Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1972. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1972. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Black Sabbathin Vol 4 40-vuotias



Black Sabbathin neljännännen albumin julkaisusta tuli eilen, syyskuun 25. päivä, kuluneeksi 40 vuotta.

Vol 4:n nimeksi piti alunperin tulla Snowblind. Levyllä on samanniminen kappale, josta muodostui myöhemmin yksi Sabbathin tunnetuimmista biiseistä. Nimi tarkoittaa kokaiinia, eikä sen katsottu olevan sovelias titteli älppärille. Levynteon aikoihin bändi oli kovasti ihastut kokkeliin. Ja sen jälkeenkin.

Black Sabbathin kokoonpano oli 1968-1978 sama eli Ozzy Osbourne, laulu, Tony Iommi, kitara, Geezer Butler, basso ja Bill Ward, rummut.

Snowblindin ohella levyllä on muitakin hyvin aikaa kestäneitä ja klassikoksi muodostuneita kappaleita. Tomorrow's Dream, Supernaut, pianolla ja jousilla säestetty balladi Changes ja akustisella kitaralla näppäilty Laguna Sunrise etunenässä.




Linkissä kattava selvitys Vol 4:n sisällöstä erään fanin kertomaa. http://www.80srocks.net/index.php?option=com_content&task=view&id=725&Itemid=49






Black Sabbath vuonna 1972. Bill Ward, Ozzy Osbourne, Geezer Butler ja Tony Iommi. Salskeita 24-vuotiaita nuoria miehiä!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Viimeinen talo vasemmalla

"Vankikarkuri kumppaneineen kidnappaa syrjäiselle Collingwoodin järvimökille yöllä saapuneen Marin (Sara Paxton) ja hänen ystävänsä. Kauhuissaan ja kuolemaan jätetyn Marin ainoa toivo on selviytyä takaisin vanhempiensa Johnin ja Emman (Tony Goldwyn ja Monica Potter) luo.

Valitettavasti hyökkääjät etsivät tietämättään piilopaikkaa ainoasta paikasta jossa Mari voisi olla turvassa. Kuultuaan kammottavista tapahtumista, Marin perhe päättää panna kolme tuntematonta kiroamaan päivän jolloin he tulivat Viimeiseen taloon vasemmalla." (dvdplaza.fi)


TV5 näytti heinäkuun toinen päivä uusintaversion Wes Cravenin 1972 ohjaamasta kulttielokuvasta Viimeinen talo vasemmalla (Last House On the Left). Craven tuli viimeistään tunnetuksi vuonna 1984 Painajainen Elm Streetillä -elokuvan myötä.

Cravenin esikoiselokuva nautti suurta mainetta 90-luvun alun kauhuelokuvabuumin aikoihin. Suomen tiukan videolain aikana laittomat vhs-kopiot kiersivät huonolaatuisina kaverilta toiselle. Into piukassa moni niitä tuijotti, vaikka kasettien kuvanlaatu oli usein todella surkea. Juonesta ymmärtänyt hölkäsen pöläystä, ellei osannut englantia hyvin.


Pahikset koolla.

Ostin muutama vuosi sitten Last House On The Leftin dvd:nä. Jollei se nyt ole täysin paska elokuva, ei sillä ainakaan ole mitään elokuvallista arvoa. Ainoastaan shokkiarvo, joka leffalle kehittyi vuosien kuluessa lähinnä huhupuheiden perusteella. Väkivaltaa ei näytetä lainkaan niin paljon kuin voisi luulla.

Dennis Iliadiksen 2009 ohjaama uusintaversio on periaatteessa hyvin tehty. Se ei ole ollenkaan kömpelö kuten Cravenin viritelmä. Siihen mahdollinen elokuvanautinto sitten jääkin.

Leffa nimittäin on aivan sairaan väkivaltainen. Harvemmin moiseen törmää ainakaan tässä taloudessa. Yleensä pystyn katsomaan elokuvia tuosta vaan, ellei kyseessä ole sitten niin junnaava teos, jota pitää pikakelata eteenpäin. Tällä kertaa pikakelaus johtui sadistisesta väkivallasta, jota en pystynyt katsomaan. Raiskaus, potkut kehoon jne. eivät tehneet kauppaansa.

Katsoin tämän lähinnä Cravenin alkuperäisen elokuvan takia. Loppuhuipennus oli tosin erinomaisesti tehty. Konnien pomo pääsee mikroaaltouuniin.

Perheenäitiä esittävä Monica Potter toi ulkonäöltään mieleen suomalaisnäyttelijä Pamela Tolan. Tytärtä näyttelevä Sara Paxton puolestaan Reese Witherspoonin.

En tiedä ketä tällainen elokuva palvelee. Kai heitäkin on.


Reese Witherspoonen näköinen Sara Paxton ryömii pakon pahiksia.