Hiunjärven luontopolulla

Kuulin Uudenkaupungin keskustan pohjoispuolella sijaitsevasta Hiunjärven luontopolusta ensimmäisen kerran eilen, kun selasin 13. lokakuuta ilmestynyttä Vakka-Suomen Sanomaa. Lehdessä oli toimittaja Teija Uiton kirjoittama juttu luontopolusta. 

Artikkelin innoittamana pidättäydyin lauantai-illan riennoista, sillä sunnuntaina piti olla skarppina ja ajokunnossa. Suuntana nimittäin oli Uusikaupunki ja kyseinen luontopolku.

Lehdessä Uitto innostui vertaamaan Hiunjärven ympäristöä peräti Lapin maisemiin verrattavaksi kokemukseksi. Minulle ei sentään ihan Lappi tullut mieleen, vaan lähinnä tavallinen varsinaissuomalainen metsä, jossa sattui olemaan harvinaisen kivistä polkua suuren osan matkaa. 

Autoparkki löytyi Saarniston koulun vierestä, kun ensin oli kysytty kävelijöiltä missä täällä mahtaa olla luontopolku. Lähtöpaikkaa ei meinaan hevillä löydä, ellei joku paikallinen satu auttamaan. Minkäänlaista kylttiä ei ole kuin vasta polulla, jonne parkkipaikalta on jonkun matkaa. 

Lenkki oli hieman sekavasti merkitty. Uusia pikkuisia karttatauluja oli kyllä muutamassa kohdassa, mutta muuten kyltit uupuivat. Tarpeen olisi ainakin erillinen opastus laavulle. Lintutorni näkyikin laavulta. 

Neljän kilometrin reitillä oli punaisia merkkitäpliä paljon. Ehkä jopa vähän liiankin tiheään. Sivulenkit sinkoilivat pääpolulta alkumatkasta useaan suuntaan, eikä ensikertalainen tiennyt oikein mihin pitäisi edetä.  

Laavulla oli viime kesänä ollut mopopoikia mellastamassa. Olivat pahukset saaneet tulipalonkin aikaan. Kuulemma paikallisilla nuorilla on ollut tapana mennä järvelle kaljoittelemaan, kertoi eräs uusikaupunkilaistuttuni. Ehkä sikailu on nyttemmin loppunut. 

Valtakunnallisestikin merkittävällä lintujärvellä oli kovin rauhallista. Kahdentoista hehtaarin vesistössä ei näkynyt kuin muutama lintu. Nekin niin kaukana, etten valokuvien toivossa ruvennut zoomailemaan sinne saakka. 

Tornissa tyyntä maisemaa ihaillessa ei uskonut, että vajaa tunti sitten Saarniston koulun liepeillä oli räntäsadetta ja armottomasti piiskaava tuuli. Nyt oltiin kuin eri maailmassa. Turhaan ei toimittaja Uitto järveä seutukunnan lehdessä hehkuttanut. 

Uusikaupunkilaiskontaktini kertoi, että korona-aikana Hiunjärvellä ramppaaminen on lisääntynyt huomattavasti. Teneriffan ja Tallinnan sijasta kelpaa nyt vakkasuomalainen metsäkin. Kaupunki tai mikä taho Hiunjärven luontopolkua valvookin, voisi panostaa ainakin uusiin kyltteihin. Mutta muuten mukava reitti. 

Krottilanlahden lintutorni Ruissalossa

Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta tuli Naantalin Patterinmäen ohella käytyä Turun Ruissalossa. Ilma oli mitä mainioin ulkoiluun; pikku pakkanen, eikä tuulta nimeksikään.

Tähtäimessämme oli etsiä Ruissalosta lintutorni, jonka olemassaolosta en ollut edes tietoinen. Krottilanlahden lintutorni on yksi saaren kolmesta tornista. Muut ovat Marjaniemen torni ja Tammerterhon lintulava. Niissä olenkin käynyt, jälkimmäisessä useinkin.

Vaikka lintutietoudessani olisi huimasti parantamisen varaa, on torneista mukava tiirailla maisemia ja ottaa maisemakuvia. Ongelmanani on tosin korkeanpaikankammo, jonka takia Krottilanlahden torniin kapuaminen jäi tällä kertaa väliin. Oli meinaan sen verran jyrkät askelmat, että katsoin parhaammaksi pysytellä maan kamaralla sillä välin kun Harri Nato Leino kiipesi ylös.

Tornia vastapäätä, lahden toisella puolella, on Turun Hengitysyhdistyksen kesäpaikka Toivonniemi. Muuten tämä kolkka Ruissaloa on minulle melko vierasta, enkä ollut ennen käynyt edes lintutornin ohitse menevällä polulla. Asia pitää korjata lähitulevaisuudessa, sillä seutu vaikutti oikein mukavalta.

Krottilanlahden tornille pääsee ainakin Kuuvan parkkipaikalta lähtevää luontopolkua pitkin. Se ei ole mikään juurinen kinttupolku, vaan pikemminkin pienehkö tie, joka tornille tultaessa myötäilee Aura Golfin viheriöitä.

Ruissalon joulukuista luontoa tallentui jonkin verran muistikortille.

Littoistenjärvellä ja luontopolulla

Kuluneella viikolla päätin töiden jälkeen ajella läheiselle Littoistenjärvelle ja tarkemmin Järvelään.

Littoistenjärvi on ollut viimeisen puolen vuoden aikana otsikoissa tiheään. Keväällä järveen kaadettiin tonnikaupalla polyalymiinikloridia, jonka tarkoitus oli saostaa fosforia. Vesi kirkastuikin hetkeksi turkoosin väriseksi, mutta aine aiheutti kalakuolemia noin viiden tuhannen kilon verran. Muun muassa muhkeita neljän kilon lahnoja pulpahti pintaan.

Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla sijaitsevalla 147,5 hehtaarin järvellä kalastaa mies, jolla on tapana soitella iltapäivälehtiin kun onkeen tarttuu jotain saalista. Kaveri on muun muassa napannut "zombihaukia". Juuri muutama päivä sitten huomasin Iltalehdestä, että nyt hän oli nostanut järvestä "zombilahnan". Tutkimuksissa ilmeni, että kyseessä on vesirutto.

Todennäköisesti tämä The Walking Dead -televisiosarjaa turhankin aktiivisesti töllöttävä virvelimies löytää seuraavaksi vedestä venäläisen sukellusveneen.

Järvelä oli lintukosteikkoaan lukuunottamatta vieras paikka minulle. Eräs työkaveri jutteli käyvänsä siellä talviuinnilla ja saunomassa.

Järvelään johtava tie on Liedon Tuulissuo-Avantin ylitysliittymän vastapäätä. Kyltti vaan on unohtunut tienposkesta. Sinne tuskin löytää kuin sattumalta, ellei joku vinkkaa ajo-ohjeita.

Soratietä körötellessä umpimetsän keskellä oli vaikea uskoa, että parin sadan metrin päässä on vilkas liikenneväylä. Olo oli kuin syvemmälläkin korvessa. Matkalta huomasin jos jonkinlaista tienhaaraa ja puomia, mutta en juurikaan tielle näkyviä rakennuksia.

Tie päättyi isolle parkkipaikalle Littoistenjärven rantaan. Villa Järvelä monine rakennuksineen ja peräti kolmine saunoineen on vuokrattavissa esimerkiksi juhlatilaisuuksia varten. Littoisten vanhan verkatehtaan torni kurkotti kivenheiton päässä.

Päätin kävellä rantaa pitkin kohti Littoistenjärven hiekkarantaa ja tanssilavaa. Se ei onnistunutkaan tuosta vaan, sillä välissä on talo yksityisaluekyltteineen ja aitoineen.

Luontopolku tanssilavan suuntaan lähti noin sadanmetrin päästä, läheltä Järvelän kosteikon lintutornia. Aivan järven rannassakin on lintutorni, joka näkyy tanssilavan suuntaan.

Polku oli erittäin juurikkoinen ja tähän aikaa vuodesta myös vetinen. Bongasin vanhan rakennuksen jäänteetkin matkalla. Tiedä sitten mikä tölli siinä on ollut. Kivijalasta päätellen korkeintaan parinkymmenen neliön mökki.

Mikäli luontopolku haluttaisiin hieman paremmaan kuosiin, kannattaisi sinne tuoda pitkospuita. Miljööhän on pirun hieno.

Oukkulanlahti Lemussa

TSTV:n mainion Luonto Plus -ohjelman innoittamana istuuduin helteisenä toukokuisena päivänä ystäväni Jani Pirilän autoon. Suuntasimme kohti Lemua, joka on entinen kunta Varsinais-Suomessa. Vuonna 2009 Maskuun liitetty Lemu sijaitsee Turusta noin 25 kilometriä Kustaviin päin.

Tarkoituksenamme oli kiertää Luonto Plussan tuoreimmassa jaksossa esitelty Kolkanpolku. Ohjelmassa kerrottiin reitin alkavan "kunnantalon kulmalta", joten selkeimpiä ohjeita tuskin olikaan.

Välttyäksemme turhalta ajelulta Lemun raitilla, ajattelin kysäistä neuvoja paikallisilta ihmisiltä. Kylän ainoan kaupan pihalla olleet kassaneiti ja haalarimies olleet kuulleetkaan mistään kunnantalosta, eivät edes entisestä kunnantalosta. Täytyy vaan jälleen ihmetellä ihmisten paikallistuntemusta.

Kunnantaloksi epäilemäni rakennus oli melkein vinosti kauppaa vastapäätä, maksimissaan kahden sadan metrin päässä. Asian varmisti vanhempi herra, joka kasteli kukkia ilmeisesti omalla pihamaallaan.

"Ei sinne kannata mennä. Se on tavallista tylsää talousmetsää täynnä. Menkää mielummin Oukkulanlahdelle. Siellä on merenrantaa, pitkospuita, ikimetsää ja vaikka mitä", mies innostui ja antoi hyvät ajo-ohjeet.

Päätimme vaihtaa kohdetta lennossa. Se olikin oiva valinta, sillä Oukkulanlahti osoittautui todella hienoksi paikaksi. Koska ilmakin oli kuin paljon puhuttu morsian, eivät maisemat Lemussa tätä komeammaksi taida päästä.

Oukkulanlahden luontopolku on reilun kilometrin mittainen. Huonokuntoiset pitkospuut hankaloittivat kävelyä, mutta maisemallisesti reitti on hyvin mielenkiintoinen. Matkalla on ruovikkoista merenrantaa, vanhaa satumaista metsää kaatuneine puineen ja polun päässä vuonna 2004 rakennettu Kaidanpään lintutorni. Sieltä on mahtavat näkymät itse lahdelle, jossa keväisin saattaa yli tuhat lintua päivässä lepuutella siipiään.

Oukkulanlahden lintuvesialue sijaitsee kuntaliitosten myötä nykyään kokonaan Maskun alueella.  Yhdessä Halkkoaukon, Aitsaarenrauman ja Rukanaukon kanssa Oukkulanlahti muodostaa suurimman ja yhtenäisimmän kokonaisuuden Lounais-Suomen merenlahdista. Sen Natura-alueen pinta-ala on 898 hehtaaria.