun lopulla, jolloin bändi kiersi vanhalla ryhmällä sen minkä pystyi. Rumpali Bill Wardin korvasi tuota pikaa Vinny Appice.

Bändiä on luotsannut kaikki vuodet kitaristi Tony Iommi. Basisti Geezer Butler on ollut remmissä mukana aina silloin tällöin. Kaiken kaikkiaan Black Sabbathissa on soittanut noin 35 eri muusikkoa. Se on varmaankin yllätys niille, jotka luulevat kokoonpanon olevan yhtä kuin Osbourne-Iommi-Butler-Ward. Pelkästään laulajia bändissä on ollut kymmenkunta, heidän joukossaan Ronnie James Dio, Ian Gillan (Deep Purple), Rob Halford (Judas Priest) ja Glenn Hughes (Deep Purple).

Alkuperäisbändin kiertue ja levy on nostattaneet faneissa suuria tunteita. Homma pitääkin tehdä nyt tai ei koskaan. Äijät alkavat olla sen verran vanhoja, ettei ainakaan kiertue onnistu enää myöhemmin. 1940-luvun lopulla syntyneet britit ovat päälläsiin puolin vetreässä kunnossa, mutta ainakin rumpali Bill Wardin tila voi olla mitä vain. Miehen historia on surullista taistelua päihteiden kanssa, eikä hän ole koskaan päässyt kunnolla jaloilleen erottuaan Sabbathista ensimmäisen kerran vuonna -80. Ozzy sen sijaan on veträssä kunnossa, kuten Ruisrockin 2010- ja Sauna Open Airin 2011 -keikat todistivat.

Olen nähnyt Sabbathin keikalla kolme kertaa. Provissirock 1994 on näistä fiilikseltään paras. Bändi kiersi tulloin Cross Purposes -levyn tiimoilta. Laulajana oli Tony Martin. Setti oli kattava läpileikkaus niin Ozzyn kuin Dion kaudenkin Sabbathista lisättynä Martinin aikaisilla biiseillä.

Provinssirockissa 1998 laulajana oli Ozzy. Rumpalina piti olla Ward, mutta tiedotteen mukaan hän oli sairastunut. Huhuttiin sydänkohtauksestakin. Korvaavana paukuttajana oli Vinny Appice.

Sweden Rockissa 2007 esiintyi Heaven And Hellin, joka oli Ronnie James Dion tähdittämä Sabbath-kokoonpano. Nimi tuli Sabbathin vuonna -80 ilmestyneestä samannimisestä levystä. Nimivalinta oli tuollainen siksi, "ettei sitä sekoitettaisi Ozzy Osbournen aikaiseen Black Sabbathiin". Kuulostaa kovin teennäiseltä ottaen huomioon, että bändi on vuosien varrella ollut Sabbath -nimellä vaikka minkälaisissä kokoonpanoissa.

Mikäs sen hienompaa jos Ruisrock saisi Sabbathin esiintyjälistalleen ensi kesäksi. Toinen hyvä vaihtoehto olisi Sauna Open Air. Todennäköisesti bändiä havittelee noiden lisäksi ainakin Provinssirock. Sisähallikeikalle tuskin menisin.

Black Sabbathin 70-luvun tuotannosta koottu Greatest Hits ja Ozzy Osbournen Sabbath -ralleista koostuva livelevy Speak Of The Devil olivat ensimmäisten hevilevyjeni joukossa 12-vuotiaana. Uutta levyä en odota, mutta keikalla haluaisin Sabbathin vielä nähdä. Alkuperäiskokoonpanossa.

Nuoret sankarit 70-luvun alussa.

Kolmen kappaleen mittainen comeback Live Aidissa 1985.

Jälleennäkemisen riemua 2011.