Kun kuuntelin Tomppaa Itämeren aalloilla

Perinteinen postipurjehdus tehtiin viime viikonloppuna uudenkarhealla Viking Gracella.  Mukana oli yli kolme sataa PAU:n jäsentä.

Tutustuin viime keväänä Viking Linen uuteen lippulaivaan piknikristeilyn paluumatkalla. Siinä ei ehtinyt nähdä juuri mitään. Loppujen lopuksi ei nytkään edes täysmittaisella 23 tunnin Turku-Tukholma-Turku -risteilyllä. Aika kun tuntui suorastaan lentävän.

Gracen aloittaessa risteilyt kohistiin joka puolella, ettei iltalähdöillä myydä viikonloppuisin tax free -kaupassa viinaa. Syynä se, että raha virtaisi nopeammin laivan ravintoloihin, eivätkä ihmiset juopottelisi aluksi hyteissään. Kuulemma terminaalissa suoritetaan tarkastus piilopullojen löytämiseksi.

Sääntö on yhä voimassa. Siksi minäkin salakuljetin laivaan oman pullon. Tungin sen kesäfestivaalityyppisti vyön alle jemmaan. Täysin naurettavaa touhua, mutta minkäs teet.

En kuitenkaan nähnyt ketään ratsattavan laivaan mennessä. Olin tosin melkein varma, että seurueestamme pysäytetään vähintään pari henkilöä. Ilmeisesti resurssit eivät riitä moiseen pelleilyyn, vaikka uho laivayhtiön taholta olikin kova.

Paatti lähti Turusta kello 20:45. Kauhealla kiireellä vedimme hytissä pari vodkapaukkua, jahka olin ensin metsästänyt lantrinkia. Se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä.

Pitkän hyttikäytävän neljästä juoma-automaatista toimi peräti yksi. Sitäkään ei kukaan osannut käyttää, joten reipas rouva Paraisilta haki henkilökunnan apuun. Kaveri ihme kyllä myönsi, että on heikko suoritus laivayhtiöltä, kun automaateista kolme neljästä on rikki.

Seuraavaksi painelimme yhteisseminaariin, jossa pyöri vaihtelevia arvioita saanut joulunäytelmä. Grace-viikonlopun tähtiartisti Paula Koivuniemi pyörähti hänkin salin etuosassa kummastelemassa venäläistä Pakkasukkoa, supisuomalaista Joulupukkia ja muita satuhahmoja.

Loppuehtoo- ja yö kuluikin laivan baareissa heiluessa ja lukemattomiin hytteihin tutustuessa.

Muistaakseni Gracella on jopa kolmetoista erilaista hyttivaihtoehtoa suurista lukaaleista 5,5 neliön piccolohytiin. Taisin sellaisessakin vierailla jossain vaiheessa yötä. Muistikuvani kopista on, että kun halusin sieltä ulos, piti isännän väistää. Se tosin saattoi johtua muustakin kuin tilanpuutteesta.

Gracen hyttejä kehuttiin viime talvena oikein urakalla. En huomannut suurta eroa muihin Vikingin paatteihin nähden. Uutuudenviehätys varmasti teki vaikutuksen, kun mitään ihmeempää niissä ei ole.

Paula Koivuniemen keikka Gracen isossa ravintolasalissa oli loistava. Näin hänet kesällä kaksi kertaa keikalla, Karjurockissa Lokalahdella ja viikkoa myöhemmin Down By The Laiturissa Turussa.

Paula veti Gracen lavalla tunneituimpia biisejään. Mieleen jäivät eritoten alunperin italialainen sävelmä Sata kesää tuhat yötä, Kun kuuntelen Tomppaa ja Sielun veljet -laina Peltirumpu.

Keikoilla soittamiensa rokkibiisien takia Koivuniemi on nykyään jonkinlaista iskelmän ja rockin crossoveria. Lähes kaikki tuttuni tykkäävät hänestä ainakin keikkojen perusteella; oli kyse sitten tanssijampasta tai rokkihemmosta.

