Annan vuodet Logomossa 23.10.

Anna Eriksson esiintyi keskiviikkona 23. lokakuuta Turun Logomossa Annan vuodet -kiertueensa avauskonsertissa.

Sen piti olla aivan tavallinen keskiviikko. Ruokatauolla töissä huomasin, että eräs tuttava ilmoitteli netissä luopuvansa ylimääräisestä konserttilipustaan. Soitin hänelle välittömästi. Illalla olimme Logomon katsomossa seuraamassa Anna Erikssonin esitystä.

Olin nähnyt Annan elävänä kolme kertaa aikaisemmin. Ensimmäisen kerran se tapahtui Helsingissä keväällä 2000. Emma Gaalassa laulaja unohti välispiikissään tuoreen kappaleensa nimen, mutta muisti kuitenkin sanat sitä esittäessään.

Raumanmeren juhannuksessa 2004 Anna oli lavalla Yön keikan aikana. Olli Lindholmin kanssa he esittivät duettona muistaakseni kaksi kappaletta.

Down By The Laiturissa 2007 olin kuvausaitiossa parin kappaleen ajan.

Annan vuodet -kiertueen alkoi Logomosta. Soundit ja valot olivat viimeisen päälle. Tuskin koskaan olen ollut konserttitilassa, jossa ei kertaakaan vihlaise korvia tai ole mitään muutakaan häiriötekijää.

Laulajatar ei oikein itsekään tiennyt tarkkaan mitä kiertueella juhlistetaan. "On kulunut 18 vuotta kun aloitin laulajana. Oli silloin 18-vuotias, nyt olen 36", hän mietti kiertueen nimivalintaa.

Seurasin 18 vuotta sitten, kesällä 1995, Annan ensiesiintymistä televisiossa. Ohjelma oli nimeltään Kiitorata. Siinä esiteltiin uusia laulajakykyjä.

Tarkoituksenani oli bongata töllöstä turkulainen Pekka Rautiainen, joka tuolloin esiintyi taiteilijanimellä Pecca. Vuotta myöhemmin Pecca oli vaihtunut komealta kalskahtavaksi Juliukseksi. Tuolla nimellä hän teki yhden albumin ja lämmitteli Tina Turneria Helsingin Olympiastadionilla. Nykyään mies tunnetaan Trubaduuri PJ Rautiaisena.

Peccan esitystä television ääressä odotellessa ruutuun putkahti Anna Eriksson.

Syksyllä 1998 huomasin lyhytaikaiseksi jääneestä Miehen gloria -lehdestä eroottissävytteisen kuvasarjan Annasta. Hänellä olisi ollut, ja olisi yhä, loistava ura silläkin saralla. Parturin tuolissa tai hammaslääkärin vastaanotolla selatut naistenlehdet osoittavat, että aina kun Annasta on juttua, ovat artikkelin kuvat pääsääntöisesti erittäin hyviä ja miehen ottamia. Onpa kumma...

Minullakin oli kamera mukana Logomossa. En viitsinyt pahemmin sen kanssa sohia, koska tomera naisjärjestyksenvalvoja seisoi melkein takana. Käsittääkseni tilassa ei ainakaan virallisesti saanut kuvata, ei varsinkaan salamalla.

Annan Logomo-setti oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä erässä kuultiin hänen kovimmat hittinsä kuten Kun katsoit minuun, Juliet ja Joonatan, Lintu, Ilta yöhön kuljettaa ja Kaikista kasvoista. Ihmettelin kun neito latasi tunnetuimmat biisinsä heti alkuun, mutta jälkikäteen ajateltuna ratkaisu oli hieno ja rohkea veto.

Puolen tunnin väliajan jälkeen alkanut kakkososio käsitteli lähinnä englanninkielisen albumin Garden Of Loven ja viime vuonna ilmestyneen, kovasti ylistetyn Manan kappaleita. Nämä vieraammat laulut tuntuivat paljon mahtipontisemmilta kuin tutut iskelmävetoiset rallit.

Loppupuolelta konserttia mieleen jäivät Leonard Cohen -laina Hallelujah ja laulajan mukaan ruotsalaista alkuperää oleva Teit minusta sairaan. Viimeksi mainittu oli hieman turhan teatraalista minun makuuni. Eriksson eläytyi siihen kuin olisi ollut hetken toisessa ulottuvuudessa. Ehkä hän olikin.

Illan tähden äänenkäyttö oli läpi illan komeaa kuultavaa. Eipä ihme jos häntä arvostetaan hienona laulajana. Välispiikit olivat sopivan lyhyitä ja ilmeisen spontaanisti heitettyjä. Taustayhtye koostui alansa ammattilaisista. Tunnistin heistä tosin vain yhden; entisen Kingston Wall -rumpalin Sami Kuoppamäen.

Pitkä kuuma kesä -ohjelmasta mieleen jääneen Pet Shop Boys -coverin It's A Sin olisi halunnut kuulla. Mutta oikein hyvä näinkin. Hieno ehtoo, kannatti lähteä.