Rodoksella kymmenen vuotta sitten

Kuluvalla viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun olin ensimmäisen kerran Kreikkaan kuuluvalla Rodoksen saarella.

Matkatoimistona oli Aurinkomatkat, matkanjohtajana Matti Vikström ja hotellina Tuulisen rannan lähellä sijainnut Athena.

En enää tarkkaan muista mistä idea lomaan lähti, mutta luultavasti matkanjohtaja Vikströmiltä. Mukana piti olla kymmenen henkilöä, mutta yksi peruutti terveydentilaansa vedoten.

Rodos kolahti heti, aivan tajuttoman hieno paikka olikin. Jopa niin, että uusintamatkalle lähdin kesäkuussa 2012. Se ei kumminkaan ollut puoliksikaan yhtä hyvä reissu kuin tämä 2010 toukokuussa tehty.

Vaikka Rodos on maineeltaan perinteinen suomalaisten lomakohde, ei ainakaan minua ei haitannut pätkääkään jos baarimikko puhui sujuvasti kieltämme tai jos ruokalistat löytyivät suomeksikin.

Ja maailma on niin pieni, että lentokoneessa naapuripenkillä istui työpaikalta tuttu likka, joka nyttemmin on samalla osastolla ja samassa työvuorokierrossa kuin minä.

Rodoksella tutustuin Kreikan kansallisjuoma ouzoon. Aika kammottavaa myrkkyä, mutta ei likikään niin pahaa kuin naapurimaa Turkin raki. Molempia tuli reissulla litkittyä kumminkin melko sujuvasti. Olut puolestaan ansaitsee erityismaininnan, nimittäin taisi jokainen merkki olla oikein hyvää, eritoten Mythos.

Viikon aikana emme ihmetelleen hotellissa maailman menoa, vaan retkeilimme ahkerasti. Ohjelmistossa oli muun muassa risteily lasipohjaveneellä Mandrakin sataman edustalla sekä kaupunkikierros, joka sisälsi vanhan kaupungin lisäksi historiaa huokuvan Monte Smithin kukkulan. Oli outo tunne seisoskella kentällä, jossa on pidetty olympialaiset pari tuhatta vuotta sitten!

Saarikierroksen erikoisuutena oli käynti ränsistyneessä huvilassa, jonka entinen omistaja oli Italian diktaattori Benito Mussolini. Itse Adolf Hitler oli lahjoittanut hänelle tuollaisen palatsin vuoren rinteeltä 1940-luvulla.

Yksi viikon kohkokohdista oli historiallinen Lindoksen kaupunki. Moiseen maisemaan täysin tottumattomalle se oli upea kokemus. Kiipeäminen temppelivuorelle taittui minulta jalan, mutta pari seurueemme jäsentä otti alleen aasin ja yhdelle annettiin hieman jykevämpi kulkupeli, nimittäin muuli.

Rodoksen kaupungin Tuulista rantaa ei syyttä suotta kutsuta tuuliseksi rannaksi. Aallot olivat sen verran kovat, ettei sekaan tehnyt mieli pulahtaa. Tiedä sitten miten tuollaisessa paikassa auringon ottaminen sujuu. Eipä tullut kokeiltua, koska en ota aurinkoa.

Viikon kohokohtiin kuului myös vierailu naapurimaa Turkissa. Sinne pääsi Rodokselta parin tunnin laivamatkan ja lukuisten passin vilautusten jälkeen. Näin suomituristin näkökulmasta ajatellen rajabyrokratia oli aivan yliammuttua aikana, jolloin ns. pakolaisia ei liikkunut lainkaan samaan tahtiin kuin viisi vuotta myöhemmin 2015.

Päiväretkellä Turkissa olimme Marmariksen kaupungissa, joka on yksi rannikon turistirysistä. Minua se ei haitannut millään lailla, koska mihinkään syrjäiseen tuppukylään en olisi halunnut mennäkään. Joillekin Rodos ei ole oikeaa Kreikkaa ja joillekin Marmaris ei ole oikeaa Turkkia, mutta kaikkea ei voi saada.

Marmaris vaikutti sen verran hyvältä paikalta, että joko sinne tai television Matkaoppaat-sarjasta tuttuun Alanyaan pitäisi joskus mennä lomailemaan.

Rodos osa 3 -Mandrakin satama

Juhannuksen alla Rodokselle suuntautuneen lomareissun kuvasatoa on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Jotta kuvat eivät jäisi kansioihin pölyttymään, naputtelen tällä kertaa pari sanaa hotellin lähellä olleesta alueesta, Mandrakin satamasta. Tietenkin kuvien kera.

