TV 2 esittää torstai-iltaisin ruotsalaista scifisarjaa Hubotit - melkein ihmisiä (Äkta människor).
Näin mainoksen elokuussa ja kokeilun vuoksi katselin ensimmäisen jakson. Vaikutti sen verran hyvältä, että nyt olen katsonut kaikki tähänastiset jaksot. Ei lainkaan hullumpi sarja.
Hubotit ovat robotteja, jotka muistuttavat kovasti ihmisiä. Ne käyvät töissä, ovat vanhusten kotiapuna ja korvaavat tarvittaessa partnerin sänkyhommissa. Tällaista menoa eivät kaikki kuitenkaan sulata. Vastarintaliike panee kapuloita rattaisiin.
Vaikea kuvitella, että Suomessa tehtäsiiin tämäntyyppistä tv-sarjaa. Vähän sama juttu kuin poliisisarjojen kohdalla, Ruotsissa ollaan valovuosia edellä näissä tuotannoissa.
Kävin elokuun lopulla kahteen otteeseen mallikuvia ottamassa Markan ja Sinin kanssa. Tutut naiset eivät paljon kameran edessä kainostelleet ja saivat varmasti sellaisia kuvia kuin halusivatkin. Eikä kuvista lainkaan hassumpia tullutkaan.
Nämä kuvat ovat Naantalin Kuparivuorelta ja Kailon saareen johtavalta sillalta. Saaressa on nykyään Muumimaailma. Tai on jo kauan ollutkin, mutta itse muistan hyvin ne ajat kun Kailo oli vapaata ulkoilualuetta ja nuoriso kävi siellä kaljoittelemassa.
Maria, "Markka", on asunut Kiinassa muutaman vuoden ja pyörittää nettivaatekauppaa sieltä käsin. Käsittääkseni kuvissa olevat kuteet ovat pitkälti hänen kataloogistaan peräisin.
Mietoisten Pyheen kylässä Kustavintien varrella on komea jokinäkymä.
Siitä tulee normaalisti huristeltua ohi pysähtymättä, mutta tänään päätin poiketa katsomaan maantien lähellä olevaa puusiltaa. Kustavintien tavoin se ylittää Laajoen, joka on joki Yläneen ja Mynämäen kuntien alueella. Vanha silta on ilmeisesti nimeltään Lauttanpääntiensilta.
Lauantaiaamu sattui olemaan aurinkoinen. Näkymät sillalta eivät tuoneet mieleen Vakka-Suomea oikeastaan lainkaan. Tietämättä olisin sijoittanut paikan ehkä jopa kokonaan toiseen maahan. Ympäristö on sen verran rehevän näköistä, että olisin luultavasti veikannut kuvia Virosta otetuksi.
Digiboksille tulee tallennettua televisiosta leffoja aika summamutikassa. Hieno keksintö moinen vehje, vaikka aluksi harmittikin sellaisen pakkosyöttö- ja hankinta. Kun analogiset lähetykset loppuivat maaliskuussa 2008 ja oli väkisin siirryttävä digiaikaan, en tajunnutkaan tallentavan digiboksin hyötyjä.
Laite on lopettanut dvd-elokuvaharrastukseni lähes tyystiin. En ole muistaakseni katsonut tai ostanut ainuttakaan dvd-leffaa neljään ja puoleen vuoteen. Ei ole tarvinnut. Televisioelokuvat riittävät, eikä aika riitä kaikkeen.
Luen yleensä TV-Maailma -lehdestä elokuvan päätiedot, kuten ohjaajan ja pääosanesittäjät. Kyseisen lehden lyhyet ja ytimekkäät elokuvaesittelyt ovat pääosin luotettavia. Ne muokkaavat pitkälti ennakkoasenteitani päivän tv-tarjonnasta, mikäli raina ei ole minulle ennestään tuttu.
