Ruissalossa 19. marraskuuta

Olen lähiaikoina seurannut sosiaalisesta mediasta Turun Ruissalossa kuvattuja otoksia linnuista ja metsähiiristä. Koska kuvat ovat lähikuvia, ei taustasta ole paljastunut missä päin ne on tarkemmin otettu. 

En tiedä onko kyseessä uusi talviruokintapaikka, mutta vasta viime viikkoina sieltä otettuja fotoja on ruvennut ilmestymään esimerkiksi Facebookin Ruissalon ystävät-ryhmään. Pikkulintujen ohella pari jyrsijää nauttii helposta ruuasta. 

Työkaveri vinkkasi, että kohteeseen pääsee "Choraeuksen lähteeltä sata metriä Honkapirtin suuntaan". Sunnuntaina 19. marraskuuta noudatin neuvoa ja lähdin pikkupakkasessa tarpomaan pitkin metsäpolkua. Paikka löytyikin helposti, tosin sinne oli reippaasti pitempi matka kuin sata metriä. 

Valoa ei iltapäivällä valtavasti ollut ja ruokintapaikalla sitäkin heikommin. Täytyy joku päivä mennä uudelleen jos vaikka hiiret näyttäytyisivät koloistaan. 

Vaikka en mikään intohimoinen talven ystävä olekaan, oli eilinen lumisade paikallaan. Luonto näyttää aivan toisenlaiselta hennon lumipeitteen kera kuin vetinen marraskuu tähän saakka. 

K.K. Downingin muistelmat

Vein taannoin nipun musiikkiaiheisia kirjoja Turun Yliopistokadulla sijaitsevaan Alfa Antikvaan. Vuonna 1983 perustettu antikvariaatti koki muutama vuosi sitten valtaisan profiilin kohotuksen, kun liikkeen omistaja vaihtui aktiiviseen populaarikulttuuriharrastajaan- ja työläiseen Tomi Tuomiseen. 

Entisen yrittäjän aikana kauppa oli tupaten täynnä materiaalia. Laatikoita melkein kattoon asti, jopa vaarallisen ahtaat käytävät, eikä tavara liikkunut ulos juuri lainkaan - sisään kyllä. Tuominen onkin tutkimusmatkaillut alakerran satojen neliöiden tiloissa jo kolmisen vuotta ja löytää päivittäin kaikkea uutta. Nykyään Alfassa on taas tilaa selata esimerkiksi levyjä ihmiset ovat löytäneet paikan. 

Tuominen ei käyntipäivänäni ollut tiskin takana, mutta palkollisensakin on selvästi alan miehiä. Eipä muuten tuollaisessa kaupassa voisi työskennelläkään. Kaveri antoi kirjapinosta vaihdossa kolmenkymmentä euroa, jonka käytin uusiin käytettyihin kirjoihin. 

Valitsin runsaasta musiikkikirjavalikoimasta kolme opusta. Lamppu Laamasen vuonna 2018 kirjoittama Andy McCoy-elämänkerta on suurelta osin huuhaata päähenkilön itsensä kertomana, mutta otin sen koska 80-luvun Hanoi Rocks on minulle ehkä kaikkien aikojen merkittävin orkesteri. Tiedän McCoyn vaiheet varmaan paremmin kuin hän itse, joten sankarin mielikuvitusjuttuihin pystyy suhtautumaan melko neutraalisti.

Ari Väntäsen kirjoittama The Rasmus-kirja lienee yhtä laadukas kuin hänen Stone-, Hanoi Rocks- ja Apulanta-teoksensakin, mutta sitä en ole vielä ehtinyt edes aukaista. 

Kolmas kirja joka meni kolmenkympin kauppaan, on entisen Judas Priest-kitaristin K.K. Downingin ja Mark Edlingtonin yhdessä kynäilemä 40 vuotta Judas Priestiä: Kitarasankarin muistelmat. 

Vuonna 2018 julkaistu kirja on surullista luettavaa. Luulisi miehen, joka on vaikuttanut yhdessä heavy metallin tärkeimmistä yhtyeistä, kykenevän muuhunkin kuin valittamiseen. Kummallinen marmatus alkaa jo ensilevytysten aikoihin 70-luvun puolivälissä. K.K.:n mukaan hänellä ei ollut tarpeeksi sananvaltaa tehdä päätöksiä ja muutenkin kirja etenee negatiiviseen sävyyn. 

