Vastaavia kirjoja on lähivuosina ilmestynyt pilvin pimein. Muun muassa Tony Iommi, Duff McKagan, Sammy Hagar ja Michael Monroe ovat kantaneet kortensa kekoon. Kirjojen taso vaihtelee huimasti, vaikka sisältö noudattaakin pääosin samaa kaavaa - kuka on nussinut eniten, kuinka paljon onkaan vedetty huumeita ja viinaa. Välillä muistellaan levytyssessioita ja kiertueita.
Ace Frehleyn (s. 1951) kirja ei ole sieltä pahimmasta päästä, vaikka alku onkin tappavan tylsää. Kitaristi kertoo nuoruudestaan New Yorkissa. Kun päästään Kissiin ja vuoteen 1973, rupeaa teksti maistumaan huomattavasti paremmin.
Kirjan perusteella Frehley pitää itseään ensiluokkaisena kitaristina. Yleisesti ottaen hän on kuitenkin "vain" Kiss-kitaristi ja entinen Kissin jäsen, eikä mikään kepittäjävirtuoosi. No, hyvä kun uskoa itseensä riittää vielä kuusikymppisenäkin.
Frehleyn saavutuksia ei kuitenkaan pidä vähätellä. 70-luvulla Kiss oli Amerikan suosituin bändi, joka tahkosi kymmeniä miljoonia dollareita voittoa. Oli bändin logolla varustettuja ruohonleikkureita, hammasharjoja, pölynimureita ja vaikka mitä. Sama ralli jatkuu muuten vieläkin; hiljattain sai tilata jopa Kiss-ruumisarkkuja!
Koska Kiss oli (ja on yhä) teatraalinen rockbändi, perustui sen suosio ennen muuta konsertteihin. Frehleyn hahmo Kississä oli Spaceman. Tähtisilmällä oli savuava kitara ja isot tolppakengät. Hänen kiinnostuksensa Kissiin alkoi kirjan mukaan hiipua heti 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kun bändistä tuli meganimi. Päihteet olivat paljon mukavampia seuralaisia.
Kissin neljäs albumi, tuplalive Alive! ilmestyi syyskuussa 1975. Yhtye oli puolessatoista vuodessa tehnyt kolme studio- ja yhden livelevyn. Melkoinen tahti nykymittapuulla ajateltuna. Alive! räjäytti potin. Se, ja sitä seurannut Destroyer -levy (-76), tekivät Kissistä maansa suosituimman yhtyeen.
Kukin Kissin jäsen julkaisi oman soololevynsä vuonna 1978. Vieläkin ainutlaatuinen tapaus ei ollut mikään myyntimenestys, mutta se valoi Frehleylle lisää itsetuntoa. Hänen albuminsa nimittäin pärjäsi parhaiten verrattuna bändikaverien Gene Simmonsin, Peter Crissin ja Paul Stanleyn tuotoksiin.
.jpg)
Frehley lähti Kissistä 1982. Vaikka hänen kuvansa on samana vuonna ilmestyneen Creatures Of The Nightin kannessa, ei mies levyllä esiinny. Koko albumia hän ei mainitse kirjassa sanallakaan.
Vaihtelevalla menestyksellä soolouraansa ja Frehley's Comet -bändiään luotsannut mies liittyi 1996 uudelleen Kissiin. Allekirjoittaneen piti tuolloin lähteä Tukholmaan bändiä katsomaan, mutta liput menivät hetkessä. Näinkin Kissin vasta 2010 Tampereella Sauna Open Air -festareilla. Frehley ei tosin siinä vaiheessa enää orkesterissa soitellut, koska erosi uudelleen siitä 2002.
Ace Frehley bändeineen esiintyi Sweden Rock Festivalilla Etelä-Ruotsin Sölvesborgissa kesäkuussa 2008 (kirjassa tosin vuodeksi on merkitty 2009). Seurasin konserttia, johon kuului monia Kissin 70-luvun kappaleita. Kirjassa on valokuva tuolta keikalta. Siinä Frehley yhtyeineen kumartaa yleisölle esityksensä päätteeksi.
Olisin kaivannut enemmän nippelitietoa Kiss-ajoista, enkä niinkään lukea kymmeniä sivuja henkilökohtaisista ongelmista ja sekoiluista. Vaikka kirja ei tuonut Kissistä ilmi paljoakaan uutta tietoa, kannatti se hankkia kun halvalla sai.
Ace Frehley on kieltämättä yksi hard rockin legendaarisista hahmoista. Joillekin hän on puolijumala. Minulle Ace on vain yksi monista heviäijistä, joiden tekemisiä olen seurannut 30 vuotta.
Kiss teki parhaimmillaan ensiluokkaista musiikkia. Tänään kuuntelin bändin toisen albumin, Hotter Than Hellin (-74).
