maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tallinnan Lentosatama

Lentosatama on 2012 Tallinnassa avattu merimuseo. Se sijaitsee alkujaan vesitasohalliksi vuosina 1916-1917 tehdyssä rakennuksessa Tallinnan keskustan ja matkustajaterminaalien lähellä. Neuvostaikana käytöstä poistetun hallin entisöiminen alkoi vuonna 2010.



Museon erikoisin nähtävyys on Viron valtion Englannista vuonna 1936 tilaama sukellusvene Lembit. Museossa on myös modernimpi keltainen sukellusvene, 1500-luvulta peräisin oleva puurunkoinen laivanhylky Maaslinn ja ensimmäisen maailmansodan aikaisen vesitason jäljennös.










Lentosatamassa saa aikaa vierähtämään helpolla parikin tuntia. Ylätasanteen kuppilassa on tarjolla merimiesruokaa. Ala-aulan matkamuistomyymälässä on jos jonkinlaista lakkia ja mukia. Hinnat ovat Viron tasoa huomattavasti kalliimpia.

Lentosataman katossa killuvat valtavan kokoiset tuuletinpropellit tuivat mieleen enemmänkin tieteiselokuvan kuin näyttelyhallin. 



Suomen lipun alla 1918-1922 seilannut jäänmurtaja Wäinämöinen lepää museon satamassa. Nykynimeltään se on Suur Töll. Remontin alla ollut laiva on auki turisteillekin. Kantta syvemmälle laivaan en kuitenkaan päässyt. Yksikään ovi ei näyttänyt olevan avoinna, eivätkä kannella venäjää molottaneet remonttimiehetkään ryhtyneet opastamaan laivan syövereihin.


Viime lauantai ei ollut paras mahdollinen päivä kesäiselle Tallinnan reissulle. Kova tuuli ja +13 lämpötila olisi vaatinut vähintään talvitakin. Mutta Lentosatama tuli nähtyä, mikä oli tarkoituskin.

2 kommenttia:

  1. Keli olisi saanut olla parempi ja hallin sisällä enemmän valoa ! Muuten hieno paikka !

    VastaaPoista
  2. Joo, valokuvauksen kannalta harmillinen paikka. Liian vähän valoa sisällä hallissa.

    VastaaPoista