Marraskuun harmautta Saaronniemessä

Turun Ruissalon saaren Saaronniemi ja Kolkanniemi (tai Kolkannokka) ovat olleet jälleen allekirjoittaneen lenkkimaastona kuluvan kuun aikana.

Kamera on killunut kävellessä kaulassa, vaikka eipä tähän aikaan vuodesta järin ihmeellistä kuvattavaa löydy. Aina kumminkin jotain.

Kolkannokan kivitaideteokset ovat usein näyttäviä - kunnes joku ne taas kaataa. Tiedä sitten mikä vimma siinäkin mahtaa olla. Vaikea uskoa, että asialla ovat aikuiset, mutta yhtä vaikea on ymmärtää sitä, etteivät he estä lapsukaisiaan tuhoamasta toisten suurella vaivalla rakentamia kivikollaaseja.

Harvemmin liikun Ruissalossa ilman kameraa, mutta sellainenkin ihme pääsi tapahtumaan edellislauantaina. Kysymyksessä oli nimittäin Vepsän ulkoilusaaren kantaporukan kokontumispäivä, johon luonnollisesti osallistuin. Kännykkä sai riittää tapahtuman tallentamiseen.

Saaronniemessä tarkeni yllättävän hyvin grillata ja maistella kuka mitäkin. Itse tyhjensin Jägermeister-pullon, joka varmasti osaltaan auttoi pärjäämään koleassa säässä. Vaikka Saaronniemessä yleensä tuulee, oli tuolloin onni myötä ja ulkona tarkeni hyvinkin. Kuusi tuntia vierähti ihan heittämällä.

Pääsiäinen Itä-Virossa osa 2 - Valasten putous

Pohjois-Virossa Kohtla-Järven kaupungin lähellä sijaitseva Valasten putous kuului kohteisiin, jossa pääsiäisreissulla oli pakko käydä. Tarkkoja ennakkosuunnitelmia ei tällä kertaa tehtykään, mutta Valaste oli listan kärkipäässä.

Ontikan rantatörmällä oleva Valasten vesiputous on Viron korkein. Kesällä ja kuivalla kaudella vettä ei lorise kuin tippa sieltä sun täältä, muina vuodenaikoina senkin edestä. Pääsiäisenä putouksessa oli virtaa ja jänniä jäämuodostelmia. Voin vain kuvitella millainen näky se olisi sydäntalven pakkasilla.

Ontikan rantatörmä on Ruotsin Öölannista alkavan ja Venäjän Laatokan seudulle päättyvän yli 1100 kilometriä pitkän Baltian klintin korkein kohta.

Aivan putouksen edessä olevalle näköalarampille pääsi vielä ainakin keväällä 2003, jolloin vierailin paikalla ensimmäisen kerran. Nyt kulku oli suljettu, koska sillasta puuttui parin metrin pätkä. Paremman puutteessa kuvia sai rantatörmään rakennettujen rappusten päästä.

Putouksen läheisyydessä oli tarjolla majoitusta. Luotaantyöntävät lomamökit ja vielä rumempi päärakennus eivät houkutelleet jäämään edes yhdeksi yöksi.

Valasten ravintola vaikutti olevan suljettu. Tummennetut lasit ja hiljaiselo olivat kuitenkin vain hämäystä. Vähän eloisampana siellä saattaisi käydä jopa asiakkaita. Tällaisenaan moni varmasti huristelee baarin ohi. Minkäänlaisia elonmerkkejä kun ei ulkoapäin havaitse.

Ravintola ei ollut Viron hinnoissa. Kahvikupposesta kiskottiin peräti 2,20 euroa! Jägermeister -shotti, joka ei takuulla ollut neljää senttilitraa, maksoi neljä euroa. Puolen litran Fantan sentään sai sentään kahdella ja erittäin makoisan, mutta merkilliseen kovaan kartonkiin tällätyn hampurilainen kolmella eurolla.

Wolfsschanze - Sudenpesän reissu osa 2

Perjantaiaamu valkeni Liettuan Kaunasissa.

Yli 400 000 asukkaan kaupunki jäi reissun aikana totaalisen vieraaksi, vaikka vietimme siellä myöhemmin toisenkin yön. Syynä moiseen oli kiivas matkaohjelma, jonka puitteissa ei riittänyt aikaa kulmien omatoimiseen tutkimiseen. Minkäänlaista kaupunkikierrosta bussilla ei tehty, vaan aamuyhdeksältä kaara starttasi kohti Puolaa.