Ainakaan minulle ei tee tiukkaakaan tunnustaa, että Koivuniemi bändeineen toimii kaltaiselleni hevimiehellekin. Orkesterissa soittaa loistavia muusikoita rumpali Anssi Nykäsestä lähtien.

Paulan jälkeen yökerhossa soitteli The Band Of  Brothers -niminen pumppu. Lainabiisejä toisensa perään heitellyt kokoonpano tuntui oikein ammatimaiselta. Yhtye vaikutti olevan hieman samantapainen kuin usein laivoilla esiintyvä Rock'n'Roll Sensation.

Kun on hummannut aamuun asti pitkin poikin laivaa, on aika luonnollista, että seuraavana päivänä on veto poissa. Painelin kumminkin melkein heti herättyäni baariin, jossa jo odottikin joukko tuttuja mukit kädessä. Eipä siinä ollut paljon muutakaan tehtävissä, sekaan vaan.

Gracen suosituin kuppila vaikuttaisi olevan 10. kannella sijaitseva rokkibaari. Perjantai-iltana esiintyneen trubaduuri Garyn olen nähnyt jollain laivalla aikaisemminkin. Yleensä brittitrubaduurit eivät ole genrensä parhaita käsittämättömän suppean musiikkitietämyksensä vuoksi, mutta tämä sälli veti ihan mukavaa settiä.

Seitinohuiden, tai henkilöstä riippuen lyijynraskaiden, päiväkännien jälkeen oli aika tutustua Gracen seisovaan pöytään. Se taisi olla samanlainen kuin muillakin Vikingin aluksilla, en ainakaan mitään eroa huomannut. Samalta maistui ja kattaus oli yhtä sekava kuin vaikka Amorellella.

Huomionarvoista on, että laivaruokailuissa kenelläkään ei ole pienintäkään hajua missä on jonojen kulkusuunta. Ja jos on, kaikki jonottavat samalla puolella pöytää, vaikka vastaavat ruuat ovat tyrkyllä toisellakin puolella pöytää! Näky on kuin suoraan Spede showsta.

Gracen tax free -kauppa on hillittömän kokoinen. Jopa eksymisen vaara on olemassa. Ainakin pitää hakea apua jos aikoo löytää jonkun tietyn tuotteen. Varmaan myyntikin on melkoinen, vaikka hinnat eivät mielestäni ole merkittävästi halvempia kuin Alkossakaan. Ehkä joku tarjous voikin olla sitä. Mutta kauppa kävi kuin siimaa.

Että sellainen postipurjehdus tällä kertaa. Ensi vuonna varmaan taas uudestaan.

Nina Ruissalon ruskassa

Lokakuun toisena viikonloppuna syysruska oli parhaimmillaan. Onneksi kelikin suosi valokuvaajaa.

Ehdin kuvata neljää erilaista settiä kolmen päivän aikana; Aurajokirannan ruskaa Yliopistonkadun alkupään ja Tuomaansillan väliltä, Extraterrestial Teaparty -orkesteria Ruissalossa, komeaa Tummamäen luontopolkua Vehmaalla ja sain vielä Ninan malliksi ruskakuviin.

Nina on mielestäni erittäin kuvauksellinen nainen ja kuin kotonaan kameran edessä.

Fotot otettiin Ruissalossa kahdessa eri paikassa. Kasvitieteellisen puutarhan mailla oli varsinainen väriloisto meneillään. Alkuillan aurinko sattui sopivasti pilkottamaan taivaalta.

Läheiseltä rannalta löytyi rekvisiitaksi sopiva patsas. Meren rannalle auringonlasku sopii aina.

Annan vuodet Logomossa 23.10.

Anna Eriksson esiintyi keskiviikkona 23. lokakuuta Turun Logomossa Annan vuodet -kiertueensa avauskonsertissa.

Sen piti olla aivan tavallinen keskiviikko. Ruokatauolla töissä huomasin, että eräs tuttava ilmoitteli netissä luopuvansa ylimääräisestä konserttilipustaan. Soitin hänelle välittömästi. Illalla olimme Logomon katsomossa seuraamassa Anna Erikssonin esitystä.