Mandrakin sataman portilla uskotaan olleen Rodoksen kolossin. Se oli valtava patsas, yksi maailman seitsemästä ihmeestä.

Kolossi seisoi haarat levällään sataman suulla. Laivat lipuivat sen alta satamaan ja pois sieltä.

Todellisuudessa tällaista rakennelmaa tuskin kukaan on pystynyt tekemään. Patsas lieneekin seissyt jossain sataman lähistöllä ja hieman tukevammassa asennossa.

Kolossuksen rakentaminen kesti 12 vuotta ja valmistui 282 eaa. Patsas seisoi sataman sisäänkäynnin luona vuosia, kunnes voimakas maanjäristys iski Rhodokseen vuoden 226 eaa. tietämillä. Kaupunki vahingoittui pahasti, ja Kolossi rikkoutui heikoimmasta kohdastaan -- polvesta. Rhodokselaiset saivat välittömästi tarjouksen Egyptin Ptolemy III Eurgetesilta, joka kattoi patsaan korjauskulut. Rhodokselaiset kysyivät neuvoa oraakelilta, joka neuvoi kieltäytymään tarjouksesta. Niinpä Ptolemyn tarjous hylättiin.

Patsas makasi maassa rikkinäisenä lähes vuosituhannen. Vuonna 654 jaa. arabit valloittivat Rhodoksen. He hajoittivat patsaan jäänteet osiin ja myivät ne Syyriaan. Kerrotaan, että palaset kuljetettiin Syyriaan 900 kamelin selässä. (koulut.nokiankaupunki.fi)

Hotelli Constantinin sijainti oli keskeinen syy, miksi juuri se valittiin majoituskohteeksi matkaa varattaessa. Mandrakin sataman läheisyys vaikutti ainakin omalta osaltani siihen melkoisesti. Maisemat ovat hienoja ja joka paikkaan on lyhyt matka. Kuten vaikka Rodoksen vanhaan kaupunkiin.

En tiedä oliko kyseessä klassinen huijaus vai mikä, mutta sellaisen kohteeksi jouduin satamassa. Olen yleensä sen verran ystävällinen ja sosiaalinen, että pysähdyn juttelemaan ventovieraiden kanssa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, jos jollakin on jotain asiaa.

Eräänä lomaviikon päivänä kun käppäilin kaikessa rauhassa satamassa, hyvännäköinen musta pimu huuteli minulle jotain englanniksi. Kun pääsin lähemmäksi, oli hän jo kaulassani killumassa. Pian hän kietoi ranteeseeni keltaisen narunpätkän, jossa oli tekohelmiä. Moinen koru toisi hyvää onnea.

Mutta rahaa hänen piti saada siitä hyvästä. Kaksi euroa, jotka kaivoin taskustani, ei kuulemma riittänyt alkuunkaan. Kun vihdoin tajusin kyseessä olevan silkan kusetuksen, yritin pyristellä pois paikalta.

Samalla hetkellä naisen avuksi tulla tupsahti kaksi muuta afrikkalaisneitokaista. Kauhea huuto ja pälätys alkoi. Annoinkin sitten enemmän rahaa, jotta pääsin tilanteesta pois. En halunnut herättää huomiota olemalla tällaisen hälinän keskipisteessä.

Harmittaa vieläkin. Oli kallis narunpätkä...

Mandrakin satamasta lähtee paljon turistipaatteja muun muassa Lindokselle ja Symille. Hinnat tuntuivat ihmeen huokeilta. Suomessa venereissut maksavat siinä 50 euron kieppeillä, kun Rodoksella pääsi 15 - 20 eurolla päiväksi merelle.

Sataman tuntumassa voi vaikka ajella lasipohjaveneellä. Kirkas vesi näyttää pohjan niin hyvin, että satama-allas tuntuu hyvin matalalta.

Rodoksen kaupungin kaltaisessa turistirysässä on monenlaista yrittäjää. Tämä pikkupoika kyltteineen oli niin hellyyttävä, etten pystynyt kävelemään ohi antamatta rahaa kuppiin. Koiranruokaa tuossa tosin näyttää jo olevankin, mutta ideana kekseliäs. Vastineeksi hän luritti haitarillaan pätkän jotain sävellystä.

Myöhemmin huomasin kun pojan äiti (tai valvoja) hieroi käsiään yhteen vähän matkan päässä.

