Hassisen kirpputorilla Turussa tulee piipahdettua aina silloin tällöin. Siellä on erillinen huone lp-levyille ja kirppiksellä on muutenkin mukava kierrellä. Hassisen tapauksessa bonusta on myös upea kassaneiti Piia, jonka oikein toivoo olevan työvuorossa.
Viime kerralla Hassiselta tarttuivat mukaan Kississä ennen vanhaan rumpaloineen Peter Crissin soolo-lp vuodelta 1978 seitsemän euron hintaan sekä käyttämätön Deep Purplen tupla-cd-kokoelma More Hits - The Best Of Deep Purple huimalla 2,90 euron hintalapulla varustettuna.
Purplen levy on ilmeisesti sisarjulkaisu vuonna 1998 ilmestyneelle 30: Very Best Of Deep Purple -kokoelmalle. Se on varsin asiallinen kooste, vaikka bändin 70-luvun viimeiseksi jääneelta ja käsittämättömän aliarvostetulta levyltä Come Taste The Band onkin mukana vain yksi biisi (YouKeep On Moving).
Yhtään sen paremmaksi ei pistä More Hits - The Best Of Deep Purplekaan. Come Taste The Bandia edustaa vain Lady Luck. Muilta David Coverdalen laulamilta Purple-levyiltä mukana on kaksi kappaletta Burnilta (-74) (Sail Away, Might Just Take Your Life) ja Stormbringeriltä (-74) LadyDouble Dealer, Hold On sekä The Gypsy.
Ilmeisesti kokoelman tekijä on ollut joko kännissä tai perin tietämätön, sillä mukaan on ängetty niinkin heppoisia biisejä kuin Strangeways (levyltä House Of Blue Light -87) ja bändin 80-luvun hienolta paluulevyltä Perfect Strangers (-84) sen ehkä heikoimmat raidat Nodody's Home ja AGypsy's Kiss.
Purple-kitaristi Ritchie Blackmoren Rainbowissa 80-luvun alussa maineensa luonut laulaja Joe LynnTurner oli pari vuotta Purplenkin keulilla. Yhteistyön hedelmäksi muodostui varsin mainio albumi Slaves And Masters (-90). More Hits - The Best Of Deep Purplelle on poimittu levyltä vain King Of Dreams, vaikka potentiaalia olisi ollut paljon enemmän.
Ykköskiekko sisältää enemmän klassista Purplea. Neljä ensimmäistä kappaletta ovat peräisin bändin 60-luvun lopulla ilmestyneiltä levyiltä, joissa laulajana oli Rod Ewans. Yhtyeen tyyli oli tuolloin vielä pahasti haussa, eikä Purple pahemmin poikennut muista vuosikymmenen bändeistä.
Hevirokki tuli mukaan vuonna 1970 julkaistun In Rock -albumin myötä. Levyllä kiljui Ian Gillan ja yhtye ponnahti suursuosioon. In Rockilta kuullaankin kolme rallia. Yhtyeen alkuaikojen huonoimmaksi levyksi rankkaamani Who Do We Think We Are (-73) on sekin mukana kolmella raidalla.
Viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen en ole enää oikein jaksanut paneutua Purplen uusiin tuotoksiin. Ajanjaksolla on ilmestynyt kuusi studioalbumia. Jos aikoinaan hieno ja uraauurtava orkesteri kehtaa panna levynkanteen kuvan banaaninlastaajista (Bananas -03), ei minun tarvitse sitä kuunnella.
Brittiläinen laulaja Graham Bonnet (s. 23. joulukuuta1947, Skegness, Lincolnshire, Englanti) kiertää Suomea maaliskuussa. Taustabändissä on suomalaisia muusikoita, jotka ovat tuttuja mm. Hanoi Rocksin, Yön ja Popedan riveistä. Suunnilleen samalla kokoonpanolla Bonnet on kierrellyt Suomea muutamaan otteeseen aiemminkin 2000-luvulla.
Bonnet taustabändeineen on aiemmilla kerroilla esittänyt biisejä miehen uran varrelta. Sama linja jatkunee nytkin. Rainbow, Michael Schenker Group ja Alcatrazz ovat tunnetuimpia yhtyeitä, joissa Bonnetin laulua on kuultu. Lisäksi hän on tehnyt muutaman soololevyn, joista tunnetuin on 1981 ilmestynyt Line-Up. Sen suurin hitti oli Night Games.