Kuluneella viikolla olen katsonut muutaman elokuvan. Niistä mainittakoon Hilary Swankin tähdittämä kauhuelokuva Kuoleman sadonkorjuu (The Reaping). Huh, mitä ajanhukkaa siihen saakka kunnes tajusin keskeyttää moisen roskan tuijottamisen. Näin käy usein jo elokuvan alussa. Olen mielestäni sen verran rutinoitunut katsoja, että erotan kyllä paskan suklaasta.
Neloselta tuli äskettäin elokuva nimeltä Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire). Leffa on aikoinaan mennyt ohi, vaikka Wikipedian mukaan se on voittanut peräti kahdeksan Oscaria ja viisi Golden Globea. Väkisinkin tuollainen on pitänyt huomata, mutta jostain syystä jäänyt noteeraamatta.
Danny Boylen ohjaama leffa on kuvattu Intiassa. Boylen vanhemmista elokuvista ainakin 28 päivää myöhemmin on loistava. Trainspotting myös keskivertoa parempi.
2008 valmistunut Slummien miljonääri suorastaan tempaisi mukaansa alkuminuuteilta lähtien. Surkean Kuoleman sadonkorjuun jälkeen katselunautinto oli kuin eri planeetalta.
Minulle tuntemattomilla näyttelijöillä tehty elokuva on kaikinpuolin laatutyötä. Takaumat ja nykyhetki on leikattu hienosti yhteen. Synopsis voisi vaikka olla "Slummien asukas osallistuu Haluatko miljonääriksi -kilpailuun ja voittaa pääpalkinnon".
Kaarinan Hovirinnan rantaravintolassa järjestettiin lauantaina 1. syyskuuta Sikajuhlat. Esiintyjinä olivat suomalaisen roskalehdistön kultapojat- ja tyttö Matti Nykänen, Tauski Peltonen ja Johanna Tukiainen.
Tauski, Tuksu ja Matti
Ennakkoon kovaa kohua herättänyt tapahtuma veti puoleensa noin tuhat asiasta kiinnostunutta. Paikka tosin oli mitoitettu korkeintaan muutamalle sadalle, joten tunnelma oli todella tiivis.
Lipunmyynti tapahtui pelkästään ennakosta. Itse hankin lippuni sähköpostin kautta. Sain tilinumeron, maksoin 30 euroa ja portilla näytin henkilöllisyystodistusta. Kuulostaa melko sekavalta systeemiltä, mutta ilmeisesti homma kumminkin toimi.
Kuten niin monena lauantaina kesällä 2012 muutenkin, vettä satoi kaatamalla perjantaista sunnuntaiaamuun. Hovirinnassa järjestäjät olivat viritelleet lainapeitteitä ja pressuja sinne tänne, jotta olisi edes hiukan suojaa sateelta.
Astellessani sisälle portista, oli pakko todeta oikein ääneen, että ilmassa on nyt katastrofin ainekset. Jonot olivat jo 18:30 paikkeilla valtaisat, eivätkä katosviritelmät oikein vakuuttaneet.
Lipunhintaan kuului ruoka. Palvattua sikaa ja muita herkkuja sai syödäkseen. Ongelmana vaan oli pitkä jono ruokatiskille. Se oli niin suunnaton, etten edes harkinnut ruokailua. Kuuleman mukaan keskimääräinen jonotusaika oli 75 minuuttia. Osin sateessa seisten siinä saakin jo olla aika kova nälkä.
Juomatiskeiltä myynti sujuikin sitten paremmin. Tai ainakin minun kohdallani. Varmaan niissäkin oli ruuhkaa, mutta ilmeisesti onnistuin soluttautumaan aina sopivalla hetkellä tiskille.
Pressun alla seisoskelu tuntui aluksi todella vittumaiselta, kun joka suunnasta tuli väkeä. Milloin yksi töni vasemmalta, tuli toinen takaa ja kolmas käveli suoraan päin. Ihan sama, vaikka olisit ollut muita päätä pitempi kuten minun tapauksessani. Missään ei saanut olla edes puolta minuuttia koskematta.
