Savojärven kierroksella 11. elokuuta

Tiistaina 11. elokuuta oli aika hypätä työkaverin auton takapenkille ja suunnata kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa. 

Aamuvuoron jälkeen oli vielä puhtia kiertää reilun kuuden kilometrin pituinen Savojärven kierros. Pidän sitä yhtenä komeimmista luontopoluista Varsinais-Suomessa. 

Tämä oli ensimmäinen Savojärvi-visiittini tänä vuonna. Keväällä en sinne mielelläni kovin aikaisin mene, koska pitkospuut ovat vielä osin jäiset ja suovesi tulvinut kulkuväylille. 

Se ei kumminkaan ollut tänä keväänä suurin ongelma, vaan korona. Turun Sanomat ja moni muu media takoi kansalaisten kaaliin, että kriisiaikana pitää mennä luontoon! 

Niinpä Savojärvelle ja muuallekin Kurjenrahkalle muodostui suoranaisia ruuhkia. Ihmiset kulkivat peräkanaa lähes tappituntumalla jonossa kun ei muuallekaan enää mahtunut. 

Onneksi en ollut riippuvainen yhdestä ulkoilupaikasta, joten Savojärven kiertäminen jäi aina tänne loppukesään. Reitillä oli tuolloin lisäksemme vain yksi perhe, koira ja kaksi parikymppistä naista. Ei ainakaan tarvinnut pelätä koronaa tai astella toisten kantapäille. 

Lähtöpaikkamme oli Nousiaisissa sijaitseva Rantapiha. Pikkutiet Rantapihalle ovat paikoin niin heikossa kunnossa, ettei ainakaan täysin samaa kautta kannattaisi sinne enää ajella. 

Mielestäni Rantapihalle on Turun suunnasta helpointa mennä Säkyläntietä ja kääntyä Järvenkylän kyltin kohdalla vasemmalle. 

Parilla-kolmellakymmenellä Savojärvi-käynnilläni olen yleensä suosinut Savojärven toisella puolella olevaa Kurjenpesän parkkipaikkaa, jonne pääsee kätevästi melkein heti Säkyläntieltä.

Oli pitkästä aikaa mahtavaa talsia Savojärven pitkospuilla. Etenkin järven pohjoisreuna, jota polku pitkälti myötäilee, on todella hieno. Nyt sattui vielä fantastinen keli - ei tuullut, ei ollut itikoita ja valoakin riitti kierroksen loppuun asti. 

Lenkin kruunasi pulahdus järviveteen Rantapihan saunalta. Oudon värinen vesi näytti läheltä tutkittuna vähän punaviiniltä. 

Valokuvasaldosta tuli onnistunut, vaikka kuvat Savojärveltä tuppaavatkin hieman samantapaisia aina olemaan. 

Ruissalossa 16. elokuuta

Viime viikonloppuna oli Pirkanmaalta käymässä vieraita Turussa. Lupasin toimia paikallisoppaana. Varmasti laajahko kattaus kaikenlaista uutta ihmeellistä tulikin nähtyä ympäri kaupunkia.

Joku toinen olisi saattanut esitellä Turku-ummikolle esimerkiksi Väinö Aaltosen museon, Tuomiokirkon tai Leninin patsaan, mutta minulla oli mielessä ihan muut paikat. 

Koska toiveena oli nähdä etenkin merta ja saaristoa, oli lauantain ohjelmistossa Vepsän ulkoilusaari. Sinne olisi ehkä kannattanut lähteä kokopäiväreissulle kello 11 laivalla, mutta puolipäivämatkakin oli kuulemma oikein mainio.

Sunnuntaina 16. elokuuta opastuskierros jatkui Ruissalon saarelle. Parin tunnin aikana tutuksi tulivat Saaronniemi, Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja Ruissalon Kansanpuisto. 

Kansanpuistossa on ollut tänä kesänä enemmän auringonpalvojia kuin lähivuosina. Jossain vaiheessa uiminen oli kielletty likaisen veden takia, mutta viime aikoina olen huomannut porukkaa pulikoimassa useinkin. 

