Reitti kulki ensin Laitilaan. Sieltä Uudenkaupungin kautta Lokalahdelle, josta Taivassalon Helsinginrantaan. Lopuksi vielä Kustaviin, jossa minä jäin pois kyydistä ja muut jatkoivat takaisin Turkuun.
Lokalahdella sijaitsee aikamoinen luonnonnähtävyys, josta olin kuullut juttuja Leinolta. Mies on kovin ihastunut paikkaan, enkä sitä lainkaan ihmettele. Kyseessä on Pärkänvuori ja sen Veskellar.
Puotilan pikkutietä körötelessä ohitimme Karjurockin festivaalialueen. Tähän aikaan vuodesta se näytti kovin erilaiselta kuin heinäkuussa, jolloin keskelle maalaismaisemaa kokoontuu useampi tuhat ihmistä kuuntelemaan esimerkiksi Peer Güntia, Paula Koivuniemeä ja Popedaa - sen minkä alkoholin juomiseltaan ehtivät.
Pian Karjurockin jälkeen saavuimme pellonreunaan, jonne auto jätettiin parkkiin. Amatöörimäinen opaskyltti kyyhötti tienlaidassa. Koska Leino oli vieraillut kohteessa monta kertaa, ei taulun ohjeita tarvittu. Parin sadan metrin jälkeen isot kalliot jo näkyivätkin.
Paikka oli niin metsittynyt, ettei kauempaa pellolta varmaan edes huomaisi vuorta ainakaan kesäaikaan. Ensin kohtasimme ison siirtolohkareen, Morsiuskiven, joka tarinan mukaan on kierinyt ylhäältä paikallisen kihlaparin päälle. Hieman taaempana näkyi komeat vuorenseinämät ja iso avoluola, Veskellar.
Veskellariin oli helppo mennä sisälle. Suuaukosta mahtuu todennäköisesti minkä kokoinen ihminen tahansa. Veskellarin nimi tullee siitä, että vettä kerääntyy luolan pohjalle. Nyt sitä ei ollut mitenkään riesaksi asti, ja sekin vähä oli jäätynyt.
Luola oli sisältä varsin vaikuttavan näköinen. Sinne osui hyvin päivänvalokin, vaikka kirjaimellisesti "kiven sisässä" oltiinkin. Veskellarista huolimatta Pärkänvuoren seinämät olivat yllättävän tasaiset ja pystysuorat. Paikalla kuulemma käy paljon kiipeilijöitä.
Vesi oli muodostanut omia taideteoksiaan luolan pohjalle. Niistä sai pienellä mielikuvituksella hahmotettua esille esimeriksi erektiossa olevan sukupuolielimen.
Mielenkiintoinen ja helposti saavutettava retkikohde. Suosittelen.