Graham Bonnet tuli tunnetuksi 1979 hard rock -yhtye Rainbowin lyhythiuksisena vokalistina, mutta ehti jo 60-luvun lopulla olla listakärjessä The Marblesin laulajana. Marblesin hitin Only One Woman levytti suomeksi Kirka. Viimeiseen mieheen lienee tuttu lähes kaikille.
Bonnetin paras levy on mielestäni Rainbowin Down The Earth (-79). Levyllä ei ole ainuttakaan heikkoa raitaa, ja mies laulaa kuin enkeli. Sääli, että kokoonpano jäi vain yhden albumin mittaiseksi. Seuraavalla Difficult To Cure -kiekolla Rainbowin keulilla lauloi Joe Lynn Turner. Turner on myös ollut kahdella kiertueella Bonnetin mukana Suomessa muutama vuosi sitten.
Down To Earthilla oli isoja hittejä, joista All Night Longin lisäksi tunnetuin on Since You've Been Gone.
Vaikka Graham Bonnet alkaa olla jo eläkeiässä, kulkee miehen ääni vielä kohtuullisen hyvin. Oheisessa pätkässä hän on Tavastian lavalla Helsingissä kesäkuussa 2008. Kappale on Rainbowin Rising -levyn (-76) Stargazer, jonka alunperin lauloin Ronnie James Dio.
Olin todistamassa saman kiertueen Turun keikkaa. Valitettavasti tuleva maaliskuun kiertue ei näytä ulottuvan Turkuun.
"The Spell on Kirkan vuonna 1987 julkaistu albumi. Samoin, kuin edeltäjänsä R.O.C.K., The Spell edustaa tyylillisesti hard rockia. The Spell on kuitenkin musiikillisesti jonkin verran R.O.C.K.-albumia raskaampi, rockhenkisyys on huomattavasti vähentynyt, musiikki muistuttaa paikoitellen heavy metalia ja siinä kuuluu lieviä vaikutteita jopa power metallista." (Wikipedia)
Oho, vaikutteita jopa power metallista! Kirka (22.9.1950 - 31.1.2007) muusikkoineen oli suorastaan profetiaalinen, sillä power metal tuli vasta 90-luvulla tunnetuksi. 80-luvulla esimerkiksi Venom ilmoitti soittavansa power metallia, eikä suinkaan black metallia, jonka esi-isäksi yhtye 90-luvulla nostettiin. No, Wikipediankin takana ovat vain ihmiset.
Kirkan toinen hard rock -albumi on selvästi edeltäjäänsä parempi. 1986 ilmestynyt R.O.C.K. sai paljon huomiota silloisessa lehdistössä. Vuosikaudet iskelmiä laulanut Kirka siirtyi yhtäkkiä rokkariksi, vielä jopa hevariksi. Itse näin Kirkan vuotta - paria aiemmin vetämässä televisiossa Rainbowin Long Live Rock'n'Rollia, enkä sikäli yllättynyt siirrosta. Hienosti kulki.
The Spell on aikuis- ja hard rockin sekoitusta. Vaatimattomalla kahdeksan kappaleen mitallaan sen on toimiva yksikkö, jossa ei pahemmin heikkoja lenkkejä ole. I'm Sailing Away on albumin mitäänsanomattomin biisi, eikä Oneday sekään ole kovin kaksinen. Loput kuusi kappaletta sen sijaan puolustavat paikkaansa hyvin.
Levyn hittiä You Put The Spell On Me haukuttiin aikoinaan Europen The Final Countdown -kopioksi. Biiseissä on toki samaa meininkiä, mutta mistään kopioimisesta on turha puhua. Säveltäjät Kisu Jernström ja Kassu Halonen todennäköisesti haistoivat hyvän hittikaavan, joten miksi jättää sellainen käyttämättä. Yhtä lailla joku Pet Shop Boysin It's A Sin noudattelee tuota samaa kaavaa.
