Vaarniemenkallion näkötornissa

Turun naapurissa Kaarinassa sijaitseva Vaarniemi kätkee sisälleen komean tammilehdon ja 10,7 hehtaarin kokoisen luonnonsuojelualueen. Vanhoja puita on sekä pystyssä että kaatuneina pitkin metsää ja aivan tien vieressäkin.

Vaarniemi löytyy Kaarinan luoteiskolkasta Pitkäsalmen rannalta. Vastapäätä vesiväylää on Turun Hirvensalon Papinsaari, jossa miljoonia maksaneet ökytalot pilaavat maisemaa minkä ehtivät.

Turun kaupunki omistaa Vaarniemen, vaikka naapurin puolella ollaankin. Alueella sijaitsee myös Vaarniemen keskiaikainen kartano. Se on toiminut aikoinaan rälssitilana ja sotilasvirkatalona. Rakennus on viime vuosina kunnostettu.

Vaikka Vaarniemi on Kaarinan suurin tammilehto, jäi se tällä erää vaille tarkempaa syyniä. Suuntana kun oli Vaarniemenkallion laella oleva näkötorni. Sinne päästäkseen on kavuttava ylös pitkin kuusimetsää kulkevaa erittäin jyrkkää ja päättymättömältä tuntuvaa mäkeä. Joskus aikaisemmin olen pitänyt muutamankin hengähdystauon, mutta nyt kiirehdin pikavauhtia kohti tornia. Syynä olivat hyttyset, joita sain kimppuuni satoja.

Vaarniemenkallion näkötornista avautuu komeat maisemat ympäri Turun, Kaarinan ja lähiympäristön. Jos osaa hahmottaa kaukana näkyviä rakennuksia, on efekti suorastaan huikea. Ihmettelin aikani erästä pitkällä siintävää isoa pömpeliä, jonka sijaintia en osannut paikallistaa. Tarkemmalla zoomailulla se osoittautui Turun Varissuon tornitaloksi.

Huomattavasti lähempänä tornia sijaitsevat Turun Hirvensalon karmeat luksuslinnat. Maisemaan täysin soveltumattomat laatikot eivät todellakaan ole arkkitehdin tai rakennustarkastajien mestarintaidonnäytteitä.

Tallinnan Lentosatama

Lentosatama on 2012 Tallinnassa avattu merimuseo. Se sijaitsee alkujaan vesitasohalliksi vuosina 1916-1917 tehdyssä rakennuksessa Tallinnan keskustan ja matkustajaterminaalien lähellä. Neuvostaikana käytöstä poistetun hallin entisöiminen alkoi vuonna 2010.

Museon erikoisin nähtävyys on Viron valtion Englannista vuonna 1936 tilaama sukellusvene Lembit. Museossa on myös modernimpi keltainen sukellusvene, 1500-luvulta peräisin oleva puurunkoinen laivanhylky Maaslinn ja ensimmäisen maailmansodan aikaisen vesitason jäljennös.

Lentosatamassa saa aikaa vierähtämään helpolla parikin tuntia. Ylätasanteen kuppilassa on tarjolla merimiesruokaa. Ala-aulan matkamuistomyymälässä on jos jonkinlaista lakkia ja mukia. Hinnat ovat Viron tasoa huomattavasti kalliimpia.

Lentosataman katossa killuvat valtavan kokoiset tuuletinpropellit tuivat mieleen enemmänkin tieteiselokuvan kuin näyttelyhallin. 

Suomen lipun alla 1918-1922 seilannut jäänmurtaja Wäinämöinen lepää museon satamassa. Nykynimeltään se on Suur Töll. Remontin alla ollut laiva on auki turisteillekin. Kantta syvemmälle laivaan en kuitenkaan päässyt. Yksikään ovi ei näyttänyt olevan avoinna, eivätkä kannella venäjää molottaneet remonttimiehetkään ryhtyneet opastamaan laivan syövereihin.

