Päiväreissu Länsi-Uudellemaalle osa 2 - Hanko

Hanko on kaupunki Uudellamaalla Suomenlahden rannikolla, 127 kilometriä Helsingistä ja 145 kilometriä Turusta. Hanko on Manner-Suomen eteläisin kunta.

Kaupungin sijainti on hyvin merellinen Hankoniemen kärjessä. Meri ympäröi Hankoa kolmelta puolelta, joten maarajaa on vain Raaseporin kaupunkiin muutama kilometri. Kaupungin naapurikunnat ovat Kemiösaari ja Raasepori.

Ominaista Hangolle ovat merenrannat ja eritoten hiekkarannat, joita kaupungissa on yli 30 km. Hanko onkin kaupunki, joka elää kesäisin. Kesällä ravintoloiden määrä kasvaa talveen verrattuna kaksinkertaiseksi ja vuoden tapahtumat sijoittuvat lähes poikkeuksetta kesäkuukausiin, mitä kaupunkilaisten keskuudessa pidetään jonkinlaisena ongelmana. Hangon väkiluku vähenee; vuosituhannen vaihteen aikoihin se laski alle kymmenen tuhannen.

Kaupunki on kaksikielinen. 53,0 prosentilla asukkaista on äidinkielenä suomi ja ja 42,9 prosentilla ruotsi. Sijainnin ansiosta ilmasto on lauha ja mereinen, ja lämpötilavaihtelut ovat pieniä. Vuoden 2008 keskilämpötila oli Hangossa 7,9 astetta.

Hanko on kesäkaupunki ja ennen kaikkea merikaupunki. Tämä näkyy parhaiten Itäsataman vierasveesatamassa, jossa yöpyy veneilykauden aikana noin 7 000 venekuntaa. Purjehduskisoja on lähes joka viikonloppu ja auringonottajia ja uimareita riittää kilometrien pituisille hiekkarannoille.

Elokuun 19. päivä uimareita tai auringonottajia ei enää ollut. Kaupunki oli lähes tyhjä. Suomalainen turismikausi oli jo ohi, vaikka elokuun helteet olisivat varmasti olleet monen mieleen. Koulut voisivat aivan hyvin jatkua juhannnukseen ja kesäsesonkia siirtää siten elokuullekin.

Hangon vesitorni oli käyntilistalla ensimmäisenä. 48 metriä korkea ja 65 metriä merenpinnan yläpuolella oleva komea rakennus poikkeaa monista kollegoistaan jo väritykseltään. Rakennus liittyy Hangon jälleenrakentamisen historiaan. Se on tunnetun arkkitehti Liljeqvistin käsialaa. Maisemallisesti torni on hyvin merkittävä, sillä yhdessä kirkon kanssa se on Hangon siluetin tärkeimpiä elementtejä ja näkyy maamerkkinä kauas merellekin.

Uskomattoman hidas hissi vei lopulta meidät katselemaan komeita maisemia. Reipas kassaneiti veloitti käynnistä kaksi euroa, joka on mielestäni halpa hinta tällaisesta lystistä.

Oikein säälitti katsoa typötyhjää Hangon kasinon rantaa. Hellepäivä, eikä ihmisiä laisinkaan. Jokunen valkoposkihanhi sentään liikkui muuten aivan autiolla alueella.

Olin kuullut juttua isosta hiidenkirnusta, joka sijaitsee kasinon lähistöllä. Sen löytäminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Ensin piti löytää Rakkauden polku, jonka varrella hiidenkirnu olisi.

Ystävällinen piknikryhmä neuvoi miten polulle pääsee. Loppu olikin yhtä arvailua, sillä reitti oli merkitty todella kahnosti. Ei niin minkäänlaisia viitoituksia, vain muutama pikku nuoli maalattuna kallioon sinne tänne. Saavutus sinänsä, että tuollaisessa paikassa voi kävellä aivan päinvastaiseen suuntaan, mutta niin vaan kävi, koska opasteet puuttuivat.