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja varsinkin sen ulkopuutarhassa riittää aina nähtävää. Kovin oli vehreää ja vihreää näin loppukesälläkin.

Saaronniemen parkkipaikalta oli vaikea löytää tilaa, vaikka olimme jo puolenpäivän tienoilla liikkeellä. Kuvittelin moisen ongelman tulevan myöhemmin iltapäivällä.

Nykyään varsinkin maahanmuuttajien suosiossa oleva Saaronniemi huokuu kansainvälistä tunnelmaa. Suomenkieltä ei juuri kuule, isot ryhmät kokoontuvat grillipaikoille ja merkillinen molotusmusiikki raikaa pitkin rantoja. 

Saaronniemessä ja viereisellä Kolkannokalla oli vesi kovin matalalla. Kuivuneet levät muistuttivat nyt etäisesti Amerikan presidentin tukkaa. Kansainvälisyyttä sekin. 

Brändön Lappossa osa 4 - Björkö

Heinäkuun alkupuolella tehdyn Ahvenanmaan reissun majoitus oli Brändön Lappossa, mutta ryhmämme liikkui myös muilla saarilla. Syitä moiseen oli etenkin matkanjohtajamme Kaj Ahlrothin geokätköharrastus ja minun valokuvausintoni. 

Koska kesäkuun helteet olivat muisto vain, saimme osaksemme raikasta saaristolaistuulta, joka paikoin oli jopa kylmä. Sadetta onneksi ei tullut kuin paluupäivänä lauantaina, silloinkin tosin koko päivän ja oikein vaan rankasti. 

Lappo oli helposti nähty yhdessä päivässä. Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin Maarianhaminan retkestä, joka tehtiin kolmantena reissupäivänä perjantaina. Torstaina poikkesimme naapurikunnassa Kumlingessa, jonne pääsi lossilla. 

Kumlingen pääsaarella emme kumminkaan olleet, vaan Lappoa lähinnä sijaitsevalla Björköllä. Se on pienehkö, maatalousvaltainen saari, jossa ei juuri liikettä näkynyt. 

Alhroth löysi melko helposti saaren kaikki geokätköt. Erässä paikassa teki vähän tiukkaa, mutta sattumalta maajussi hurautti traktorillaan vastaan ja neuvoi kätkön sijainnin. Kuulemma se oli aika hankalasti jemmattu katajapuskaan. 

Björkön erikoisuus oli eräällä pikkutiellä ollut kauriin jalka. Tai ainakin olettaisin sen olleen kauriilta peräisin. Mikä ihme on saanut sen katkeamaan juuri tuosta kohdasta vai olisiko juuri ammuttu eläin ollut jossain peräkärryn kyydissä, josta koipi tippunut tielle?

Pikkuteitä Björkössä riitti. Geokätköjä etsiessä niitä koluttiin aika monta, mutta kovin oli hiljaista kiihkeimmän kesälomakauden aikana. Maajussi ja lossikuski olivat ainoat ihmiset jotka näimme koko kolmentoista asukkaan saarella. Edes mökkiläisiä ei liikkunut missään. 

Brändön Lappossa osa 3 - Maarianhamina

Heinäkuun alun Ahvenanmaan reissun tukikohta oli Brändön kunnan Lappon saarella. 

Koska pienehkö Lappo oli periaatteessa päivässä nähty ja työkaverini Ahlrothin himoitsemat geokätkötkin löydetty, oli aika matkata saarimaakunnan pääkaupunkiin Maarianhaminaan. 

Moinen operaatio onnistui varsin helposti. Yhteysalus tuli aamulla Lappoon ja nousimme kyytiin. Pois jäimme Vårdön kunnan Hummelvikin satamassa, josta pääsi bussikyydillä Maarianhaminaan. 

Lapposta tuli yllättävän paljon porukkaa yhteysalus MS Alfågelnin kyytiin. Päiväretkeily vaikutti olevan varsin suosittua.

