Näytetään tekstit, joissa on tunniste geokätköily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste geokätköily. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Syyskuinen viikonloppu Maisaaressa

Iso-Maisaari, kaverien kesken pelkkä Maisaari, on Varsinais-Suomessa Rymättylässä sijaitseva 190 hehtaarin kokoinen saari. Länsi-itäsuunnassa se on pitkulainen, nelisen kilometriä pitkä ja puolisen kilometriä leveä, vähän kuten sitä ympäröivätkin saaret. 

Maisaari on Turun kaupungin ulkoilusaari. Palveluihin kuuluu majoitusta, venelaitureita, nuotiopaikkoja, saunoja, kokoustiloja sekä ravintola, josta saa nykyään pizzaa ja alkoholijuomia. 



Viime viikonloppuna tein työkaverieni kanssa retken Maisaareen. Saavuimme sinne lauantaiaamuna yhteysalus MS Islalla. Laiva poikkesi Samsaaren kautta, josta kyytiin tuli iäkäs pariskunta pikkuautollaan.  

Rymättylän Haapalan rannasta aamukahdeksalta lähtenyt paatti tarkoitti samalla sitä, että Turusta oli lähdettävä jo hyvissä ajoin ennen seitsemää. Väsymys painoi päälle, koska pääsin töistä vasta puoliltaöin. 



Majapaikaksemme valikoitui uudehko ja tilava Luotsi-mökki. Ajattelin sen olevan sijaintinsa puolesta erinomainen ja sellaiseksi se osoittautuikin. Tilaa oli kolmelle isolle äijälle vähän liiankin kanssa.

Matkatavaroissa oli perinteiset viroeväät ja jonkun verran grillattavaa. Koska paikallista pizzaa oli päästävä maistelemaan, en raahannut ruokaa mukana sen enempää.



Aurinkoinen, melkein tuuleton syyspäivä kului kierrellessä saaren tulipaikkoja ja luontopolkuja. Varvin autiotilakin tuli taas koluttua läpi.  



Aamulla vaivannut väsymys väistyi kummasti kun drinkkilasiin lorautettiin vodkaa ja jopa viskiä, jollaiseen myrkkyyn en normaalisti koske kirveelläkään.

Luotsi-mökin terassilla kelpasi nauttia syysauringosta ja erinomaisesta musiikista, jota bluetooth-kaiuttimeni suolsi. 

Illan päälle oli varattuna tunnin vuoro Maisa-saunasta. Kauemminkin siellä olisi viihtynyt, mutta jonossa oli paljon muitakin. 

Uskaltauduin muutaman kerran pulahtamaan mereenkin. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Mitä lie veden lämpötila ollut, ehkä kymmenen astetta. 



Ryhmästämme Kake Ahlroth ei ollut aikaisemmin käynyt Maisaaressa. Vannoutuneena geokätköilijänä hän löysi helposti kaikki saaren piilot ja vaikutti olevan muutenkin tyytyväinen näkemäänsä. 

Emme olleet saarella yksin, porukkaa oli varmasti viitisenkymmentä. En tiedä mihin kaikki mahtoivat majoittua, mutta sunnuntaina väenpaljouden huomasi niin päärakennuksen edustalla kuin Peikkorannassakin. 

Olipa oikein mukava puolitoista vuorokautta. Varmasti uusinta ensi vuonna. 












maanantai 1. kesäkuuta 2020

Geokätköilijöiden matkassa Pyhämaassa

Helatorstaina lähdin työkaverieni Kaken ja Klasun mukaan geokätköreissulle. En ole kätköilyn saloihin sen paremmin uppoutunut, mutta tiedän pääpiirteittäin miten homma menee.

Vastoin olettamustani emme menneetkään Pyhärannan Reilaan Hierkonpolulle, vaan Pyhämaan Pamprinniemen luontopolulle. Ilmeisesti kaksi pyhää paikkaa sekoittivat pakkaa. Minulle se oli sikäli ihan sama, koska Pamprinniemessä on vallan upea luontopolku. Ehtii sitä joku kerta vielä Hierkonpolullekin.