Rodos osa 2 - Päiväretki Symille

Sými (kreik. Σύμη), joskus muodossa Syme tai Sími, on Dodekanesian saaristoon kuuluva Kreikan saari Välimeressä. Saari sijaitsee Turkin rannikolla Rodoksesta 44 kilometriä luoteeseen. Saaren pinta-ala on 58,1 km², ja rantaviivaa sillä on 85 kilometriä.^[1] Asukkaita saarella oli vuoden 2011 väestölaskennassa 2 580. Saaren pääkaupunki on Sými. (Wikipedia)

Kesäkuinen Rodoksen matka ei poikinut kuin kaksi päiväretkeä. Toinen niistä suuntautui Symin saarelle, jonne oli muutaman tunnin laivamatka.

Yleensä retkiä on tehty monta per lomaviikko, mutta nyt tahti oli huomattavasti rauhallisempi. Yksi syy tähän oli, että ensimmäisellä Rodoksen matkallani toukokuussa 2010 tuli saari koluttua suunnilleen läpi.

Silloinkin piti mennä Symille, mutta matka kariutui viime hetkellä minusta riippumattomista syistä. Koska tuolloin ei aamutuimaan ollut parempaakaan tekemistä, alkoivat olut ja paikallinen kansallisviina ouzo maistua jo ennen aamukymmentä. Se olikin niin hauska päivä, ettei Symin poisjäänti harmittanut lainkaan.

Ostimme laivaliput Symille Rodoksen kaupungin Mandrakin satamasta. Sieltä luulimme myös aluksen lähtevän. Laiturilla olevassa kojussa liput maksoivat 20 euroa kappale. Pidän sitä edullisen hintana päiväretkestä.

H-hetken koittaessa seuraavana aamuna, ilmoitti kojulla ollut ukkeli, että "tuossa on bussi, joka vie teidät laivalle". Sen jälkeen hän nappasi lippumme ja tunki ne ristataskuunsa.

Laivalaituri oli puolentoista kilometrin päässä alkuperäisestä paikasta. Kyseessä oli isohko autolautta, joka tuli lähes täyteen porukkaa ja ajoneuvoja.

Emme aluksi meinanneet päästä sisälle laivaan, koska kauppias oli jo ottanut lippumme. Henkilökunta ei tajunnut mitään selityksistämme, jolloin paikalle haettiin järeä uniformumies. Hän osasi englantia ja selvitti tilanteen. Ilmeisesti kyseessä oli jonkunlainen huijausyritys - urpoille turisteille yritettiin kaupitella uudet matkaliput!

En muista tarkasti kuinka kauan matka Symille kesti. Useita tunteja kumminkin. Maisemat olivat upeita kautta linjan. Istumapaikka keskellä laivan yläkantta oli myös osuvasti valittu, sillä siihen ei tuullut pahemmin. Välillä ei ollenkaan. Tuolloin oli puolestaan liian kuuma, mikä on minulle aivan uusi kokemus laivan kannella.

Suomalaisturisteja ei tullut koko matkan aikana vastaan ainuttakaan. Kaikenmaailman molotusta ympäriltä kuului, muttei suomea lainkaan. Eipä paljon haitannut.

En ollut etukäteen ottanut Symistä sen kummemmin selvää. Kuvia näin juuri ennen reissuamme erään tuttavan kansiossa. Tiesin suunnilleen mitä odottaa.

Kun porukka ryntäsi laivan kaiteita vasten kamerat ojossa, arvasin paatin pian saapuvan Symin satamaan. Siinä oli pohjoisen poika ihmeissään kun katseli paikallista arkkitehtuuria ja vuorenrinteitä, jota oli rakennettu lähes täyteen taloja.

Perillä Symissä aikaa oli kolme tuntia. Suhteellisen sopivasti tai ainakin minulle se riitti vallan hyvin kaupungin keskustan tutkimiseen. Tietysti jos olisi jäänyt nauttimaan muutakin kuin pihviä ranskalaisilla, olisi aika voinut olla kortilla. Nyt homman tajusi ja osasi käyttää ajan tallusteluun pitkin poikin rantakatuja.

Kaduilla tuli vastaan useita eri turistiryhmiä oppaittensa johdolla. Välillä oli jopa tungosta kun sakki ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi edetä. Lisäksi haittana olivat mopoilevat paikalliset, jotka höpöttivät kännykkään ajaessaan. Ohjaus siis yhdellä kädellä, eikä kypärästä tietoakaan. Usein takatarakalla oli vielä joku matkustaja. Myös autoja ajeli ahtailla kaduilla.

