Örön reissu osa 2 - Saarikierroksella

Örön saarella on pitkä historia niin linnakesaarena kuin monipuolisena kasvikeitaanakin. Molempia löytyy yllin kyllin tältä vuonna 2015 yleisölle avatulta parin sadan hehtaarin saarelta. 

Kuten blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/11/oron-reissu-osa-1-mietteita-merimatkalla.html mainitsin, olen käynyt Örössä muutaman kerran aikaisemminkin. 

Ensimmäinen kerta oli näihin aikoihin syksyllä 1990. Olin isänmaata palvelemassa Turun laivastoasemalla, josta käsin lähdimme sotalaivalla Öröön tukeutumisleirille. Ei siis tunkeutumisleirille.  

Seuraavan Öröni koin vasta 2011, jolloin osallistuin Metsähallituksen järjestämälle retkelle. Myös vuosina 2015, 2016 ja 2019 kävin saarella. 

Koska Örön historiasta voisi kertoa vaikka kuinka pitkään, tyydyn linkittämään tähän blogijuttuni elokuulta 2016. Siitä löytyy kattava kooste saaren menneisyydestä ja luonnosta. http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/oron-reissu-13-elokuuta.html

Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Örö on saanut uutta puhtia reippaasta yrittäjäpariskunnasta, joka on nyt saarella ensimmäistä vuottaan. Kasarmihotellin aulassa juttelin pariinkin otteeseen henkilökunnan jäsenen kanssa, jonka myöhemmin tajusin olevan kyseisen pariskunnan parempi puolisko. 

Kesällä 2019 Örön palveluja tarjonnut raumalaisyrittäjä ei jatkanut kuin yhden kauden. Turun Sanomien mukaan "häntä oli huijattu kävijämäärissä" ja Salon Seudun Sanomien mukaan hän oli todennut "ettei edes meren jumala Ahti houkuttelisi talvella kävijöitä saareen".  Uskon, että nykyisen yrittäjän asenteella ja tällä palvelutasolla ihmisiä varmasti riittää. 

 

Olen aikaisemmin yöpynyt saarella laivassa laiturinnokassa ja armeijan teltassa metsässä, mutta tällä matkalla sekä hotellihuone että ruokailut oli hoidettu viimeisen päälle. Hinnat olivat ehkä hiukan kovia perusduunarille, mutta toisaalta sen ymmärtää, ettei noin kaukana voi mitään halpahalliakaan pyörittää. 

Matkaseurueeseemme kuului nelisenkymmentä henkeä. Lisäksemme väittäisin saarella olleen ainakin toisen mokoman, ellei enemmänkin vieraita. Se vähän yllätti, mutta paikan uusien isäntien tarkoituksena onkin jatkaa sesonkia ympärivuotisesti, eikä luottaa pelkästään kesän vetovoimaan. Hyvä idea, koska esimerkiksi lokakuun alku oli ihan passeli käyntiaika. 

Väkimäärä saarella näkyi etenkin silloin kun marssi ravintolaan, entiseen sotilaskotiin, syömään tai juomaostoksille. Pöydillä saattoi olla "Varattu"-lappuja, mutta kyllä sekaan hyvin mahtui.

Koska päivänavaloa ei lokakuun puolivälissä kauhean pitkään ollut, oli tarkoituksemme taloksi asettautumisen jälkeen lähteä käymään saaren toisessa päässä, jonne kasarmialueelta on noin kolme kilometriä. 

Vuokrasimme polkupyörät pariksi tunniksi. Se olikin huomattavasti nopeampaa etenemistä kuin apostolin kyydillä. 

Saaren pohjoispään rannat ovat todella komeita. Siellä kelpasi istuskella, tuijotella merelle ja miettiä maailmanmenoa.

Matkailukokemukseen tuli kuitenkin särö, kun taivaanranta alkoi tummua ja ilmassa oli sateen uhka. Forecan sääennusteiden mukaan lauantaina ei pitänyt sataa, mutta kuinkas kävikään. Entistä formulaselostaja Matti Kyllöstä lainatakseni "sade oli totaalisen märkää"! 

Lähtiessämme takaisin hotellia kohti, sotkin fillarilla mielestäni kohtalaisen kovaa, mutta eipä se paljon auttanut. Kasarimialueella sade tietysti loppui siihen paikkaan. 

Takkini kuivuminen kesti seuraavaan aamuun, kenkiä ja housuja sentään pystyi jotenkuten käyttämään illallakin. 

Loppuilta kului pitkälti höyryävien lihapatojen ääressä ja makoisten drinkkien parissa. Unohtamatta tietenkään rentotuttavaa bluetooth-poppia, jota kuuntelen nykyään lähes kaikilla reissuillani.