Suljetut saaret -kirja

Turun Rannikkopatteriston Perinneyhdistys ry:n ja Turun Sanomien vuonna 2007 julkaisema Suljetut saaret -kirja lojui olohuoneeni lattialla toivottoman kauan tyhjän panttina. Kun vihdoin sain toimeksi tarttua siihen, luinkin sen innokkaasti läpi.

Johanna Pakolan kirjoittama teos käsittelee Suomen saariston linnakesaaria. Rannikkoa pitkin ylhäältä alas mentäessä Porin lähellä oleva Reposaari tulee käsittelyyn ensimmäisenä, viimeisenä puolestaan Hangon edustalla oleva Russarö.

Rannikkolinnakkeet rakennettiin satamien ja meriväylästön suojaksi. Ensimmäisiä tykkejä alettiin asennella jo Venäjän vallan aikana muun muassa Kustavin Katanpäähän, joka vielä tuolloin tunnettiin Lypertön linnakkeena. Toisen maailmansodan uhan lähestyessä Suomen rannikkopuolustus sai lisäpuhtia ja todella moniin saariin tehtiin tykkiasemia ja muita sotilaskäyttöön tarkoitettuja rakennelmia.

Kirjassa kerrotaan 17 isommasta linnakesaaresta, mutta mainitaan useita pienempiäkin kohteita. Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että Kustavin Vartsalan saaressakin on ollut linnake. Olenhan sentään asunut Vartsalassa ensimmäiset elinkuukauteni, mutten ole koskaan moisesta rakennelmasta kuullut. Alue on kirjan mukaan nykyisin yksityisessä omistuksessa, eikä sen tarkempaa sijaintia mainita.

Selkämereltä alkavat, mutta pääasiassa Saaristomerellä sijaitsevat linnakesaaret ovat nykyään suurelta osin poistuneet sotilaskäytöstä. Esimerkiksi Katanpää on ollut viimeiset viisitoista vuotta matkailukäytössä.

Entiset sotilassaaret ovat mielenkiintoisia retkikohteita. Sanotaan, että niissä on erikoinen kasvillisuus ja monia lajeja, joita ei muilla saarilla edes tavata.

Sisällysluettelosta laskin, että olen käynyt Kuuskajaskarissa, Isokarissa, Katanpäässä, Utössä, Örössä ja Russarössä. Houtskarin perukoilla sijaitsevassa Jungfruskäriin pitäisi joskus päästä, se kun on ollut jo pari vuotta suunnitelmissa.

Retkipaikka

Isokari, Kustavi.

Luontoaiheisia kirjoituksiani on alettu julkaisemaan Retkipaikka.fi -sivustolla. Retkipaikassa annetaan infoa muun muassa luontopoluista, luolista ja historiallisista kohteista. Sivusto on ennen kaikkea lähiretkeilyn asialla. Monille ihmisille lähiseudun luontokohteet saattavat tulla yllätyksenä, vaikka melkein kivenheiton päässä olisikin joku erä- tai luontokohde.

Retkipaikassa on tätä kirjoittaessani julkaistu juttuni Torronsuosta, entisistä varuskuntasaarista Öröstä ja Russaröstä, Isokarin majakkasaaresta sekä Hirvi-Simunan luolasta. Myös uusia, tässä blogissa julkaisemattomia, juttuja on tarkoitus tehdä sinne. Näin ne todennäköisesti saavuttavat laajemman lukijakunnan.

www.retkipaikka.fi

Torronsuo, Tammela.

Russarön retki

Lauantaina 25 .elokuuta matkakohteena oli Hanko. Tarkemmin Kuningatterenvuoren laituri, josta piti lähteä entisen troolipaatti Annan kohti Russaröä. Anna jäi kuitenkin laituriin ja korvaavana aluksena toimi saman varustamon vesibussi.

