sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Lenholmin luontopolulla

Henkilöstä riippuen joko Lenholmaksi tai Lenholmiksi suomeksi taipuva Lenholmen sijaitsee Paraisilla Saaristotien varrella, viisi kilometriä ennen Nauvon lossia.

Lenholmi on 36 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue vanhoine tammineen, laidunmaineen ja perinnemaisemineen. Komeassa metsässä luikertelee tammenlehden symbolein merkattu parin kilometrin mittainen luontopolku, jossa ei pitäisi voida eksyä. 




Kuluva viikonloppu on ollut harvinaisen kylmä ollakseen syyskuuta. Mereltä puhaltava tuuli haittasi jonkun verran ulkoilunautintoa, aivan kuten joka kerta Lenholmassa käydessäni. Ei se kuitenkaan ylivoimaista ollut, mitä nyt muutaman kerran piti kaivella nenäliinaa taskusta ja töräyttää. 




Kaatuneen tammijätin ihailu peitti taakseen lauman lehmiä, jotka makoilivat suunnattoman kokoisen puun takana. Olin kyllä kuulevinani jotain ääntelyä, mutta se vaikutti enemmän joltain siivekkäältä kuin isolta märehtijältä. Vasta lintutornivisiitin jälkeen huomasin lehmät, jotka eivät olleet moksiskaan kameran kanssa heiluvasta äijästä.

Parkkipaikalle palatessani oli karjanomistaja valmistautumassa hakemaan elikkoja talveksi kotiin. Tietysti olisi voinut jäädä seuraamaan operaatiota, mutta arvelin siihen kuluvan rutkasti aikaa. 




Lenholman luulisi olevan helppo ja mielenkiintoinen luontoretkikohde vaikkapa lapsiperheille. Välimatkat ovat lyhyitä ja parkkipaikalla varmasti tilaa. 










1 kommentti: