Ahvenanmaalla osa 1 - Museossa ja kaupungilla

Elokuussa viikolla 34 lomailin pari päivää Ahvenanmaalla. Ohjelmistossa oli pääosin museoissa käyntiä ja amerikkalaisen naisorkesterin The Dartsin konsertti. 

Keskiviikkoaamusta perjantai-iltaan kestäneeseen reissuun olisi näin jälkikäteen ajateltuna voinut yhdistää vielä yhden vuorokauden. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, myöhäistä rutistaa kun on löysät housuissa. 

Turun satamasta lähtenyt Viking Linen uusin laiva Glory on jäänyt allekirjoittaneelle vielä melko tuntemattomaksi. Tämä taisi olla vasta kolmas risteilyni sillä. Massiivinen yläkansi tarjosi komeana kesäaamuna maisemien lisäksi pehmeitä sohvia. 

Ruissalon Kansanpuisto ja pitsihuvilat näyttivät korkealta melkoisen erilaisilta kuin Vepsän vesibussin kannelta, jolla paikan kesäisin yleensä ohitan.  

Kahden vuoden takaisesta Maarianhaminan matkasta viisastuneena majoitusvalinta osui nyt Hotel Esplanadiin. Hotelli on keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa. Siitä on lyhyt matka minne tahansa. 

Koska minulla ja matkakumppani Jone Aholaisella on molemmilla museokortit, oli kimpsujen ja kampsujen asettelun jälkeen suuntana Ahvenanmaan kulttuurihistoriallinen museo ja Ahvenanmaan taidemuseo, jotka sijaitsevat samassa rakennuksessa. 

Vaikka talo oli ulkoisesti tuttu, en ollut aiemmin sen ovista sisälle astellut. Taidemuseon puoli hoitui läpihuutojuttuna, mutta historiapuolella aikaa vierähti senkin edestä. 

Hiljattain uusittu perusnäyttely esittelee Ahvenanmaan historiaa hylkeenpyytäjistä nykypäivän globaaliin yhteiskuntaan. Vierailijat voivat vaiheittain käydä läpi 7500 vuotta maakunnan historiaa. 

Koska reissatessa saattaa nälkä yllättää, on sen poistoon Maarianhaminassakin useita vaihtoehtoja. Parin vuoden takaa muistin Torggatanilla sijaitsevan erinomaisen Royal-pizzerian, jonka antimiin turvauduimme.

Royalissa on mukava henkilökunta ja hinnat kohdillaan. Turhasta ei tarvitse maksaa. Kivenheiton päässä Dragen Kebabissa onnettoman pienestä ja kalliista annoksesta ei tule kuin kiukkuiseksi. 

Tutustuin viime talvena turkulaispubissa Maarianhaminassa asuvaan Mattiin. Manner-Suomesta kotoisin oleva kaveri viihtyy hyvin saarimaakunnassa. Törmäsimme sattumalta häneen ja loppuilta kuluikin Dino's Bar & Grillissä. Mainio rokkihenkinen ravintola.

Dino's Barissa on vuosien varrella esiintynyt vaikka mitä bändejä. Seinät pursuavat valokuvia, joista voi bongata sellaisia nimiä kuten Backyard Babies, Sabaton ja Michael Monroe. Ikävä kyllä keikat ovat loppuneet, mutta kesäisin elävä musiikki raikuu terassilla. Ei tosin enää elokuun lopulla. 

Kustavin saaristolaismuseossa

Kustavin saaristolaismuseo on kunnan ylläpitämä kulttuurihistoriallinen paikallismuseo Vartsalan saaressa Etelä-Vartsalan kylässä. 

Pääasiassa kesäaikaan avoinna olevan museon kokoelmat koostuvat Kustavin alueelta lahjoituksena saaduista entisajan esineistä ja dokumenteista. 1800-luvun maalaistalossa on esillä saariston arkipäivään kuten kalastukseen liittyvää esineistöä ja merimiesten matkoiltaan tuomia tavaroita. Kustavilaisella kirjailijalla Volter Kilvellä on oma muistohuone.

Ostin kesäkuussa museokortin, jota käytin ensimmäistä kertaa juuri Kustavissa. Kätevä ja hyödyllinen investointi, vaikka eipä viiden euron sisäänpääsymaksu olisi ylivoimainen ollut. 

Ensimmäisiä kertoja olen ollut Kustavin museossa jo aivan nappulana 70-luvulla. Edellistä visiittiäni en tarkkaan muista, mutta se ajoittunee vuosituhannen vaihteen tienoille. Museonhoitaja Elsa Aaltonen oli tuolloin vielä elossa ja menossa mukana. 

Etelä-Vartsalan kyläraitti on kaunista katseltavaa etenkin kesällä. Museon naapurissa vielä 80-luvun puoliväliin asti Kustavin Osuuskaupan sivupiste. Rakennus on yhä paikallaan ja ilmeisesti joku sitä asuttaa. 

Museomäelle pystytetään joka juhannus juhannussalko eli maistonki. Kustavi on harvoja suomenkielisiä kuntia, joissa vanhaa perinnettä vaalitaan. Yleensä vastaavaa esiintyy Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisessä saaristossa. 

Olin poikasena useana juhannuksena mukana Etelä-Vartsalan juhannusjuhlissa. Viimeisin kerta oli vuonna 1984, jonka jälkeen alkoi vähän muunlaiset juhlat kiinnostamaan enemmän. Ei toki mahdotonta, että vielä jonain juhannuksena museomäelläkin kävisin.  

Sunnuntaikävelyllä Kuuvannokalla

Sunnuntaina 8. syyskuuta ulkoilupaikaksi valikoitui Turun Ruissalon Kuuva. Se on hyvä vaihtoehto saaren kärjen Saaronniemelle, eikä lainkaan yhtä ruuhkainen. 

Kuuvan parkkipaikka oli kauniina syyskesän sunnuntaina aivan piukassa autoja. Omani sain hetken mietinnän jälkeen bussipysäkille. Tähän aikaan vuodesta Kuuvaan ei linja-autovuoroja kulje. 

Parkkipaikalta on Kuuvannokan kallioille viitoituksen mukaan matkaa 900 metriä. Sinne kuljetaan lähes päätyyn asti tietä pitkin, jonne saa ajaa vain tonteille menijät. 

Jokin minulle tuntematon lintu äänteli puiden latvustossa siihen malliin, että piti oikein pysähtyä etsimään sitä. Katseeni kuitenkaan otusta tavoittanut, eikä lähellä kävellyt vanhempi rouva kai osannut puhua, koska hän ei vastannut mitään lintuaiheiseen kysymykseeni. 

Kuuvannokan kallioilla oli ennätysmäärä ihmisiä. Tai ainakaan minä en ole ennen nähnyt siellä niin paljon sakkia. Eräs lady jopa otti yläosattomissa aurinkoa. Pikaisella vilkaisulla voisin kuvitella, että jonkinlainen fanikunta lähistölle varmasti kerääntyi.

Veneilykausi eli vielä kukoistustaan. Airiston hienoisessa merisumussa lipui useita purjeveneitä ohittaen muun muassa Rajakarin, jonka lähistöltä lakimies Ilpo Härmäläisen ruumis nostettiin helmikuussa 2022.  

Päivä oli harvinaisen hieno. Vaikka hellepäiviä onkin kuluvana kesänä ollut ennätysmäärä, saivat elokuun tuulet ja sateet sen tuntumaan entistäkin miellyttävämmältä. 

Kesätorstai Örössä

Örö on entinen sotilassaari, joka sijaitsee Hiittisten saaristossa Kemiönsaaren eteläpuolella Varsinais-Suomessa. Sata vuotta suljettuna linnakesaarena ollut Örö avautui matkailijoille kesällä 2015. Se on nykyään osa Saaristomeren kansallispuistoa. 

Saaren päänähtävyydet ovat hyvin säilyneet kasarmialueet, Obuhov-tykit sekä puolustusasemat ja linnoitteet. Unohtaa ei myöskään sovi upeaa luontoa, joka Örön linnakehistorian ansiosta on yksi Etelä-Suomen tärkeimmistä uhanalaisen lajien ja luontotyyppien keskittymistä. 

Olen käynyt Örössä useamman kerran vuosien varrella. Edellinen matka oli syksyllä 2020, jolloin osallistuin Turusta lähteneeseen viikonlopun mittaiseen syysretkeen. 

Tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2020/11/oron-reissu-osa-2-saarikierroksella.html 

Ihka ensimmäinen reissuni Öröön oli varusmiesaikana syksyllä 1990, jolloin jossain päin saarta vietettiin tukeutumisleiriä. Ei siis tukehtumisleiriä. 

Tarkoituksena oli naamioida jyrkän rantakallion kupeeseen parkkeerattua sotalaivaa. En enää muista mitä siellä tarkalleen tehtiin, mutta ainakin naamiointiverkkoja kovasti leviteltiin ympäri paattia. 

