Askalankoskelta Juntolankoskelle osa 2

Askalankoskelta matkamme jatkui kohti erästä Suomen vanhimpaa maantietä. Turun ja Hämeenlinnan välillä kulkenut keskiaikainen Hämeen Härkätie tottelee nykyään nimeä Valtatie 10.

Aivan valtatielle saakka ei tarvitse kumminkaan mennä, kun matkalta löytyy toinen Paimion voimalaitoksista ja koskista. Juntolankosken padon alapuolelta alkaa Paimionjokilaakson 156 hehtaarin laajuinen Natura 2000 -alue. Paimionjokilaakso on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja koko Juntolankoski kuuluu siihen.

Juntolankoski on Lounais-Suomen Sähkö Oy:n rakentama vesivoimala, joka valmistui 1919. Sen putous on 13,6 metriä, teho 1,6 MW ja energia 3,9 GWh/a.

Muutaman kerran aikaisemminkin paikalla käyneenä olen ihastellut voimalaitosrakennusen arkkitehtuuria. Alfred A. Palmgrenin ja Teodor Evert Haapalan käsialaa oleva talo on epätyypillinen suomalaiseksi. Minulle siitä tulee mieleen brittiläisen Hammer Filmsin elokuvat vuosikymmenten takaa.

Nautelan- ja Juntolankosket maaliskuussa

Viime sunnuntaina suuntasimme Mika Sunttu Sundellin kanssa Nautelankoskelle. Paikka sijaitsee Liedon asemalla, ollen Aurajoen kahdeksas ja pisin koski. Pituutta sillä on 600 metriä ja putouskorkeus 16,9 metriä.

Tällä kertaa vesi ei juurikaan lorissut, eikä varsinkaan kuohunut. Viime joulukuussa, jolloin kävin siellä edellisen kerran, oli aivan toisenlainen meininki. Kosken pauhu kuului tuolloin ylös parkkipaikalle saakka. Mutta maisema oli komean talvinen.

Luontokuvaajia oli lisäksemme liikkeellä jonkun verran. Eikä mikään ihme, päivä oli todella hieno ja miljöö mitä mahtavin kuvauspuuhia varten. Kosken alajuoksulla oli tallailtu paljonkin lumen ja jään päällä. Siksi siihen uskalsi mennä ilman olettamusta, että kohta tästä tippuu läpi.

Nautelankoskelta matka jatkui Liedon kautta Paimioon. Juntolankosken vuonna 1920 valmistunut voimalaitos on massiivisen näköinen rakennelma. Kuulin paikasta ensimmäisen kerran viime joulukuussa, jolloin siellä myös kävin. Silloin keli oli todella kehno tähän reissuun verrattuna.

Oikea tienhaara oli ensin hieman haussa. Lumitöissä ollut isäntämies avitti sen verran, että neuvoi kääntymään Kauppilantien kohdalta oikealle. Siellähän Juntolankoski jo häämöttikin.

Joulukuusta poiketen, oli voimalaitolsen muutaman sadan metrin mittainen tie aurattu ja jopa hiekoittettu. Viimeksi jouduimme rämpimään polvia myöten umpihangessa, mutta nyt pääsi autolla perille saakka.

Juntolan voimalaitos

Sunnuntaiajelu sijoittui tällä kertaa Paimion suunnalle. Kohteena oli Juntolan voimalaitos.

Minulle se oli ennestään täysin víeras, vaikka olen käynyt pari kertaa samalla suunnalla olevalla Askalankoskella. Paikka on komea, mutta eipä Juntolakaan mikään tuikitavallinen maisema ole.

Askalankosken ympärillä on perinnemaisemaa, jota paimiolaisyhdistys vaalii. Eipä ihme, sillä maalaistyyliä heinäseipäineen ja lampaineen katselee mielellään. Viime kesänä oli tarkoituksena totetuttaa eräs fotohomma siellä, mutta minusta riippumattomista syistä se valitettavasti saa toistaiseksi odottaa.

Juntolan voimalaitos tehtiin Paimionjokeen 1920-luvun alussa. Massiivinen rakennelma on komeannäköinen. Paremmalla ilmalla sitä olisi katsellut kauemminkin, mutta nyt pakkasessa ja viimassa katselunautinto ei ollut järin suuri. Vaikka sormet jäätyivät melkein heti, sain sentään otettua valokuvia jonkun verran.

Keväällä tai kesällä Juntola kohteeksi uudestaan. Ehdottomasti.