Matkan hinta armeijan linnakesaari Russaröön oli 35 euroa. Ottaen huomioon merimatkan lyhyyden, joka oli vain noin viisi kilometriä, ja lounaan puuttumisen, oli se kova raha verrattuna vaikka Isokarin majakkasaarireissuun. Se maksoi 40 euroa sisältäen opastuksen ja lohikeiton.

Matkalla Russaröön.

Hanko ei ole minulle mitenkään kovin tuttu paikka entuudestaan. Viisi vuotta sitten kesällä vietin siellä pari yötä tutkistellen kaupungin baareja ja nähtävyyksiä. Eräässä rantamakasiinravintolassa soitti The Daltons, jonka mahtavaa keikkaa muistelen vieläkin lämmöllä.

Samalla reissulla jouduin kesäteatteriinkin. Näytelmän ohjaajana toimi isonenäinen entinen iskelmälaulaja Markku Arokanto. Hän myös näytteli toista pääosaa, koska varsinainen pääosanesittäjä oli sairastunut. Sen koommin en ole teatterissa käynytkään.

Hangon rantamakasiinit.

Tuona viikonloppuna oli yritys myös lähteä Bengtskärin majakalle. Laiva keikkui ja pomppi alloilla kuin kaarnavene, joten Suomen eteläisin ja Pohjoismaiden korkein majakka jäin vain haaveeksi sillä kertaa. Laiva tosin seilasi Rosaalaan, jonka laituriin se pääsi kiinnittymään. Rosalassa on viikinkikylä, jonka olin pari kertaa aikaisemminkin nähnyt. Mutta kun oli hyvää seuraa ja rutosti juomaa mukana, mikäpä siinä oli viettää kesäpäivää.

Russarö avautui matkailijoille pari vuotta sitten. Kesän mittaan sinne järjestetään kymmenkunta opastettua reissua. Poiketen esimerkiksi Örön linnakesaaresta, jossa kävin kesällä 2011, olivat Russarön rutiinit erilaisia. Örössä katsottiin pistotarkastuksena yleisöltä papereita. Jouduin tietenkin näyttämään omani. Russarössä ei moista byrokratiaa ollut, vaikka kaikkia kehoitettiin ottamaan henkilöllisyystodistus mukaan.

Pekka Silvast opastaa.

Tykkikasematin päällä.

Russarön laiturilla oli vastassa kaksi keski-iän jo ylittänyttä herrasmiestä. Toinen oli toimiupseeri, joka oli edeltävänä päivänä ollut katonrakennustalkoissa. Häntä yhteishenki hieman väsytti, eikä mies pahemmin osallistunut ryhmän siirtelyyn paikasta toiseen. Toinen mies oli reserviläinen ja hän toimi oppaana. Kaverin nimi oli Pekka Silvast. Mietin mistä nimi on tuttu, mutta sitten muistin, että mies on kirjoittanut kirjoja Suomen rannikkopuolustuksesta ja taitaa olla jostain muustakin aiheesta.

Silvast oli suorastaan innokas kertomaan Russarön historiasta. Mies luetteli asioita kuin apteekin hyllyltä. Tarinointi oli mielenkiintoista, mutta samalla jo siinä rajamailla, että ehtikö joku  kyllästyäkin. Joka tapauksessa Silvast osasi asiansa.

Russarön majakka.

Öröstä poiketen Russarön saaressa ei ollut paljoakaan nähtävää. Tai sitten opastuskierros kattoi vain suppean alueen. Tykkikasematin lisäksi kohteina olivat vain majakka, kasarmirakennus ja sotilaskoti. Matkoineen retki kesti kolmisen tuntia. Tahti oli turhan nopea kumminkin, varsinkin kun ilma oli kuin morsian ja meri tyyni. http://fi.wikipedia.org/wiki/Russar%C3%B6

Tuli nyt sitten tällainenkin paikka nähtyä. Jos ensi kesänä sitten Säpin majakkasaari Porin edustalla ja mitä kaikkea muuta niitä onkaan.