Näytetään tekstit, joissa on tunniste kitaristi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kitaristi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kari Riihimäen soololevy Seasons


Turkulaiskitaristi Kari Riihimäen ensimmäinen soololevy Seasons ilmestyi pari kuukautta sitten Bluelight Recordsin kautta.

Julkaisu on saatavana sekä cd- että lp-levyversiona. Jälkimmäinen formaatti lienee tekijälle itselleen rakkaampi, sillä tämäntyylistä musiikkia on perinteisesti totuttu kuuntelemaan juuri vinyylilevyltä.

Riihimäen edustamaa tyyliä on sanottu 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rokiksi, jota nykyään myös classic rockiksi kutsutaan. Cream, Wishbone Ash, Led Zeppelin ja muutama muu aikakauden nimi on nostettu esiin levyn yhteydessä.

Opin tuntemaan 1969 syntyneen Riihimäen 90-luvun alkupuolella. Tuolloin hän soitti Wardance -nimisessä turkulaiskokoonpanossa. Yhtye oli sikäli pahassa saumassa, että sen edustama melodinen heavy rock ei ollut lainkaan muotia noihin aikoihin. Päivän nimet olivat Pearl Jamin, Nirvanan ja Soundgardenin tapaiset ruutupaitabändit Seattlesta.

Rumpuja bändissä soitti entinen Ironcross-kannuttaja Jimmy Hammer alias Jimbo Mäkeläinen. Koskettimia paineli Matti Fredriksson, jonka taannoin huomasin vaikuttaneen pitkään Yölintu-orkesterissa.

Wardance oli valitettavasti täysin väärässä ajassa, vaikka musiikillisesti yhtye oli näin jälkikäteenkin ajateltuna todella kova. Kuvasin videolle pari heidän keikkaansa. Niitä tuli hiljattain katseltuakin.

Riihimäen hevitaustaa vasten levyltä kuuluu yllättävän vähän miehen muinaiset vaikutteet. Ehkä pari levyä tehnyt rock- ja bluesyhtye Doggtown oli hänen urallaan niin merkittävä etappi, että osapuilleen sama linja jatkuu yhä.

Seasonsia tehtiin parisen vuotta porilaisstudiossa. Mukana on kovatasoisia muusikoita. Nykyään ainakin Paula Koivuniemen bändissä vaikuttavat rumpali Anssi Nykänen ja basisti Harri Rantanen ovat arvostettuja heppuja. Koskettimia soittaa Tuomo Vähä-Pesola, joka on myös tuottanut levyn.

Mielenkiintoinen jippo on useiden vokalistien käyttäminen levyllä. Äänessä ovat entinen Garbo -mies Esa Eloranta, Wardancessakin laulanut nykyinen trubaduuri PJ Rautiainen, 70-luvulla Kaamoksessa vaikuttanut ja 80-luvulla megatähdeksi Bogart Co:n riveissä kohonnut, paremmin rumpalina tunnettu Johnny Gustafsson sekä ainakin minulle vieraammat Tumppi Niemelä, Jukka Lamminen ja Pasi Laihonen.

Vaikka Seasons on kitaristin soololevy, on se mielestäni samalla selkeä bändilevy. Riihimäki ei revittele sooloja otsasuonet pullistuen, eikä kitara ole muutenkaan niin paljon esillä kuin vaikka kantta katsoessa voisi kuvitella.

Tämä levy ei ehkä soi soittolistaradioissa kovinkaan tiuhaan, mutta alan harrastajille se lienee varma nakki.




torstai 3. lokakuuta 2013

Jason Becker: yhä elossa

YLE Teemalta tuli viime sunnuntaina kiinnostava dokumentti entisestä kalifornialaiskitaristista Jason Beckeristä.


Jason Becker: yhä elossa -niminen ohjelma sai monet tuttavapiiristäni television ääreen. Harva heistä on Beckerin musiikkia kuunnellut, mutta 80-luvulla hevimusiikin parissa aloittaneet muistanevat ainakin kaverin nimen.

Itselläni ei ole koskaan ollut Beckerin levyjä. Ellen aivan väärin muista, jossain vaiheessa 80-luvun loppua omistin tosin c-kasetin, johon oli nauhoitettu Beckerin ja Marty Friedmanin muodostaman kitaraduon Cacophonyn lp.

Turun Hansakorttelin Mega Epes -myymälän alelaareissa oli yhteen aikaan valtavat määrät Beckerin soololevy Perpetual Burnia. Taisi Cacophonytkin päätyä sinne, mutta enpä tullut ostaneeksi.


Becker ehti myös soittaa David Lee Rothin bändissä 1990 levyllä A Little Ain't Enough, mutta kiertueelle lähtöä kitaristin terveys ei sallinut.

Dokumentissa kerrotaan Beckerin musiikkiuran syntyvaiheista. Tuota ennen on ehditty kelata lapsuusvuodet vanhojen kaita- ja videofilmien avustuksella. Haastateltavina ovat kitaristin vanhemmat ja isoveli. Myöhemmin kuviin tulevat muusikkiystävät kuten Marty Friedman.