Huhtikuussa 2011 Priestin jättäneen kitaristin myöhemmät vaiheet ovat olleet lähinnä surkuhupaisia. Viime vuodet hän on mankunut takaisin yhä varsin menestyvään bändiin. Oma K.K.'s Priest-yhtye ei ole ottanut oikein tuulta alleen, enkä sitä yhtään ihmettele jos vertaa orkesteria Judas Priestiin. 

Kaltaiselleni pitkän linjan Priest-fanille kirjassa ei ole juurikaan uutta informaatiota bändin vaiheista. Ennen niin loisteliaan kitaristin kiukuttelu on lähinnä turhauttavaa. 

Tanja Heinänokan rannalla

Tanja Tanita Sundell on turkulainen monitoiminainen, joka kuntosalilla käymisen ohessa laulaa, näyttelee ja on erinomainen valokuvamalli. 

Kesän ja alkusyksyn mittaan kävimme muutaman kerran kuvaamassa Turun saarilla aikataulujen ja sään sen salliessa. Kesäkuussa olikin vallan mahtavat ilmat, mutta loppukesää kohden sitten sateli melkein päivittäin.

Nämä kuvat on otettu juhannusviikolla Satavan saarella Heinänokan leirikeskuksessa. Käyntipäivänämme ilta-aurinko sattui osumaan hiekkarannalle aivan täydellisesti. Vaikka kuvatessa ei mielestäni kauaa kupattu, kääntyi pallo kuitenkin sen verran vauhdilla, ettei vastaavaa valoa enää riittänyt Tanjan vaihtaessa kuteita ja kahlatessa rantaveteen. Tässä vain fotosession aurinkoisia kuvia. 

Tätä nykyä ilmeisesti hiljaiseloa viettävän Heinänokan ainoat hahmot lisäksemme olivat mies ja koira, jotka hekin ennen pitkää poistuivat paikalta. Eräs tuttuni kävi keväällä tässä samaisessa paikassa uimassa ja saunomassa, joten se puoli on jonkun tahon hoidossa, vaikka muuten leirikeskus näyttäisi uinuvan. 

Kuvia tuli jälleen paljon, karsinnankin jälkeen jäi melkoinen liuta. En ole koskaan ymmärtänyt kuvaajia, jotka napsivat vain muutaman kymmenen ruutua jos on mahdollisuus ottaa lähes rajattomasti. Tässä kymmenen kuvaa upeasta Tanjasta. 

Saaronniemi 29. lokakuuta

Pitkän harmaan sateisen kauden jälkeen koitti ihme. Viime viikon sunnuntaina taivaalla näkyi outo valoilmiö, joka sai minut muuttamaan päivän suunnitelmia. Aurinko nimittäin porotti siihen malliin, että oli pakko lähteä luonnon helmaan. 

Samoilla aikeilla oli moni muukin. Turun Ruissalossa autoletka tuntui loppumattomalta. Saaren kärjessä Saaronniemessä oli kuitenkin hyvin parkkitilaa, eikä ihmisiäkään tarvinnut väistellä. 

Saaronniemessä kävi kuhina talviuimarien rampatessa saunan ja laiturin väliä. Ottamani kahluukuvat ovatkin pitkin viikkoa aiheuttaneet kysymyksiä miten jotkut tarkenevat hyiseen veteen. Harvemmin kai sup-lautailijoitakaan näkyy tähän vuodenaikaan. 

Ilma oli vaihteeksi häikäisevän hieno. Tällaista päivää tuskin tulee enää kuluvana vuonna. Samaa arveli eräs auringonpalvoja, johon olen törmännyt muutaman kerran hiekkarannalla camping-alueen takana. Kaveri on poikennut muista ulkoilijoista siten, että oli kyseessä sitten keväthanki tai lokakuun loppu, on hän sitkeästi istuskellut retkituolissaan aurinkoa ottaen. 

Ruskettunut mies on kova puhumaan. Tällä kertaa keskustelun aiheena olivat sään lisäksi muun muassa lähellä tepastellut sorsaparvi. Hän arveli, ettei kyseessä ole mikään pullasorsapopulaatio, koska linnut ovat niin arkoja. Pienestäkin ulkopuolisesta liikkeestä sorsat lehahtivat merelle, josta palasivat pian rantaan. 