Viime lauantai ei ollut paras mahdollinen päivä kesäiselle Tallinnan reissulle. Kova tuuli ja +13 lämpötila olisi vaatinut vähintään talvitakin. Mutta Lentosatama tuli nähtyä, mikä oli tarkoituskin.

The Day - viimeinen taistelu

Suomessa turhan lisänimen saanut The Day on Kanadassa kuvattu Doug Aarniokosken vuonna 2011 ohjaama scifielokuva. Fox esitti leffan 28. toukokuuta.

Elokuvan ohjaajan nimi herätti oitis huomioni. Doug Aarniokoski viittaa selvästi suomalaisiin sukujuuriin. Miljöönsä puitteissa leffa olisi voitu kuvata Suomessakin, sillä metsää ja peltoa täällä riittää.

Ilmeisesti pienellä budjetilla toteutettu elokuva kertoo ryhmästä, joka reissullaan päätyy autiotaloon. Rakennus kuitenkin osoittauu ansaksi. Kellarista säilykepurkkeja etsiessä laukeaa hälytys, joka saa kellon pirisemään kuin ennen vanhaan Kivimaan koulun välitunnilla.

Kohtauksessa menettää hengensä Dominic Monaghanin esittämä hahmo. Monaghan on elokuvan ainoa niminäyttelijä. Ilmeisesti hänet pistettiin pois päiviltä jo leffan alkuvaiheessa, jos näyttelijäpalkkio oli suuri budjettiin nähden. Kaverihan on tunnettu muun muassa Taru Sormusten herrasta -elokuvista ja koheltaa nykyään televisiosarjassa pitkin metsiä etsimässä käärmeitä ja liskoja.

Juonellisesti köyhä leffa on kelpo katseltavaa, ellei etsi älykkäitä dialogeja tai Hollywood-tähtiä. Tulevaisuuteen sijoittuvassa elokuvassa ei ole ruokaa saatavilla, joten ihmisporukat metsästävät toisiaan aterian toivossa.

The Day ei ehdi tylsistyttää roisin toimintansa ja verellä mässäilyn takia. Siksi se ei ehkä sovikaan herkille katsojille. Mustavalkoisena toteutettussa elokuvassa sisuskalut ja elämänneste todellakin lentävät.

Katariinanlaaksossa 6. kesäkuuta

Muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitseva Katariinanlaakso on luonnonsuojelualue, jossa kasvaa jalopuulehtojen ohella kuusimetsää, männikköä ja ketoja. Vanhat tammet ja lehmukset hallitsevat maisemaa.

Osin meren rannalla olevan Katariinanlaakson ydinalue on 17 hehtaaria. Se rauhoitettiin luonnonsuojelulailla vuonna 1983. Linnustoltaan alue on monipuolinen. Se vetääkin vertoja Ruissalon tammilehtojen visertäjille. 

Luontopolulla saattaa törmätä oraviin. Perjantaina 6. kesäkuuta kurreista ei kuitenkaan ollut tietoakaan. Joskus olen nähnyt niitä luontopolun varrella olevan kiven päällä jopa kymmenkunta. Tarjolla on ollut pähkinöitä ja muuta purtavaa. Nyt ei ollut minkäänlaista murkinaa, joten ei oraviakaan.

Lähivuosina kovasti mediassa kovasti rummutetut puutiaiset eli punkit viihtyvät varmasti myös Katariinanlaakson rehevässä luonnossa. Illan päälle pitikin tehdä punkkisyyni. Tulos nolla. 

Neljäänkymmeneen ikävuoteen asti selvisin ilman ainuttakaan punkkia, vaikka ennen vanhaan mentiin läpi rantapusikkojen ja niittyjen ilman minkäänlaista pelkoa. Ilmeisesti sain ensimmäisestä punkistani borrelioosin. Se toivottavasti lähti hevoskuurilla, jonka lääkäri myöhemmin kirjoitti.

Punkkihysteria on mennyt mielestäni sikäli liiallisuuksiin, että porukka ei pian enää uskalla mennä edes ulkovessaan paskalle. Mutta kannattaa tutkia kroppansa jos kesäisin könyää luonnon helmassa.