Ensimmäinen pysähdys oli kumminkin kaupungin laidalla, Kaunasin IX linnoituksella ja keskitysleirin muistomerkkillä. Alue tarkasteltiin valitettavasti vain yhdestä vinkkelistä, eikä rakennusten sisälle päässyt.

Linnoituksesta tuli toisen maailmansodan johdosta juutalaisten joukkomurhan symboli. Siellä listittiin noin 50 000 ihmistä.

Keskitysleirin muistomerkki oli hillittömän kokoinen. Se muistutti neuvostoaikaisia kommunismipatsaita, joita näin Budapestin lähellä Momento Parkissa elokuussa 2011. Puistoon oli koottu Unkarin merkittävimmät kommunismidiktatuurin aikaiset veistokset. Monissa muissa entisissä itäblokin maissa ne tuhottiin heti Neuvostoliiton hajottua.

Päivän toinen etappi oli Puolan puolella kaupungissa, jonka nimi jäi minulle vieraaksi. Erittäin hyvätasoinen Kaufland -elintarvikeliike sai matkaporukalta zloteja varmasti huikeat määrät. Itse ostin janojuomaa ja pikku purtavaa, tarttuipa mukaan pullo Jägermeisterin korvikettakin. Merkin ehdin jo unohtaa.

En huomannut kaupassa oikeastaan muuta eroa suomalaismarketteihin kuin halvat hinnat. Grillipihvejäkin sai pilkkahintaan verrattuna täkäläiseen lihatiskiin. Viinahyllyjä oli kymmeniä metrejä, eikä se liene Puolassa minkäänlainen ongelma. Suomen kaupoista ei saa ostaa edes keskiolutta ennen aamuyhdeksää.

Matkaohjelman mukaan Itärintaman linnoitusmuseon piti olla huomattavasti laajempi kuin mitä alueesta näimme. Paikalla piti olla myös asiantuntija kertomassa bunkkereista, mutta mies oli kuulemma loukkaantunut vakavasti ja joutunut sairaalahoitoon. Pikaista paranemista!

Kauniin maalaismaiseman keskellä oli vanha bunkkeri. Se oli tehty toisen maailmansodan aikana puna-armeijan torjumista varten. Paikallisoppaan avustuksella kohteesta olisi varmasti saanut paljon enemmän irti.

Seuraavaksi bussi kaartoi vanhan preussilaislinnakeen Feste Boyenin portille.

Kierrokseni linnakkeessa jäi jokseenkin torsoksi, koska jouduin kuluttamaan aikaani kasarmirakennuksen kellarissa sijainneessa vessassa. Harmittaa kun jäi näkemättä jylhiä muureja kiertänyt komea maisemareitti. Mutta parempi niin, kuin olla tortut housuissa kolmenkymmenen asteen helteessä!

Lopuksi kävimme Wilhemsdorfin lentokentällä. Sitä käyttivät toisen maailmansodan aikana Natsi-Saksan johto Sudenpesän ja Mauerwaldin päämajoista käsin. Operaatio Valkyyria -elokuvasta tuttu pommiattentaatti Adolf Hitleriä vastaan tehtiin juuri Sudenpesässä. Pommin virittänyt eversti Claus von Stauffenberg pakeni Wilhemsdorfin kautta Berliiniin.

Lentokenttävisiitti oli todella pikainen. Ilmeisesti vierailusta ei oltu etukäteen sovittu, eikä paikalle olisi saanut mennä ilmoittamatta. No, tulipahan sekin nähtyä.

Iltapäivällä majoituimme Ketrzynissa, vanhalta saksalaisnimeltään Rastenburgissa. Se vaikutti leppoisalta pikkukaupungilta. Talot ja kadut olivat päällisin puolin hyvässä kunnossa.

Entinen Itä-Preussin alue on kuulemma saksalaisille vastaavanlainen paikka kuin suomalaisille Karjala. Sodan päätteeksi asukkaat häädettiin sieltä pois Neuvostoliiton toimesta. Saksan kielen puhuminen kiellettiin, ja venäjää tuli molottaa pääkielenä puolan ohella. Nykyään saksalaiset tekevät turistimatkoja Itä-Preussiin kuten suomalaisetkin rajantakaiseen Karjalaan.

Lidl-tyyppinen kauppa, jolla oli leppäkerttulogo, sai toimia viimeisenä voiteluna ennen kuin rojahdin lopen uupuneena sängyn pohjalle. Päivä oli pulkassa.