Ohjelma etenee siten, että Beckerin taitoja muistellaan ihaillen. Kaverista puhutaan pelkästään imperfektissä. Katsoja saa vaikutelman, että hän on kuollut aikoja sitten. Vasta dokumentin loppupuolella näytetään Becker nykytilassaan - liikuteltavassa vuoteessa makaava mies, jonka silmät liikkuvat kuin hedelmäpeli ja kasvolihakset kääntyvät jonkinlaiseen virneeseen, mutta muuten hän on täysin halvaantunut.

Beckerin tila johtuu ALS-taudista, johon hän sairastui 90-luvun taitteessa. Elinaikaa luvattiin viisi vuotta. Yli 20 vuotta on kulunut ja mies on vieläkin elossa.


Heinäkuussa 1969 syntynyt Jason Becker kommunikoi nykyään isänsä keksimällä erikoisella menetelmällä. Hän luo katseensa tauluun, jossa on kirjaimia ja muodostaa sanoja sitä kautta. Isä tulkitsee nämä lauseiksi. Menetelmä kuulostaa vaivalloiselta, mutta homma tuntuu sujuvan. Onpa Becker antanut suomalaiselle Rytmi -lehdellekin haastattelun tällä menetelmällä.

Jason Becker tekee yhä musiikkiakin, vaikka asian luulisi olevan silkka mahdottomuus. Hän siis säveltää silmiensä kautta avustajan ja tietokoneen avulla. Kaikki on näköjään mahdollista.








lauantai 24. marraskuuta 2012

Juurineuvos Tepa Lukkarinen

Viime keväänä kysyin tuttavaltani Sjöblomin Mikalta, jos hän voisi polttaa muutaman vhs-kasetin sisällön dvd:lle. Samalla vaivalla pari valittua pätkää voisi ladata Youtube -palveluunkin. Mika tekikin hyvää työtä. Youtube-videoita on laskurista päätellen myös jonkun verran löydetty ja katseltu.

Yksi näistä vhs:ltä siirretyistä videoista on nimeltään Juurineuvos Tepa Lukkarinen. Nimi saattaa herätää kummastusta monissa, mutta selontekoni aiheesta varmaan auttaa.

Olin 90-luvun lopulla Tornion mediakoulussa. Juurineuvos Tepa Lukkarinen on koulun oppilastyö vuodelta 1999. Muistaakseni se tehtiin heti alkuvuonna.


Tepa Lukkarinen

En tarkkaan enää muista minka kurssin tuotos leffa oli, liekö kyseessä ollut peräti dokumenttielokuvakurssi. Työryhmässä oli viisi jäsentä. Kuvaaja, äänittäjä ja ketä nyt sitten olikaan. Itse toimin ohjaajana.

Alunperin ideanani oli tehdä juttu torniolaisesta levykauppiaasta. Hän ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle, mutta ehdotti kemiläistä kitarakaupanpitäjää Tepa Lukkarista. Tepalla oli samalla myös muusikonura. Musiikkihommia hän tekee tietääkseni vieläkin.

Dokumenttiehdotus meni heti Lukkariselle läpi. Mies osoittautui varsin sanavalmiiksi kaveriksi, joka ei todellakaan ujostellut olla kameran edessä. Hänen kitarakaupassaan Kemin keskustassa kuvasimme suurimman osan haastatteluista.

Tepan soittoa kävimme tallentamassa kemiläisessä Outo Orava -baarissa. Hän oli siellä keikalla Pigmill -bändin kanssa. Orkesterissa soitti entisiä Loputkin loat -jäseniä. Musiikki oli jotakuinkin ZZ Top- ja Status Quo -tyyppistä juuri- ja southern rockia. Juurimusiikista leffan nimikin sitten tuli. Sen keksi kuvaaja Jussi Saari.


De Soto. Tepa Lukkarinen keskellä.

Jälkikäteen ajateltuna dokumentti Lukkarisesta olisi voinut olla paljon pitempikin. Miehen tarinointi oli sen verran mielenkiintoista ja sujuvaa, että pituutta olisi saanut tulla lisääkin.

En osallistunut leffan leikkaukseen muistaakseni mitenkään. Työryhmän kesken tuli näkemyseroja. Annoin leikkaajille vapaat kädet tehdä mitä lystäävät. No, myöhäistä rutistaa kun on paskat housuissa, sanoi entinen poika.

Elokuvan saamasta palautteesta muistan ainakin tapauksen, jossa turkulainen kaverini vertasi sitä Studio Julmahuvin tuotoksiin. Juurineuvos olisi kuulemma voinut olla fiktiivinen dokumentti, "sillä eihän tuollaisia kavereita oikeasti ole", totesi hän negatiiviseen sävyyn.

Jokainen voi muodostaa asiasta oman käsityksensä katsomalla elokuvan alla olevasta linkistä.