Jari Laasanen: sekvensseri, syntetisaattoriohjelmointi
Äänitys ja miksaus: Jari Laasanen, MTV-studiot, Helsinki1987
Tuottaja: Kassu Halonen ja Kristian Jernström
Valokuvat: Erik Uddström, J. K. Juntunen
The Spellin suurin munaus on rumpalin puuttuminen. Konerummuilla korvattu ihminen ei ole muuta kuin halpamainen ratkaisu. Ilmeisesti studiomuusikoitten eliittiin kuulunut Miri Miettinen oli kiireinen Gringos Locosin kanssa, eikä Anssi Nykänen tainnut olla kysytty mies vielä tuohon aikaan. Kitaristit Juha Björninen ja Jarmo Nikku revittelevät sen verran kuin tällaiseen kevytheviin sopiikin.
Kirkan "heviura" jäi lopulta vain kahden levyn mittaiseksi. 1988 mies siirtyi jälleen iskelmän pariin. Lehdistä saimme lukea, ettei rokin laulaminen ollut suurperheen päälle taloudellisesti kannattavaa. Samalla Kirka osui kultasuoneen, koska Surun pyyhit silmistäni -kiekko ylsi huimiin myyntilukuihin ja miehen ura lähti raketin lailla nousuun.
The Spellin hienoimpiin kappaleisiin kuuluva Under The Pressure Of Your Love löytyy suomeksi laulettuna Surun pyyhit silmistäini -levyltä. En ole kuullut sen kuin kerran, enkä muista tai tiedä biisin suomalaista nimeä, mutta se lienee nimeltään Sain elämältä minkä hain.
Näin Kirkan pari kertaa lavalla. Tuurin Miljoonarockissa 2005 Kirka esitti rokkisetin, johon sisältyi monia hänen 80-luvun hard rock-kappaleita ja lukuisia coverbiisejä. Miljoonarockin pääesiintyjänä oli Deep Purple. Eräiden tietojen mukaan Kirkaa olisi joskus jopa pyydetty Purplen laulajaksi, mutta väitteellä ei ole kunnollista todellisuuspohjaa. Jos näin sattuisikin olemaan, ajankohta lienee ollut 80- ja 90-luvun taite, jolloin Ian Gillan sai potkut bändistä ja hänet korvasi Joe Lynn Turner.
Samaisessa Miljoonarockissa vaihdoin pari sanaa Kirkan kanssa. Kehuin keikkaa, blogini aiheena olevaa levyä ja R.O.C.K. -albumia. Se jäikin ainoaksi kerraksi kun hänen kanssaan juttelin.
Brazen Abbot on Suomessa asuvan suomalais-bulgarialaisen kitaristi Nikolo Kotzevin yhtyeprojekti.
Nikolo soitti bulgarialaisessa cover-yhtyeessä, joka kiersi ympäri Eurooppaa 1980-luvun lopulla. Vuonna 1989 Nikolo muutti Maarianhaminaan, Ahvenanmaalle, missä hän tapasi ruotsalaisen Björn Lodinin ja liityi Lodinin yhtyeeseen nimeltä Baltimoore, joka julkaisi kaksi levyä: Double Density (1992) ja Thought For Food (1994). Erottuaan bändistä vuonna 1994 hän aloitti oman sooloprojektin Brazen Abbot, johon liittyi pian Rainbow'sta tunnettu Joe Lynn Turner ja Deep PurplenGlenn Hughes.
Brazen Abbot lakkautettiin hetkeksi, kun Kotzev aloitti rock-oopperaprojektinsa ranskalaisesta profeetasta Nostradamuksesta. Kyseinen tuplalevy sai nimekseen Nikolo Kotzev's Nostradamus, ja sillä esiintyi useita Brazen Abbotista tuttuja musiikoita, muun muassa Glenn Hughes, Göran Edman, Joe Lynn Turner, Mic Michaeli, John Levén, Ian Haugland, Jørn Lande, Doogie White, Alannah Myles ja Sass Jordan. Kotzevin levy-yhtiön vararikon seurauksena albumin julkaisu kuitenkin viivästyi, kunnes se julkaistiin vuonna 2001.
Vuonna 2002 Nikolo jatkoi Brazen Abbot -yhtyeellä ja seuraavana vuonna julkaisi levyn Guilty as Sin. Jäsenet pysyivät samana kuin ennen lukuun ottamatta Jørn Landea, joka korvasi Vikströmin. Michaeli, Levén and Haugland erosivat Brazen Abbotista liittyäkseen ruotsalaisen Europe -bändin uudelleen kokoamiseen. Bulgarian keikoilla Brazen Abbotin riveissä jatkoi lyhytaikaisia tuurajia jotka julkaistiin livealbumina mm. A Decade of Brazen Abbot (2004).
