Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anssi Nykänen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anssi Nykänen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kari Riihimäen soololevy Seasons


Turkulaiskitaristi Kari Riihimäen ensimmäinen soololevy Seasons ilmestyi pari kuukautta sitten Bluelight Recordsin kautta.

Julkaisu on saatavana sekä cd- että lp-levyversiona. Jälkimmäinen formaatti lienee tekijälle itselleen rakkaampi, sillä tämäntyylistä musiikkia on perinteisesti totuttu kuuntelemaan juuri vinyylilevyltä.

Riihimäen edustamaa tyyliä on sanottu 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rokiksi, jota nykyään myös classic rockiksi kutsutaan. Cream, Wishbone Ash, Led Zeppelin ja muutama muu aikakauden nimi on nostettu esiin levyn yhteydessä.

Opin tuntemaan 1969 syntyneen Riihimäen 90-luvun alkupuolella. Tuolloin hän soitti Wardance -nimisessä turkulaiskokoonpanossa. Yhtye oli sikäli pahassa saumassa, että sen edustama melodinen heavy rock ei ollut lainkaan muotia noihin aikoihin. Päivän nimet olivat Pearl Jamin, Nirvanan ja Soundgardenin tapaiset ruutupaitabändit Seattlesta.

Rumpuja bändissä soitti entinen Ironcross-kannuttaja Jimmy Hammer alias Jimbo Mäkeläinen. Koskettimia paineli Matti Fredriksson, jonka taannoin huomasin vaikuttaneen pitkään Yölintu-orkesterissa.

Wardance oli valitettavasti täysin väärässä ajassa, vaikka musiikillisesti yhtye oli näin jälkikäteenkin ajateltuna todella kova. Kuvasin videolle pari heidän keikkaansa. Niitä tuli hiljattain katseltuakin.

Riihimäen hevitaustaa vasten levyltä kuuluu yllättävän vähän miehen muinaiset vaikutteet. Ehkä pari levyä tehnyt rock- ja bluesyhtye Doggtown oli hänen urallaan niin merkittävä etappi, että osapuilleen sama linja jatkuu yhä.

Seasonsia tehtiin parisen vuotta porilaisstudiossa. Mukana on kovatasoisia muusikoita. Nykyään ainakin Paula Koivuniemen bändissä vaikuttavat rumpali Anssi Nykänen ja basisti Harri Rantanen ovat arvostettuja heppuja. Koskettimia soittaa Tuomo Vähä-Pesola, joka on myös tuottanut levyn.

Mielenkiintoinen jippo on useiden vokalistien käyttäminen levyllä. Äänessä ovat entinen Garbo -mies Esa Eloranta, Wardancessakin laulanut nykyinen trubaduuri PJ Rautiainen, 70-luvulla Kaamoksessa vaikuttanut ja 80-luvulla megatähdeksi Bogart Co:n riveissä kohonnut, paremmin rumpalina tunnettu Johnny Gustafsson sekä ainakin minulle vieraammat Tumppi Niemelä, Jukka Lamminen ja Pasi Laihonen.

Vaikka Seasons on kitaristin soololevy, on se mielestäni samalla selkeä bändilevy. Riihimäki ei revittele sooloja otsasuonet pullistuen, eikä kitara ole muutenkaan niin paljon esillä kuin vaikka kantta katsoessa voisi kuvitella.

Tämä levy ei ehkä soi soittolistaradioissa kovinkaan tiuhaan, mutta alan harrastajille se lienee varma nakki.




lauantai 9. marraskuuta 2013

Kun kuuntelin Tomppaa Itämeren aalloilla

Perinteinen postipurjehdus tehtiin viime viikonloppuna uudenkarhealla Viking Gracella.  Mukana oli yli kolme sataa PAU:n jäsentä.

Tutustuin viime keväänä Viking Linen uuteen lippulaivaan piknikristeilyn paluumatkalla. Siinä ei ehtinyt nähdä juuri mitään. Loppujen lopuksi ei nytkään edes täysmittaisella 23 tunnin Turku-Tukholma-Turku -risteilyllä. Aika kun tuntui suorastaan lentävän.