Uriah Heep Salossa 10.6.2014

Brittiläinen veteraaniorkesteri Uriah Heep nauttii Suomessa vankkaa suosiota. 70-luvun alkuvuosina näillä leveysasteilla supersuosittu yhtye jaksaa kiertää ympäri palloa hurjalla tahdilla, vaikka yhtyeen muusikot alkavatkin olla jo ikämiehiä.

Ainoan alkuperäisjäsenen, kitaristi Mick Boxin luotsaama Heep esiintyi Salon Astrum Areenan keikalla tiistaina 10. kesäkuuta. Vetreässä vedossa ollut bändi teki Suomessa viiden konsertin kiertueen.

Viime viikolla ilmestynyt uusi studiolevy Outsider on vahva näyttö siitä, ettei Heep pelaa pelkästään nostalgialla. Pari levyn kappaletta kuultiin Salossakin.

Nuorennusleikkausta Heepin ovat tuoneet 2007 bändin rumpaliksi vaihtunut Russell Gilbrook, joka korvasi sairauseläkkeelle jääneen pitkäaikaisen kannuttajan Lee Kerslaken. Viime vuonna syöpään kuolleen basisti Trevor Bolderin tilalle valittiin Davey Rimmer. Bolder ehti olla mukana noin 35 vuotta, Kerslake suunnilleen saman verran.

Vaikka Salo on jollain tavalla tuttu jo vuosikymmenien ajalta, osoittautui Astrum Areenan löytäminen vaikeaksi. Keikkapaikkana oli tarkemmin Teatteri Provinssi, joka käsittääkseni myös järjesti tapahtuman.

Astrum Areena tarkoittikin koko valtavaa talokompleksia. Teatteri Provinssi oli piilossa rakennuksen viimeisimmän kulman takana. Sieltä ei olisi edes osannut etsiä, ellei noin kuusikymppistä ihmisvirtaa olisi kulkenut sinnepäin. En tosin siinäkään vaiheessa ollut vakuuttunut minne tilaisuuteen he ovat menossa. Kun paikalle tepasteli Uriah Heep -t-paitainen mies, oli arvoitus ratkennut.

Vasta Teatteri Provinssin ovella oli ensimmäinen viittaus illan konserttiin, nimittäin keikkajuliste. Niitä olisi voinut viedä muutaman tienristeyksiin tai edes Astrum Areenan porteille, jotta olisi saanut jonkinlaista osviittaa paikan löytämiseksi.

Heepin keikka oli ilmoitettu alkavaksi jo kello 19. Kuten arvata saattoi, ensimmäiset soinnut iskettiin vasta puolisen tuntia myöhemmin. Varhainen aloitusaika oli kumminkin pelkkää plussaa, sillä yömyöhätapahtumat eivät palvele kuin kaljakassan haltijoita.

Alkuilta tosin näkyi yleisön reaktioissa. Koska kyseessä oli tiistai, porukan käyttäytyminen oli turhankin hillittyä. Laulaja Bernie Shaw ei meinannut saada jengiä millään syttymään ja käsiä heilumaan. Viikonloppuna meno olisi varmasti ollut toisenlaista.

Yllättävän iäkkään yleisön joukossa tunsin itseni suorastaan nuorukaiseksi 44 vuodellani. Nuoremman polven rock- tai hevimiehiä ei ollut juuri lainkaan, naisista puhumattakaan. Heep ei ole enää vuosikymmeniin vedonnut teinityttöihinkään, joita tosin oli paikalla varsin edustava kaksikko.

Heepiä ennen esiintyi helsinkiläismuusikko Mika Järvinen. Crazy World- ja Five Fifteen -yhtyeissä uraansa tehnyt mies soitteli lähinnä 70-luvun rokkiklassikoita. David Bowie, The Who ja oma Five Fifteenin kanssa levytetty I'm Your Prostitute olivat selvästikin vielä tässä vaiheessa iltaa lavan edustalla yksinään päivystäneen huivipäisen turkulaismiehen mieleen.