Olin nähnyt Annan elävänä kolme kertaa aikaisemmin. Ensimmäisen kerran se tapahtui Helsingissä keväällä 2000. Emma Gaalassa laulaja unohti välispiikissään tuoreen kappaleensa nimen, mutta muisti kuitenkin sanat sitä esittäessään.

Raumanmeren juhannuksessa 2004 Anna oli lavalla Yön keikan aikana. Olli Lindholmin kanssa he esittivät duettona muistaakseni kaksi kappaletta.

Down By The Laiturissa 2007 olin kuvausaitiossa parin kappaleen ajan.

Annan vuodet -kiertueen alkoi Logomosta. Soundit ja valot olivat viimeisen päälle. Tuskin koskaan olen ollut konserttitilassa, jossa ei kertaakaan vihlaise korvia tai ole mitään muutakaan häiriötekijää.

Laulajatar ei oikein itsekään tiennyt tarkkaan mitä kiertueella juhlistetaan. "On kulunut 18 vuotta kun aloitin laulajana. Oli silloin 18-vuotias, nyt olen 36", hän mietti kiertueen nimivalintaa.

Seurasin 18 vuotta sitten, kesällä 1995, Annan ensiesiintymistä televisiossa. Ohjelma oli nimeltään Kiitorata. Siinä esiteltiin uusia laulajakykyjä.

Tarkoituksenani oli bongata töllöstä turkulainen Pekka Rautiainen, joka tuolloin esiintyi taiteilijanimellä Pecca. Vuotta myöhemmin Pecca oli vaihtunut komealta kalskahtavaksi Juliukseksi. Tuolla nimellä hän teki yhden albumin ja lämmitteli Tina Turneria Helsingin Olympiastadionilla. Nykyään mies tunnetaan Trubaduuri PJ Rautiaisena.

Peccan esitystä television ääressä odotellessa ruutuun putkahti Anna Eriksson.

Syksyllä 1998 huomasin lyhytaikaiseksi jääneestä Miehen gloria -lehdestä eroottissävytteisen kuvasarjan Annasta. Hänellä olisi ollut, ja olisi yhä, loistava ura silläkin saralla. Parturin tuolissa tai hammaslääkärin vastaanotolla selatut naistenlehdet osoittavat, että aina kun Annasta on juttua, ovat artikkelin kuvat pääsääntöisesti erittäin hyviä ja miehen ottamia. Onpa kumma...

Minullakin oli kamera mukana Logomossa. En viitsinyt pahemmin sen kanssa sohia, koska tomera naisjärjestyksenvalvoja seisoi melkein takana. Käsittääkseni tilassa ei ainakaan virallisesti saanut kuvata, ei varsinkaan salamalla.

Annan Logomo-setti oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä erässä kuultiin hänen kovimmat hittinsä kuten Kun katsoit minuun, Juliet ja Joonatan, Lintu, Ilta yöhön kuljettaa ja Kaikista kasvoista. Ihmettelin kun neito latasi tunnetuimmat biisinsä heti alkuun, mutta jälkikäteen ajateltuna ratkaisu oli hieno ja rohkea veto.

Puolen tunnin väliajan jälkeen alkanut kakkososio käsitteli lähinnä englanninkielisen albumin Garden Of Loven ja viime vuonna ilmestyneen, kovasti ylistetyn Manan kappaleita. Nämä vieraammat laulut tuntuivat paljon mahtipontisemmilta kuin tutut iskelmävetoiset rallit.

Loppupuolelta konserttia mieleen jäivät Leonard Cohen -laina Hallelujah ja laulajan mukaan ruotsalaista alkuperää oleva Teit minusta sairaan. Viimeksi mainittu oli hieman turhan teatraalista minun makuuni. Eriksson eläytyi siihen kuin olisi ollut hetken toisessa ulottuvuudessa. Ehkä hän olikin.