Vuonna 2005 julkaistiin My Resurrection, jolla oli Brazen Abbotille tuttuun tapaan useita vokalisteja.
Nikolo Kotzevin ja yhtyeensä Brazen Abbotin musiikki olivat allekirjoittaneelle vieraita vuoteen 2007. Ukkelin nimi toki oli musiikkia aktiisesti seuraavalle tuttu ja yksi rockhistorian huonoimmista levynkansista, Nikolo Kotzev's Nostradamus, oli sekin bongattu. Kansi kilpailee vahvasti Uriah Heepin Innocent Victim -albumin kanssa - vaikea sanoa kumpi on huonompi.
Brazen Abbotin levyjä oli kehunut muun muassa Colossus -lehden Ismo Karo, joka kerran Sweden Rock -reissulla selittikin niistä minulle ylistävään sävyyn. Kuulostavat kuulemma ihan Rainbowilta. Niinhän se on, Karo oli aivan oikeassa. Esimerkiksi tänään luukuttamani Eye Of The Strom on melkein silkkaa Joe Lynn Turnerin aikaista Rainbowia. Turner myös laulaa neljällä albumin kappaleista ja on sanoittanutkin ne. Muut vokalistit ovat Göran Edman ja Thomas Vikström. Levyllä soittavat Kotzevin lisäksi Ruotsin 80-luvun suosituimman bändin Europen jäsenet Mic Michaeli (koskettimet), John Leven (basso) ja Ian Haugland (rummut).
Levy on ehkä aavistuksen yksitoikkoista hard rockia, mutta varsinkin Turnerin laulamat kappaleet toimivat hienosti. Rainbow -maneereilta ei voi välttyä, eikä toki tarvitsekaan. Samalla levy kuulostaa myös Europelta, vaikkei siinä soittaisikaan kolmea bändin jäsentä. Kotzevin kynäilemät ja vaihtelevien solistien sanoittamat biisit muodostavat yhtenäisen linjan, vaikka Turnerin kappaleet joukosta parhaiten edukseen erottuvatkin. 1996 julkaistu albumi on yhä relevanttia melodista hard rockia.
Kotzev kävi elokuussa 2006 keikalla Turussa, irkkubaari Castlessa. Jätin menemättä sinne, koska seuraavana päivänä oli Turun Papinsaaressa työpaikkani Laidunkauden päättäjäiset eli vissiin juhlistettiin sitä, että kesä päättyy. Ajattelin, että jos ryyppään kaksi päivää, on veto poissa koko alkuviikon.
Ystäväni Marko Syrjälän kertoman mukaan Nikolo Kotzevin Castlen keikka oli loistava. Syrjälä, joka on Suomen, ellei peräti koko pohjoismaiden kovin nimikirjoitustenmetsästäjä, soitti keikkaa seuraavana päivänä. Huolestuneelta kuulostanut mies oli hukannut kameralaukkunsa, jossa oli itse kuvausvehkeen lisäksi läjäpäin cd-levyjen kansivihkoja, joihin hän nimmareita kerää. Mukana oli varmasti kaikki Kotzevin levytysten kansivihot. Taas oli Turku aivan paska kaupunki ja kaikki muukin oli Turun syytä. Itselleni tuli mieleen, että jos kameralaukku häviää, on kai se lähinnä kantajastaan kiinni, eikä omasta maantieteellisestä sijaintipaikasta. Mutta tulkintoja on tietysti erilaisia tässäkin asiassa.
Vuotta myöhemmin näin aivan sattumalta Kotzevin soittavan Maarianhaminan Park Hotellin pubissa. Istuimme seurueemme kanssa Parkin terassilla iltaa viettämässä. Jo tovin soinut livemusiikki kuulosti hyvältä, mutta vasta kun kävin vessassa heittämässä kepilliset kemiallista, huomasin illan trubaduurin olevan Nikolo Kotzev. Keikan jälkeen juttelin äijän kanssa ja hän kysyi osaanko puhua ruotsia. Koska se valitettavasti tuotti minulle suuria vaikeuksia, kommunikoimme englanniksi. Kotzev muisti myös Syrjälän kameralaukkuepisodin kun otin asian puheeksi.
Alla olevassa kuvassa Nikolo Kotzev Park Hotellissa Maarianhaminassa elokuussa 2007.