Koko lysti maksoi vain bussikyydin verran eli 4,50 euroa. Matkaa Hummelvikista Maarianhaminaan on 42 kilometriä, joten eipä joukkoliikenne Ahvenanmaalla kovin kallista ole. 

Laivalla ehti katsella kauniita maisemia ja nauttia hyvin varustetun ravintolan antimista. 

Bussi koukkasi matkalla muun muassa historiallisen Kastelholman linnan edestä ja ohitti Bomarsundin linnanrauniot. Myös Taffel Shipsin tehdas tuli bongattua. 

Yllättävin huomioni ikkunasta töllistellessä oli, että kesällä 2012 Ahvenanmaan matkan majoituksena toimineen Prästö Campingin toiminta oli ajettu alas. Sundissa, lähellä Bomarsundia sijaitseva leirintäalue oli nopeasti katsottuna kuin varjo entisestään - mökit purettu ja maisemaa muutenkin muokattu. 

Matka Hummelvikista Maarianhaminaan tuli ensimmäisen kerran tutuksi kesällä 1982, jolloin osallistuin Kustavin kesänuoriso-ohjaajan vetämälle pyöräretkelle. 

Tuolloin majoituksena oli teltta Gröna Uddenin leirintäalueella noin kilometri kaupungin keskustasta etelään. Koska satuin nyt olemaan kovin nostalgisella tuulella, ehdotin kävelyä leirintäalueelle. 

Perillä odotti varsin surkea näky. Ainakin siltä kantilta, että asiakkaista oli huutava pula. Ruotsalainen vastaanottovirkailija selitti, että koronan takia Ruotsista ei pääse Ahvenanmaalle. Senhän jo tiesimmekin. 

Oikein sääliksi kävi tyhjää leirintäaluetta. Sieltä on lukuisia hienoja muistoja yli kymmeneltä reissulta lähes neljän vuosikymmenen ajalta. 

Maarianhaminassa oli rutkasti aikaa ihmetellä paikallista maailmanmenoa. Kovin oli rauhallista, joka kai suurimmaksi osaksi johtui ruotsalaisten turistien puuttumisesta. 

Ravitsemuspuoli hoitui jo vuosia sitten päteväksi todetussa Dino's Bar & Grill-ravintolassa. Siellä on esiintynyt maailmankuuluja rokkareita aina ex-Scorpions-kitaristi Uli Jon Rothista Michael Monroen kautta ex-Iron Maiden-laulaja Blaze Bayleyhin. 

Poikkesimme välikaljoilla Pub Ettanissa, joka sijaitsee lähellä kaupungin linja-autoasemaa. Pikkuruinen rokkipubi oli minulle uusi tuttavuus, nimi oli tosin tuttu musiikkijutuista. 

Myös Pub Ettanin muutaman neliön lavalla on vieraillut yllättävän kovia nimiä. Kuvasuurennoksista seinillä huomasin, että peräti kaksi entistä Iron Maiden-laulajaa on mylvinyt baarissa. Nimittäin Paul Dianno ja jo mainittu Bayley. 

Uutta minulle oli, että Kustavin Savipajan 70-luvun puolivälissä silloisen vaimonsa Aijan kanssa perustaneen Jussi Mäkelän kuuluisa Jussi's Keramik ei enää sijainnutkaan Dino's Barin vieressä. En tiennyt oliko se lopetettu vai muuttanut, mutta vuosikymmeniä liike näkyi keskeisellä paikalla Maarianhaminan katukuvassa. 

Kun asiaa tätä kirjoittaessani tutkin, oli Jussi's Keramikin lasinpuhallustuotanto saanut vuonna 2018 uudet jatkajat. Ja missäpä muualla kuin Kustavissa, Jussin tyttären Pian Paratiisipajalla, joka sijaitsee samalla tontilla kuin Kustavin Savipaja. 

Bussi takaisin Hummelvikiin lähti puoli kuuden maissa. Kokopäiväreissuksi tämä oli erinomainen, eikä rahaakaan palanut juuri nimeksikään. Vajaan kahden tunnin merimatkan jälkeen olimme jälleen Lappossa.