Poistuessamme parin päivän kuluttua, lähetettiin reput, kypärät ja muut vermeet letkassa kalliota pitkin alas laivaan. Työn tohinassa erään hyvinkääläisen varusmiehen rynnäkkökivääri unohtui saareen, vaikka sen olisi koko ajan pitänyt killua kaverin olalla. 

Laiva oli jo ehtinyt lähteä kun hän meni ilmoittamaan kömmähdyksestään. "Millainen tampio te oikein olette?", jyrisi herra pursimies naama punaisena! Ei muuta kuin täyskäännös ja takaisin saareen. Kivääri löytyi tuota pikaa. 

Olen jälkeenpäin miettinyt missä osassa saarta mahdoimme olla. Joltain kalliolta tai tykkikasematin päältä ammuimme konekivääreillä kanistereita merellä. Eräs naantalilainen varusmies osui niin hyvin, että kohde jopa upposi. 

Mutta palataanpa viime elokuuhun. Kesälomani toisella viikolla tehty reissu alkoi aamuvarhaisella Turusta. Köröttelin vanhaa ykköstietä pitkin Paimioon, josta Sauvon suuntaan ja siitä eteenpäin Kemiönsaarelle. 

Koska aikaa oli ja pyrin olemaan muutenkin aina ajoissa missä tahansa, koukkasin Dragsfjärdissä sijaitsevan Söderlångvikin kartanon kautta. Se on varmasti yksi hienoimmista rakennuskokonaisuuksista maassamme. 

Kartano on saanut nykyisen ulkonäkönsä aikana, jolloin sen omistaja oli suomalainen liikemies Amos Anderson (1878-1961). Hänen haltuunsa kartano päätyi vuonna 1927. Nykyisin siellä toimii Söderlångvikin museo ja ravintola.

Aamuauringon säteiden alla alueella sai tallustella ylhäisessä yksinäisyydessä.  

Kasnäsissa huomasin, että paikat ovat muuttuneet sitten viime käyntini. Ravintola oli purettu ja sen tilalla oli valtava uudisrakennus Kasnäs Paviljong. 

Olin suunnitellut ostavani eväät paikallisesta pikkukaupasta, mutta nyt sitä ei enää ollutkaan. Giganttisen rakennelman toisesta päädystä löytyi onneksi uusi market, jonka valikoima osoittautui huomattavasti kattavammaksi kuin vanhan putiikin. 

Löydettyäni kaupan syövereistä kolmioleivän ja retkibanaanin, oli seuraavaksi listalla energiajuoma. Hyllyjen välissä pyöri nuoripari, joiden automaattisesti oletin olevan moisen litkun suuria ystäviä. 

Kysyin pariskunnan miesoletetulta mahtaako hän tietää missä täällä olisi Batterya tarjolla. "Tuossahan niitä on", sanoi kaveri ja osoitti hyllyä, jossa oli paristoja. Johan vitsin murjaisi! Minua ei vaan lainkaan naurattanut. 

Kasnäsin satamassa oli epäselvää mistä kohtaa Örön paatti oikein lähtee. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi, niiden välissä Finnferriesin yhteysalus. Öröön lähti Wilson Charterin alus, samoin Bengtskärin majakkasaarelle. 

Kun ihmiset palloilivat epätietoisena kumpaan pitäisi jonottaa, alkoi joku täysin ulkopuolinen nainen neuvomaan "että tuo se on". Eipäs ollutkaan, jolloin paikalle rynnänneet poistuivat pettyneenä. Tilanne ei sentään ollut niin paha kuin kesällä 2015, jolloin laituri pursui ihmisiä, eikä kaaos ollut kovin kaukana. 

Kun Wilsonin Idun-niminen vihdoin saapui, olin ensimmäisten joukossa astumassa laivaan. Vaikka porukkaa oli kymmeniä, ainakin puolet lisää olisi vielä mahtunut. Kaikki kapusivat yläkannelle, olihan kaunis kesäpäivä. 

Lähistölläni istui brittejä, ruotsalaisia ja ilmeisesti hollantilaisia, sikäli mikäli ymmärsin yhtään heidän kieltään. Punakka tuulimyllymaan isäntä tahkosi aurinkorasvaa nahkaansa niin valtavat määrät, etten muista moista innokkuutta aiemmin todistaneeni. 

Venematka Kasnäsista Öröön kestää viitisenkymmentä minuuttia. Hiittisten saaristo näyttää reitin varrella parhaat puolensa. Pari merikotkaakin liiteli taivaalla ja yksi istuskeli merimerkin päällä. Brittien perheenpää oli kovin tyytyväinen kun osoitin hänelle, että tuolla menee "seaeagle". Ei ollut kuulemma ennen tuollaista lintua nähnyt. 