Juontaja Iriz Silander
Illan ensimmäisen orkesterin piti aloittaa 18:30. Se kuitenkin aloitti vasta noin kello 20:40. Mutta kuten tapahtuman Facbook-sivulla kerrotaankin, "emme etene minuuttiaikataulun mukaan".
Illan aikataulu (emme etene minuutti aikataululla ajat ovat noin aikoja:)) klo 17 ravintola aukeaa klo 18 eteenpäin ruoka katettuna klo 18.30 Nothing Personal aloittaa ohjelman mukavalla musiikilla klo 20 Tauski
klo 21 Johanna Tukiainen klo 23 Matti Nykänen klo 00.30 Tauski ja vielä tämän jälkeen Johanna nousee lavalle Illan emäntänä toimii Iris Silander
Nothing Personal oli täysin nimensä mukainen pumppu. Kaksi nuorta miestä ja yksi nainen soittelivat tylsiä lainabiisejä innottomalle yleisölle.
Tauski Peltonen saikin jo kansaan vipinää. Hän oli kuulemma mukana Sikajuhlinen järjestelyissäkin yhdessä paikallisen kebabyrittäjän kanssa.
Tauski heilui lavalla kahden tanssityötön kanssa ja esitti tunnetuimpia kappaleitaan taustanauhan säestyksellä. Kymmenen tuhtta naista kaatanut laulaja teki varmasti lähempääkin tuttavuutta tyttöjen kanssa keikan jälkeen, ellei jopa jo ennen keikkaa.
Tauski Peltonen
Matti Nykäsen show oli sen verran ammattitaitoinen, että siitä huokui kesän keikoilla kerätty rutiini. Matin taustabändi on oikeasti tiukka, tuli osa musiikista sitten nauhalta tai ei.
Pari viikkoa sitten Seiskaan mainostemppuna tehty juttu Matin ryyppäämään ratkeamisesta tuli Sikajuhlille kuin lottovoittona, sillä erikoisluvalla saadut 300 lisälippua menivät nekin yhdessä hujauksessa.
Nykäsen keikan aikana ujuttauduin lähemmäs lavaa valokuvia saadakseni, mutta paluu taaksepäin olikin kiven takana. Moisen ihmismuurin ohittaminen isoltakin äijältä on vaikeaa, varsinkin jollei halua talloa pienempiä jalkoihinsa.
Matti Nykänen
Ehkä otin, ehkä en, kuten Nykäsen kappaleessa lauletaan, mutta Johanna Tukiaisen keikan alkaessa olin jo sen verran juhlatunnelmissa, että yksityiskohatiset muistikuvat hänen esityksestään ovat hatarat. Tuksulla oli mukana kaksi tanssityttöä, jotka yrittivät heilua hänen mukanansa tökeröiden koreogarfioiden tahdissa.
Johanna Tukiainen
Jossain vaiheessa lavalle pamahti Tuksun lappilainen mies Arto Länsman. Tuksu ruoski ja kuristi häntä, mies anoi armoa polvillaan. Kansa ulvoi ja hurrasi!
Valitettavasti en saanut Tuksu-showsta hyviä kuvia. En viitsinyt rynnätä satojen ihmisten läpi lähemmäs lavaa. Muutenkin olo oli kuin sillipurkissa. Sen sijaan Youtubesta löytyy hyviä videoita illan keikalta. Kuunnelkaa suomalaisnaisten kommentit videon taustalta!
Huomioon ottaen väenpaljouden, todella huonon ilman, järjestelyjen puutteellisuuden ja yleisön humalatilan, oli suorastaan kummallista, että suuremmilta järjestyshäiriöiltä vältyttiin. Ilmassa oli kaikki tuhon ainekset joukkotappelusta lavojen- ja telttojen kaatumiseen.