Gracen aloittaessa risteilyt kohistiin joka puolella, ettei iltalähdöillä myydä viikonloppuisin tax free -kaupassa viinaa. Syynä se, että raha virtaisi nopeammin laivan ravintoloihin, eivätkä ihmiset juopottelisi aluksi hyteissään. Kuulemma terminaalissa suoritetaan tarkastus piilopullojen löytämiseksi.

Sääntö on yhä voimassa. Siksi minäkin salakuljetin laivaan oman pullon. Tungin sen kesäfestivaalityyppisti vyön alle jemmaan. Täysin naurettavaa touhua, mutta minkäs teet.

En kuitenkaan nähnyt ketään ratsattavan laivaan mennessä. Olin tosin melkein varma, että seurueestamme pysäytetään vähintään pari henkilöä. Ilmeisesti resurssit eivät riitä moiseen pelleilyyn, vaikka uho laivayhtiön taholta olikin kova.

Paatti lähti Turusta kello 20:45. Kauhealla kiireellä vedimme hytissä pari vodkapaukkua, jahka olin ensin metsästänyt lantrinkia. Se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä.

Pitkän hyttikäytävän neljästä juoma-automaatista toimi peräti yksi. Sitäkään ei kukaan osannut käyttää, joten reipas rouva Paraisilta haki henkilökunnan apuun. Kaveri ihme kyllä myönsi, että on heikko suoritus laivayhtiöltä, kun automaateista kolme neljästä on rikki.


Seuraavaksi painelimme yhteisseminaariin, jossa pyöri vaihtelevia arvioita saanut joulunäytelmä. Grace-viikonlopun tähtiartisti Paula Koivuniemi pyörähti hänkin salin etuosassa kummastelemassa venäläistä Pakkasukkoa, supisuomalaista Joulupukkia ja muita satuhahmoja.


Loppuehtoo- ja yö kuluikin laivan baareissa heiluessa ja lukemattomiin hytteihin tutustuessa.

Muistaakseni Gracella on jopa kolmetoista erilaista hyttivaihtoehtoa suurista lukaaleista 5,5 neliön piccolohytiin. Taisin sellaisessakin vierailla jossain vaiheessa yötä. Muistikuvani kopista on, että kun halusin sieltä ulos, piti isännän väistää. Se tosin saattoi johtua muustakin kuin tilanpuutteesta.

Gracen hyttejä kehuttiin viime talvena oikein urakalla. En huomannut suurta eroa muihin Vikingin paatteihin nähden. Uutuudenviehätys varmasti teki vaikutuksen, kun mitään ihmeempää niissä ei ole.


Paula Koivuniemen keikka Gracen isossa ravintolasalissa oli loistava. Näin hänet kesällä kaksi kertaa keikalla, Karjurockissa Lokalahdella ja viikkoa myöhemmin Down By The Laiturissa Turussa.

Paula veti Gracen lavalla tunneituimpia biisejään. Mieleen jäivät eritoten alunperin italialainen sävelmä Sata kesää tuhat yötä, Kun kuuntelen Tomppaa ja Sielun veljet -laina Peltirumpu.

Keikoilla soittamiensa rokkibiisien takia Koivuniemi on nykyään jonkinlaista iskelmän ja rockin crossoveria. Lähes kaikki tuttuni tykkäävät hänestä ainakin keikkojen perusteella; oli kyse sitten tanssijampasta tai rokkihemmosta.

Ainakaan minulle ei tee tiukkaakaan tunnustaa, että Koivuniemi bändeineen toimii kaltaiselleni hevimiehellekin. Orkesterissa soittaa loistavia muusikoita rumpali Anssi Nykäsestä lähtien.


Paulan jälkeen yökerhossa soitteli The Band Of  Brothers -niminen pumppu. Lainabiisejä toisensa perään heitellyt kokoonpano tuntui oikein ammatimaiselta. Yhtye vaikutti olevan hieman samantapainen kuin usein laivoilla esiintyvä Rock'n'Roll Sensation.