Olin Örössä edellisen kerran neljä vuotta sitten. Tuolloin polkupyörien vuokraus tapahtui kasarmialueelta, nyt puolestaan satamakonttorista. Tällä kertaa fillari maksoi peräti kahdeksan euroa per tunti, mutta olin jo ennen reissua päättänyt, etten ala kävelemään kilometritolkulla saaren toiseen päähän. 

Sain alleni rutkun Jopon, jolla pystyin joten kuten polkemaan. Jollekin pienikokoisemmalle se varmasti olisi oikein sopiva. Satula tippui alas kymmenisen kertaa ja ketjut lähtivät paikoiltaan vain kerran, joten kai se ihan rahansa arvoinen menopeli oli. 

Ykköstavoitteeni oli löytää riippusilta, jollaisen oli nähnyt monissa kuvissa 2020 reissun jälkeen. Se oli jo tuolloin paikoillaan, muttei kukaan moisesta ihmeestä ainakaan minulle kertonut. Nyt sekin tuli nähtyä.

Riippusillan lähialue minulle aiemmin tuntematonta Örötä. Vanhoja bunkkerien raunioita oli valtavasti sillä tienoin. Bengtskärin majakkakin erottui kaukaisuudessa. 

Seuraava kohteeni oli saaren pohjoispää. Ellen olisi käynyt siellä aiemmin oikein ajan kanssa, olisi varmasti jäänyt harmittamaan. En nimittäin päässyt karja-aitauksen korkeasta portista sisälle, vaikka aikani yritin siitä lukitusta löytää. 

Pohjoispään laiturilla kiinnitin huomiota vanhan puhelinkopin luona tapahtuvaan toimintaan. Selvisi, että eräs nainen etsi sieltä geokätköä. Myöhemmin satamassa tavatessamme hän kertoi kätkön lopulta löytyneen. Ajattelinkin, ettei noin pienessä tilassa voi olla kovin vaikeaa piiloa, mutta ilmeisesti näin kumminkin oli. 

Pohjoisrannan tutkailu oli ainoa mikä Örö-päivästä jäi hiukan kaivelemaan mieltä. Tässä tarinaa kyseisestä saaren osasta vuodelta 2019, jolloin osallistuin ainoaksi laatuaan jääneeseen linnakeristeilyyn. https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/05/linnakeristeilylla-osa-2-oro.html

Munamankelini aikoi sanoa sopimuksen irti, mutta jollain konstilla pääsin takaisin kasarmialueelle saaren keskustaan. Absurdia, että tällaisesta rouskusta veloitetaan kahdeksan euroa tunnilta. 

Matkalla poikkesin rannalla, jossa istuskelin tovin ajopuiden ja merikaalien seassa. Kaukana merellä sotalaiva suoritti kovapanosammuntoja. Välillä kuului massiivinen paukaus. 

Kasarmialueella huomasin, että aikaa Wilson Charterin paatin lähtöön oli vielä pari tuntia. Olin kiirehtinyt vähän turhankin kanssa, mutta en enää jaksanut lähteä kovin kauas satamasta. Yksi vaihtoehto oli ravita kupua entisen sotilaskodin antimilla. 

Ravintola 12" on saanut nimensä 12-tuuman harvinaisista Obuhov-tykeistä. Tarjolla oli lounasta 19 euron hintaan. Lappasin lautaselleni kuivia lihapullia paakkuuntuneen perunamuusin kera. Saaristolisä on todellakin saaristolisä.

Seikkaillessani polkupyörällä pitkin saaren teitä, näin välillä samalla laivalla tulleita turistiporukoita. Tiedä sitten miten heidän päivänsä Örössä oli mennyt, mutta ainakin erään turkulaisäidin ja tyttären reissu oli kuulemma oikein onnistunut. Ihmettelin miten he olivat kävellen ehtineet niin moneen paikkaan. Aikamoista vauhtia on saanut pitää. 

Suunnittelin nauttivani sataman RantaBistrossa kylmän oluen. Hinnan nähtyäni janoa ei enää ollutkaan. Mutta muuten varmasti mukava paikka kesäkeleillä. 

Paluumatkalla poikkesin Kemiössä vanhan sauvolaiskaverini vinkistä Ekniemen lomakylässä. Mökkikylä ja Cafe Bar Ekniemen Etappi osoittautuivat vallan viehättäviksi. Täytynee ensi kesänä tutustua paremmin.