Olihan KISS toki suosittu ja on vieläkin, mutta taisi Led Zep olla vielä suositumpi ainakin levymyynnin perusteella. Voi olla että olen väärässäkin. 70-luvun alussa ainakin amerikkalaisista bändeistä megasuosiossa oli Grand Funk Railroad, tuttavallisemmin Grand Funk, jonka levyt myivät kuin se kuuluisa leipä. Mutta joo, KISSin Alive! räjäytti kyllä potin. Mietin että mahtoikohan kuitenkin Elvis pestä kaikki edellä mainitut levymyynnillään?
VastaaPoistaYleisesti on todettu, että Kiss oli Amerikan suosituin yhtye 70-luvulla. Enkä sitä lainkaan epäile. Hyvä kakkosena lienee Aerosmith. Garnd Funk Railroadista en puhuisi samassa yhteydessä.
VastaaPoistaKiitos kommentista!
Kyllä Grand Funkista kannattaa puhua. Se oli kuitenkin 70-luvun alussa - Amerikassa - isompi nimi kuin Led Zeppelin. Eiköhän Kiss ollut vielä lämppäritasoa, kun Aerosmith, Ted Nugent ja isot pojat soittivat 1978 California Jamissa? Kiss oli isoin vain Gene Simmonsin päässä....myyntilukunsakin keksivät itse...:)
VastaaPoistaAinakin 1976-77 Kiss oli Jenkkilän suosituin bändi.
VastaaPoistaAlive!:n sisäkannen kuvaa, jossa kaverukset pitävät Kiss-julistetta ison konserttisalin katsomossa, on väitetty huijaukseksi. Eli että kuva olisi otettu jonkun siihen aikaan (1975) suositun bändin keikalla, eikä siis Kissin keikalla. Väitettä tukee se, ettei Kiss vielä ennen Alivea kerännyt moisia yleisömääriä.
Kun joitakin vuosia sitten esitin kyseisen teorian Imperiumin Messulaudalla, hyökkäsi, Tero, ystäväsi ovassa-8 melkein linjoja pitkin kimppuuni. Ei kuulemma millään voi pitää paikkaansa.
Pyysin sitten apuun Kiss-fanaatikko Marko Syrjälän. Hän selvitti kuvanottopaikan. Sen mukaan kuva olisi todellakin otettu Kissin keikalla.
Jos Syrjälä luet tämän, varmaan kommentoit jälleen?
Kyllä kuva oli otettu Kissin keikalla, yhtye oli jo saavuttanut aikamoisen maineen Detroitin suunnalla ja kysyin kuvasta mm. Fin Costellolta, koska mm. Red Hot Chili Peppersin rumpali oli myös mukana keikalla ja itseasiassa kuvassa mukana, vaikka ei näykään, eräs toinen katsoja vartalollaan hänet, heh. Kuva ei missään tapauksessa ole huijaus, on vaan tullut tavaksi väittää, että KISS ja heidän manageriportaansa olisivat huijanneet vähän joka asiassa tehden bändiä isommaksi kuin mitä se oli. Näin he toki tekivät esim. käyttämällä payolaa levymyynnissä, jotta sinkkuja saataisiin radioihin, tuomalla levyjä markkinoille enemmän kuin kysyntää oli (soololevyt) ja tietysti äänittämällä livelevyjä uusiksi studioissa, mutta näitä kaikkia tekivät myös muutkin yhtyeet. Mutta kun esim. Rushista on täällä puhetta, esim. Rainbown Long Live Rock and Rollin kuva faneista on huijausta, oikeasti miehet ovat Rushin faneja, t-paidat on mustattu. KISS oli varmasti suosituin AMERIKKALAINEN yhtye Jenkeissä vuosina 76-78, mutta Zeppelinin suosiota tuskin yhtye tavoitti ikinä, ei ainakaan levymyynneissä ja myöskin yleisömäärät keikoilla eivät olleet stadionluokkaa, kuin harvoilla areenoilla. Itseasiassa KISS esiintyi enemmänkin juuri 10 000- 15 000 vetävissä paikoissa jo 70-luvullakin. Levymyynnissähän KISSin parhaimmat myyntiluvut jäävät auttamatta Eaglesin ja Zeppelin varjoon, Aerosmith on hyvä vertailukohde KISSille. Tosin, sitten 80-luvun lopulla ja 90-luvulla Aerosmithin suosio ja myynti oli moninkertainen KISSiin verrattuna, kunnes maskikokoonpano löi hynttyyt yhteen.
PoistaEikös Kiss tehnyt ensimmäinen headlining-kiertueen vasta Aliven jälkeen? Toki soittivat isoissa paikoissa, kuten Detroitin Cabo Hall, jo aiemmin. Mutta siitä huolimatta, tuskin oli Amerikan isoin bändi...:)
VastaaPoista1975 Rush muuten soitti Kissin lämppärinä...:)
T:)