Olin Pamprinniemessä ensimmäisen kerran toukokuussa 2018. Yllätyksenä tuli, että päiväkin osui täysin samaan eli helatorstaihin. Asiasta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/05/pamprinniemen-luontopolku-pyhamaassa.html

Kuljin Pamprinniemen upeissa maisemissa osin itsekseni kun muut etsivät geokätköjä. Kätköt tosin oli sijoitettu aivan polun läheisyyteen ja matkalla olleiden Raamattu-aiheisten taulujen takana oli vinkkejä mistä niitä mahtaa löytää. Reitillä on yhteensä kuusitoista kätköä.




Ostin viime vuonna noin jääkiekon kokoisen bluetooth-kaiuttimen. Olen sitä silloin tällöin kantanut mukanani esimerkiksi Vepsässä käydessäni. Nyt se killui selkäreppuni sivulla, eikä volyymi ollut mitenkään kovalla, kunhan itse sain selvää mikä kappale tulee.

Eräs tuntematon herra oli jonkinsortin Peter Parker, koska rupesi huutelemaan kymmenen metrin päästä tuulisella kalliolla. "Onko se sinun radiosi joka pauhaa? Sammuta se heti! Minä haluan kuunnella hiljaisuutta". Hän sai tahtonsa läpi ja loppupäivä oli varmaankin täten pelastettu.





Pamprinniemen luonnonsuojelualeella kiemurteleva neljän kilometrin pituinen luontopolku on monipuolinen maastoltaan. Puolet matkasta taivalletaan komeissa merenrantamaisemissa, kun taas toinen puoli on sankkaa, naavaisten kuusien täyttämää vanhaa metsää. Maisemiltaan tämä päihittää monet muut varsinaissuomalaiset luontopolut.

Polun alkupää on osoitteessa Hauitie 259, 23930 Pyhämaa. Sitten kahden vuoden takaisen ensivisiittini Pamprinniemeen, oli parkkipaikalle ilmestynyt lisää toivottua tilaakin.










lauantai 20. heinäkuuta 2013

Velkuassa geokätköilemässä

Keskiviikkona 17.7. olin geokätköharrastaja Kaken mukana Velkuassa.

Velkua on entinen pikkukunta Varsinais-Suomessa. Kuntaliitosten myötä se on kuulunut vuodesta 2009 Naantaliin. Velkuan naapurikunnat ennen lakkauttamista olivat Askainen, Iniö, Kustavi, Taivassalo, Rymättylä, Merimasku ja Nauvo.



Paikka ei ollut oikeastaan muuten tuttu kuin Teersalon rannastaan. Olen pari kertaa käynyt istumassa Wanha salakuljettaja -kuppilassa.

Muutama geokätkö sattui sijaitsemaan Palvan saaressa. Sinne pääsee lossilla Teersalon rannasta. En ollut siellä aikaisemmin käynytkään.

Palvassa on Velkuan kirkko. Pikkuinen puukirkko ja hautausmaa ovat keskeisellä paikalla saarta. Jonkun matkaa niiden takana oli Palvan laituri, josta löytyi geokätkökin. Sinne lienee joskus joku yhteysalus tullut, laituri vaikutti sen verran jykevältä.

Palvan saaren ajeli nopeasti päästä päähän. Velkuanmaan lossirannassa käännyimme takaisin.

Matka jatkui Livonsaaren kyläkaupan ohi kohti Samppavuorta. Siellä kyyhötti näkötorni, jonne päästäkseen piti kavuta jyrkkää vuorenrinnettä ylös. Vaikkei rakennelma ollut edes vanha, oli se jo todella hutera. Mietinkin, uskaltaako siihen edes kiivetä. Muutenkin korkeanpaikankammoisena ei ole kovin luottavainen olo, jos torni huojuu kuin korttitalo. Näkymät olivat jälleen komeat.




Näkötornin lähistöllä oli pieni hiidenkirnu. Syvyyttä sillä ei ollut kuin ehkä puolisen metriä.


Harmi kyllä unohdimme kokonaan kivikirkon, joka mainittiin polun lähtöpisteessä olleessa infotaulussa. Se on kuvien perusteella isoista siirtolohkareista muodostunut onkalo. Joskus toiste sitten, jos tuollapäin liikkuu.