Todennäköisesti Symillä on myös Kreikan armeijan tukikohta. Sotilaspukuisia henkilöitä liikkui jeepillä pariinkin otteeseen vierailumme aikana.

Lämpötila Symillä lähenteli varmaan neljääkymmentä plusastetta. Meno vaikutti leppoisalta ja kiireettömältä ainakin noin päällisin puolin.

Symin hotelleista minulla ei ole mitään tietoa, mutta kai sinnekin voi majoittua. Viikko lienee hieman pitkä aika, mutta varmaan moni olisi enemmän kuin mielellään siellä kauemminkin.

Ainakin kauneutensa puolesta Symi teki vaikutuksen. Suositeltava päiväretki Rodokselta.

Kuvat suuremmaksi klikkaamalla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%BDmi

Rodos osa 1 - Monroe matkalukemisena

Kotiuduin viikon Rodoksen reissulta eilen iltapäivällä. Finnairin lomalentokone oli jopa 20 minuuttia etuajassa Turun lentokentällä.

Tuntui suorastaan taivaalliselta nähdä kentän mittarissa lukema +16 ja tuntea virkistävä tuulenvire. Viikon hikoilun jälkeen se oli paras tunne aikoihin. Jos olisi ollut kaukaa viisas, olisi varmaan kannattanut ottaa selvää millainen keli Rodoksella kesäkuussa yleensä on, niin olisi siltäkin välttynyt. Mutta marraskuussa matkaa varatessa ei paljon tullut moista seikkaa ajateltua. Kun varjossa on +35 astetta, en ymmärrä kuka siitä voi enää nauttia, vaikka olisi kuinka kesäfani tahansa.

Kahden vuoden takainen matka samaan kohteeseen oli yksi matkailuhistoriani parhaimmista, joten hinku takaisin oli kova. Tuolloin, toukokuussa 2010, Rodoksen ilmasto oli siedettävä pohjoisen miehellekin. Nyt ei. Ennen kuin edes pääsi ulos hotellihuoneesta, oli yleensä läpimärkä hiestä.

Katonrajassa ollut tuulettimelta näyttävä vehje oli ehkä joskus toiminut, mutta nyt siinä ei ollut minkäänlaisia elonmerkkejä. Parvekkeen ovi oli apposen auki yölläkin, muuten nukkuminen oli aivan mahdotonta. Ulko-oven välissä oli usein kenkä, jotta huoneeseen tuli läpiveto.

Onneksi kämppä oli hotellin ylimmässä eli kuudennessa kerroksessa ja parveke sivukujalle päin. Känniurpojen huudot ja baarimusiikki kuuluivat vain etäisesti sinne asti. Häiritsevintä viikon aikana oli jalkapallo-ottelun seuraajien metelöinti. Apinalauma mesosi pahemmin kuin suomalaiskännääjät Gran Kanarialla muutama vuosi sitten. Ainoa ero vain oli, että urheilufaneille sellainen on aina sallittua.

Kämpässä hikoilun lomassa luin Ari Väntäsen kirjoittamaa Michael Monroe -kirjaa. Se ilmestyi viime vuoden loppupuolella. Kirjoitin aiheessa silloin tuoreeltaan blogiini. Teksti löytyy täältä
http://kaislatuuli.blogspot.fi/2011/11/ari-vantasen-michael-monroe-kirja.html

Väntäsen kirja on oivaa matkalukemista, vaikka isokokoinen teos viekin paljon tilaa matkalaukussa. Se on myös siksi hyvää lukemista aiheesta kiinnostuneelle, että samaa tekstiä jaksaa lukea monta kertaa - tässäkään tapauksessa väliä ei ole kuin puolisen vuotta.

Tällä kertaa hotellihuoneessa pystyi katsomaan televisiosta jopa elokuvia jos mieli teki. Yleensä se on tehty mahdottomaksi dubbausten takia. Kreikassa ei onneksi näemmä moista typeryyttä harrasteta, vaan alkuperäinen ääniraita kuului normaalisti ja ruudussa vilisi kreikankielinen tekstitys.

Esimerkiksi edellisellä reissulla Puolan Gdanskissa, ei televisiota voinut katsoa ainakaan ääni päällä. Kun Sylvester Stallone tai Danny De vito höpöttävät puolaa tai venäjää, on siitä leikki kaukana. Eihän sitä molotusta kestä kukaan.

Mutta en mennyt Rodokselle lukemaan tai televisiota katsomaan. Matkasta lisää myöhemmin.