Lopulta hiidenkirnu löytyi. Jotkut olivat käyttäneet sitä roskakorina. Vaikea ymmärtää mitä tuollaisten ihmisten päässä liikkuu. Ei niin minkäälaista kunioitusta komeaa luonnonihmettä kohtaan.

Hiidenkirnulta polku jatkui vielä jonkun matkaa ja johti kalliolle niemen kärkeen. Paikalla oli useita vanhoja bunkkereita. Aurinkoiset, merelliset maisemat hivelivät silmiä.

Ruskon Kullavuorella

Pitkäperjantaina 29. maaliskuuta juolahti mieleen, että suuntana voisi olla Kullavuori Ruskolla. Aurinkoisena pakkasaamuna olikin mukava lähteä ajelulle. Autoon istuivat myös Timo Sepänmaa ja Sunttu Sundell.

Kullavuoresta käytetään Kullaanvuori -nimeäkin. Olen sekoittanut sen myös Kuuanvuoreen, joka puolestaan sijaitsee Raision Kukkatalon lähellä.

TSTV:n Luonto Plus -televisio-ohjelmassa ihmeteltiin kerran vuoren oikeaa kirjoitusasua. Siitä ei päästy yksimielisyyteen. Koska vuorelle johtavan polun päässä lukee Kullavuori, käytän sitä tässä jutussa.

Suntun kanssa yritimmekin jo syksyllä 2011 päästä Kullavuorelle, mutta se jäi silloin vain haaveeksi. Meidät neuvottiin Raision lemmikkieläinhautausmaan parkkipaikalle, josta lähti polku Kullavuorelle. Moista kivikkoista kinttupolkua pitkin ei ollut mielekästä tarpoa tihkusateessa kilometritolkulla. Niinpä se jäi sillä kertaa siihen ja homma venyi tähän päivään.

Geokätköjä etsivä turkulaisystävämme puolestaan vinkkasi, että Kullavuori kannattaisi valloittaa aivan eri suunnasta. Ruskon kirkon ohi vievä tie päättyy Maskun Rivieralle ravintola Kiisanpirtin kohdalle. Suurinpiirtein puolivälissä tietä on kyltti, jossa neuvotaan kääntymään vasemmalle, mikäli mielii päästä Kullavuorelle. Tätä ohjetta noudatimme, jolloin paikka löytyi vaivatta.

Parkkipaikalta oli puolisen kilometriä mukavaa metsätaivalta vuoren laelle. Kuusikymppinen isäntämies rymisteli lenkkeilemässä metsässä. Hetken ehdin kuvitella hirven rynnivän kimppuumme, kun mies tuli kirjaimellisesti puun takaa.

Kullavuoren päällä on näkötorni. Ilman sitäkin maisemat ovat komeita, mutta tornista nähtynä vieläkin upeammat. Rakennelma on parhaat päivänsä nähnyt, mutta kumminkin sen verran vankka, että sinne uskalsi kiivetä.

Kallion päällä kasvoi ohut kaksihaarainen mänty, josta puuttuivat latvat. Liekö salama iskenyt vai mikä, mutta tornista sitä käsin ei ainakaan ylety sahaamaan varmaan millään vempeleellä.

Tornin alla ja vieressä oli kalliohakkauksia. Ne eivät erottuneet kunnolla lumipeitteen alta. Muistan Luonto Plussassakin asiantuntija Ari Karhilahden ja toimittaja Ann-Mari Rannikon tutkineen niitä ja miettineen samalla vuoren oikeaa kirjoitusmuotoa.

Jossain lähistöllä on myös laavu ja hiidenkirnu. Sitä ei nyt löytynyt, vaikka sillä silmällä metsää katselimmekin. Tokkopa lumen alta olisi kirnua näkynytkään. Jospa kesällä uudestaan sitä ihmettelemään.