Illan tähden äänenkäyttö oli läpi illan komeaa kuultavaa. Eipä ihme jos häntä arvostetaan hienona laulajana. Välispiikit olivat sopivan lyhyitä ja ilmeisen spontaanisti heitettyjä. Taustayhtye koostui alansa ammattilaisista. Tunnistin heistä tosin vain yhden; entisen Kingston Wall -rumpalin Sami Kuoppamäen.

Pitkä kuuma kesä -ohjelmasta mieleen jääneen Pet Shop Boys -coverin It's A Sin olisi halunnut kuulla. Mutta oikein hyvä näinkin. Hieno ehtoo, kannatti lähteä.

Haunisten allas 3.11.

Sunnuntain ulkoilukohteeksi valikoitui Haunisten allas Raisiossa.

Paikka on 1973 rakennettu 38 hehtaarin tekojärvi Raision Mahittulan kaupunginosassa. Järven rakensi Raisio-Naantalin vesilaitos ja allasta käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 asti.

Tekojärven rantaviiva on 3,5 kilometriä pitkä. Sen ympäri kiertää polkuja ja ulkoilureittejä. Tällä kertaa järvenkierto sai jäädä, mutta toki jonkun matkaa sen reunoilla tallusteltiin.

Raision kaupungilla ei ole yleistä uimarantaa. Sellaista on kaavailtu Haunisten altaalle, jos alue otetaan virkistyskäyttöön.

Epävirallista virkistykäyttöä siellä näyttää olleenkin, sillä nuotiojäännöksiä, olut- ja mehutölkkejä sekä muuta roskaa näkyy valtavat määrät. Kummallista, ettei edes sen vertaa viitsitä nähdä vaivaa, että jätteet kannettaisin pois. Jos kaljaa tuodaan paikalle, luulisi tölkit tyhjänä palautuvat takaisin autolle ja kierrätykseen.

Alue on muutenkin todella ruokottomassa kunnossa. Mikäli Raisio tästä virallisen virkistysalueensa haluaa, on hommia tehtävä paljon. Järkyttävän näköisellä parkkipaikallakin lojuu ties mitä jätettä vanhasta vessanpöntöstä alkaen tukki- ja risukasoihin.

Sastamalan reissu 26.10.

Viime lauantaina 26. lokakuuta totetutettiin jonkin aikaa vireillä ollut ajatus, jonka tarkoituksena oli käydä Vammalassa entisen työkaverimme Tepon luona ja samalla kierrellä ympäri Sastamalaa. Sateisena lauantaina matkaan lähtivät myös Sunttu Sundell ja MP Vanne.

Opin hieman tuntemaan Vammalan seutua parikymmentä vuotta sitten, jolloin vaikutin siellä suunnalla jonkin aikaa. Nykyään kaupunki on kuntaliitosten myötä yhdistynyt Mouhijärven ja Äetsän kuntien kanssa. Seudun nimi on nyt Sastamala. Se kuuluu Pirkanmaan maakuntaan.

Tepon ja hänen perheensä talo löytyi suhteellisen helposti Vammalan keskustan ulkopuolelta. Aikamme uutta asumusta katseltuamme lähdimme Sastamalan kiertoajelulle. Ensimmäinen kohde oli Marskin salonkivaunu, jota säilytetään valtatie valtatie 12 ja yhdystie 2495:n risteyksessä huoltoaseman pihalla.

Mannerheimin vaunu on harmi kyllä vain kesäisin auki, joten nyt oli tyytyminen katselunautintoon sateenvarjon alta.

Sastalamassa sijaitsevassa junavaunussa järjestettiin marskalkka Mannerheimin ja maassamme vierailleen Saksan valtakunnankanslerin Adolf Hitlerin tapaaminen kesäkuussa 1942. Paikalla oli myös muuta Suomen johtoa kuten presidentti Risto Ryti ja pääministeri Jukka Rangell. Vaunu oli tuolloin pysäköity Kaukopään tehtaiden ratapihalle Imatran lähelle.