Viime syksynä ilmestyi Järvisen kirjoittama jykevä Heep-historiikki Easy Livin': Ken Hensleyn vuodet 1970-1980. Tuo mainio opus pitäisi löytyä jokaisen rokkia rakastavan kotoa. Kirjaa oli myynnissä Salon keikallakin ja saatavilla yhä sekä kirjakaupoista että nettimyynnistä. 
 

Lyhyen intron jälkeen Heep asteli takahuoneesta lavalle. Sea Of Light -levyn ehkä tunnetuin ralli Against The Odds oli startti keikkasetille, jonka alkupuoli painottui uudempiin kappaleisiin. Tosin Against The Odds on vuodelta 1995 eli kohta 20 vuotta vanha. Heepin mittapuulla se on kumminkin tuore, onhan yhtye toiminut jo 45 vuotta.

Uudempien biisien sekaan Heep esitti 70-luvun alun helmensä Sunrise ja Stealin'. Ensinmainittu kuuluu mielestäni orkesterin suurimpiin saavutuksiin, ollen myös yksi rockhistorian hienoimmista kappaleista.

Heepin tuotantoa vain 70-luvulta tuntevia ihmisiä alkoi ilmeistä päätellen hiljalleen harmittaa uudemman tuotannon esittäminen. Debyyttilevyn Very 'eavy... Very 'umblen (-70) aloitusraidasta Gypsy lähtenyt nostalgiaputki toivottavasti palkitsi heidänkin iltansa.

Look At Yourselfin Heep soitti erittäin nopealla temmolla. Sinänsä kummallista, etteivät muut vanhat kappaleet ole saaneet kovinkaan erilaista livesovitusta, vaikka rumpali Gilbrook välillä paukuttikin jotkut kohdat selvästi ärhäkämmin kuin edeltäjänsä.

Etenkin Look At Yourselfin hurjassa kiihdystysajossa ja tempovaihteluissa kuuli miten tiukasti bändi osittaa yhteen. Vaikka Kerslake olikin raskaskätinen ja pätevä rumpali, vaikuttaa Gilbrook erittäin hyvältä jatkajalta Heepiin.

Kosketinsoittaja Phil Lanzon, joka muistuttaa melkoisen paljon eläkkeelle jäänyttä entistä työkaveriani Reima Dahlströmiä, pysytteli hillitysti taustalla. Hän teki välillä jonkunlaisia puolihumoristia käsiliikkeitä soittamisensa ohessa, mutta antoi hyväntuulisen keikan edetä laulaja Shawin ja kovasti hymyilleen Boxin johdolla.

Yhtyeen uusin jäsen, basisti Rimmer, liikehti merkillisen näköisen ja kokoisen soittimensa kanssa lavan toisessa päässä enemmän kuin Heepin keikoilla on totuttu näkemään. Olin huomaavinani, että joissain kohdissa biisejä hän veti mutkat suoriksi ja pomputteli erilailla kuin Bolder-vainaa. Mutta tuskin hänestä on haluttukaan tehdä edeltäjänsä kopiota.

1977 ilmestyneen Innocent Victim -levyn nopein ja rankin raita Free 'n' Easy on ollut jo muutaman vuoden nyky-Heepin keikkasetissä. Jostain kumman syystä kappaleen ajaksi lavalle kutsutaan naisia tanssimaan ja heiluttamaan tukkaansa. Näin tapahtui Astrum Areenallakin, kun joukko kauniimman sukupuolen edustajia valtasi lavan.

Illan viimeisenä kuultiin bändin tunnetuin kappale Easy Livin'. Uskon, että varsinkin keikan loppupuoli oli mannaa monille ja paikalta poistui tyytyväisiä ihmisiä.

"Ei ole Heep enää entisensä", kommentoi lähelläni ollut varttuneempi mieshenkilö. Ei varmaan olekaan jos halajaa 40 vuotta vanhoja aikoja. On kumminkin hienoa, että bändi on yhä pystyssä ja näin vetreässä kunnossa!