Kellojen siirto aiheutti sen, että jo viideltä alkoi tulla hämärää. Auringonpalvoja pakkasikin kamppeensa tasan neljältä, mutta minä jäin vielä kiertelemään alueelle. Paras valo alkoi hiljalleen hiipua mailleen.  

Kuuvannokka 28. lokakuuta

Lokakuun viimeisenä lauantaina käväisimme Harri Nato Leinon kanssa Turun Ruissalon Kuuvassa. Takavuosina retkeilimme viikonloppuisin useinkin, mutta tilanteet muuttuvat. Nykyään luonnistuu Ruissalon kaltaiset helposti saavutettavat kohteet. 

Olen tallustellut näillä main viimeksi elokuussa, jolloin oli hieno kesäpäivä. Lokakuun lopun lauantai poikkesi viime viikkojen keleistä siten, ettei satanut eikä tuullut. Lämpötila oli nollan paikkeilla. Jonkinmoinen viima Kuuvannokan kallioilla toki puhalsi, mutta pipo päässä tarkeni vallan mainiosti. Kuvaamiseen ilma oli aika harmaa, mutta sillä mentiin mitä oli. 

Leino muisteli lapsuusaikojaan 70-luvulla, jolloin hän on seilannut Kuuvannokkaan vesibussin kyydissä. Paatti pysähtyi laiturille, josta on yhä jäljellä kivilatomus ja kaksi jykevää hirsiarkkua. 

Ruissalon eläimistä bongasimme käpytikan ja oravan, josta en ehtinyt saada kuvia sekä kyhmyjoutsenperheen peräti viiden poikasen voimin. En osaa sanoa kuinka yleistä on, että poikasia on selviytynyt näin monta noin isoksi, mutta harvemmin tällaista näkee. Nuorten joutsenien väritys muistutti nyt hieman kanadanhanhien vastaavaa.

Jatulintarhaa esittävää kalliohakkausta etsiessämme kuului tasaista ja hiljaista moottorin jyrinää. Katse merelle, jossa Finnlinesin uusi ja paljon mainostettu laiva Finnsirius lipui pitkin Airistoa. Kuvassani se on juuri saavuttamaisillaan Vepsän saaren.

Syyskemut Mäntyniemessä

Lokakuun 21. päivä Turun Hirvensalon Mäntyniemeen kokoontui lauantaipäivää viettämään sekalainen seurakunta, joista suurin osa oli tuttuja keskenään ja loputkin varmasti nyt. 

Mäntyniemi on ammattiosastoni PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n kesäkoti Hirvensalon Papinsaaressa, noin seitsemän kilometrin päässä Turun keskustasta. 

Mäntyniemestä on mahdollisuus vuokrata salia ja mökkejä muidenkin kuin osaston jäsenien. Toki hieman kalliimpaan hintaan, mutta silti varsin huokeasti. Meren rannalla sijaitsevassa Mäntyniemessä on loistavat kalastus- ja ulkoilumahdollisuudet. 

Syksyinen päivä sujui aurinkoisessa, joskin hieman tuulisessa nollakelissä. Mäntyniemen sali lämpeni iltaa kohden ja tuskin kellään oli tarvetta lisätä palttoota päälle. Vielä puolenpäivän aikoihin sai puhallella höyryä, mutta eipä kukaan viluakaan valitellut. 

Päivän ohjelmistossa oli pelejä kuten biljardia, fortunaa ja koronaa sekä Matti Viki Vikströmin vetämä Turku-aiheinen tietokilpailu. Esiintymässä kävi minulle aiemmin tuntematon turkulaistrubaduuri J.M. Eerto, jonka repertuaariin kuului muun muassa Bob Dylania ja Wigwamia. 

Eräs kaveri muisti Eerton esiintyneen pihafestivaali Ojisrokissa, jossa hänen toimestaan on kuultu jo edesmenneen, legendaarisen turkulaismuusikko Pasi Raappanan tuotantoa. 

Tein Mäntyniemeä varten sadan biisin Spotify-kokoelman. Se löytyy kyseisestä suoratoistopalvelusta nimellä Mäntyniemi rokkaa. Monipuolisella soittolistalla on kaikkea Klamydiasta Roxetteen ja Lynyrd Skynyrdiin, Rolling Stonesista Erkki Junkkariseen, Judas Priestistä Tapani Kansaan ja Tuomari Nurmiosta Carole Kingiin.