Kun on hummannut aamuun asti pitkin poikin laivaa, on aika luonnollista, että seuraavana päivänä on veto poissa. Painelin kumminkin melkein heti herättyäni baariin, jossa jo odottikin joukko tuttuja mukit kädessä. Eipä siinä ollut paljon muutakaan tehtävissä, sekaan vaan.

Gracen suosituin kuppila vaikuttaisi olevan 10. kannella sijaitseva rokkibaari. Perjantai-iltana esiintyneen trubaduuri Garyn olen nähnyt jollain laivalla aikaisemminkin. Yleensä brittitrubaduurit eivät ole genrensä parhaita käsittämättömän suppean musiikkitietämyksensä vuoksi, mutta tämä sälli veti ihan mukavaa settiä.


Seitinohuiden, tai henkilöstä riippuen lyijynraskaiden, päiväkännien jälkeen oli aika tutustua Gracen seisovaan pöytään. Se taisi olla samanlainen kuin muillakin Vikingin aluksilla, en ainakaan mitään eroa huomannut. Samalta maistui ja kattaus oli yhtä sekava kuin vaikka Amorellella.

Huomionarvoista on, että laivaruokailuissa kenelläkään ei ole pienintäkään hajua missä on jonojen kulkusuunta. Ja jos on, kaikki jonottavat samalla puolella pöytää, vaikka vastaavat ruuat ovat tyrkyllä toisellakin puolella pöytää! Näky on kuin suoraan Spede showsta.

Gracen tax free -kauppa on hillittömän kokoinen. Jopa eksymisen vaara on olemassa. Ainakin pitää hakea apua jos aikoo löytää jonkun tietyn tuotteen. Varmaan myyntikin on melkoinen, vaikka hinnat eivät mielestäni ole merkittävästi halvempia kuin Alkossakaan. Ehkä joku tarjous voikin olla sitä. Mutta kauppa kävi kuin siimaa.

Että sellainen postipurjehdus tällä kertaa. Ensi vuonna varmaan taas uudestaan.







lauantai 17. syyskuuta 2011

Päivän levy - Kirka: The Spell

"The Spell on Kirkan vuonna 1987 julkaistu albumi. Samoin, kuin edeltäjänsä R.O.C.K., The Spell edustaa tyylillisesti hard rockia. The Spell on kuitenkin musiikillisesti jonkin verran R.O.C.K.-albumia raskaampi, rockhenkisyys on huomattavasti vähentynyt, musiikki muistuttaa paikoitellen heavy metalia ja siinä kuuluu lieviä vaikutteita jopa power metallista." (Wikipedia)



Oho, vaikutteita jopa power metallista! Kirka (22.9.1950 - 31.1.2007) muusikkoineen oli suorastaan profetiaalinen, sillä power metal tuli vasta 90-luvulla tunnetuksi. 80-luvulla esimerkiksi Venom ilmoitti soittavansa power metallia, eikä suinkaan black metallia, jonka esi-isäksi yhtye 90-luvulla nostettiin. No, Wikipediankin takana ovat vain ihmiset.

Kirkan toinen hard rock -albumi on  selvästi edeltäjäänsä parempi. 1986 ilmestynyt R.O.C.K. sai paljon huomiota silloisessa lehdistössä. Vuosikaudet iskelmiä laulanut Kirka siirtyi yhtäkkiä rokkariksi, vielä jopa hevariksi. Itse näin Kirkan vuotta - paria aiemmin vetämässä televisiossa Rainbowin Long Live Rock'n'Rollia, enkä sikäli yllättynyt siirrosta. Hienosti kulki.
  1. You Put the Spell on Me – 05:33 (säv. Kassu Halonen, Kisu Jernström, san. Halonen)
  2. I Don't Wanna Fight – 05:07 (säv. Halonen, Jernström, san. Jernström)
  3. Oneday – 04:37 (säv. Halonen, san. Edu Kettunen)
  4. Under the Pressure of Your Love – 05:21 (säv. Halonen, san. Jernström)
  5. Fly Away – 04:55 (säv. Halonen, Jernström, san. Jernström)
  6. No Return – 04:47 (säv. Halonen, Jernström, san. Jernström)
  7. Don't Steal My Heart – 05:55 (säv. Halonen, san. Esa Kaartamo)
  8. I'm Sailing Away – 05:19 (säv. Halonen, Jernström, san. Jernström)
The Spell on aikuis- ja hard rockin sekoitusta. Vaatimattomalla kahdeksan kappaleen mitallaan sen on toimiva yksikkö, jossa ei pahemmin heikkoja lenkkejä ole. I'm Sailing Away on albumin mitäänsanomattomin biisi, eikä Oneday sekään ole kovin kaksinen. Loput kuusi kappaletta sen sijaan puolustavat paikkaansa hyvin.



Levyn hittiä You Put The Spell On Me haukuttiin aikoinaan Europen The Final Countdown -kopioksi. Biiseissä on toki samaa meininkiä, mutta mistään kopioimisesta on turha puhua. Säveltäjät Kisu Jernström ja Kassu Halonen todennäköisesti haistoivat hyvän hittikaavan, joten miksi jättää sellainen käyttämättä. Yhtä lailla joku Pet Shop Boysin It's A Sin noudattelee tuota samaa kaavaa.



  • Äänitys ja miksaus: Jari Laasanen, MTV-studiot, Helsinki 1987
  • Tuottaja: Kassu Halonen ja Kristian Jernström
  • Valokuvat: Erik Uddström, J. K. Juntunen

The Spellin suurin munaus on rumpalin puuttuminen. Konerummuilla korvattu ihminen ei ole muuta kuin halpamainen ratkaisu. Ilmeisesti studiomuusikoitten eliittiin kuulunut Miri Miettinen oli kiireinen Gringos Locosin kanssa, eikä Anssi Nykänen tainnut olla kysytty mies vielä tuohon aikaan. Kitaristit Juha Björninen ja Jarmo Nikku revittelevät sen verran kuin tällaiseen kevytheviin sopiikin.

Kirkan "heviura" jäi lopulta vain kahden levyn mittaiseksi. 1988 mies siirtyi jälleen iskelmän pariin. Lehdistä saimme lukea, ettei rokin laulaminen ollut suurperheen päälle taloudellisesti kannattavaa. Samalla Kirka osui kultasuoneen, koska Surun pyyhit silmistäni -kiekko ylsi huimiin myyntilukuihin ja miehen ura lähti raketin lailla nousuun.

The Spellin hienoimpiin kappaleisiin kuuluva Under The Pressure Of Your Love löytyy suomeksi laulettuna Surun pyyhit silmistäini -levyltä. En ole kuullut sen kuin kerran, enkä muista tai tiedä biisin suomalaista nimeä, mutta se lienee nimeltään Sain elämältä minkä hain.




Näin Kirkan pari kertaa lavalla. Tuurin Miljoonarockissa 2005 Kirka esitti rokkisetin, johon sisältyi monia hänen 80-luvun hard rock-kappaleita ja lukuisia coverbiisejä. Miljoonarockin pääesiintyjänä oli Deep Purple. Eräiden tietojen mukaan Kirkaa olisi joskus jopa pyydetty Purplen laulajaksi, mutta väitteellä ei ole kunnollista todellisuuspohjaa. Jos näin sattuisikin olemaan, ajankohta lienee ollut 80- ja 90-luvun taite, jolloin Ian Gillan sai potkut bändistä ja hänet korvasi Joe Lynn Turner.

Samaisessa Miljoonarockissa vaihdoin pari sanaa Kirkan kanssa. Kehuin keikkaa, blogini aiheena olevaa levyä ja R.O.C.K. -albumia. Se jäikin ainoaksi kerraksi kun hänen kanssaan juttelin.