Edes bajamajajonossa ei ollut kinasteluja. Merkillistä, sillä vettä tuli kuin Esterin perseestä ja vessoja oli vain viisi noin tuhannelle ihmiselle. Ravintolassa sisällä korkeintaan saman verran.
Olisi kiinnostavaa tietää mitä ulkomaalaiset mahtaisivat tuumata tällaisesta tapahtumasta. Täällä kun on muutenkin kaikenmaailman eukonkantokisoja, sääskentappoa ja pierukilpailuja, voisi Kaarinan Sikajuhlat olla vastaava vetonaula ensi vuonna. Japanilainen tv-ryhmä paikalle?
No, olipahan ilta kaikkine puutteineen. Mutta kannatti silti käydä.
Lauantaina 25 .elokuuta matkakohteena oli Hanko. Tarkemmin Kuningatterenvuoren laituri, josta piti lähteä entisen troolipaatti Annan kohti Russaröä. Anna jäi kuitenkin laituriin ja korvaavana aluksena toimi saman varustamon vesibussi.
Matkan hinta armeijan linnakesaari Russaröön oli 35 euroa. Ottaen huomioon merimatkan lyhyyden, joka oli vain noin viisi kilometriä, ja lounaan puuttumisen, oli se kova raha verrattuna vaikka Isokarin majakkasaarireissuun. Se maksoi 40 euroa sisältäen opastuksen ja lohikeiton.
Matkalla Russaröön.
Hanko ei ole minulle mitenkään kovin tuttu paikka entuudestaan. Viisi vuotta sitten kesällä vietin siellä pari yötä tutkistellen kaupungin baareja ja nähtävyyksiä. Eräässä rantamakasiinravintolassa soitti The Daltons, jonka mahtavaa keikkaa muistelen vieläkin lämmöllä.
Samalla reissulla jouduin kesäteatteriinkin. Näytelmän ohjaajana toimi isonenäinen entinen iskelmälaulaja Markku Arokanto. Hän myös näytteli toista pääosaa, koska varsinainen pääosanesittäjä oli sairastunut. Sen koommin en ole teatterissa käynytkään.
Hangon rantamakasiinit.
Tuona viikonloppuna oli yritys myös lähteä Bengtskärin majakalle. Laiva keikkui ja pomppi alloilla kuin kaarnavene, joten Suomen eteläisin ja Pohjoismaiden korkein majakka jäin vain haaveeksi sillä kertaa. Laiva tosin seilasi Rosaalaan, jonka laituriin se pääsi kiinnittymään. Rosalassa on viikinkikylä, jonka olin pari kertaa aikaisemminkin nähnyt. Mutta kun oli hyvää seuraa ja rutosti juomaa mukana, mikäpä siinä oli viettää kesäpäivää.
Russarö avautui matkailijoille pari vuotta sitten. Kesän mittaan sinne järjestetään kymmenkunta opastettua reissua. Poiketen esimerkiksi Örön linnakesaaresta, jossa kävin kesällä 2011, olivat Russarön rutiinit erilaisia. Örössä katsottiin pistotarkastuksena yleisöltä papereita. Jouduin tietenkin näyttämään omani. Russarössä ei moista byrokratiaa ollut, vaikka kaikkia kehoitettiin ottamaan henkilöllisyystodistus mukaan.
Pekka Silvast opastaa.
Tykkikasematin päällä.
Russarön laiturilla oli vastassa kaksi keski-iän jo ylittänyttä herrasmiestä. Toinen oli toimiupseeri, joka oli edeltävänä päivänä ollut katonrakennustalkoissa. Häntä yhteishenki hieman väsytti, eikä mies pahemmin osallistunut ryhmän siirtelyyn paikasta toiseen. Toinen mies oli reserviläinen ja hän toimi oppaana. Kaverin nimi oli Pekka Silvast. Mietin mistä nimi on tuttu, mutta sitten muistin, että mies on kirjoittanut kirjoja Suomen rannikkopuolustuksesta ja taitaa olla jostain muustakin aiheesta.