Marskin vaunulta matka jatkui kohti Karkkua, Ellinvuoren lomakeskuksen lähistöllä sijaitseevaa Pirunvuorta. Olin kuullut paikasta pelkästään kehuja, joten se oli lähes välttämätöntä yhdistää tähän reissuun kelistä huolimatta.

Pirunvuorella on taiteilija Emil Danielssonin (1882-1967) rakennuttama taiteilija-ateljeelinna. Sekään ei tietenkään ollut tähän aikaan vuodesta auki. Rakennusmiehillä lienee ollut kova urakka kiviä nostellessa.

Alueella on uskottu asuvan itse Paholaisen. Niin on varmaan ollut helppo kuvitella, sillä polku ylös vuorelle ja on sananmukaisesti kivinen tie. Reitti kulkee pirunpellon keskellä. Sateella ei paljon viitsinyt varomattomia askelia ottaa, ettei olisi ykskaks yllättäen ollut vaakatasossa louhikossa.

Pirunvuorelta on komea näköala Rautavedelle. Nyt tosin sadeilma hankaloitti kovastikin kuikuilua alas järvelle. Näköalapaikan lähistöllä olevaan Pirunluolaan ei myöskään ollut asiaa liukkaan kallion takia. Eipä kai oikein muutenkaan, sillä "Sortumavaara" -kylttiä kannattaa totella.

Pirunvuoren luolan sanotaan olevan todella pitkä. Eräs varsinaissuomalainen asianharrastaja on kertomansa mukaan ryöminyt sitä pitkin jopa kymmeniä metrejä. Tarujen mukaan luola jatkuisi jopa Karkun kirkolle asti.

Keli ei ollut paras mahdollinen nähdä tällaista luonnonihmettä, mutta parempi näinkin kuin ei ollenkaan.

Karkun taajaman ja Karkun kirkon kautta huristelimme Sastamalan keskiaikaisen Pyhän Marian kirkon pihalle. Eipä ollut muista turisteista tietoakaan, joten tihkusteessa sai katsella ympäristöä täysin omassa rauhassa.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko tuhopoltettiin 21.9.1997. Ikkunasta sisälle päässyt nuorehko murtovaras teki elämänsä töppäyksen ja tuikkasi paikan palamaan täysin syyttä.

Ennen kuin syyllinen saatiin kiinni, velloi seudulla mitä kummallisempia teorioita palon syttymissyistä. Uskonnollisella seudulla syytettiin lopulta vaikka ketä ja mistä, jopa homojahtiin ryhdyttiin. Lopulta tekijä osoittautui tavalliseksi hörhöksi ilman minkäänlaista agendaa.

1500-luvun alussa rakennetun kirkon interiööri tuhoitui palossa kokonaan. Jälleenrakennustyöt aloitettiin lähes välittömästi. kirkko vihittiin uuteen käyttöön elokuussa 2003.

Kulttuuripitoinen Sastamala-kierros päättyi Vammalan keskustassa sijaitsevaan Walter's Pubiin. Olen viimeksi käynyt tuossa vuonna 1990 avatussa baarissa kesäkuussa 1994, jolloin olin kolmen kaverin kanssa matkalla Provinssirockiin Seinäjoelle.

Vammalan kaupoista ei aikoinaan saanut keskiolutta. Asiaa muisteli eräs tuolloin Provinssiin matkalla olleista hemmoista. Hän oli kävellyt elintarvikekauppaan tarkoituksenaan ladata ostoskori täyteen ohrapirtelöä, mutta moista litkua ei ollutkaan saatavilla.

Tietääkseni keskiolut vapautui Vammalassa vasta 90-luvun taitteessa, jolloin Walter's Pubikin on perustettu. Uskovaisella seudulla ei ilmeisesti kaljaa pahemmin oltu lipitetty, liekö tuo vieläkään mikään kauppojen sisäänvetotuote. Kun on tottunut näkemään kaljaa kaupassa koko ikänsä, tuntuu asia lähinnä merkilliseltä.

Sadekelistä huolimatta päivä oli onnistunut. Täytyy varmaan joskus aurinkoisella ilmalla lähteä uudestaan käymään ainakin Pirunvuorella.