Silvast oli suorastaan innokas kertomaan Russarön historiasta. Mies luetteli asioita kuin apteekin hyllyltä. Tarinointi oli mielenkiintoista, mutta samalla jo siinä rajamailla, että ehtikö joku kyllästyäkin. Joka tapauksessa Silvast osasi asiansa.
Russarön majakka.
Öröstä poiketen Russarön saaressa ei ollut paljoakaan nähtävää. Tai sitten opastuskierros kattoi vain suppean alueen. Tykkikasematin lisäksi kohteina olivat vain majakka, kasarmirakennus ja sotilaskoti. Matkoineen retki kesti kolmisen tuntia. Tahti oli turhan nopea kumminkin, varsinkin kun ilma oli kuin morsian ja meri tyyni. http://fi.wikipedia.org/wiki/Russar%C3%B6
Tuli nyt sitten tällainenkin paikka nähtyä. Jos ensi kesänä sitten Säpin majakkasaari Porin edustalla ja mitä kaikkea muuta niitä onkaan.
Oulussa vaikutti 1990-luvulla ja vielä jonkun matkaa 2000-luvun puolellakin hevibändi nimeltä Afterworld.
Orkesterilta tuli kaksi levyä, jonka jälkeen se katosi vähin äänin. Tiedossani ei ole miten hiipuminen käytännössä tapahtui, mutta luullakseni toiminta ehtyi kun jalkaa ei saatu tarpeeksi hyvin musiikkibisneksen oven väliin.
Viime vuonna tosin hevisivusto Imperiumi.netin Messulauta -keskustelupalstalla otsikolla "Missä he ovat nyt?" joku viittasi Afterworldinkin perään. Toinen heppu vastaili, että "valmistevat parhaillaan kolmatta levyä, mutten teidä millä kokoonpanolla". Sen koommin en ole asian edistymisestä kuullut.
Afterworldin 1998 ilmestynyt debyyttilevy Dark Side Of Mind on mielestäni suomalaisen hevin parhaimmistoa. Perushevin ja power metallin välimaastossa soiva kiekko on pullollaan loistavia biisejä. Yhtye ei ihan päässyt samaan kakkoslevyllään Connecting Animals, joka julkaistiin 2000.
Tein samoihin aikoihin bändistä jutun Sue-lehteen. Haastattelu tapahtui sähköpostin välityksellä, mikä oli tuohon aikaan yleinen tapa, jollei soitellut suoraan uhrille. Saattaa olla tänä päivänäkin toimiva keino, ainakin ulkomaiden suuntaan sitä käytetään pikkubändien kanssa paljon.
Afterworldin laulaja Mika Kuokkanen.
Olin syksyllä 2000 mukana projektissa, jossa eräs Tornion mediakoulun opiskelija teki dokumenttia Afterworldista. Bändistä oli siihen aikaan tehtykin jo yksi dokkari oululaisen mediakoulun toimesta, mutta ilmeisesti tämä kaveri halusi siihen jotain erilaista näkökulmaa. Ainakin minut hän halusi kuvaajaksi. Muistaakseni minun olisi pitänyt vielä hoitaa haastattelujakin, mutta en muista niitä tehneeni tai ne eivät toteutuneet.
En ole sen koommin kuullut koko hankkeesta. Se lienee haudattu jo aikoja sitten. Olisi hienoa joskus nähdä niitä nauhoituksia, jos ovat edes enää tallessa. Muistan kuvanneeni ainakin Connecting Animals -levyn julkaisukeikan ja jotain takahuonepätkiä ravintolassa, jonka nimen olen jo unohtanut. Se oli hevibaari Oulun keskustassa, jonka keikkatilan katossa oli ilmastointiputkia. Afterworldin rumpali Jani Outinen oli siellä töissä baarimikkona.
Ehkä Afterworldista kuullaan vielä jos kolmas levy joskus ilmestyy.
